Kristiina K:n uusi haaste tälle vuodelle - Kotini vanhin esine. Tässä hasteessa vetäjä toivoo kuvaa/kuvia ja taustatietoa valitusta esineestä.
Minun valintani kodin vanhimmaksi esineeksi on kirja.
Ei mikä tahansa kirja, vaan Raamattu, jonka muistan lapsuudestani. Kirja on iso ja painava. Salaa muistan lapsena sitä selailleeni erikoisten kuvien takia. Ehkä kirja on juuri aikoinaan minun ja sisarusteni selailuista kärsinyt. Kukaan meistä ei kuitenkaan ole asiaa tunnustanut.
Kirjaan kajoaminen oli kielletty. Emme osanneet silloin lukeakaan. Tekstikin vääränlaista, mutta kuvat kiinnostivat.
Sain Raamatun isäni kuoleman jälkeen (v.2004), tavallaan perintönä. Vasta silloin kiinnostuin tutustumaan sen historiaan.
Raamatun sisälehdellä on omistuskirjoitus, josta pääsin alkuun.
Hartolan kirkkoherrana Gustaf Basilius Juslen
(1889-1908) ja vaimonsa Emilia antoivat Raamatun piialleen Albertinalle v.1908.
Iso kirja oli painettu Tampereella v.1901 eli sillä on jo 124 vuotta
ikää.
En ole saanut selville, miksi Albertiina ( synt. 1861
) on jättänyt kirjan isosiskolleen Loviisalle (s.1856), eikä jollekin
lapsistaan. Ehkä siksi, että Loviisa ja miehensä asuttivat jossain vaiheessa
sitä torppaa, joka myöhemmin oli siirtynyt siskosten veljen Wilhelmin (s. 1859)
omistukseen. Raamattu torpan mukana.
Wilhelmin poika Fabian (s.1887) vaimonsa Idan
kanssa asutti isänsä jälkeen samaista kartanon torppaa, Wiinasiltaa ja
kasvattivat Fabianin sisaren Aina Alinan kuoltua hänen poikansa Paavon (s.1922),
joka oli minun isäni, ja siirtyi aikanaa isännäksi enonsa kuoleman jälkeen.
Raamattu on kulkenut talon mukana, paitsi nyt se on minulla, kaukana yli 100 vuotisesta kodistaan., kai esikoisasemani vuoksi. Mikäli joskus Viinasiltaa asuu vakituisesti joku suvustamme, annan kirjan sinne.
Sinulla on todellinen aarre, upea kirja, joka on matkannut jo usean sukupolven ajan perheessänne. Hieno valinta haasteeseen!
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua!
Aarteena tätä kirjaa pidän. Yli 20 vuotta se on ollut minulla. Todennäköisesti se jää minulta kuitenkin pojallemme, sitten hänen pojalleen.
PoistaKiitos, samoin sinulle.
Kyllä ennen sekä fontit että kaunokirjoitus olivat kauniimpia kuin nykyään. :) Rp
VastaaPoistaFonteissa on nykyäänkin kyllä valinnan varaa. On kauniitakin, mutta käsialat rupeavat huononemaan, kun ei kirjoiteta juuri mitään käsin. Allekirjoituksetkin jo koneella.
PoistaOnpa upea kirja! Uskon, että kuvitus todellakin kiinnosti lapsena!
VastaaPoistaOn se näyttävä. Osaan vielä lukea kirjan vanhaa fonttia, mutta tosiasiassa kuvitus on ollut aina se, mikä kirjassa kiinnosti. Nyt ymmärrän sen arvon.
PoistaWau, mikä kirja ja mikä historia! Tällaisia kun näkee, niin herää kiinnostus sukututkimukseen. Olisi niin hauskaa saada tietää suvustaan hiukan kauemmaksi menneeseen.
VastaaPoistaKiva kun tulit mukaan haasteeseen.
Pikku hiljaa olen löytänyt paikat Albertiinalle ja Loviisalle sukuni isän puolen historiassa. Osittain oma vika, kun en isän eläessä tajunnut kysellä näistä vanhoista asioista ja henkilöistä. Sittemmin kiinnostuin sukututkimuksesta.
PoistaKiitos itsellesi innostavasta haasteesta.
Minäkin muistan lapsena katselleeni Raamatun kuvia mielenkiinnolla. Ne olivat/ ovat tosi yksityiskohtaisesti piirretty/ maalattu.
VastaaPoistaMinä en heti keksinyt, mitä vanhaa meillä voisi olla. Kristiinan tuolista tuli mieleen, että onhan meilläkin vanha tuoli. Raamatustasi tuli mieleen, että meilläkin taitaa olla joku vanha Raamattu, tai sitten se on äidilläni.
Olen samaa mieltä kanssasi tuon kuvaraamatun kuvituksesta. Vaikke ei osannut lukea, niin kuvat kertoivat paljon.
PoistaSinullakin tuoli, myös minulla on vanha tuoli. Sellainen, jonka muistan jo ekaluokan kansakouluajoistani, on myös torppariajoilta peritty mustaruutihaulikko, jinka isäni antoi miehelleni. N iistäkin olisi syntynyt tarinaa, mutta niiden niin tarkkaa ajankohtaa en olisi tiennyt, mitä Raamatun.
Onpas kirjalla valtavan hieno historia!
VastaaPoistaKiinnostus menneisiin sukupolviin heräsi melko vähän aikaa sitten. Mielenkiintosta se kuitenkin on. Sain tietää paljon asioita mm. isän äidistä.Tuntui, että mummoni Aina Alina tuli läheiseksi, vaikka oli kuollut jo isä olessa 2- vuotias.
PoistaWow. Så flott😊Jeg elsker bøker med illustrasjoner og da spesielt Bibelen.Du er heldig som har denne.Tenk hvor mangen mennesker og skjebner som har bladd i den
VastaaPoistaEnig med andre her.Må være intressanr for slekstgranskning.
Har du lest i den, selv?Mye fint iBibelen.💖God helg til deg og dine😘
Takk, jeg setter stor pris på Bibelen jeg har arvet.
PoistaJeg har bare lest litt i Bibelen. Litt før konfirmasjon og så enkeltpassasjer, som juleevangeliet.
Takk. Samme for deg!
Takk😊pass godt på boken mangen mennesker har filosofert over💖
PoistaOn todella kiinnostava kirja. Ja sen historiakin on noin hyvin selvillä.
VastaaPoistaKiitos. Historiaa sain selville vasta muutama vuosi sitten ja tutkiminen jatkuu vielä.
PoistaUpea vanha raamattu hienolla historialla!
VastaaPoistaMeillä ei ihan noin vanhaa kuvaraamattua ole, en muista miltä vuodelta se olisi, mutta siinä on jo värikuvia. Se on Mursun isovanhempien, ellei sitä vanhempi.
Mutta mikähän mahtaisi olla meidän vanhin esine.. meillä on kaikki vanhaa. Mekin 😉
Kiitos. Hiukan kärsinyr Iso kirja on ja toinen lukkokin irti ja hävinnyt. En muuten osaisi arvata kirjan ikää, vaan alkusivulla on painamisvuosi 1901. mikäli olen oikein tulkinnut kirkonkirjoja, tämä Albertiina, kirjan kirkkoherralta saanut palvelija on minun isäni isotäti.
Poistanyt sinulla alkaa tutkiminen, mikä on kotisi vanhin esine. Heh, heh, itseänne ette voi ehdottaa. Pitää olla esine.
Kirjasi on arvokas sinulle jo tunnesyistä ja ehkä myös rahallisesti mutta luulen että et myisi Raamattuasi mistään hinnasta. Sukututkimus on koukuttavaa...kuulemma, sanovat ne jotka sitä harrastavat.
VastaaPoistaKiitos. arvossa pidän tätä aarrettani. Sen raha-arvosta ei ole hajuakaan, vaan kaupan se ei ainakaan minun aikanai tule olemaan. Kyllä sukututkimus koukuttaa, mutta ei se alkajalle helppoa ole.. Ei minulle ainakaan. Kirkonkirjoissa on niin surkeaa käsialaa ja sotkua välillä, ettei uskoisikaan,.
PoistaSiinä on historiaa, perinnettä, perimätietoa ja taidetta.
VastaaPoistaKirjoissa on aina arvoa ja eiköhän raamattu ole maailman luetuin teos.
Sillä joskus mätkitään toisia päähän mutta voi sitä viisaasti ja lempeästikin käyttää.
Hyvin käytettynä aarre.
Kiitos, juuri kaikkea tätä. Peräti harvaoin otan tämän Raamatun esille. Edelliskerta varmaan silloin, kun varmistin sukututkimusessani Albertiina ja Loviisan perhetietoja kirjan etusivulta. harmi vain, ettei niitä ole jatkossa tarkemmin sinne kirjattu.
PoistaNyt on vanha esine. Hienoa, että sinulla on tuollainen.
VastaaPoistaAika vanha on, hiukan toista sataa vuotta. Kiitos, kyllä sille on hyllyssä tilaa.
PoistaUpea kirja, oikea aarre, varsinkin kun sen historia on tiedossasi. Mummulassani oli vanha kuva Raamattu ja lapsena katselin joskus sen kuvia, en muista oliko se luvallista vai katselinko salaa. Aika hurjia kuvia, jopa pelottavia. Kirja on nyt serkkujeni hallussa, vanhin veljeksistä, siis setäni, sai sen aikanaan perintönä ja nyt se on hänen lapsillaan.
VastaaPoistaAarrepa aarre! Kiitos. Tolla tavalla mitä sukusi raamattu siirtyy polvelta toiselle, samoin tämä minunkin hallussani oleva.
PoistaVau, onpa sinulla oikea aarre! Oli hieno lukea vähän historiaa.
VastaaPoistaNiin. Sellaisena tätä kirjaa pidän ja yritän löytää esim. Albertiinan perillisiä, kolme tai neljäkin polvea nuorempia.
PoistaWauuuuuuu... nyt on aarre!!
VastaaPoistaOn, on, on!!
PoistaUpea. Ei voi muuta sanoa. Ja upea on sen tarinakin. En usko, että kyseisenä aikana on ollut tapana antaa piioille noin arvokkaita lahjoja - Kuvaraamattu on ollut arvokas jo antohetkellä. Albertinan on täytynyt olla perheelle erityisen rakas. Ehkä hän on pelastanut perheen pojan hukkumasta, tai tehnyt jotain muuta yhtä merkittävää. Tässä lähti nyt mielikuvitus liikkeelle, mutta ehkä ei syyttä.
VastaaPoistaKitos, olen itsekin samaa mieltä. Varmastiki palvelussuhde on ollut pitkä ja kirkkoherra ruustinnan kanssa tyytyväinen. Toivon, että palaset loksahtavat joskus kohdilleen ja saan selville, miksi Albertiina on antanut/jättänyt raamattunsa sisarelleen?? MInunkin mielikuvitukseni on ehdotellut yhtä ja toista.
PoistaParas kirja ja upea historia sinun kirjallasi.
VastaaPoistaKiitos, niin minäkin ajattelen.
PoistaOnneksi olkoon aimarii, kun olet tuon vanhan Raamatun omistaja. Se on aarre! Kiitos, kun kerroit myös sen mielenkiintoisen historian.
VastaaPoistaMinulla on paljon nuorempi, mutta myös aika vanha, suuri ja paksu kuvaraamattu, joka osui arvalla perinnönjaossa minulle meistä kolmesta tytöstä.
Niin on käynyt. Kiitos onnitteluista. MInä puolestani voin onnitella sinua arpaonnestasi.Minun raamattuni on kulkeutunut ensimmäistä omistajaa ajtellen melko kauas, ja ties minne päin päätynee jälkeeni.
PoistaAivan ihana aarre❤️
VastaaPoistaLapsuuden kotini kirjahyllyssä on saman tyylinen. Täytyypä katsoa tarkemmin.
Noissa vanhoissa kirjoissa huokuu tuo ihana teksti ja kuvitus.
Kotona meillä on ikivanha keittokirja isomummuni vanha. Sivutkin köytetty kiinni kun niin paljon aikoinaan ollut käytössä.
Mukavaa alku vuotta sinulle!
Aarrepa hyvinkin, kiitos. Näitä reilun sata vuotiaita isoja raamattuja löytyy varmasti monesta kodista. Oli aikoinaan luultavasti usein lahjaksi saatu.
PoistaOletko löytänyt vanhasta keittokirjasta jotain kokattavaa?
Aiemmin selasin keittokirjaa ja tein siitä pikkuleipä ohjeen mukaan
Poistakahvituokioon kastetta. Täytyypä ottaa blogiin siitä kuvan.
Mukavaa viikonloppua!
Minulla on kuvaraamattu, jonka perin kummisedältäni. Mutta se ei ole ollenkaan noin vanha. Arvokas kylläkin.
VastaaPoistaHieno perintö. Onko sinunkin raamattusi ulkomitoiltaan iso ja painava? Tämä kertomani kappale on 32x26x9
PoistaOi, mikä kirjavanhus ja eikä ihan peruskirja olekaan. Hienoa, että olet pitänyt siitä huolta ja miettinyt jo jatkopaikkaakin sille. Arvostan.
VastaaPoistaJa miten kaunis omistuskirjoitus. Ihanalla käsialalla kirjoitettu ja niin kaunis nimikin siellä Albertiina. Harvoinpa tällaisia kirjoja annetaan töistä lähtijälle muistoksi! Aarre! <3
Kiitos. Parhaani mukaan pidän huolta kirjastani. Arvostan sitä todella ja haluan, ettei se jäisi jälkeeni mitenkään "heitteille".
PoistaOmistuskirjoitus sai minut etsimään Albertiinaa. Aavistelin, että ehkä saamaa sukua voisimme olla, mutta en tiennyt, miten. Nyt tiedän, hän oli isäni isoisotäti.
Olen samaa mieltä, ennen osattiin kirjoittaa todella kaunoa.
Onpa upea vanha raamattu! Jännä juttu, että myös sinua on lapsena kielletty koskemasta raamattuun vähän kuin minua ja veljeäni. Varmasti juuri kirjan arvokkuuden takia ettemme vahingoita sitä ja myös kuvien takia. Minäkin muistan kerran salaa katsoneeni meidän raamattua, joka silloin oli siis vielä isoäidilläni ja kuvat olivat aika pelottavia myös omalla tavallaan eikä niitä oikein käsittänyt lapsena. Raamattu siirtyi omalle äidilleni hänen äitinsä kuoltua. Omistuskirjoitus sinun raamatussa on tehty todella kauniilla tuon ajan käsialalla ja huolellisesti musteella kirjoitettuna. Tuollaista kirjoitusta ei osaa enää kuin kalligrafi.
VastaaPoistaKivaa viikon jatkoa!
Kiitos.Varmasti isoa kirjaa arvostettiin niin paljon, ettei haluttu mahdollista vahinkoa sille, kun lapset selailisivat omin päin. Toki aina tuollaiset kiellot on tehty rikottavaiksi, vaan yleensä siitä joutui kiinni, Kuvat ovat pelottavia, mutta hyvin tekstiä kuvailevia.
PoistaHyvää talven jatkumoa sinulle.
Todellinen aarrekirja.
VastaaPoistaKiitos. Sitä se on.
Poista