Kesäsateen ropinaa

 

Havahdun aamu-unisena sateen ropinaan. 

Sadepisarat paiskautuvat ikkunaan ja alkavat valua noroina ruutua pitkin.  Ne venyvät  ja läsähtävät lopulta ikkunan alalistaa vasten.

Tuntuu lähes hypnoottiselta tuijottaa vesipisaroiden peitossa olevaa lasia ja seurata samalla, miten osa pisaroista alkaa hamuta viereisiä pisaroita. Ne imaisevat pienemmät itseensä. Siinä ne tekevät kuitenkin virheen. Nämä isot pisarat leviävät vain leviämistään ja menettävät kauniin muotonsa.

Sade kiihtyy ja ruoskii oikein olan takaa kylvöksiäni. 

Ohessa tuulikin voimistuu puuskaiseksi. Sillä tuntuu olevan halu liittyä sateen ystäväksi. Yhdessä ne ovat tuhoa aikaansaava pari, mutta maltilla ollessaan raikastavat kesää.  Parhaimmillaan kesäsade on louna- tai etelätuulen kanssa hellepäivän virkistäjä.

 Vesilastissa olevan ikkunalasin läpi näen, miten kotisuon solakat männyt joutuvat tuulen voimasta kumartamaan syvälle. Kunpa eivät vain rusahtaisi poikki tai vääntyisi juuriltaan nurin. Sellainen mahdollisuus on taas olemassa.

Entä hilla? Sille ei tee hyvää tämä tuulinen sade, sillä sen kukinto on Koillismaalla vielä kesken.  Eivät myöskään pölyttäjät jaksa tässä kylmässä kylvyssä painella töitä.

Kuljin eilen kotisuolla, mikä oikeastaan on räme, sillä puustona on enempi tai vähempi kituliaita mäntyjä. Aluskasvillisuutena  hillaa, suopursua, suokukkaa, tupasvillaa, mustikkaa ja juolukkaa, sekä pehmeää rahkasammalta kauttaaltaan.

Siinä missä hilla taipuu luonnon voiman edessä, suopursu ei ole moksiskaan. Sen vahva varsi ei hetkahda isonkaan tuulen kynsissä. Tuoksu vain leviää. Jos ikkunaa voisin nyt pitää auki, saattaisi nenään tulla suopursun vahva tuoksu. 

On mennyt muutama tunti rajuimmasta sateesta, Edelleen kuitenkin tuulee. 

Tästä päivästä tulee luppopäivä, lukupäivä, kutomispäivä ja/tai kirjoittamispäivä. Ainakaan ei ole tarvetta kastelella ulkona kylvöksiään, pikemminkin käydä tyhjentämässä vain alusvati niiltä, joilla se on.

Vesimittariin on tullut eilisen jälkeen 10 mm. Lisää saadaan, mutta ripsutellen. Ulkona oli luihin ja ytimiin asti tunkeutuva kylmä tuuli. On +6 astetta. Jos oli kevään tulo hidasta, niin yhtä verkkaista on tämä kesän alkukin.

Ikkunasta katsoen ruudun takana on kaunis kesäsää.  Väreiltäänkin kesäinen. Yhä vallitsee heleä vihreys siellä, missä ei ole keltaisina hohtavia kullero-, eikä voikukkaniittyjä. Juhannuksen kotiseutukierroksella kuvasin kukkamaisemia paljon. 

Nyt minulla on sopivaa aikaa järjestellä kuvakansioitani.

Tänään voikukat ovat sulkeneet kukkansa ja pelto näyttäisi toisenlaiselta. Voin kuvitella myös, millaiselta pelto näyttää puhalluskukkien aikana.

Vanhaksi olen elänyt, ennen kuin opin puhaltamaan voikukasta kaikki hahtuvat kerralla lentoon. Se onnistuu, kun puhaltaa alhaalta päin. Kannattaa myös toivoa puhaltaessaan jotain, sillä siihen liittyy taikaa.

Sitä en osaa kertoa, onko kyseessä samanlainen taika, kuin päivänkakkaran terälehtiä nypittäessä.

Ikkunoista on pisarat kuivuneet. Harvakseltaan enää lätäkköönkään pisara tekee renkaitaan. Sade pitää taukoa jaksaakseen vielä iltapäivällä uuden rutistuksen. 

Lopuksi eiliseltä päivältä  porokuva. Kerralla monta poroa lounastamassa....

..mutta nämä tyypit lähtivät seikkailulle ja tällä kertaa on hallussa myös liikennesäännöt.