keskiviikko 25. kesäkuuta 2025

Kesäsateen ropinaa

 

Havahdun aamu-unisena sateen ropinaan. 

Sadepisarat paiskautuvat ikkunaan ja alkavat valua noroina ruutua pitkin.  Ne venyvät  ja läsähtävät lopulta ikkunan alalistaa vasten.

Tuntuu lähes hypnoottiselta tuijottaa vesipisaroiden peitossa olevaa lasia ja seurata samalla, miten osa pisaroista alkaa hamuta viereisiä pisaroita. Ne imaisevat pienemmät itseensä. Siinä ne tekevät kuitenkin virheen. Nämä isot pisarat leviävät vain leviämistään ja menettävät kauniin muotonsa.


Sade kiihtyy ja ruoskii oikein olan takaa kylvöksiäni. 

Ohessa tuulikin voimistuu puuskaiseksi. Sillä tuntuu olevan halu liittyä sateen ystäväksi. Yhdessä ne ovat tuhoa aikaansaava pari, mutta maltilla ollessaan raikastavat kesää.  Parhaimmillaan kesäsade on louna- tai etelätuulen kanssa hellepäivän virkistäjä.

 Vesilastissa olevan ikkunalasin läpi näen, miten kotisuon solakat männyt joutuvat tuulen voimasta kumartamaan syvälle. Kunpa eivät vain rusahtaisi poikki tai vääntyisi juuriltaan nurin. Sellainen mahdollisuus on taas olemassa.

Entä hilla? Sille ei tee hyvää tämä tuulinen sade, sillä sen kukinto on Koillismaalla vielä kesken.  Eivät myöskään pölyttäjät jaksa tässä kylmässä kylvyssä painella töitä.

Kuljin eilen kotisuolla, mikä oikeastaan on räme, sillä puustona on enempi tai vähempi kituliaita mäntyjä. Aluskasvillisuutena  hillaa, suopursua, suokukkaa, tupasvillaa, mustikkaa ja juolukkaa, sekä pehmeää rahkasammalta kauttaaltaan.

Siinä missä hilla taipuu luonnon voiman edessä, suopursu ei ole moksiskaan. Sen vahva varsi ei hetkahda isonkaan tuulen kynsissä. Tuoksu vain leviää. Jos ikkunaa voisin nyt pitää auki, saattaisi nenään tulla suopursun vahva tuoksu. 


On mennyt muutama tunti rajuimmasta sateesta, Edelleen kuitenkin tuulee. 
Tästä päivästä tulee luppopäivä, lukupäivä, kutomispäivä ja/tai kirjoittamispäivä. Ainakaan ei ole tarvetta kastelella ulkona kylvöksiään, pikemminkin käydä tyhjentämässä vain alusvati niiltä, joilla se on.

Vesimittariin on tullut eilisen jälkeen 10 mm. Lisää saadaan, mutta ripsutellen. Ulkona oli luihin ja ytimiin asti tunkeutuva kylmä tuuli. On +6 astetta. Jos oli kevään tulo hidasta, niin yhtä verkkaista on tämä kesän alkukin.

Ikkunasta katsoen ruudun takana on kaunis kesäsää.  Väreiltäänkin kesäinen. Yhä vallitsee heleä vihreys siellä, missä ei ole keltaisina hohtavia kullero-, eikä voikukkaniittyjä. Juhannuksen kotiseutukierroksella kuvasin kukkamaisemia paljon. 
Nyt minulla on sopivaa aikaa järjestellä kuvakansioitani.


Tänään voikukat ovat sulkeneet kukkansa ja pelto näyttäisi toisenlaiselta. Voin kuvitella myös, millaiselta pelto näyttää puhalluskukkien aikana.

Vanhaksi olen elänyt, ennen kuin opin puhaltamaan voikukasta kaikki hahtuvat kerralla lentoon. Se onnistuu, kun puhaltaa alhaalta päin. Kannattaa myös toivoa puhaltaessaan jotain, sillä siihen liittyy taikaa.
Sitä en osaa kertoa, onko kyseessä samanlainen taika, kuin päivänkakkaran terälehtiä nypittäessä.


Ikkunoista on pisarat kuivuneet. Harvakseltaan enää lätäkköönkään pisara tekee renkaitaan. Sade pitää taukoa jaksaakseen vielä iltapäivällä uuden rutistuksen. 

Lopuksi eiliseltä päivältä  porokuva. Kerralla monta poroa lounastamassa....


..mutta nämä tyypit lähtivät seikkailulle ja tällä kertaa on hallussa myös liikennesäännöt.


8 kommenttia:

  1. Kivoja sadepisarakuvia, samoin tienlaitaa kulkevat porot ovat hauskoja. Huomasin ikävöiväni suopursuja, en ole pitkään aikaan kulkenut paikoissa, joissa niitä olisi. Kun tarinoit sateesta ja tuulesta, niin tuli mieleen lapsuuden lukukirjasta tarina ilmanaloista, jotka kilpailivat siitä, kuka saa ulkona olevan miehen riisumaan takkinsa. En muista kaikkia, mutta tuuli yritti itsevarmana repiä ja riuhtoa takkia pois, mutta mies vain kääri sitä tiukemmin ympärilleen. Sitten koitti auringon vuoro; se paistoi ja lämmitti niin, että mies riisui takkinsa. Harmi kun en muista kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sain idean kirjoittamiseen juuri sadepisarakuvista, joita napsin kahvitellessani. Suopursut alkavat nyt kukintaansa. Kuvassanikaan ei ole täysin auennut kukinto.
      Muistan myös tuon sadun, kun annoit vinkkiä. Olen lukenut sitä pojallemme ja myös hänen pojilleen. Yksi versio sadusta löytyy
      https://iltasatu.org/satu/page/4/

      Poista
  2. Ihana teksti ja herkät tunnelmat! Kesäsateen ropina tuo niin vahvasti mieleen sekä hetkellisen raikkauden että jonkinlaisen pysähtyneen rauhan. Pidin erityisesti siitä, miten kuvailit sateen kosketusta luontoon ja tunteeseen – se oli todella aistillista ilman ylidramaattisuutta. Koko postauksen sävy pitää kosketuksen lempeänä, melkein unihtuvana – aivan kuin sade vesipalasi arkisen elämän kiiruista lempeään hiljaisuuteen. Kiitos, että loit näin kauniin kirjoituksen – tämä postaus tuntui kuin hengähdykseltä kiireen keskellä 🌧️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen aivan otettu sanoistasi. Juuri tällaisia tunnelmia koitin välittää tekstilläni. Tunsin itse mielenrauhaa katsellessani sadepisaroiden virtaa ruudulla.

      Poista
  3. Sade kyllä miellyttää kovasti, kun lukee etelän 40 asteen helteistä. En vaihtaisi!

    Luppopäivät ovat ihania.

    En kyllä koskaan totu tuohon, että siellä on noin paljon poroja. Pääsevät aina yllättämään kuvissasi!
    Toivottavasti hilla kestää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää on mitä on, siihen on tyytyminen ja tänään suorastaan nautin ikkunaan ropisevista sadepisaroista. Oli kiva kuunnella sadetta, että myös katsella ruudun takaa.
      Kyllä vähän kastuin, kun kävin voimakkaan tuulenpuuskan jälkeen katsomassa, oliko haarapääskysten pesä vielä paikallaan. Olihan se. Peukutan myös luppopäiville ja itse tykkään poroista. Pidän jopa poroa voimaeläimenäni. Onhan se yllätyksiä täynnä oleva eläin - ainakin liikenteessä.
      Hillalle myös peukkuja, tuskin enää tulee hallaa, mutta rankkasadekin tekee pahaa jälkeä.
      Kiitoksia, kun peukutat hillalle, poroille ja luppopäiville.

      Poista
  4. Komeita sadepisaroita ja kaunis voikukkapelto.
    Minäkin tykkään näistä sadepäivistä, ihana raikasta on järven vesi ja sitten kotona voi ottaa kirjan lukea niin kauan kuin torkahtaa.

    Hienosti menevät nuo pari poroa tien laidassa. Olen sen verran Lapissa lomareissuilla ajanut autolla, että tiedän varoa tielle syöksyviä poroja. Nopeus on säädettävä rauhalliseksi, että ehtii jarruttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä omasta mielestänikin. Mietin voikukkapeltoa kuvatessani, viljelläänkö nykyään voikukkaa? Googlasin, että jossain päin maailmaa sitä viljellään, mutta Suomessa?
      Vesipisarat ikkunassa olivat jotenkin kuin viihdettä minulle. Hienoa, sinäkin peukutat luppopäivälle.
      Poroja onkin syytä varoa liikenteessä, niin arvaamattomia ne ovat.

      Poista