lauantai 26. heinäkuuta 2025

Helteistä keskikesää

 

Suon yllä leijuu väreilevä kuumuus ja uhka ukkossateesta. Askel uppoaa märkään mättääseen, kun koetan kiirehtiä paahteesta metsän suojaan. Kuitenkin näkymä on valtavan kaunis.

Tupasvillan valkoisia tupsuja näkyy joka puolella vielä paljon ja suopursu tuoksuu ympärilläni, vaikka suurin osa kukinnoista on jo varissut.

Hilla kypsyy tänä kesänä hitaasti. On vielä täysin raakaa, Runsasta satoakaan ei näytä tulevan. Tästä syytetään hidasta ja kylmää alkukesää, jolloin sade hakkasi hennot terälehdet, etteivät pöllyttäjät edes löytäneet kukkia. Toisaalta kylmyyskin kuritti pikku uurastajia.


Vajaa viikko sitten tein kierroksen myös mustikkapaikoillani, enkä saanut maistaakseni mustikan mustikkaa. Varvuissa oli vain pieniä vihreitä raakileita. Uskon, että menee vielä toista viikkoa, ennen kuin pääsen poimimaan ensimmäiset piirakkamustikat.

Vanamot olin unohtanut. Syystä kai, kun helteiden vuoksi ei ole tullut kalallakaan käytyä. Tuskin ahventa kiinnostaisikaan hiukapala lämmenneessä vedessä. Kalat ovat siirtyneet syvänteille.


Huomasin ikäväkseni, että parhaimmat vanamokenttäni olivat jääneet metsätyökoneiden alle. Kestää jonkin kesän, ennen kuin maa peittyy takaisin vanamomattoon. 


Siinä missä minä virkistän itseäni polskimalla vedessä, poro makaa rentona, silmiään raottaen  suovilla- ja vaivaiskoivupedillä. Talkkariporo käy mieluummin makaamassa pihahiekalla. Olen nähnyt sen monesti silmät kiinni ja pää hiekalla lepuuttamassa niskojaan. Kyllä sen komeilla sarvilla on varmasti suunnaton paino.


Eilen illalla pihatietä taaperteli neljä vesilintua. Telkkäperhe oli matkalla lampeen. Aikamoista vaappumista oli askellus ja ihmettelin, miten kauas vedestä emolintupari olikaan pesinyt. Noin puolen kilometrin matka tien ylityksineen oli vielä edessä. Ajotien reunaan tullessaan kaikki pysähtyivät katsomaan molempiin suuntiin, aivan kuin olisivat saaneet liikenneopetusta. Toivotin mielessäni nelikolle hyvää matkaa.


Helteet eivät ole ollenkaan minun juttuni.  Mansikat ovat. Maistuvat makealta, vaikka torihinta onkin suolainen. Jäde ja mansikat on niin kesäherkkua!


Myös uiminen kuuluu kesäjuttuihini ja lähes joka ilta käyn uimassa. Siedettävän ajomatkan päässä on onneksi useita uimakelpoisia lampia. Ovat mutapohjaisia, mutta kirkasvetisiä.                     

Vesi on kuitenkin reilun viikon aikana lämmennyt niin, ettei se ihmeemmin virkistä, mutta on nautinnollista kellua ja katsella sinisellä taivaalla soutelevia poutapilviä. 

Minulla on korvatulpat korvissa, että vältyn siltä ikäävyydeltä, että vesi menisi korviin, sillä se tietäisi varmaa TK-reissua. Niin on käynyt joskus.


Keltaiset kulleroniityt ovat poissa, samoin kurjenpolvien, ailakkien ja niittyleinikkien kukinta loppunut.  Vuorossa ovat koiranputki, mesiangervot ja maitohorsma. Ei ole yhtään hullumpaa katsella lähes purppuran punaisena tuulessa huojuvaa laajaa horsmakasvustokaan.

Kohta kuukausi vaihtuu. Aika näyttää, minkälainen muodostuu elokuusta. Täällä oli kylmä kesäkuu, helteinen heinäkuu, entä saadanko elämyksellinen elokuu?

maanantai 7. heinäkuuta 2025

Heinäkuun maalaisidylliä

 Maalaisidylliä  on nykyään nähdä lehmikarja laitumella. 

Kiltisti ammut pysyvät sähköpaimenlangan sallitulla puolella. En minäkään kuvatessani liian liki lankaa mennyt. 


Laiturin uimatelineet ovat nuorison ahkerassa käytössä. Vanhempi väki ei niinkään käytä hyppytelineitä, eikä ponnahduslautaa, siirtyy vain uimaan muutamia kierroksia. Aikansa kutakin.


Teltan pystytys ei aina ole noin vain läpi-huuto-juttu. Ei varsinkaan, jos ei ohjeita ole luettu ja pystytys pitäisi tehdä eka kertaa. Kesästäkin se aika, jolloin hyttyset, paarmat, polttiaiset, mäkäräiset pyörivät ympärillä pyrkien silmistä, korvista ja suusta sisälle, jos eivät puremaan pääse.
Kaikesta huolimatta telttailu oli niin hauskaa. Nyt hauskuus ja into on vähentymään päin, ei vain jaksa rinkassa kantaa kaikkea retkellä tarvitsemaansa. 
 


Keskimmäinen rivi oikealta - maalaisidylli - laituri- teltta - bingo tuli! Repolaisen heinäkuun bingo on nasta juttu.
                                       
                                                           
Kesäfiilistelyjä teille, hyvät ystävät!


keskiviikko 2. heinäkuuta 2025

Kirkkoni


Minun on helppo valita itselleni tärkein ja läheisin kirkko. Se on lapsuuteni kirkko, Hartolan graniittikirkko, jonka on rakennettu 1900-luvun alussa. Kirkon on suunnitellut kirkkoarkkitehti Josef Stenbeck. Kirkossa on kaunis alttaritaulu, jota olen muutaman kerran kyyneleet silmissä tuijotellut pysyäkseni koossa.

Käydessäni Hartolassa kuvaan kirkkoa, käyn sisälläkin, jos on avoinna.
Ensimmäinen hatara muistoni kirkosta on joulukirkko, josta muistan vain hevosrekikyydin.


 
❤️
Kalannin kirkko oli vuosikymmenet ns. kotikirkkoni. Tämä kirkko oli kotiani lähellä ja pyöräillessäni töihin oikaisin kirkon editse mennen tullen. 
Tämä harmaakivikirkko on rakennettu jo vuosina 1430-1450 ja omistettu Neitsyt Marialle ja PYhälle Olaville (Norjan kuningas v 995-1030, jota myöhemmin alettiin kunnioittaa pyhimyksenä)

Kirkkoa koristavat monet keskiaikaiset, upeat seinämaalaukset.
Kulkiessani kirkkomaalla, luin hautakivistä nimiä, jotka toivat mieleeni muistoja henkilöistä eläessään - olin työni aikana hoitanut heitä, ollut myös joidenkin lähellä kuoleman lähestyessä.


❤️
Kotikirkkoni on nyt Pudasjärven tyypillinen pohjalainen ristikirkko, joka on valmistunut 1781. Kellotapuli on erillinen rakennus. 
Kirkko on kaukana kaupunkikeskuksesta, hyvin syrjässä.  Matkaa kotoani yli 60 km, mutta
tutuksi kirkko on kuitenkin tullut. Sinne Riekinkankaan aidatulle hautausmaalle on isovanhempani haudattu.