Vuoden viimeinen meneillään

Vuoden viimeisen päivän aamu  valkenee hitaasti. Ylösnousua vitkutellessani kuuntelen, miten talon hirret paukahtelevat pakkasen kiristyessä.  Se ääni tuntuu työntyvän joka kerta syvälle tajuntaani. Heräsin siihen jopa yöllä, enkä ole tottunut tykkäämään siitä.

Pihaa valottavat joulukuusen valot. Niiden takana oleva luminen metsä sulaa aamun pimeyteen. Taivas näyttää ikkunasta katsoen tumman siniseltä. Vielä hetken kiiluu jokunen tähti, vaikka valtaosa onkin jo kadonnut syttyäkseen illalla uudelleen.

Herättyäni kunnolla vilkaisen pakkasmittaria, joka näyttää -28,6. Päivän aikana hyvinkin ehtisi jäätyä pari sangollista vettä. Jäälyhdyillä on mukavaa valaista iltaa. 

 Kylmä työntyy ovella vastaan, kun kannan vesisankoja ulos. Jalan alta kuuluu askelten tahtiin lumen narina ja hengitys huurtuu.

Laitan sangot pihapolun viereen ja kiirehdin kipin kapin takaisin tupaan. Vahingosta viisastuneena vetäisen takin hihan käden päälle, ennen kuin tartun ulko-oven metalliseen kahvaan.

On tavallinen keskiviikkoaamu, eikä kuitenkaan aivan tavallinen, sillä vuoden viimeiseen päivään liittyy tieten tai tiedostamatta jonkinlainen summaus kuluneesta vuodesta. Vuosi on pitkä aika, kun ajattelen eteenpäin, mutta ei tunnu niinkään pitkältä kurkistaen elettyjä 52 viikkoa taaksepäin. Saattaisin jopa sanoa, että nopeaan ovat menneet. Minulle konkretisoituu ajankulu lääkedosettini myötä! Ihmetyttää, miten sitä saa alvariinsa täyttää.

Vaikka maailma elää myllerryksessä, koen "lintukodossani" olon  turvalliseksi. Niin sinisilmäinen en kuitenkaan ole, etteikö pahan ole mahdollista löytää myös tänne.  Vihertävät silmäni saisivat ilman muuta nähdä kaiken todellisemmin. Ainakin kameran linssin läpi ja lukiessakin tarvitsisin vahvemman suurennuslasin. Kappas, kun en huomannut kirjoittaa asiasta joulupukille!

 

Niitä näitä aatellessani ja kirjoittaessani huomaan, miten taivas on vaalentunut ja lumisadetta enteileviä pilviä on kerääntynyt taivaanrannalle. Se tietää pakkasen nitistymistä. Maan yli pyyhkäissyt Hannesmyrsky ei pudottanut täällä edes lumia puiden oksilta. Muutenkaan lumen määrä ei yletä menneiden vuosien vastaavaan. Metsä on kauniisti luminen. Kun tykkyjä ei ole kerääntynyt, puiden latvat saavat vapaasti hamuilla matalalla roikkuvia harmaita pilviä.

En aio ammuskella raketteja, en tehdä taikoja, enkä myöskään lupauksia ensi vuodelle. Edellisvuoden malliin otan päivän kerrallaan tietysti sydämessäni toivoen, että hyviä päiviä olisi runsain mitoin.

Toivon myös teille kaikille Karsikonperän Kuvakirjeitä lueskelleille, että vuosi 2026 tarjoilisi paljon hyviä päiviä, terveyttä, iloa, onnea!

Joulu, joulu tullut on..

 ... juhla armahainen.

On aatonaatonaatto ja kaksi yötä jouluun, mutta meillä tänään kuin olisi jouluaatto, sillä vuosien mittaan joulun aloittaminen on aikaistettu ja oikea aatto on jo juhlaa.

Kuusi on pirtissä, kynttilöineen ja koristeltuna. Jouluvaloja ikkunoilla ja pihalla, sekä herkkua pöydässä. Mieli on levollinen ja kiireetön.

Pari lämmintä, plusasteista edellispäivää ja yötä ovat ohi ja parhaillaan pakkasta -20.1, vaikka sääennustus lupaa -5 päivälle ja yölle -18.  Hyvä näin. Onhan minulla kaksi sangollista vettä ulkona jäätymässä. 

Tänä iltana sinihopeinen hämärä laskeutuu

pihamaan ylle, tienoo on valkoinen.

Pihapenkki on lumen peittämä ja joulu esittää meille kutsun

-arkihuolesi heitä, maailma on kaunis

ja meillä on joulu.

Joulutarina, jonka tapajhtumat ovat vuoden 1996 jouluaatolta. Eka kerran julkaisin sen blogissani v.2020 joulukuussa. 

On jouluaatto.

Ensimmäistä joululomaansa pohjoisen hangilla viettävä seitsemänvuotias tyttö ei malttaisi odottaa iltaa, vaan lähtee hiihtämään.  Äiti on asiasta eri mieltä, mutta ehtii vain huutaa ovenraosta.

-Muista, pimeä tulee täällä pian. Älä hiihdä kauas.

Tyttö ei kuule äidin varoitteluja, mikä on tietysti karvahatun syytä. Tieten tahtoen hän ei ole tottelematon, ei varsinkaan jouluaattona, sillä aivan varmasti tahtoo nähdä joulupukin.

Hiihtäminen on hauskaa. Metsän hiljaisuus ja samalla sen salaperäisyys viekoittelevat hiihtäjää yhä ja yhä jatkamaan matkaa.

Ajantaju katoaa.

Hämärä syvenee ja ladun vierustan komeat tykkypuutkin kasvavat huomaamatta jättiläisiksi, melkein taivaaseen asti. Koko maailma on salaa verhoutunut hopeaviittaan. Myös tähdet ovat syttyneet.

Tyttö hätääntyy. Hän ei tiedä, pitäisikö jatkaa eteenpäin, vaiko kääntyä? Onko tämä ympyrälatu, jollaisia hän on tottunut kotona kiertämään, vai ei? Vieras latu on vieras latu.

Sormia ja varpaita paleltaa, mutta tyttö jatkaa eteenpäin. Ensimmäinen ja ainut hiihtäjä, jonka hän ladulla kohtaa, ohittaa ja pysäyttää hänet.

-Mihin noin pieni tyttö aikoo näin hämärässä ilman retkivarusteita? Ei kymmeneen kilometriin ole autiotupia, joten parasta sinun on kääntyä takaisin.

Mies ei ole pelottava. Hänellä on pakkasen huurruttama vitivalkoinen parta ja kulmakarvat, mahtava karvahattu ja karvarukkaset. Mies vetää tytön käsistä lapaset. Sulkee pienet kylmettyneet kädet omiin suuriin ja lämpimiin käsiinsä ja puhelee rauhoittavsti.

-Olet hiihtänyt kylältä pitkän matkan, käänny ihmeessä takaisin, että jaksat. Tuo kirkkain tähti valottaa matkaasi ja antaa merkkiä oikeasta suunnasta. Älä poikkea ladulta. Joulusaunaan ehdit ja myös joulupukin juttusille. Ei se vielä ole vieraillut, mutta vanhempasi ovat varmasti huolissaan.

 Hämmentynyt tyttö kääntää suksensa saatuaan lämmitetyt lapaset käsiinsä ja lähtee rivakasti sujuttelemaan.  Mies katsoo tovin hänen peräänsä ja katoaa mutkan taa.

Myöhemmin illalla tyttö kertoo joulupukille hiihtoretkestään. Katsoo pitkään ja hyvin tutkivasti pukkia ja viimein rohkenee kysymään.

-Olitko sinä, jonka näin ladulla vai oliko se suojelusenkeli?

Toivotan Teille hyvät lukijani ja blogivierailijani, Hyvää joulua!

Joulu melkein ovella

Joulu melkein ovella, porraspuulla ainakin.

 Jösses, miten vauhdikkaasti on joulukuu edennyt. Enää viikko ja rapiat päälle, kun on jouluaatto. Yksi mielenkiintoisimmista päivistä vuodenkierrossa. Joillekin se tietenkin merkitsee tavallista enemmän työtä ja kiirettä, joillakin alkaa jo aatosta joulunvietto.

Viimeinen viikko ennen aattoa on minulle itselleni mieluinen.  Varsinkin, jos näitä päiviä sävyttäisi lempeä kaamoshämy ja sinisten hetkien taianomaisuus, joka häipyy vaivihkaa punerrukseen auringon tehdessä nousuaan.

Aamuista iltaan harmaitakin päiviä mahtuu joukkoon, joskus enemmän, joskus vähemmän. Tänään koko päivää hallitsi pehmoinen villasukan harmaa. 

Meille tuli Postin taholta ohjelmaa. Mies oli tilannut ”Huvilansa” lämmitykseen hehkutulpan jostain kaukaa. Oli ruksannut sen postin kuljetukseen, niin että sen voisi hakea lähimmästä postitoimipaikasta, jonne on matkaa 7 km.

Ei se niin mennyt. Ensin oli viikkojen odotus ja sitten tuli ilmoitus. Paketin voi hakea noin 40 km takaa. Linja-autorahtina tavara oli sinne tullut. Lähdin seuraksi kameran kanssa ja reissuun meni tuo kolmen tunnin päivän valon aika. 

Ei aika hukkaan mennyt. Muistelimme menneitä jouluja, yhteisiä, että lapsuuden jouluja. Se oli hyvin antoisaa. Välillä täytyi pysähtyä, sillä vastaan tuli poroja, tien vieressä oli upeita kuusia, kynttiläkuusia, että pieniä kuusia, joista jokaisen olisin huolinut joulupuukseni.  Sitä kaikkea minun oli saatava kuvata.

Olen kolmen joulukuun ajan, (vuosina 2015, 2016 ja 2021) kirjoittanut blogiini päivittäin joulukalenterin tapaista. Huomaan, että vanhetessani minusta on tullut vuosi vuodelta enemmän jouluihminen, kun kaikki epäoleellinen alkaa olla karsittu. Tärkeintä on päästä joulun tunnelmaan, eikä siihen suinkaan tarvita lahjapinoa, ei kukkuratäyttä joulupöytää, ei hikihattuun ahkerointia siivoten. Vain leppoisaa yhdessäoloa tärkeimpien ihmisten kanssa. Niin ja tietysti joku suklaakonvehtirasia! 

Joulukuusi

Kurkotan A-tikkailla seisten valosarjaa pihakuusen yläoksille. Kiukuttaa, etten ylety. Pinnistelen, vaan miten käy!

Horjahdan tikkailta päistikkaa hankeen,

Alan kiukutella, miksi ihmeessä kuusi kasvaa vain korkeutta ja unohtaa tuuheutua? Latvaa olisi kaiketi pitänyt katkaista. Nyt puu on hongankolistaja, vaikka onkin kuusi.

Oi ja voi! Muistelen, miten kahdeksan vuotta sitten kaivoin ja kuskasin väärään paikkaan kasvaneen kuusen kottikärryissä naapurin tontilta omaan pihaan. Metrinen näre oli saanut häätökäskyn, niinpä pyysin sen itselleni. 

Reppana se oli silloin ja reppana edelleen, mutta johdattaa minut jouluun, kun oksistossa kiemurteleva valosarja sädehtii valoa kaamokseen, ihastuttavaa yhdessä vastasataneen lumen kanssa.

Joulukuusta katsellessani ajatukseni lentävät läpi menneiden joulujeni.

Krapu  50/25, aiheena JOULU. Tämä on vuoden viimeinen Krapu. Kiitos kuluneesta krapuvuodesta SusuPetalille, sekä Caralle ja kaikille krapuja kirjottaneille, kommentoijille ja lukijoille hyvää joulun odotusta.

Näkymä ikkunasta

 

On aamupäivä. Kello puoli yksitoista ja ulkona sankan lumisateen vuoksi hämärää. Vasta lumet puiden oksilta pudottanut metsä on tullut hetkessä uudestaan valkoiseksi ja hieman aikeissa ollut aamun sininenhetki sammui alkavan lumisateen siniharmaaseen.

Kuvassa heti pihaportailta alkava mäntymetsä on minun mustikkametsäni. Nyt ovat mustikanvarvut jääneet lumen alle. Hyvä päivä on tulossa, vaikka lumitöitä tiedossa.

Tämä kuva on vastauksseni Kristiina K:n  vuoden viimeiseen blogihaasteeseen - Näkymä kotini ikkunasta. Kiitos paljon myös hänelle haasteen vetämisestä ja mukavan leppoisaa joulualusaikaa.

                                                              

Joulukuun bingo

Joulukuun bingoni valmis. Kompastuin finaaliin ja endiin, mutta kompuroin niistä jotenkin, kai rimaa hipoen jatkoon. 

Sammua - Ratkottu - Määränpää, vasemmalta suoraan alas.

Kuusenkynttilä sammuu, tai oli just sammutettu. Tykkään tuoksusta, mutta sitäkin enemmän tykkään kuvata kiehtovaa savukiehkuraa.

Piikkilankaa on ratkottu irti vanhoista aitapuista, Lankakieppi jäi kai laiskuuttani pellonvieruskuusen hankaan. On siinä vieläkin. 

Porot ovat lähteneet reissun päälle, saavat kuitenkin tienhaarassa valita, onko määränpää Posio vai Taivakoski. Valitsivat Posion, koskapa Taivalkoskelta palatessa porukkaa ei näkynyt.

Finaali - The end - Luopua. Keskeltä pystyyn.

Olen tykännyt juoksemisesta, mutta nyt se ei enää onnistu. Haikeilen moista. Kokeilin kesällä kuitenkin urheilukentän juoksuradalla, tunnistaisivatko jalkani enää hommaa. Ei kumppareilla ainakaan hyvin onnistunut. kaiken kaikkiaan juoksuni ovat finaalissa.

Pahemmin on käynyt kyykäärmeelle, jonka koko elo on the end, vain luuranko vielä jäljellä.

Luopua oli pakko kuusenkäpyjen kanssa. En saanut niistä käpylehmiä, sata olisi pitänyt värkätä Suomen silloisen 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Sen, mitä sain aikaan, joku pikku neiti, parivuotias tuli ja nyppi tikut pois.

Aikansa kutakin - Päätelty - Valmis, oikeanpuoleinen pystyrivi.

Toinen liikunnallinen asia, josta kovasti tykkäsin, oli laskettelu, mutta aikansa kutakin. Muutaman kerran olen jäljestä päin noussut kabiinilla rinteeseen, mutta vain kuvatakseni.

Ystävänpeiton tilkkuja on päätelty paljon. On hirveästi aikaa, kun blogissa (Vuodatus) oli haastejuttuna kutoa tai virkata 10x10 tilkkuja ja lähettää ne kokoajalle. Lopuksi peite arvottiin ja minä olin tuo onnekas! Peite on värikäs, siinä on monen kutojan /virkkaajan lappuja. 

Valmis, kiljun kurkku suorana, kun viimeiset pöllit sain lumen alta kammettua kelkan kyytiin. Ärsyttävä oli paksu jäätynyt lumikerros puukasojen päällä, mutkun sulamaan aikana ei voinut moottorikelkalla hakea niitä sirkkelipaikalle. Siinä oli edellistalven kuntokoulu.

Täysbingo! Vuosi on bingoiltu ja tammikuussa uudet haasteet, vai mitä Repolainen. Kiitos tästä vuodesta ja mellevää joulukuuta. 

Marmeladin reikäommel

 

-Älä Marmeladi-kulta sekoittele karkeita sanoja ompelukseesi. Älä varsinkaan, jos meinaat ommella pyhäpaitaasi reikäompeleita. Noituuksia päästellen kangas vain kitistyisi. ja muutenkin syntyisi kötös, mikäli et hyvän sään aikana pane Muurahaishappopullon korkkia kiinni.

Koukkuleuka isoisoäidin mielestä sillä aineella saa vain syyliä leukaansa ja reikäommel tuppaa mutkittelemaan, kuin muurahaisen polku.

-Ei noitumisen, vaan hyvien taikasanojen pitää upota kankaaseen, niitä ei pirstota, eikä survota ompelukseen. Usko hyvällä!

Marmeladi mulkoilee pahantahtoisesti. Noituu uhallakin, kun tietää isoisoäitinsä olevan umpikuuro.

-Ettenkö muka osaa? Ei tartte joka paikkaan työntää koukkunokkaansa! Hoida omat muurahaispolkusi.

Olisi sittenkin pitänyt. Tunnelma tulehtuu ja Marmeladin leuan päähän kasvaa äkkiä iso syylä.

                                                                 ????

Krapu 49/25, sanat. korkki, muurahainen, hoitaa. SusuPetal blogista löytää tietoa krapujen kirjoittamisesta,