Joulu, joulu tullut on..

 ... juhla armahainen.

On aatonaatonaatto ja kaksi yötä jouluun, mutta meillä tänään kuin olisi jouluaatto, sillä vuosien mittaan joulun aloittaminen on aikaistettu ja oikea aatto on jo juhlaa.

Kuusi on pirtissä, kynttilöineen ja koristeltuna. Jouluvaloja ikkunoilla ja pihalla, sekä herkkua pöydässä. Mieli on levollinen ja kiireetön.

Pari lämmintä, plusasteista edellispäivää ja yötä ovat ohi ja parhaillaan pakkasta -20.1, vaikka sääennustus lupaa -5 päivälle ja yölle -18.  Hyvä näin. Onhan minulla kaksi sangollista vettä ulkona jäätymässä. 

Tänä iltana sinihopeinen hämärä laskeutuu

pihamaan ylle, tienoo on valkoinen.

Pihapenkki on lumen peittämä ja joulu esittää meille kutsun

-arkihuolesi heitä, maailma on kaunis

ja meillä on joulu.

Joulutarina, jonka tapajhtumat ovat vuoden 1996 jouluaatolta. Eka kerran julkaisin sen blogissani v.2020 joulukuussa. 

On jouluaatto.

Ensimmäistä joululomaansa pohjoisen hangilla viettävä seitsemänvuotias tyttö ei malttaisi odottaa iltaa, vaan lähtee hiihtämään.  Äiti on asiasta eri mieltä, mutta ehtii vain huutaa ovenraosta.

-Muista, pimeä tulee täällä pian. Älä hiihdä kauas.

Tyttö ei kuule äidin varoitteluja, mikä on tietysti karvahatun syytä. Tieten tahtoen hän ei ole tottelematon, ei varsinkaan jouluaattona, sillä aivan varmasti tahtoo nähdä joulupukin.

Hiihtäminen on hauskaa. Metsän hiljaisuus ja samalla sen salaperäisyys viekoittelevat hiihtäjää yhä ja yhä jatkamaan matkaa.

Ajantaju katoaa.

Hämärä syvenee ja ladun vierustan komeat tykkypuutkin kasvavat huomaamatta jättiläisiksi, melkein taivaaseen asti. Koko maailma on salaa verhoutunut hopeaviittaan. Myös tähdet ovat syttyneet.

Tyttö hätääntyy. Hän ei tiedä, pitäisikö jatkaa eteenpäin, vaiko kääntyä? Onko tämä ympyrälatu, jollaisia hän on tottunut kotona kiertämään, vai ei? Vieras latu on vieras latu.

Sormia ja varpaita paleltaa, mutta tyttö jatkaa eteenpäin. Ensimmäinen ja ainut hiihtäjä, jonka hän ladulla kohtaa, ohittaa ja pysäyttää hänet.

-Mihin noin pieni tyttö aikoo näin hämärässä ilman retkivarusteita? Ei kymmeneen kilometriin ole autiotupia, joten parasta sinun on kääntyä takaisin.

Mies ei ole pelottava. Hänellä on pakkasen huurruttama vitivalkoinen parta ja kulmakarvat, mahtava karvahattu ja karvarukkaset. Mies vetää tytön käsistä lapaset. Sulkee pienet kylmettyneet kädet omiin suuriin ja lämpimiin käsiinsä ja puhelee rauhoittavsti.

-Olet hiihtänyt kylältä pitkän matkan, käänny ihmeessä takaisin, että jaksat. Tuo kirkkain tähti valottaa matkaasi ja antaa merkkiä oikeasta suunnasta. Älä poikkea ladulta. Joulusaunaan ehdit ja myös joulupukin juttusille. Ei se vielä ole vieraillut, mutta vanhempasi ovat varmasti huolissaan.

 Hämmentynyt tyttö kääntää suksensa saatuaan lämmitetyt lapaset käsiinsä ja lähtee rivakasti sujuttelemaan.  Mies katsoo tovin hänen peräänsä ja katoaa mutkan taa.

Myöhemmin illalla tyttö kertoo joulupukille hiihtoretkestään. Katsoo pitkään ja hyvin tutkivasti pukkia ja viimein rohkenee kysymään.

-Olitko sinä, jonka näin ladulla vai oliko se suojelusenkeli?

Toivotan Teille hyvät lukijani ja blogivierailijani, Hyvää joulua!

Joulu melkein ovella

Joulu melkein ovella, porraspuulla ainakin.

 Jösses, miten vauhdikkaasti on joulukuu edennyt. Enää viikko ja rapiat päälle, kun on jouluaatto. Yksi mielenkiintoisimmista päivistä vuodenkierrossa. Joillekin se tietenkin merkitsee tavallista enemmän työtä ja kiirettä, joillakin alkaa jo aatosta joulunvietto.

Viimeinen viikko ennen aattoa on minulle itselleni mieluinen.  Varsinkin, jos näitä päiviä sävyttäisi lempeä kaamoshämy ja sinisten hetkien taianomaisuus, joka häipyy vaivihkaa punerrukseen auringon tehdessä nousuaan.

Aamuista iltaan harmaitakin päiviä mahtuu joukkoon, joskus enemmän, joskus vähemmän. Tänään koko päivää hallitsi pehmoinen villasukan harmaa. 

Meille tuli Postin taholta ohjelmaa. Mies oli tilannut ”Huvilansa” lämmitykseen hehkutulpan jostain kaukaa. Oli ruksannut sen postin kuljetukseen, niin että sen voisi hakea lähimmästä postitoimipaikasta, jonne on matkaa 7 km.

Ei se niin mennyt. Ensin oli viikkojen odotus ja sitten tuli ilmoitus. Paketin voi hakea noin 40 km takaa. Linja-autorahtina tavara oli sinne tullut. Lähdin seuraksi kameran kanssa ja reissuun meni tuo kolmen tunnin päivän valon aika. 

Ei aika hukkaan mennyt. Muistelimme menneitä jouluja, yhteisiä, että lapsuuden jouluja. Se oli hyvin antoisaa. Välillä täytyi pysähtyä, sillä vastaan tuli poroja, tien vieressä oli upeita kuusia, kynttiläkuusia, että pieniä kuusia, joista jokaisen olisin huolinut joulupuukseni.  Sitä kaikkea minun oli saatava kuvata.

Olen kolmen joulukuun ajan, (vuosina 2015, 2016 ja 2021) kirjoittanut blogiini päivittäin joulukalenterin tapaista. Huomaan, että vanhetessani minusta on tullut vuosi vuodelta enemmän jouluihminen, kun kaikki epäoleellinen alkaa olla karsittu. Tärkeintä on päästä joulun tunnelmaan, eikä siihen suinkaan tarvita lahjapinoa, ei kukkuratäyttä joulupöytää, ei hikihattuun ahkerointia siivoten. Vain leppoisaa yhdessäoloa tärkeimpien ihmisten kanssa. Niin ja tietysti joku suklaakonvehtirasia! 

Joulukuusi

Kurkotan A-tikkailla seisten valosarjaa pihakuusen yläoksille. Kiukuttaa, etten ylety. Pinnistelen, vaan miten käy!

Horjahdan tikkailta päistikkaa hankeen,

Alan kiukutella, miksi ihmeessä kuusi kasvaa vain korkeutta ja unohtaa tuuheutua? Latvaa olisi kaiketi pitänyt katkaista. Nyt puu on hongankolistaja, vaikka onkin kuusi.

Oi ja voi! Muistelen, miten kahdeksan vuotta sitten kaivoin ja kuskasin väärään paikkaan kasvaneen kuusen kottikärryissä naapurin tontilta omaan pihaan. Metrinen näre oli saanut häätökäskyn, niinpä pyysin sen itselleni. 

Reppana se oli silloin ja reppana edelleen, mutta johdattaa minut jouluun, kun oksistossa kiemurteleva valosarja sädehtii valoa kaamokseen, ihastuttavaa yhdessä vastasataneen lumen kanssa.

Joulukuusta katsellessani ajatukseni lentävät läpi menneiden joulujeni.

Krapu  50/25, aiheena JOULU. Tämä on vuoden viimeinen Krapu. Kiitos kuluneesta krapuvuodesta SusuPetalille, sekä Caralle ja kaikille krapuja kirjottaneille, kommentoijille ja lukijoille hyvää joulun odotusta.

Vuoden viimeiset päivät

Kun ensin on monta, sitten vähennetään tai vähenee, niin yksi jää viimeiseksi. 

Näin käy myös vuoden päiville. Tämän päivän jälkeen on vielä la, su, ma ja ti. Tiistai jää viimeiseksi ja sitten aloitetaan ykkösestä.

Kuluva vuosi on päiviensä lukumäärältä yhtä enemmän, kuin muutama edellinen. Meneillään on karkausvuosi. Helmikuun loppuun on lykätty tuo ylimääräinen päivä.

Syntyiköhän monta vauvaa tuolloin? Heidän täytyy kai valita syntymäpäiväkseen joko helmikuun 28 tai maaliskuun 1.

Joulu on ohi ja ajankierrossa juhannus on nyt lähempänä kuin joulu!

Aattona iloitsimme kauniista talvisäästä. Oli tavattoman mukavaa käydä hiihtämässä tunnin, puolentoista verran ja rauhoittua sitten vastaanottamaan Suomen Turusta joulurauhan julistusta.

Jäälyhtyni valaisivat pihaa aattoillasta aina joulupäivän aamuun.  En ole kuitenkaan varma, mitä pihatonttumme oli mieltä yövaloista, kun teki öistä kierrostaan. Häikäistyikö ehkä? Näin pieniä jälkiä aamulla pihalumella ja uskon vakaasti, että tontun ne olivat. Mies tosin tykkää, että kuuluvat kärpälle.

En viitsinyt ruveta kinaamaan, kun joulurauhakin oli julistettu.

Aaton jälkeen en ole lyhtyihin uusia kynttilöitä sytyttänyt. Sää on ollut kostea, tuulinen ja harmaa koko joulunpyhien ajan. 

Oikeastaan vasta tänään tummanharmaat pilvet ovat saaneet kultapitsiä reunuksiinsa.

Kun katson ikkunasta Kärryvaaraa, sen laki piirtyy pitkästä aikaa selkeänä vaaleanpunaista taivasta vasten. Illalla ei tarvita jäälyhtyjen valoa, taivaalle syttyvät sen omat lamput.

Kuukelit eivät sääilmiöistä välitä. Tulevat syömään silloin kun tekee läskiä mieli. Pitkään syksyllä ne viipyivät metsässä, mutta lumisateiden mukana tulivat tutustumaan linnunruokintapaikan tarjontaan.

Niille on sianläskiä naulattuna puun kylkeen. Jos ruokaa ei olisi naulattu kiinni, sen veisi ensimmäisenä yönä joko kärppä tai näätä.

Nyt kaikki nälkäisille riittää haukka- tai nokkapaloja läskistä.

 

Oli mukavaa tervehtiä kuukkelia ja saada muutama kuva. Tervehdykseeni vastattiin nokantyvi talissa.

Tässä välissä kolasin pihalumia ja puhdistin jäälyhdyt. Sitten selasin neuleohjeita ja luin muutamien edellisten blogivuosieni tunnelmia vuoden lähestyessä loppuaan.  Siteeraan itseäni seuraavassa.

 ♥

Tämä vanha vuosi on neljää viimeisintä päiväänsä vaille. Se on kuin kirja, joka on luettu viime sivuilleen. Kuitenkin loput neljä sivua vielä salaisuutena.

Uusi vuosi nimeltään 2025 annetaan jokaiselle kuin paksuna 365  sivuisena opuksena, jossa jokainen joutuu olemaan oman "vuosikirjansa työstäjä" pystymättä täysin vaikuttamaan sen juoneen.

Uusi sivu on arvoitus edellisen ollessa vielä työn alla.
Vuosikirja on sikälikin mielenkiintoinen, ettei sitä voi kirjoittaa, eikä lukea etukäteen. Ei edes kurkistaa seuraavaa sivua. Avistella vain ja toivoa mielessään.

Monia vuositeoksen sivuja värittävät toivottavasti kirkkaat, iloiset, elämänkirjavat värit, mutta varmasti noin isoon joukkoon, kuin 365 mahtuu tumman ja harmaan sävytystäkin. Skaala on laaja ja toivottavasti meidän kaikkien kohdalla kauniiden ja itselle mieluisien värien vaakakuppi tulee painamaan enemmän.

Toivotan paljon hyviä sivuja vuosikirjaanne nimeltä 2025. Tutustuminen siihen alkaa pian.

                                                                            ♥♥♥

Hyvää joulua

 

 Kuun sirppiin on takertunut pilvenriekale ja

pakkanen on kutonut lätäköille pitsireunukset.

Kuusikko huokailee ja tuhisee kuin nuhanenä konsanaan,

yskii ja köhii lunta.

Lunta.

Kettu repolainen näkee unta kuusen alla ja

jänöjussi on loikkinut jo pakosalle.

Pimeän aika on tullut rappusille,

on joulukuu, kaamos ja kohta joulu,

Miljoonat tähtöset syttyvät taivaaalle.

                                                          💕

Enää kaksi yötä jouluun.  Ne menevät äkkiä, kuten koko syksy, joka on kiirehtinyt mahdotonta kyytiä.

Tarkkaan kuulostellen joulu on jo porraspuulla. Hyvä niin, että saa viimein avata lahjapaketit, jos niitä yleensä kelle on tullut kuusen alle.  Tai kenties joillekin joulupukki ihan itse tuo ne aattona, tai jättää lahjasäkin porstuan puolelle.  

Ainakin sen verran kiltti minä olen ollut, että paketin saan. Posti on jo tuonut sen. En vaan tiedä, mitä paketissa on,  vaikka avasin marraskuun lopussa postin tuomien kahden ilmaisjoulukalenterin kaikki luukut kerralla, niin joululahjapakettiini en koske ennen aattoiltaa. Keksin aktiviteettejä, ettei paketti houkuttele koko aikaa.

Tänään kävin toisen kerran hiihtämässä. Ensimmäinen kerta oli eilen!  Oli mahtavaa, että Koillismaallekin tuli lunta. Tuli kerralla niin paljon, että suksilla saattoi lähteä omille metsäreiteilleen.

Lunta on noin parikymmentä senttiä, ehkä enemmän. Upottavaa pakkaslunta, joka teki minulle hiihtämään lähtiessä tepposet.  

Maantieojan ylitys meni pieleen. Kupsahdin pätkäsuksilla selälleni, sukset taivasta kohden ja pää lumihankeen. Luisuin ojaan niin, että hiihtotakin ja paidan alle tunkeutui lunta lähes kainaloihin asti. Huh! Tein täydellisesti Amaaliat! 

En päässyt omin avuin seisaalleni. Lumi luisti alta pois sitä mukaa, kun hain tukea. Pakko oli avata toisesta jalasta side ja tarttua mieheni ojennettuun käteen. Sittenkin pystyyn nouseminen oli vaivaloista.

Kävin kotona vaihtamassa vaatteita ja takaisin saman ojan yli, mutta paremmalla onnella. En kuitenkaan lokannut itseäni, paitsi itsetuntoni sai kolhun.  Ison kolhun.

Päivän hiihtoretki oli muilta osin mainio. Luminen metsä kiehtoo. Se on taianomainen,  Hiihdimme peräkanaa hiljaa. Sain olla koko matkan perässähiihtelijä!  Pysähteltiin ja ihailtiin talvista luontoa. Vain yksi lintu lensi ohi ja tervehti kahdesti kvaak, kvaak. Se oli korppi. Muita eläimiä ei näkynyt, Ainostaan ketun jäljet.

Seuraavan kerran jouluaattona riisipuuron jälkeen on mukavaa lähteä aattohiihtelylle ja koettaa ehtiä joulurauhan julistukseen takasin kotiin. Muuta tähdellisempää ei olekaan. 

Toivotan teille, hyvät blogiystävät hyvää, tunnelmallista ja leppoista joulua. Paljon kiitoksia yhteisestä blogivuodesta.  Otammehan uusiksi taas ensi vuonna?

Kuusi jäistä lyhtyä näitä on. Parina päivänä olen puhdistanut niitä lumesta.  Kynttilät on vielä kaupassa.

Joulupukin poro

Kesällä porotarhalla oli käymässä ulkomaalaisryhmä, joka suuren eurooppalaisen marketin valtuuttamana halusi vuokrata komeimmat sarvet omaavan poron joulun ajaksi kauppaliikkeensä edustalle. Kirjoitettiin sopimus Petteriporosta. Eläinlääkäri teki porolle terveystarkastuksen ja antoi tarvittavat rokotukset.  Hankittiin passi ja eläinkuljetusluokan lentoliput.

Myöhäissyksyyn mennessä Petterin sarvet olivat kasvaneet roimasti. Ne olivat komeat ja koko poro oli hyvässä karvassa. Sitä koulutettiin yhä tehtäväänsä pukin lahjareen eteen. Petteri oli kiltti ja kesy poro, joka rakasti kanssakäymistä ihmisen kanssa, varsinkin lasten. Toljotti vain suurilla silmillään ripsiä räpyttämättä, kun joku lähestyi juttelemaan sille. 

 

Petteri ei oikeastaan ollut tyttöporo, vaikka sarvet  pysyivätkin päässä talven yli kevääseen.  Urosten sarvet putoavat rykimäajan jälkeen.  Petteri oli härkä, voisi kai sanoa muunsukupuolinen, ajoporo.

Poronsarvet ovat kysyttyä tavaraa. Turistipaikoissa jo pikku pala poronsarvea maksaa useamman euron ja kokonainen sarvi ja sarvet vielä rutkasti eneemmän. Hyvällä tuurilla joskus löytää maastosta ihan itse poronsarven tai paremmalla tuurilla sille myös parin.

Hullun rohkea tai ahne oli se, joka kävi nyhtämässä porotarhassa elävän poron päästä sarvet. Petterin sarville kävi näin. Yhtenä päivänä vain aamuruokinnan aikaan huomattiin, ettei Petterillä ollut sarvia ja pään karvat olivat veressä. Itse poro vaikutti kuitenkin hyvinvoivalta, mutta se oli nyt nulppo.

Haloo! Miten sarvettoman Petterin ura voisi edes alkaa ulkomailla Joulupukin kaverina? 

Asiasta tiedotettiin heti poron vuokranneelle marketille. Pettymys oli iso molemmin puolin. Tilanne jätettiin avoimeksi, mikäli tarhalta löytyisi sopiva sijainen, työpesti käsiteltäisiin pikaisesti uudelleen.

 Aikanaan Petterin koulutus oli helppo. On täysin eri asia, miten onnistuttaisiin jostakin vaatimesta koulia pikakurssituksella Joulupukille ajoporo. Ainakaan kauppakeskuksen jouluavajaisiin ei ennätettäisi, ehkä jouluaatoksi. 

Tiukasta valintakokeesta parhaiten selvisi nuori vaadin, Satuliina, jolla on tyttöpöroksi lisäplussana näyttävät sarvet. Yksi mutta kuitenkin oli. Satuliinalla on keväinen vasa, Rimpula, joka on kovasti emonsa perään. Ei sitä teuraaksi sentään laiteta, käyköön bisnesten miten tahansa.

Tilanne ratkeaa kun marketin johto tiedottaa. - Lähettäkää molemmat porot hoito-ohjeineen.

Niin tehtiin ja jäätiin sydämet syrjällään odottamaan, miten Satuliinan ja Rimpulan työrupeama onnistuu.

                                                                                 ***

                                                        Hyvät blogini lukijat! Toivotan Teille

   Joulurauhaa ja onnellista uutta vuotta 2024

Joulupukki - raapale

Aattoilta jännittää. Kuten aina.

Tuleeko joulupukki tupaan asti vai jättääkö kiireissään lahjat porstuan puolelle? Mikä olisi hirveä pettymys.

Ennen joulupukilla oli harmaa nuttu, karvareuhka päässä, nahkarukkaset käsissä ja huopikkaat jaloissa. Nyt se kulkee punaisissaan.
Lahjapaketteja sai tavallisesti vain yhden jokainen lapsi. Pukilla kontissaan vitsojakin.

Kauan sitten minä löysin joululahjapaketistani sinikantisen pienen ruutuvihon ja lyijykynän. Silloin kuulema töhertelin kirjaimia joka paikkaan.

Joulupukki!
Melkoinen huijaus aikuisten puolelta.

Taannoin olin piinapenkissä, kun lapsenlapseni tivasi, onko joulupukki olemassa vai ei.
Mietin tarkkaan ja vastasin rehellisesti, ettei oikeasti ole.
Seurasi hiljaisuus.

Tultiin lopulta tulokseen, että meistä kumpikin uskoo joulupukkiin ihan pikkuisen ..... jouluaattona.
Tänä iltana.

Kolme yötä jouluun - raapale

Vielä kolme yötä jouluun.

Karsikonperällä, täällä vaarojen syleilyssä ollaan jo valmiit ottamaan joulu vastaan.
Kiireet eivät ole osanneet tänne.

Joulukuusi on kököttänyt pihassa joulukuun ensimmäisestä päivästä. Se on saanut useaan kertaan lumikoristeet harteilleen. Välillä ne ovat sulaneet poiskin.

Joulukirjeet ja -kortit on kirjoitettu ja lähetetty lämpimien ajatusten saattelemina matkaan. Niiden postiin vieminen jäi viime tippaan, mutta ehtivät kyllä.

Kirjoittamieni raapaleiden myötä matkasin lapsuuteeni ja muistin sokkeloista löysin monenlaista. Joulu tulee ilman lahjavuoriakin.
Myös tänä vuonna toivon itselleni vain yhtä - mielenrauhaa.

Neljä pehmeää pakettia olen käärinyt ja rakentanut suklaakarkkikuusen valmiiksi.  "Namikuusi" herkutellaan yhteisvoimin.

Aattoiltana tulee joulupukki. Ehkäpä annan suukon partaposkelle.

Joulua metsän väelle

Lumi peittää maiseman ja toissa päivän napakka pakkanen huurrutti joka puun ja pensaan. Tänään nouseva aurinko ei kajastellut oranssiväriä itäiselle taivaalle, eikä ollut sinistä hetkeäkään. Syvä harmaus levittäytyi kaiken ylle.

Tuiskuttaa. Pakkasta -7.
Lintulautojen siivekkäät ovat höyhenet pörröllään. Ovatko talven tuiskut ja kylmät nyt tulleet jäädäkseen?
Itsellä on hyvä, kun on lämmintä pirtissä ja ruokaa pöydässä.

Auringonkukansiemenet ja talikakut häviävät muutamassa päivässä.
Meidän perheessä on selkeä työnjako. Mies pitää huolen, etteivät lintulaudat ole tyhjinä ja minä napsin kuvia.
Luulen kyllä, että pihapiirissä liikkuu näin joulun alla myös metsän väestä huolehtiva tonttu, joka käy tarkkailemassa lintulautojen ruokatilannetta.

Näin tontun kerran vilaukselta.

Vuosi lopuillaan

Joulu 2014 on siirtynyt muistojen albumeihin. Ikävät muistot, mikäli niitä on, haalistuvat ajan myötä, mutta kauniit säilyvät haalistumatta vuosikymmeniä.
Karsikonperälle joulu toi muassaan talven kireimmät pakkaset. Jo aatonaattona liki -30, eikä se siitä koko joulun aikaan muuksi muuttunut. Pakkanen paukahteli nurkissa kipakasti, huurrutteli puut ja pensaat. Tykytteli aiemmin sataneet lumet puiden oksille saaden kuuset näyttämään yhä vain enemmän kynttiläkuusilta ja koivut liiankin nöyriksi. Se narisi somasti jalan alla, nipisteli poskia, sormia ja varpaita, kun ulkona sytyttelin jäälyhtyjä.  Tähdet tuikkivat hyytymättä kylmään. Muutaman yönä revontuletkin yrittivät leimahtaa, mutta sammuivat yrityksiinsä.

Päiviä sävyttää yhä kaamoshämy ja sinisten hetkien taianomaisuus, joka häipyy pehmeään punerrukseen.

Luonto koristeli joulun, Teki sen ulkoisilta puitteiltaan semmoiseksi, kuin monet meistä toivovat. Itsellä ei ollut tarvetta enää koristella pihaa.
Ihan lepäillessä ei joulun aika mennyt. Innostuin kinkunsulatuskantreista ja neljän tunnin kantritanssimisen aikana syödyt ylimääräherkut saivat kyytiä. Toivottavasti, vai huijaanko itseäni?
Ei lepäilyäkään pidä unohtaa ja mikä olisi sen parempaa pakkaspäivinä, kuin heittää itsensä sohvalle pitkäkseen ja antaa sinisten ajatusten risteillä.

Hyvää uutta Vuotta 2015 

♥

Joulu joutuu jo taas pohjolaan

Kohta se joutuu, enää kaksi yötä ja joulupukilla alkaa tulenpalava kiire. Aikamoinen urakka vanhalle miehelle. Vaikka en minä joulupukkiin ole uskonut enää noin viiteenkymmeneen viiteen vuoteen, silti ihan pikkiriikkisen kuitenkin aina jouluaattona. Oikeastaan minä näin Joulupukin jo koputtelemassa ovelle hieman etuajassa.

Talvipäivän seisaus oli eilen ja vielä tänään on yksi vuoden lyhyimmistä päivistä. Kaamoksen väri oli tänään sinertävän punainen. Kireän pakkasen värinen, kun aurinko noustessaan ja laskiessaan heitteli kylmiä sävyjä taivaalle.
Lumi narskui jalan alla ja hengitys huurtui kaulahuiviin. Pakkanen nipisteli poskipäitä, eikä käsiä tehnyt mieli nykäistä lapasesta kovin usein pois.
Pakkasmittari näytti aamulla - 32.8, eikä lukemat päivän mittaan pahemmin siitä muuttuneet.

Tein myös viimeisiä silauksia jouluuni, sillä jänöjussit saivat pikkuisia heinätuppoja suon reunaan. Vähän joulua niillekin, kun jäljistä päätellen niitä lähistöllä liikkuu. Linnuille uudet talit  ja auringonkukkasiementen täydennys. Oravat saavat massunsa täyteen, kun käyvät osingoilla lintujen ruokintapaikalla.

Kauppareissulla katselin haltioissani maisemaa, joka pystyy ihastuttamaan minua joka kerta uudestaan ja uudestaan.

Siis joulu tulla saa. Jäälyhdytkin on tehty ja myrskylyhtyihin pantu öljyä, että aattona koko pihapiiri olisi valaistu. Tällä kertaa varasin epäkuranttejja cd-levyjä jäälyhtyjen pohjille, ettei tuikku tai lyhtykynttilä niin helposti sulattasi niitä puhki. Näyttää toimivan oikein hyvin. Moneen saumaan noita cd-levyjä näköjään voi käyttääkin. Talviretkeilyssä niillä saa kiinnitettyä teltan/kodan kiinnitysnarut lumeen. Tämä vinkki on retkeilijä Ruskalta.

Ei nämä yli -30 pakkaset onneksi täälläkään jatku jouluun asti, joten toivotankin teille kaikille rakkaat lukijani  Lämmintä Joulua

Tähtiyö

Täysikuu osaa valvottaa, mutta minulle sitä tekevät joskus myös tähdet. Viime yö oli napakka pakkasyö, kireimmillään kylmyyttä piisasi aina -29.7 ja taivas oli tähtikirkas. Herätessäni yöllä katsoin ikkunasta suoraan taivaankannen kauneinta tähteä. Tuntui, että se tuikutti vain minulle. Miten lämpimältä sen tuike vaikuttikaan kylmässä yössä pohjoisen puolen taivaalla.
Kun yritin saada unta uudestaan, en tahtonut onnistua. Sulkiessani silmät tiesin vahvasti tähden olemassaolon ja pakostakin vilkaisin sitä uudestaan ja uudestaan. Ei auttanut edes kyljen kääntäminen. Tunsin vain sen tuikkeen seljässäni. Joku viesti sillä minulle oli, kun tunkeutui noin ajatuksiini. Lopulta luovutin ja ryhdyin seurustelemaan sen kanssa. Sen tuikkeen myötä lähetin lämpimät joulutervehdykseni edesmenneille rakkailleni.  Kirjoittamani vanha runonenkin muistui yöllä mieleen.

Selkeänä yönä minä katselen

usvaisen Linnunradan

halkovan taivaankantta.

Tähtiä tuijotellessa

lähetän ikävöivän

ajatuksen luoksesi tähtisumuun,

jonka kirkkaimmalla tähdellä

uskon sinunkin muistavan minua.

Tähti johdatti minut myös jouluun. Ajattelin Beetlehemin tähteä. Onkohan minun tähteni se sama, joka aikoinaan näytti itäisenmaan tietäjille tietä vastasyntyneen Jeesuksen seimen luo? Kertasin mielessäni joulun tapahtumia Beetlehemissä ja vasta näkemääni joulukuvaelmaa lapsenlapseni koulun joulujuhlassa. Siinä oli kedolla lauma lampaita, (lapset seljässään lampaantaljat) oli paimenia sauvoineen, oli enkeleitä hohtavin siivin, oli Maria ja Joosef. Oli myös kaunis tähti. Kuvaelma oli vaikuttava, varsinkin lopussa, kun Maria lauloi  " Taivas sylissäni" herkisti mukanaolijat. Minun jouluni alkoi tuosta illasta.

Vielä neljä yötä jouluun. Mielestäni parasta aikaa juuri nämä joulunaluspäivät. Tänään ajattelin löytää jostakin kuvattavakseni poroja. Pelkään pahoin, etteivät vaan kaikki olisi jo varattuina Joulupukille. Lopuksi - leppoisia, piparintuoksuisia, joululaulujen sävyttämiä päiviä teille kaikille.