Kesää kissankelloista sinisiipeen

Kesä on livahtamaisillaan ohi, mutta ei hätää, on sitä jäljelläkin. Kertasin kirjoittamieni heinäkuisten postausten otsikoita. Kovin on kirjavaa, kuten - Kesäsateen ropistessa, Sydänkesän aikaa, Kesä ja heinähelteet, Hillaa, hillaa, vieläkin hillaa sekä Puhalluskukkia ja töppövillaa.

Unohtamatta tietenkään Rivertubingia Pärjänjoella, eikä sitä totuutta, että Onni yksillä, kesä kaikilla.

  

Oikeastaan kirjoittamisen alkuun pääsen vasta sitten, kun olen keksinyt otsikon. Se tuottaa monesti  päänvaivaa. Melkein niin isoa, etten pääse alkuun ollenkaan. Ei luulisi, sillä onhan kesässä kirjoitettavaa, mutta sittenkin! Liian helposti toistan itseäni.

Koillismaalla on riittänyt kesäsateita. 

Parhaillaankin vesipisarat paukuttavat terassin pöytää ja piha lainehtii lätäkköinä. Voi Luoja, tästä sateesta piisaisi eteläisen Euroopan maastopaloja sammuttamaan aika paljon. Meillä ole vähään aikaan suolle menemistä ja hillat taitavat joutua hetkeksi uimasille.

Puhalluskukat ovat kadonneet jo aikaa sateeseen, eikä töppövillaa ole tänä kesänä näillä seuduin paljoa näkynyt.

Tosin kesähelteitä en kaipaa, mutta lämpimiä päiviä kylläkin. Sellaisia, jolloin lounatuuli kuivattelee lempeästi uimasta nousseen iholta vesipisarat. Sellaisia päiviä odottelen yhä, mutta kesäsäästä marisemisen lopetan tähän.

Suloisin sydänkesä on ohi, kun ollaan tänään Unikeon päivässä. Sinisiipi uhmaa sadetta. Mihin ehti lentää suojaan, sitä en ehtinyt nähdä.

Minusta tuli meidän perheen unikeko, vaikka ylös nousinkin jo ennen seitsemää. Aamukahvitellessa seurasin jäniksen poikasen edesottamuksia ruusupapuseinän edessä. Ajattelin, nappaako se alimmat kukkaset suuhunsa, mutta taisi vain ihailla. 

Haarapääskyspari sai viikonloppuna pesueensa maailmalle.  Autotalli hiljeni ja auto pääsee takaisin sisätiloihin, kunhan pikkupääskysten kakat on siivottu. Sottapyttyjä olivat. Ei porokaan semmoiseen sotkuun laita paikkoja. Silti pääskyset ovat aina tervetulleita pesimään piharakennuksiimme.

Kalastaen saa herkullista vaihtelua ruokapöytään. Ahventa savustettuna ämpäripottujen kanssa ja hillaa jälkkäriksi. Ne ovat kevyttä kesäruokaa parhaimmillaan.

Eivät nämä namit kuitenkaan ilman vaivannäköä pöytään ilmesty. Ahventa ja haukea saa toki onkia luvatta, mutta rehkimistä vaatii suokävelyt niin lammelle kalastamaan kuin suolle hillastamaankin. Molemmat reissut tekevät fyysiselle kunnolle hyvää ja palkka rehkimisestä on ruhtinaallisen maukas.

Oikopolku kulki hillamaille viljelemättömän pellon poikki. Ihmettelin, miten pelto jaksaa puskea vihreää kesästä toiseen.  Nokkosta, mesiangervoa, pajua ja minun pituistani korpikastikkaa, jossa on 5- 6 solmua korressaan. No, taitaa olla syy siinä, että aikoinaan peltoa lannoitettiin karjanlannalla.

Ehdin aina retkilläni kiinnostua uusista kasveista ja tällä kertaa tutustuin korpikastikkaan.