sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Harmaata, punaista ja mustaa

Aamupäivä oli harmaa ja kolea. Säätiedotus lupasi sadetta iltapäiväksi, joten parasta oli lähteä ylös, ulos ja lenkille ennen sitä.
Kuitenkin yllättävä inspiraatio leipoa jotain hyvää iski viittä vaille, ennen kuin olin ehtinyt hypätä saappaisiin. Ehkä ajattelin, että palatessa olisi mukavaa turauttaa kahvit ja nauttia kupposet herkutellen.
Sooloilin piirakan täysin. Mustikkapiirakkaa oikeastaan halusin, vaan mustikat oli kotona pakastimessa ja minä mökillä, joten päädyin puolukoihin. Vehnäjauhoja ei ollut, ei voitakaan, mutta olipa mantelijauhoa ja kaurakuitusta, sekä muna ja kookosöljyä. Epäilin vähän, mitä tulee, mutta jotain tuli.




Ei liian makeaa, mutta vaniljajäden kanssa hyvää. Olkaa hyvät ja maistakaa.

Ennen sateen tuloa ennätin poimia variksenmarjoja litran pari. Niistä on metsissä nyt paljon, joten kerään niitä hillan ja vadelmien puuttuessa. Ainakin niistä voisi tehdä vähän mehua. Pitäisikö kokeilla myös, miten variksenmarja sopisi leipomiseen? Maultaan se ole kaikkein herkullisempia, mutta ei pahakaan. Ainakin kaunis marja variksenmarja on ja mukava poimia.



Olen niin innolla koettanut rakentaa tätä uutta blogiani, etten ole edes huomannut vielä kiittää Titityy-blogin Lissua, jonka arpajaisista sain aivan ihastuttavia pikku virkkauksia, pitsiä siis. Rakentelin ne makkarin ikkunaan. Ovat sievät ja kiitos Lissulle.
Kaanonilta sain "I love your blog"- viestin ja ohjeet sen jakamiseksi eteenpäin. Selailin blogeja ja kaikki ovat sen jo saaneet, joten annan sen näin teille jokaiselle, joiden blogeja lueskelen. Kiitos sinulle Kaanon ja  toivon, ettet pahastu saamattomuuttani.

16 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä.
    Mukavaa kun jatkoit blogin pitämistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli sisäinen pakko jatkaa blogittelua.

      Poista
  2. Luovan leipomisen mestarinäyte, hyvää. Varmasti lenkkisikin oli jälleen erinomaisen mukava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin leivon, enkä aina läheskään onnistu. Tämä oli kokeilua, mutta nyt onnistui ja maistui. Ulkona meni viitisen tuntia onkivapa kourassa, eikä mitään tullut. Joskus näin.

      Poista
  3. Variksenmarja on vitamiinipommi ja hyvän makuinenkin se on. Kiitos piirakasta. Sooloillen tulee hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan. Minun pitää nyt tarkemmin ruveta tutustumaan variksenmarjoihin. Ei ne tosiaan hullummilta maistuneet.

      Poista
  4. Jo on herkullista! Kiitos kiitos! Keksivä osaa loihtia aineksista kuin aineksista herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Joskus on oikeastaan kiva sovellella ja yllättyä lopputuloksesta puoleen tai toiseen.

      Poista
  5. Herkulliselta näyttää ja minäkin saan maistaa, kiitos, koska on gluteeniton ja maidotonkin. Olen kuullut tuosta mantelijauhosta, onko se hurjan kaloripitoista, kun on mantelista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkenitko maistaa? Kaloreita taitaa olla melko paljon, en edes tiedä paljonko. No, pienessä määrässä ei sentään ihan sikana.

      Poista
  6. Oi, miten herkullisen näköinen piirakka, kiitos!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Vaikka itse sanon, kyllä se hyvälle maistuikin.

      Poista
  7. Hyvin näyttää piirakka onnistuneen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, onnistui se. Jopa yli odotusten onnistui.

      Poista
  8. Piirakka näyttää herkulliselta. Luulenpa, että teen itsekin mantelijauhoista piirakan.
    Ostin torilta jokunen aika sitten variksenmarjahyytelöä, ihan hyvää oli. On siis jo syöty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vaan. Mantelijauhoista näköjään saa ihan maistuvaa. Nyt on täällä variksenmarja-aika parhaimmillaan. Meinaan käydä poimimasa niitä, ehkäpä hyytelöinkin, jos ei muuten onnistu, niin liivatteella.

      Poista