Kulleropellot ja suopursurämeet

Voikukkavainiot muuttumassa puhalluskukiksi ja jokivarren rentukat lakastuneet. Nyt on  viljelemättömien peltojen vuoro loistaa keltaisina. Mitä pohjoisemmaksi noustaan, sitä enemmän kasvaa kulleroja.

Kulleron kukinta on hehkeimmillään. Kaunis kukka, joka ei kestä kuitenkaan maljakossa, jätän ne siksi poimimatta. Seuraavana keltainen kaunotar pihoilla ja tiepenkoilla on pitkänhuiskea niittyleinikki. Niistä, puna-ailakista ja metsäkurjenpolvista teen juhannuskimppuni.

Saadakseni kullerokuvia, lähden saapastelemaan pellolle niiden kukintarunsauden keskelle, mutta siitäkään huolimatta en saa mieleisiä kuvia, en etäältä, en lähikuviakaan. Lehtien voimakas vihreä kontra kukinnon heleä keltainen hämmentävät toisiaan ja kaikki on näytöllä hieman epämääräisenä.

 

Kun harppaan pellolta metsään, tuoksuu suopursu. 

Varsinkin rämemetsiköt tuoksuvat ja maastossa on suopursujen lisäksi muutakin valkoista. Rämeillä ja korvilla kukkii yhä hilla, sekä hiukan kuivemmassa maastosta metsätähdet, täällä arkisesti vain mehtätähet.

Jos maan kosteus ei miellytä metsätähteä, se mieltyy kasvamaan tupasaran suojassa. Tupas,  ryssänpäänä tuttu pehko on alkukesän vehreydessään kaunis. Tiheässä ryssänpäämaastossa on vaikeaa kulkea. Viisasta olisi kiertää ne ja siirtyä paremmille poluille.

Tonko-ojaa lähestyessäni, maasto muuttuu reheväksi, mutta myös risukkoiseksi. Kalastajien ojanvarsipolut on umpeutuneet Enää löytää vain poronpolkuja. Kalastajat ovat ikääntyneet, etteivät enää ryteiköissä jaksa liikkua. Tässä kohtaa ajattelin itseäni. Edelliskesänä kävin ongella vain kerran ja silloinkin jouduin kesken kaiken luovuttamaan, kun onki jäi kiinni ryteikköön ja sen irrottamiseen loppui kalastusinto.

Helpompaa on liikkua ilman onkivapaa, matopurkkia ja kalapussia, vaikka se tyhjä olisikin. Myllyoja solisee kuitenkin houkuttelevasti ja sen vesi on kirkasta ja kylmää, mutta nuo rannat! 

Onneksi on ojan yli silta, jonka ylitys lyhentää roimasti matkaa vaaran rinteelle, jonne sitten aikanaan, kun mustikat kypsyvät.

Kesä tuli

Kesä tuli ja joelle rentukat.  Joen matala uoma hehkuu keltaisena. Renntukkamerta oli ihan pakko käydä katsomassa.

Mesimarjakin kukkii, kuten joka kesä, mutta harvoin olen päässyt kypsiä mesimarjoja maistelemaan. Ei ollenkaan joka kesä.

Kukkii myös hilla ja mustikka. 

Minä aion mullata mullata perunani. Lisään multaa kaikkiin 7 ämpäriin, jotta on tilaa mukuloilla kasvaa.

Ja sen jälkeen Pärjänjoelle kalalle!

Hienoa kesää ihanat blogiystävät, kommentoijat ja muutoin vain vierailulle pistäytyjät.  Onni yksillä, mutta kesä kaikilla!

Viime tipassa

 Ehdin sittenkin Kristiina K:n toukokuun haasteen kimppuun. Myönnän auliisti, että jäi hilkulle. Syystä, ettei minulla ole ollut mitään projekteja, Teen tikusta sellaisen ja lähden kuljettajani kanssa autoretkelle pitkin ja poikin seudun sorateitä.  Varmasti löytyy kuvattavaa, jos ei muuta, niin poroja,

Kun omassa pihassa on vuosi sitten istutettu pikkuinen tuomi, eikä sillä yhtään kukkaa, niin matkan aikana otin varmaan parikymmentä tuomikuvaa. Taitoin metsätuomesta jopa oksan nuuhkiakseni tuoksua oikein kunnolla. Minun mielestäni tuomi tuoksuu hyvälle.

Yllätyin, miten paljon joka puolella oli tuomia, isoja sekä pieniä puskia. Suurimmalla osalla kukkatertut vasta puolittain auki.

Vanhat rakennukset ovat olleet kiinnostukseni kohteita aina. Tätä taloa olen kuvannut jo 23 vuoden ajan  ja seurannut sen hajoamista. Nyt kuljin talon ympäri ja ihastuin pihapiiriin. Se on viehättävä edelleen, vailla mitään istutuksia ollut ilmeisesti aina, mutta siellä kasvaa kaunis pihlaja, muutama tuomi, monta pikku kuusta. Isoja sekä pieniä koivuja, sekä villivadelmia ja mustikka kukkii valtoimenaan.

Talossa ei ole mitään ehjää. Sen alamäkeä on avustettu hajottamalla paikkoja. Minua pihassa seisoessani puhutteli mennyt aika. Mitä on tämän kodin asujille tapahtunut?

Ennen kuin jäin vanhan talon pihaan maailman menoa ihmettelemään, pyysin kuljettajaani ajamaan Näköalatien kautta. Se soratie on mutkista tehty. Kaiteita tien molemmin puolin pitkät pätkät.  Monet kyläläiset ovat saaneet nimikkomutkan, kun ovat ajaneet tieltä ulos. Vauhdikkaalla menolla vatsan pohjasta ottaa ilkeästi.

Tämän tien kuljin kauan kauan sitten kävellen. Silloin oli heinäkuun lämmin yö ja hämäräkin ehti tulla, ennen perille pääsyäni. Kettujen raaka huutaminen pelotti. Monesti mietin jättää jenkkikassini jonkun kuusen juurelle ja pyytää hakemaan se seuraavana päivänä.  Jättämättä jäi, sillä arvelin, etten tunnistaisi paikkaa, mihin kassini jätin.  Yhtään autoa ei koko matkan aikana mennyt ohi ei tullut vastaan.

Nyt sen sijaan oli tiellä liikennettä.

Pitkä nousu madeltiin porojen perässä. Ei niitä voinut hoputtaa, olisivat yrittäneet kaiteiden yli ja loukanneet koipiaan.

 Poron aivoituksia on mahdoton ymmärtää. kun tämä suora aukeni, näin oikealla puolen pellolla ison porotokan, useampia kymmeniä poroja, paljon vasojakin. Auton äänen kuullessaan joku poro äkkäsi lähteä juoksemaan tietä kohti ja perään kaikki muutkin.

Pysähdyimme odottelemaan porojen siirtymistä tien toiselle puolen. Totta kai kun auto pysähtyi porotkin pysähtyivät. Kiire loppui, mutta miksi lähtivät pellolta noin vain metsään.

 

Tie seurasi paikoin Iijoen kaunista rantaa.   Pellot olivat monin paikoin voikukkavainioita, aivan kauttaaltaan keltaisina. Kevät on hullaannuttavan kaunis ja niin värikäs.

En laskenut, miten monta kertaa kuljettajani pysäytti ja jaksoi odottaa hoputtamatta. Tällainen jopa  puolipilvinen sunnuntai muuttui aurinkoiseksi ja kotiseuturetkeily, vaikka vaan autoillen voitti tavallisen arkipuuhastelun. 

Ja toisekseen - kotityöt eivät karkaa.

Toukokuu loppuu tänään. Koillismaalla se on ollut muutamia päiviä lukuun ottamatta kolea ja kuiva.

Ehkä kesäkuu tuo muutoksen.

Hyvää kesän alkua!

Toukokuinen yö

Tuijotan makuuhuoneen laipioon ja minusta tuntuu, kuin se tuijottaisi ikävällä tavalla takaisin. Varsinkin laipiossa oleva maaliläiskä virnistelee.

Tämä on taas niitä öitä, jotka on jaksettava aamuun. Entuudestaan tiedän, että ylösnousun aikaan olo tuntuu kaksin verroin uupuneemmalta, mitä iltayöstä nukkumaan mennessä.

Iso määrä ajatuksia vaeltaa pääkoppani läpi, joista jokainen osaltaan on estänyt uneen vaipumisen. Tämän tästä on pakottava tarve kääntää kylkeä tai vähintään kääntää tyyny toisin päin. Pienen helpotuksen antaa sen viileämpi puoli poskea vasten. Samalla kuitenkin sisimmässäni syytän tyynyä, kuin se olisi vikapää, että soittaa minulle väärää unilaulua ja lisää näin levottomuuttani.

Ajankulun siirryttyä pikkutunneille yö kietoutuu tiiviimmin ympärilleni. Ehkä se istuu sänkyni laidalla ja nostaa esiin vanhoja, liki unohtumaan päässeitä murheita mieleni puitavakseni. Olo ei tunnu ruusuiselta, eikä uni tohdi lähestyä minua.

Verhottomasta ikkunasta näen toukokuun valoisan yön. Puiden latvukset eivät heilu ja tuuli uinuu Pohjan akkansa kainalossa. Vilkaisen kattoon heijastavan digikellon näyttöä. Lukemat 02.05 ja vieressä + 0.2.

Äkkiä saan itseeni eloa. Minua ei pidätellyt mikään, kun kapsahdin petiltä ylös. Kiersin ulko-oven lukosta ja sujautin jalkani portaalla oleviin saappaisiin. Taivas, miten kylmät ne olivat.

Pian seisoin pihalla reiteen asti ulottuvassa t-paidassa ja vihreissä kumisaappaissa. Yön viileys tuntui iholla ihanalta, samalla kun täydellinen hiljaisuus lumosi mielen. Linnutkin olivat nukkumassa. Hetkessä oma turhautumiseni unettomuudesta oli mielestä pois pyyhitty. Paskassa yössä oli jotain täydellisen ihanaa.

Kun hieman toinnuin, avasin ripeästi vajan oven ja kannoin kaikki viisi pelakuutani uhkaavalta pakkaselta suojaan.

Muistin kyllä, miten koko kevään olin itselleni ja blogissanikin maininnut, etten hanki kukkasen kukkaa, enkä kylvä siemenen siementä tänä kevääni, vaan kuinka kävi.

Edellisviikolla Tokmannin puutarhan ovella oli valtavasti pelakuita kirkuvan punainen hintaleima 2€ ruukkujen kyljissä. Hellyin ja osti viisi kpl jo kauniisti kukassa olevia pelakuita. Sunnuntaina istutin kukat isompiin astioihin ja jätin vajan seinustalle. Nyt ne olivat vaarassa.

Maissin siemenet ovat toinen asia, mitä ostin. Jospa kukka- ja siemenostokseni jäävät näin vähiin.

Tyytyväisenä itseeni palasin satuhetkestä sänkyyni. Tietenkään ei uni tullut ja klo 4 ja jotain nousin keittämään kaakaota. Aurinko oli noussut ja ehtinyt kivuta Kärryn yli. Linnutkin olivat heränneet, mutta en jäänyt ikkunasta pihaa katsomaan, josko oli muitakin liikkeellä. Menin toistamiseen peittoni alle. Laskin lampaita, pääsin yli neljänsadan, sitten sekosin, kun satuin vilkaisemaan pakkaslukemia. Ne olivat -1,5!

Tyytyväisyyttä tuhisten vedin kroppani kippuraan ja ajattelin pelakuita. Nimesin ne, viisi pojan nimellä ja yksi tytön. Vahingossa joukkoon oli eksynyt yksi vaaleanpunainen. Voi olla, että kiinnyn eniten siihen.

Ehdin nukahtaa, ennen kuin mies kysyi puoli seitsemältä.

-Joko sitä katiskoille pitäisi lähteä?

 

 Tässä minun toukokuun toimintaani. Linkitän tämän Repolaisen melko kinkkiseltä tuntuvaan haasteeseen Toukokuun toimintaa

Hepskuta keikkaa. Toiminnallista toukokuuta!

Kohtaamisia

Auringon valo siivilöityy puiden lomasta järvipolulle. Aamu on tyven, kello kai liki seitsemän, kun kävelen reipasta vauhtia vielä reippaampien askelten perässä pysymättä tahdissa kuitenkaan.

Laulurastas lurittelee ihanasti sekin mielissään kauniista aamusta. Erotan myös peipon riemukkaan liverryksen. Odotin ja toivoin, että käkikin kukkuisi soolonsa muiden osaajien sekaan, mutta ei ole vielä ehtinyt tänne asti. 

Nautin soutamisesta. 

Minulla on peränpitäjä, joka ohjaa veneen pikkujärven vastarannalle katiskojen viereen. Tällä kertaa on kalaonnea. Parista katiskasta nousee lounastarpeet kahdelle päivälle. Oli hauki ja sopivasti ahvenia keittoa varten. 

Suurkiitos Ahti ahvenista, muistin sanoa soutaessani kotirantaan. Saalis perattiin heti, minä ahvenet ja mies fileoi hauen.

Kalanperkauksen aikaan alkoi sade, eikä vain ripotellut, vaan kasteli kalastajat.  Routa on sulanut ja sadevesi uppoaa saman tien maahan.

Sade ei haitannut päiväsuunnitelmia. 

Moni muukin oli rohjennut sateeseen. Rouva metso, tuttavallisesti koppelo oli metsäautotiellä nokkimassa hiekanmurusia. Lähestyimme sitä hitaasti, eikä sillä ollut kiire lehahtaa lentoon. Tuntui, ettei rouva millään olisi halunnut siirtyä märkään ojapensaikkoon. Ei kuitenkaan malttanut taapertaa  auton edessä, vaan nousi siivilleen.

Vähän aiemmin kaksi kurkea olivat tieojasta saalistamassa sammakoita. Auton ääni häiritsi ja linnut lensivät matalalentoa raskain siiveniskuin tiensuuntaisesti pitkän matkaa. Harmittelin, miksi kamerani oli taskussa. 

En harmitellut pitkään! 

Tuulilasin pyyhkijät sutivat nonstoppina lasia, siksi tihrustin vesipisaroiden sumentamasta auton sivuikkunasta, ettei enää jäisi mitään puoleltani huomaamatta. - Seis, seis! pyysin kuljettajaa. 

Hän peruuttaa ja voi ihme, mitä ojanpenkan toisella puolen onkaan! 

Pienen pieni poronvasa kömpimässä jaloilleen, jotka olivat niin hontelot, että pikkuinen huojui eestaas. Emo ei ohimenevästä autosta piitannut, mutta auton pakittaessa ja pysähtyessä, se havahtui.

Vasa oli varmasti vain tunnin, parin ikäinen. Kohta emonsa perään koikkelehtiessaan, se näytti olevan vain pari pitkiä jalkoja isosilmäisen pään jatkeena.

Emo katsoi viisaammaksi siirtyä metsään, kuin olla minun tuijotettavanani. Pikkuinen koetti pysytellä perässä, mutta töin tuskin se onnistui. Se horjahteli, kaatui. Kömpi pystyyn ja yritti loikata puolukan varpujen yli. Usean kerran se tupsahti päin emonsa kaviota ja taas nurin. Voimia kuluttavia nuo ensi askeleet. Tunsin suurta hellyyttä pikku poroa kohtaan.

Kuusten suojaan katosivat. Mielessäni toivoin molemmille hyvää elämää.

Virkistävä kevätsade

Tätä kevätsadetta on odotettu kuin kuuta nousevaa. Eilen iltapäivällä taivas vihdoin " aukeni" ja vettä satoi kaatamalla. Äkkiä lainehtivat piha ja pihatie.

Sadepisarat pomppivat villisti pudotessaan terassilaudoille. Routaiseen maahan syntyi äkkiä lätäköitä ja minun mieleni teki vetää saappaat jalkaan ja lähteä vetämään saappaan kärjellä pieniä noroja yhdistämään lätäkön toiseensa, kuten tein lapsena ja joskus aikuisenakin.

En viitsinyt, sillä sade oli armottoman rankkaa. 

Äkkiä taivaalle ilmestyi kaksi sateenkaarta. Kaarien molemmat päät putosivat mäntymetsän taakse suolle. Olisin voinut valita kumman sateenkaaren päistä tahansa ja lähteä aarretta etsimään. Siitä olisi ollut kuitenkin liiaksi vaivaa, joten tyydyin vain katselemaan. 

Huomaan jo toistamiseen laiskistuneeni, eikä siitä pitemmän päälle hyvää seuraa.

Sade söi viimeisiä lumikasoja ahneesti. Silti lunta on yhä siellä täällä. Eilen lakaisin pation kuusesta varisseista oksista ja neulasista. Jätin kalusteet vielä vajaan, sillä ilmat eivät ole lämmenneet niin paljon, että voisi istuskella kevättä kuuntelemassa patiotuolilla.

Ennen sadetta kävelin mutkan järvellä. 

Oikaisin peltosaran poikki vilkaistakseni, joko sammakot pitävät kosiokurnutuksiaan mutavedessä. Liikettä siellä oli, mutta hiljenivät askelteni lähestyessä ojapenkkaa. Petyin. sillä kuvittelin hiipiväni niin hiljaa, etteivät olisi häiriintyneet.

Järvi oli tyyni, mutta ei hiljainen. Vesilinnut olivat kovasti äänessä. Harmikseni en tunnista niitä. 

Kevät keväältä järvellä pesivä joutsenpari oli  parhaillaan ruokaa etsimässä, mutta liian kaukana saadakseni kunnon kuvaa pariskunnasta. Ne tulivat tänä keväänä aikaisin. Järvi oli ojansuuta lukuun ottamatta vielä jäässä ja ne joutuivat lentämään päivittään naapurijärvelle lounastamaan. Moikkaavat ohi lentäessään.

Sataa tihuuttaa parhaillaan ja asteita on +6. Taivas on harmaa ja puut seisovat vakaina vesilastissaan. Ei kovin keväistä. 

Kuvasin koivuja. Hiirenkorvia ei ole vieläkään, sillä toukokuu jatkuu kovin viileänä, mutta toiveissa on saada lämmin kesäkuu.

Muuttolinnut ovat tulleet muut, paitsi haarapääskynen ja käki!  Toissapäivänä näin västäräkin, oikeastaan kaksi.

Pihapönttöjen varauksista käydään parhaillaan kiivasta taistelua. Kirjosiepot tullessaan hätistivät  talitiaiset matkoihinsa, enkä minä sille mitään voinut. Katselin vierestä vaan ja pahoittelin talitinttien puolesta.

Toukokuu on toukokuu ja toivon kulkevani katiskoillakin, ennen kuin kesässä ollaan. Tuuliset päivät ovat estäneet lähtemästä soutamaan järven yli. 

Hyvää toukokuuta!

Kurkistus kevääseen

Kevät hurmaa.

Ei kuitenkaan vielä Koillismaalla. 

Meillä on lunta yhä, mutta teimme ihastuttavan kevätmatkan sinne, missä koivuissa oli pikku lehti, missä pihassa kukkivat valko- sini- ja keltavuokot, scillat, mukulaleinikit ja monet muutkin. Vaahterat olivat hennon keltavihreässä kukassa, kirsikkapuu loistelias. 

Kyllä äkkinäinen kevään kohtaaminen kukkineen ja linnunlauluineen hurmaa ja huumaa pään. Se sykähdyttää syvältä ja täysillä.

Kauniisti muokatut pellot hivelivät silmääni. Ne olivat mielestäni mustan mullan taideluomuksia, paikoin myös vihreä oras kaunisti maisemia.

Ensimmäiset tämän kevään luontoretket olivat ihmeitä täynnä. Vaisakon luontopolku oli juuri niin upea retkikohde, kuin oli vakuuteltukin. Ehkä en ikänäni ole nähnyt mahtavampia tammia, jotka antoivat paahtavalta auringolta varjosuojaa polulla liikkuville. 

Pian maastossa tuoksuu tuomi, sillä se oli jo isossa nupussa. Ehkä tammetkin saavat lehtensä toukokuun puolella.

Keväisen matkamme huipentuma oli kuitenkin pikku Neelan kastejuhla. Se jää ikuisesti kauniiksi muistoksi sydämeeni.  Sain vahvan tunteen tutustua häneen ajan myötä lisää. Tunne vahvistui kerta kerralta pidellessäni pikkuista sylissäni ja katsoessani hänen luottamusta täynnä oleviin taivaan sinisiin silmiinsä.

Samanlaisen huikean tunteen olen tavoittanut kolmesti aiemminkin. Aikaa sitten katselin oman poikamme sinisiä silmiä juhannuspäivän kastejuhlassaan. Sittemmin myös kahden pojanpojan kastepäivien muistot sopivat mainiosti samaan muistojen lokerikkoon.

Nämä keväisen  hempeissä väreissä  olevat maisemat talletin myös päänuppini muistipaikkaan. Teki hyvää nähdä muutakin, kuin valkoisia maisemia.  Todella piristävää.

Takaisin tullessa kotona odotti talvinen näkymä, lunta ja loskaa. 

Kotivahtina lienee ollut ukkometso, joka oli tepastellut pitkin pihatietä päästä toiseen. Tai jospa sittenkin rouva koppelo oli etsimässä suojaista paikkaa pesälleen. 

Kolme joulutähteäni selvisivät viikosta mainiosti kasteluviritykseni avulla. Villalankaa myöten ne saivat vettä tasaiseen tahtiin kukin ruukkuunsa.

Nyt alkaa minun kevään odotteluni. Ihan ensinnä pitää käydä järvellä ja ottaa vene talvitelakaltaan, sekä raahata pari katiskaa järven toiselle puolen pyytämään.