Maaliskuu / Antaa tulla lunta tupaan...

....jäitä porstuaan.

Mutta kylläpä lunta satoikin eilen iltapäivästä yön ja vielä aamullakin tulee höntyä. Tästä lumimyräkästä tuli mieleen terassin lattiaa lakaistessani  -Antaa tulla lunta tupaan, jäitä porstuaan.

sekä toinen - Matinpäivään mennessä on talven lumimäärästä satanut vasta puolet.

Kyllä vanha kansa tietää ja tähän uskon. Ei nämä meidän lumimäärät minua huoleta. Aina on juhannukseen mennessä ollut maa vihreänä.

Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Näin on pakko todeta eilisen  hiihtämisestä. Aamulla hyvin suunniteltu hiihtoretki alkoi mainiosti. Tosin paikoin täysin umpista edeten tuli nopeasti ensimmäinen hiki. 

Suksivalinta oli tällä kertaa pitkät ja leveät eräsukset, Sekin tuntui osuvan kohdalleen. Oltiin jo lähes järven  vastarannalla, kuvasta katsoen oikealta vasemmalle suoraan, kun suksen alta nousi vesi!

Tilanne oli paskamainen. Suksien alle paakkuuntui reilu 10 senttiä lunta ja oli vaikeuksia nostaa edes suksia, saati lykkiä eteenpäin. Harmittaa sekin, että minä perässähiihtäjänä en huomannut, miten miehen sukset jo upposivat märkään, kun  uveavanto oli painanut vettä lumen alle, vaan tein samat.

Siinä sitä oltiin puhtaan pyllyn kanssa!

Kamat levällään, kuin Jokisen eväät.   Sukset saatuani vihdoin jaloista irti, astuin latupohjalta viereen. Hyvä, ettei saappaani hörpännyt vettä.

Metsän reunaan oli vain viitisenkymmentä metriä, mutta ne olivat raskaat metrit. Kävellä ei voinut, eikä hiihtääkään, sillä jäätynyt lumimössö ei lähtenyt lapasella, ei sauvan avullakaan pois. Tietenkin enemmät moskalumet sai raapittua.  

Pakko jatkaa kotiin vielä loput puoli kilometriä. Kiukku antoi lisävoimaa, sillä  ei auta itku markkinoilla.

Tänään ei haluta hiihtää metriäkään. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.

Kristiina K:n maaliskuun haaste - kuukauden sitaatti mietelause innosti tarinoimaan.

Yllätysperintö

Kuu oli lähes täysi, kun ajelen ensimmäistä kertaa katsomaan yllätysperintöäni. En aikonut ottaa sitä vastaan, mutta muutin mieleni.

Olen menossa haistelemaan kartanon tunnelmaa. Uskon, että ensivaikutelma tukisi ratkaisevasti päätöstäni.

Saavun perille. Sammutan auton moottorin, mutta jään istumaan pimeään. Tärisen jännityksestä tai ehkä sittenkin pelosta.  Taivasta vasten näkyy taitekattoisen vanhan rakennuksen silhuetti. Verhottomaan ikkunaan peilautuva kuu on kuin kauhuleffasta.

Autosta noustuani virnistän kuulle. Samalla hätkähdän pihaan langenneita varjoja, jotka tuntuvat liian eläviltä. Kuutamo loihtii ympäröivän metsänkin epätodelliseksi.

Kaivan avainnipun taskustani ja avaan narahtavan oven.  Pakko tarttua henkistä minääni niskasta, että rohkenen pidemmälle.

Onneksi rohkenin, sillä talo tuntui ensishokin jälkeen ystävälliseltä, kuin koti ikään.

                                                                       ♣

Krapu 10/26, krapu tulee aloittaa lauseella - Kuu oli lähes täysi. Muuten normi krapusäännöt, jotka löytyvät vetäjä SusiuPetalin blogista.

Kuukauden moka - haaste 2026

Asiat ovat Karsikonperällä kohillaan.

Helmikuu lähenee loppuaan, enkä ole töpeksinyt isommasti. Toivottavasti en loppukuussakaan.

Pakkasöinä on ollut noin -28 astetta ja yö yöltä kirkastuva kuutamo. Parhaillaan kuu on puolivälissä kasvamistaan.

Revontuletkin useana yönä loimunneet. Ehkä mokasin siinä, etten viitsinyt tai muistanut yhtenäkään  iltana laittaa kameraa valmiiksi jalustimeen. Kun heräsin puolen yön jälkeen ikkunan takana loistavaan vihreään, minulle tuli hoppu.

Kuvasin kännykällä ikkunan läpi. Ehdin sentään sammuttaa yövalon, mutta makuuhuoneen kattoon heijastava lämpömittari jäi kääntämättä syrjään. Heijastus näkyy kuvassa piharakennuksen seinään.

Tykkyjen kuvaaminen tältä talvelta oli hilkulla jäädä.

Olisi se harmittanut, mutta ehdin, sillä viime hetkillä hiihdin tykkymetsässä. Oli aivan mahtavaa kierrellä suksilla kansallispuiston vanhojen puiden metsässä. Seuraavan päivän tuisku pudotti ison osan talven 2026 tykyistä. 

 

Eilen eivät asiat menneet niin, kuin olisivat voineet.

Oli huono juttu lähteä suksilla, sillä kylmä ilma kävi pahasti henkeen. Minun täytyi pitää usein paussia.  Valitan lisää, ei ollut luistoakaan! Pakkasviti piti huolen, kuin olisin tuhkassa lykännyt suksiani.

Yhdeksän hyskyvaljakkoa paineli ohi, siis 54 koiraa. Yhtään haukkua ei kuulunut, ainoastaan joka reestä käden heilautus tervehdykseksi minulle.  Hello! Hello!

En minä koirien baanalla ollut. Muutaman metrin sivussa katselin niiden vauhdikasta menoa. Sitten siirryin valjakkoreitille päästäkseni helpommalla.

Jotenkin sain koirien innosta energiaa itsellenikin. 

Osallistun Kristiina K:n helmikuun haasteeseen näillä olemattomilla mokillani pahempien puuttuessa tällä kertaa.

Mukavaa helmikuun loppua!

Itsekovettuva savi

                                                   

Siitä on aikaa, kun sain valtavan innostuksen savitöihin. Hurmosta kesti keskikesän ajan, jolloin valimossani syntyi kaikenlaisia kippoja, maljakoita, ruukkuja.

Ihmettelen yhä, mikä hätä oli saada aina uutta kuivumaan.

Seuraavana kesänä puuha ei enää huvittanut. Se oli liian hidasta ja sotkuista.

Sen sijaan kiinnostuin itsekovettuvasta savesta. Sellaisesta voi tehdä pienesineitä, korujakin, jos olisi riittävää taiteellisuutta.

Totta puhuakseni sen laita on niin ja näin, mutta muovailuvahan ja sementin kanssa askarteluna sain joskus aikaan tarpeellista käyttötavaraa.

Keittiön pöydällä savilaatan kauliminen piparkakkutaikinan tapaan tuntuisi jokseenkin nostalgiselta. Miten se onnistuisi, sillä piparitaikinankaan kanssa ei mennyt aina nappiin.

Ehkä sanomista saattaa tulla keittiöpöydän valtaamisesta.

                                                                               ♡

Krapu 9/26, sanat; taikina, nostalgia, hätä.  SusuPetal on Krapu kirjoitushaasteen sompaimissa.

                                      

Yö lasi-iglussa

Intohimoinen talvitaivaan valokuvaaja varasi yöksi lasi-iglun. Yön pitäisi olla avaruussäätietojen mukaan revontuliyö.

Mustankuun aikana saattaa hyvinkin onnistaa, että revontulien komeaa loimotusta voi ihastella lasikaton läpi tai seisoa iglun pihassa niskat jumissa taivaalle tuijottamassa.

Iglun kalleus kirpaisee, mutta kirpaisu sattuu vähemmän, mikäli vastineeksi saisi nähdä kunnon spektaakkelin yötaivaalla.

Kieltämättä arveluttaa myös se, riittävätkö voimat valvomiseen. Kamalaa, jos nukkuu onnensa ohi, tai näkee iglulasin toiselta puolen pelkkää mustaa.

Kahvia on ainakin varattava.

Tunnit suorastaan matelevat ja odotus tuntuu sietämättömältä. Vasta puoliyön jälkeen iglun lasikatto lehahtaa vihreäksi. Revontulet syttyivät ensin vihreänä vyönä, mutta laajenivat pian aaltoilemaan kauttaaltaan taivaankannelle lisänä lilan sävyt.

                                                                            ***

Krapu 8/26, sanat; taivas, voima, vihreä. Lisää krapuista SusuPetalin blogissa.

 

Hyvää ystävänpäivää

Senioritalossa on lamaava tunnelma.

Sitä rikkoo hieman salin pöydälle tehty kaunis kahvikattaus kermakakkuineen, kukkineen.  Talon senioriväki on tervetullut herkuttelemaan.  

Kahvittelun lomassa ehditään ihmetellä isoon ääneen, miten Lyydia oli saanut niin monta ystävänpäiväkorttia? Kuitenkaan koskaan kukaan ei käynyt häntä tervehtimässä.

Nainen hymyilee salaperäisesti moisille arvailuille.

Hämmästys on suuri, kun pöytään tuodaan lisäksi vielä iso sydämenmuotoinen suklaarasia kortin kera. – Rakas Lyydia. Suklaa on hyväksi terveydelle. Makeaa ystävänpäivää!

Suklaata riittää kaikille. Aina yksin viihtyvä Lyydia nauttii saamastaan huomiosta.

Sisimmässään Lyydia tietää, että lähetti itse itselleen viisi ystävänpäiväkorttia, sekä tilasi kukat, kakun ja suklaarasiankin. 

Ei Lyydialla ole oikeita ystäviä. On vain yksinäisyys.

                                                                         ♥

 Krapu 7/26, Ystävänpäivä. Krapu = sadansanan tarina. Lisää asiastaa SusuPetalin blogissa

Halaus

 

- Ihminen tarvitsee 4 halausta päivässä hengissä selviämiseen, 8 hyvinvointinsa ylläpitämiseksi ja 12 halausta kasvaakseen.- 

Joku on joskus pohtinut halaamisen supervoimaa näin.

En minä ole noin ahkera halailija, vaikka mielelläni perheenjäseniäni ja ystäviä halaankin. Melko pidättyväinen olen kuitenkin vieraanpien hyvänpäivän tuttujen suhteen. Jos en tiedä, voiko halata, jätän sen tekemättä.

Halauksen voima on valtava. Jotkut halaukset voi muistaa vielä vuosien, vuosikymmenten takaakin. Ne saavat edelleen hymyn huulille. 

Paitsi rakkaitani, halaan myös "omia" halipuitani. Olen puunhalaaja, ollut sellainen vuosikymmenet.  Täällä en lumen aikana pääse tärkeimmän halipuuni luo ja siksi olen löytänyt myös kodin läheltä puun, jota tänään kävin halaamassa. Hiihtäen sen luo pääsin, mutta se kannatti.

Halit Repolaiselle halaushaasteesta.