Toukokuun yö

Tuijotan makuuhuoneen laipioon ja minusta tuntuu, kuin se tuijottaisi ikävällä tavalla takaisin. Varsinkin laipiossa oleva maaliläiskä virnistelee.

Tämä on taas niitä öitä, jotka on jaksettava aamuun. Entuudestaan tiedän, että ylösnousun aikaan olo tuntuu kaksin verroin uupuneemmalta, mitä iltayöstä nukkumaan mennessä.

Iso määrä ajatuksia vaeltaa pääkoppani läpi, joista jokainen osaltaan on estänyt uneen vaipumisen. Tämän tästä on pakottava tarve kääntää kylkeä tai vähintään kääntää tyyny toisin päin. Pienen helpotuksen antaa sen viileämpi puoli poskea vasten. Samalla kuitenkin sisimmässäni syytän tyynyä, kuin se olisi vikapää, että soittaa minulle väärää unilaulua ja lisää näin levottomuuttani.

Ajankulun siirryttyä pikkutunneille yö kietoutuu tiiviimmin ympärilleni. Ehkä se istuu sänkyni laidalla ja nostaa esiin vanhoja, liki unohtumaan päässeitä murheita mieleni puitavakseni. Olo ei tunnu ruusuiselta, eikä uni tohdi lähestyä minua.

Verhottomasta ikkunasta näen toukokuun valoisan yön. Puiden latvukset eivät heilu ja tuuli uinuu Pohjan akkansa kainalossa. Vilkaisen kattoon heijastavan digikellon näyttöä. Lukemat 02.05 ja vieressä + 0.2.

Äkkiä saan itseeni eloa. Minua ei pidätellyt mikään, kun kapsahdin petiltä ylös. Kiersin ulko-oven lukosta ja sujautin jalkani portaalla oleviin saappaisiin. Taivas, miten kylmät ne olivat.

Pian seisoin pihalla reiteen asti ulottuvassa t-paidassa ja vihreissä kumisaappaissa. Yön viileys tuntui iholla ihanalta, samalla kun täydellinen hiljaisuus lumosi mielen. Linnutkin olivat nukkumassa. Hetkessä oma turhautumiseni unettomuudesta oli mielestä pois pyyhitty. Paskassa yössä oli jotain täydellisen ihanaa.

Kun hieman toinnuin, avasin ripeästi vajan oven ja kannoin kaikki viisi pelakuutani uhkaavalta pakkaselta suojaan.

Muistin kyllä, miten koko kevään olin itselleni ja blogissanikin maininnut, etten hanki kukkasen kukkaa, enkä kylvä siemenen siementä tänä kevääni, vaan kuinka kävi.

Edellisviikolla Tokmannin puutarhan ovella oli valtavasti pelakuita kirkuvan punainen hintaleima 2€ ruukkujen kyljissä. Hellyin ja osti viisi kpl jo kauniisti kukassa olevia pelakuita. Sunnuntaina istutin kukat isompiin astioihin ja jätin vajan seinustalle. Nyt ne olivat vaarassa.

Maissin siemenet ovat toinen asia, mitä ostin. Jospa kukka- ja siemenostokseni jäävät näin vähiin.

Tyytyväisenä itseeni palasin satuhetkestä sänkyyni. Tietenkään ei uni tullut ja klo 4 ja jotain nousin keittämään kaakaota. Aurinko oli noussut ja ehtinyt kivuta Kärryn yli. Linnutkin olivat heränneet, mutta en jäänyt ikkunasta pihaa katsomaan, josko oli muitakin liikkeellä. Menin toistamiseen peittoni alle. Laskin lampaita, pääsin yli neljänsadan, sitten sekosin, kun satuin vilkaisemaan pakkaslukemia. Ne olivat -1,5!

Tyytyväisyyttä tuhisten vedin peiton alla kroppani kippuraan ja ajattelin pelakuita. Nimesin ne, viisi pojan nimellä ja yksi tytön. Vahingossa joukkoon oli eksynyt yksi vaaleanpunainen. Voi olla, että kiinnyn eniten siihen.

Ehdin nukahtaa, ennen kuin mies kysyi puoli seitsemältä.

-Joko sitä katiskoille pitäisi lähteä?

 

 Tässä minun toukokuun toimintaani. Linkitän tämän Repolaisen melko kinkkiseltä tuntuvaan haasteeseen Toukokuun toimintaa

Hepskuta keikkaa. Toiminnallista toukokuuta!

Kohtaamisia

Auringon valo siivilöityy puiden lomasta järvipolulle. Aamu on tyven, kello kai liki seitsemän, kun kävelen reipasta vauhtia vielä reippaampien askelten perässä pysymättä tahdissa kuitenkaan.

Laulurastas lurittelee ihanasti sekin mielissään kauniista aamusta. Erotan myös peipon riemukkaan liverryksen. Odotin ja toivoin, että käkikin kukkuisi soolonsa muiden osaajien sekaan, mutta ei ole vielä ehtinyt tänne asti. 

Nautin soutamisesta. 

Minulla on peränpitäjä, joka ohjaa veneen pikkujärven vastarannalle katiskojen viereen. Tällä kertaa on kalaonnea. Parista katiskasta nousee lounastarpeet kahdelle päivälle. Oli hauki ja sopivasti ahvenia keittoa varten. 

Suurkiitos Ahti ahvenista, muistin sanoa soutaessani kotirantaan. Saalis perattiin heti, minä ahvenet ja mies fileoi hauen.

Kalanperkauksen aikaan alkoi sade, eikä vain ripotellut, vaan kasteli kalastajat.  Routa on sulanut ja sadevesi uppoaa saman tien maahan.

Sade ei haitannut päiväsuunnitelmia. 

Moni muukin oli rohjennut sateeseen. Rouva metso, tuttavallisesti koppelo oli metsäautotiellä nokkimassa hiekanmurusia. Lähestyimme sitä hitaasti, eikä sillä ollut kiire lehahtaa lentoon. Tuntui, ettei rouva millään olisi halunnut siirtyä märkään ojapensaikkoon. Ei kuitenkaan malttanut taapertaa  auton edessä, vaan nousi siivilleen.

Vähän aiemmin kaksi kurkea olivat tieojasta saalistamassa sammakoita. Auton ääni häiritsi ja linnut lensivät matalalentoa raskain siiveniskuin tiensuuntaisesti pitkän matkaa. Harmittelin, miksi kamerani oli taskussa. 

En harmitellut pitkään! 

Tuulilasin pyyhkijät sutivat nonstoppina lasia, siksi tihrustin vesipisaroiden sumentamasta auton sivuikkunasta, ettei enää jäisi mitään puoleltani huomaamatta. - Seis, seis! pyysin kuljettajaa. 

Hän peruuttaa ja voi ihme, mitä ojanpenkan toisella puolen onkaan! 

Pienen pieni poronvasa kömpimässä jaloilleen, jotka olivat niin hontelot, että pikkuinen huojui eestaas. Emo ei ohimenevästä autosta piitannut, mutta auton pakittaessa ja pysähtyessä, se havahtui.

Vasa oli varmasti vain tunnin, parin ikäinen. Kohta emonsa perään koikkelehtiessaan, se näytti olevan vain pari pitkiä jalkoja isosilmäisen pään jatkeena.

Emo katsoi viisaammaksi siirtyä metsään, kuin olla minun tuijotettavanani. Pikkuinen koetti pysytellä perässä, mutta töin tuskin se onnistui. Se horjahteli, kaatui. Kömpi pystyyn ja yritti loikata puolukan varpujen yli. Usean kerran se tupsahti päin emonsa kaviota ja taas nurin. Voimia kuluttavia nuo ensi askeleet. Tunsin suurta hellyyttä pikku poroa kohtaan.

Kuusten suojaan katosivat. Mielessäni toivoin molemmille hyvää elämää.

Virkistävä kevätsade

Tätä kevätsadetta on odotettu kuin kuuta nousevaa. Eilen iltapäivällä taivas vihdoin " aukeni" ja vettä satoi kaatamalla. Äkkiä lainehtivat piha ja pihatie.

Sadepisarat pomppivat villisti pudotessaan terassilaudoille. Routaiseen maahan syntyi äkkiä lätäköitä ja minun mieleni teki vetää saappaat jalkaan ja lähteä vetämään saappaan kärjellä pieniä noroja yhdistämään lätäkön toiseensa, kuten tein lapsena ja joskus aikuisenakin.

En viitsinyt, sillä sade oli armottoman rankkaa. 

Äkkiä taivaalle ilmestyi kaksi sateenkaarta. Kaarien molemmat päät putosivat mäntymetsän taakse suolle. Olisin voinut valita kumman sateenkaaren päistä tahansa ja lähteä aarretta etsimään. Siitä olisi ollut kuitenkin liiaksi vaivaa, joten tyydyin vain katselemaan. 

Huomaan jo toistamiseen laiskistuneeni, eikä siitä pitemmän päälle hyvää seuraa.

Sade söi viimeisiä lumikasoja ahneesti. Silti lunta on yhä siellä täällä. Eilen lakaisin pation kuusesta varisseista oksista ja neulasista. Jätin kalusteet vielä vajaan, sillä ilmat eivät ole lämmenneet niin paljon, että voisi istuskella kevättä kuuntelemassa patiotuolilla.

Ennen sadetta kävelin mutkan järvellä. 

Oikaisin peltosaran poikki vilkaistakseni, joko sammakot pitävät kosiokurnutuksiaan mutavedessä. Liikettä siellä oli, mutta hiljenivät askelteni lähestyessä ojapenkkaa. Petyin. sillä kuvittelin hiipiväni niin hiljaa, etteivät olisi häiriintyneet.

Järvi oli tyyni, mutta ei hiljainen. Vesilinnut olivat kovasti äänessä. Harmikseni en tunnista niitä. 

Kevät keväältä järvellä pesivä joutsenpari oli  parhaillaan ruokaa etsimässä, mutta liian kaukana saadakseni kunnon kuvaa pariskunnasta. Ne tulivat tänä keväänä aikaisin. Järvi oli ojansuuta lukuun ottamatta vielä jäässä ja ne joutuivat lentämään päivittään naapurijärvelle lounastamaan. Moikkaavat ohi lentäessään.

Sataa tihuuttaa parhaillaan ja asteita on +6. Taivas on harmaa ja puut seisovat vakaina vesilastissaan. Ei kovin keväistä. 

Kuvasin koivuja. Hiirenkorvia ei ole vieläkään, sillä toukokuu jatkuu kovin viileänä, mutta toiveissa on saada lämmin kesäkuu.

Muuttolinnut ovat tulleet muut, paitsi haarapääskynen ja käki!  Toissapäivänä näin västäräkin, oikeastaan kaksi.

Pihapönttöjen varauksista käydään parhaillaan kiivasta taistelua. Kirjosiepot tullessaan hätistivät  talitiaiset matkoihinsa, enkä minä sille mitään voinut. Katselin vierestä vaan ja pahoittelin talitinttien puolesta.

Toukokuu on toukokuu ja toivon kulkevani katiskoillakin, ennen kuin kesässä ollaan. Tuuliset päivät ovat estäneet lähtemästä soutamaan järven yli. 

Hyvää toukokuuta!

Kurkistus kevääseen

Kevät hurmaa.

Ei kuitenkaan vielä Koillismaalla. 

Meillä on lunta yhä, mutta teimme ihastuttavan kevätmatkan sinne, missä koivuissa oli pikku lehti, missä pihassa kukkivat valko- sini- ja keltavuokot, scillat, mukulaleinikit ja monet muutkin. Vaahterat olivat hennon keltavihreässä kukassa, kirsikkapuu loistelias. 

Kyllä äkkinäinen kevään kohtaaminen kukkineen ja linnunlauluineen hurmaa ja huumaa pään. Se sykähdyttää syvältä ja täysillä.

Kauniisti muokatut pellot hivelivät silmääni. Ne olivat mielestäni mustan mullan taideluomuksia, paikoin myös vihreä oras kaunisti maisemia.

Ensimmäiset tämän kevään luontoretket olivat ihmeitä täynnä. Vaisakon luontopolku oli juuri niin upea retkikohde, kuin oli vakuuteltukin. Ehkä en ikänäni ole nähnyt mahtavampia tammia, jotka antoivat paahtavalta auringolta varjosuojaa polulla liikkuville. 

Pian maastossa tuoksuu tuomi, sillä se oli jo isossa nupussa. Ehkä tammetkin saavat lehtensä toukokuun puolella.

Keväisen matkamme huipentuma oli kuitenkin pikku Neelan kastejuhla. Se jää ikuisesti kauniiksi muistoksi sydämeeni.  Sain vahvan tunteen tutustua häneen ajan myötä lisää. Tunne vahvistui kerta kerralta pidellessäni pikkuista sylissäni ja katsoessani hänen luottamusta täynnä oleviin taivaan sinisiin silmiinsä.

Samanlaisen huikean tunteen olen tavoittanut kolmesti aiemminkin. Aikaa sitten katselin oman poikamme sinisiä silmiä juhannuspäivän kastejuhlassaan. Sittemmin myös kahden pojanpojan kastepäivien muistot sopivat mainiosti samaan muistojen lokerikkoon.

Nämä keväisen  hempeissä väreissä  olevat maisemat talletin myös päänuppini muistipaikkaan. Teki hyvää nähdä muutakin, kuin valkoisia maisemia.  Todella piristävää.

Takaisin tullessa kotona odotti talvinen näkymä, lunta ja loskaa. 

Kotivahtina lienee ollut ukkometso, joka oli tepastellut pitkin pihatietä päästä toiseen. Tai jospa sittenkin rouva koppelo oli etsimässä suojaista paikkaa pesälleen. 

Kolme joulutähteäni selvisivät viikosta mainiosti kasteluviritykseni avulla. Villalankaa myöten ne saivat vettä tasaiseen tahtiin kukin ruukkuunsa.

Nyt alkaa minun kevään odotteluni. Ihan ensinnä pitää käydä järvellä ja ottaa vene talvitelakaltaan, sekä raahata pari katiskaa järven toiselle puolen pyytämään.

Hetki

 

Istun piha-aitan portaalla nojaillen sen paahtuneisiin seinähirsiin. Ajatukseni lähtevät heti omilleen. Vedän lippistä syvemmälle auringon porottaessa naamalle.

Täydelliseen rentoutumiseen minut avittaa viereisen haavan havina. Sen oksien häilähtävät varjot kasvoillani piirtyvät unikuviksi.

Olen lipumassa nirvanaan. Pihan arkiset äänet muuttuvat etäisiksi kaiuiksi toisesta ajasta.

Pääni sisällä vilahtelee elettyjä hetkiä, kuin videoklippejä lapsuudesta, kesälomista mummolassa, lasten äänistä.

Havahdun nipistykseen, kun paljasta säärtäni vasten kipuaa muurahainen.  Miksi se siihen nipistelemään eksyi?  Tönäisen pois ja olen hereillä. Harmittaa, olisin niin mielelläni jatkanut puolihorrosta.

Haapa havisee, aurinko paistaa, mutta äskeinen tunnelma on täysin haihtunut.

-Tule pesemään perunoita! Kuuluu tuvan ikkunasta. 

Oi, miten rakas ääni, ajattelen.

                                                               ♥

Krapu 18,  tällä kertaa kirjoitetaan krapu, mitä mielijohteita annettu musiikki luo omaan mieleen. SusuPetalin blogissa lisää krapujen kirjoittamisesta.

Tämä on viimeinen krapu  ja sitten Krapu alkaa loimailla. Kiitos Kraputalvesta SusuPetal ja Cara

Kuuntele ja kirjoita

ChopinNocturne Op.9 No.2   (Arthur Rubinstein)

Hurjaa huhtikuuta

Huhtikuu on näyttänyt hurjuutensa, vai onko se sittenkin vain hurmaava diivan elkeissään. Perinteitä se ei ainakaan kunnioita. Sanomalehtien mukaan Koillismaan lumet eivät ole ennen kokonaan huhtikuun puolella hävinneet. Nyt uhkaa niin tapahtua. Tosin - eilen satoi uutta lunta kovan tuulen säestyksellä. Metsääkin kaatui.

Hurjaa menoa siinäkin mielessä, että lähijärvestä lähtivät jäät kaksi päivää sitten, eikä eilen ollut enää rannoilla jäälauttojakaan.  Omassa jäidenlähtötilastossamme järvi on ollut jäistä vapaa vasta toukokuussa, useimmiten puolivälissä sitä.

Huhtikuun hurja vauhti riittäisi jo. Omassa olossani olen ottanut rauhallisesti. Vain vähän olen verrytellyt sormiani neuletöillä. Kudoin siniharmaan puseron  aiemman korvikkeeksi. Sen lempipuseroni, jonka pesukone kutisti A4 kokoon ja minä poltin harmissani. Se oli hurja teko, niin pesukoneelta, kuin minultakin.

Hurjasteluksi kutomiset vasta äityivät, kun sain tietää tulleeni pikkuisen prinsessaisen isotädiksi. Eikö se mene niin, että olen isotäti, kun olen vastasyntyneen isän täti. 

Pari yötä taaksepäin heräsin kesken unieni, kun käännyin ja näin ikkunaan valottuvat kirkkaat juovat  taivaankannen yli. Ensi ajatukseni olivat revontulet, mutta valo ei ollut loimuavaa.

Nousin ja menin katsomaan toisesta ikkunasta. Kun asia ei sieltäkään selvinnyt, pukeuduin aamutakkiin ja kipaisin keskelle pihaa. Keskiyön taivas oli tosiaan oudon näköinen.

 

Kuu oli pilvessä, mutta valotti hieman. Soratie näytti kiiltävän märältä. Ei ollut pakkasta. Siniset pilvet pysyivät paikallaan ja minä kyllästyin, kun mitään ei tapahtunut. Ei kuulunut Hornettien ääniäkään.

Viime yön taivas oli musta.

Huhtikuussa olen perinteisesti liikkunut hangilla, vaan nyt se on ollut vähäistä. Kuitenkin menevän mieli on muuttumaton.

Löysin uutta hohtoa tuttuihin retkikohteisiin.   Kävin testaamassa niitä. Ensin lumisillan, joka kesti ylimenot mennen tullen.

Vattukuruun laskua  jyrkimmässä kohtaa helpottavat portaat. Ne olivat ehtineet sulaa lumesta, eikä liukkaudesta ollut pelkoa. Ylös noustessa vain puuskutus tuntui hurjalta.

Toisena päivänä Anninkoskelle. Reitti oli helppo, vaikka lumisia polun osuuksia oli vielä paljon Hurjalta tuntui huhtikuussa kävellä lumetonta suon ylitystä, kuin muistin, miten vuosia sitten vielä kesäkuun alussa oli hiihtokelit.

Vihreääkin löytyy, mutta vain maljakossa. Kolmessa maljakkopäivässä pihlajanoksa on saanut lehdet ja kukkanupun. Kasvun vauhti on hurja ja se kiihtyy vain kevään edetessä.

Tällaisia toi mieleeni Repolaisen Huhtikuun hurjuus-haaste

Hurjan mukavaa huhtikuun loppua, että kivaa Vappua!

Kapustasuon korkokenkäkukkamekkosuohiihdot

Kapustasuolla on jännittyneen hulvaton tunnelma hetkeä ennen kovaa suohiihtokisaa. Ensimmäisenä on vuorossa yksilölaji, sitten joukkuelajit.

Kilpa-asuksi kelpuutetaan kukkamekko ja korkokengät, jotka on kiinnitetty suksiin. Tyyli on vapaa, mutta harvoin näkee kenenkään valitsevan luistelutyyliä.

Startin kajahdettua kaikki hiihtäjät ryntäävät matkaan.  Jonkun suksi tökkää heti tuppaaseen ja hiihtäjä on rähmällään. Suksien luisto ja pito ovat yhdentekeviä. Suotuppaissa pito on tehokas ja mutavelliin uppoaminen varma hidaste.

Kosteimman rataosuuden onnistunut ylittäminen edesauttaa varmuudella kärkisijoille. Monelle vellimäinen mutahauta koituu uintiosuudeksi. Suon hyllyvään syliin saattavat suksetkin kadota, mutta siitä ei tule hylsyä, jos muuten maaliin pääsee.

Juhlavaan palkintojen jakoon suolta poistuu hyvin iloinen porukka. 

                                                                          

Krapu 17/26, sanat; syli, poistua, rynnätä. Tätä sadansanan kirjoitushaastetta luotsaa SusuPetal ja hänen blogistaan löytyy asiasta lisää tietoa.