Heinäkuun maalaisidylliä

 Maalaisidylliä  on nykyään nähdä lehmikarja laitumella. 

Kiltisti ammut pysyvät sähköpaimenlangan sallitulla puolella. En minäkään kuvatessani liian liki lankaa mennyt. 

Laiturin uimatelineet ovat nuorison ahkerassa käytössä. Vanhempi väki ei niinkään käytä hyppytelineitä, eikä ponnahduslautaa, siirtyy vain uimaan muutamia kierroksia. Aikansa kutakin.

Teltan pystytys ei aina ole noin vain läpi-huuto-juttu. Ei varsinkaan, jos ei ohjeita ole luettu ja pystytys pitäisi tehdä eka kertaa. Kesästäkin se aika, jolloin hyttyset, paarmat, polttiaiset, mäkäräiset pyörivät ympärillä pyrkien silmistä, korvista ja suusta sisälle, jos eivät puremaan pääse.

Kaikesta huolimatta telttailu oli niin hauskaa. Nyt hauskuus ja into on vähentymään päin, ei vain jaksa rinkassa kantaa kaikkea retkellä tarvitsemaansa. 

 

Keskimmäinen rivi oikealta - maalaisidylli - laituri- teltta - bingo tuli! Repolaisen heinäkuun bingo on nasta juttu.

                                       

                                                           

Kesäfiilistelyjä teille, hyvät ystävät!

Kirkkoni

Kristiina K:n heinäkuun haasteena on kirkko

Minun on helppo valita itselleni tärkein ja läheisin kirkko. Se on lapsuuteni kirkko, Hartolan graniittikirkko, jonka on rakennettu 1900-luvun alussa. Kirkon on suunnitellut kirkkoarkkitehti Josef Stenbeck. Kirkossa on kaunis alttaritaulu, jota olen muutaman kerran kyyneleet silmissä tuijotellut pysyäkseni koossa.

Käydessäni Hartolassa kuvaan kirkkoa, käyn sisälläkin, jos on avoinna.

Ensimmäinen hatara muistoni kirkosta on joulukirkko, josta muistan vain hevosrekikyydin.

 

❤️

Kalannin kirkko oli vuosikymmenet ns. kotikirkkoni. Tämä kirkko oli kotiani lähellä ja pyöräillessäni töihin oikaisin kirkon editse mennen tullen. 

Tämä harmaakivikirkko on rakennettu jo vuosina 1430-1450 ja omistettu Neitsyt Marialle ja PYhälle Olaville (Norjan kuningas v 995-1030, jota myöhemmin alettiin kunnioittaa pyhimyksenä)

Kirkkoa koristavat monet keskiaikaiset, upeat seinämaalaukset.

Kulkiessani kirkkomaalla, luin hautakivistä nimiä, jotka toivat mieleeni muistoja henkilöistä eläessään - olin työni aikana hoitanut heitä, ollut myös joidenkin lähellä kuoleman lähestyessä.

❤️

Kotikirkkoni on nyt Pudasjärven tyypillinen pohjalainen ristikirkko, joka on valmistunut 1781. Kellotapuli on erillinen rakennus. 

Kirkko on kaukana kaupunkikeskuksesta, hyvin syrjässä.  Matkaa kotoani yli 60 km, mutta

tutuksi kirkko on kuitenkin tullut. Sinne Riekinkankaan aidatulle hautausmaalle on isovanhempani haudattu.

 

Kesäsateen ropinaa

 

Havahdun aamu-unisena sateen ropinaan. 

Sadepisarat paiskautuvat ikkunaan ja alkavat valua noroina ruutua pitkin.  Ne venyvät  ja läsähtävät lopulta ikkunan alalistaa vasten.

Tuntuu lähes hypnoottiselta tuijottaa vesipisaroiden peitossa olevaa lasia ja seurata samalla, miten osa pisaroista alkaa hamuta viereisiä pisaroita. Ne imaisevat pienemmät itseensä. Siinä ne tekevät kuitenkin virheen. Nämä isot pisarat leviävät vain leviämistään ja menettävät kauniin muotonsa.

Sade kiihtyy ja ruoskii oikein olan takaa kylvöksiäni. 

Ohessa tuulikin voimistuu puuskaiseksi. Sillä tuntuu olevan halu liittyä sateen ystäväksi. Yhdessä ne ovat tuhoa aikaansaava pari, mutta maltilla ollessaan raikastavat kesää.  Parhaimmillaan kesäsade on louna- tai etelätuulen kanssa hellepäivän virkistäjä.

 Vesilastissa olevan ikkunalasin läpi näen, miten kotisuon solakat männyt joutuvat tuulen voimasta kumartamaan syvälle. Kunpa eivät vain rusahtaisi poikki tai vääntyisi juuriltaan nurin. Sellainen mahdollisuus on taas olemassa.

Entä hilla? Sille ei tee hyvää tämä tuulinen sade, sillä sen kukinto on Koillismaalla vielä kesken.  Eivät myöskään pölyttäjät jaksa tässä kylmässä kylvyssä painella töitä.

Kuljin eilen kotisuolla, mikä oikeastaan on räme, sillä puustona on enempi tai vähempi kituliaita mäntyjä. Aluskasvillisuutena  hillaa, suopursua, suokukkaa, tupasvillaa, mustikkaa ja juolukkaa, sekä pehmeää rahkasammalta kauttaaltaan.

Siinä missä hilla taipuu luonnon voiman edessä, suopursu ei ole moksiskaan. Sen vahva varsi ei hetkahda isonkaan tuulen kynsissä. Tuoksu vain leviää. Jos ikkunaa voisin nyt pitää auki, saattaisi nenään tulla suopursun vahva tuoksu. 

On mennyt muutama tunti rajuimmasta sateesta, Edelleen kuitenkin tuulee. 

Tästä päivästä tulee luppopäivä, lukupäivä, kutomispäivä ja/tai kirjoittamispäivä. Ainakaan ei ole tarvetta kastelella ulkona kylvöksiään, pikemminkin käydä tyhjentämässä vain alusvati niiltä, joilla se on.

Vesimittariin on tullut eilisen jälkeen 10 mm. Lisää saadaan, mutta ripsutellen. Ulkona oli luihin ja ytimiin asti tunkeutuva kylmä tuuli. On +6 astetta. Jos oli kevään tulo hidasta, niin yhtä verkkaista on tämä kesän alkukin.

Ikkunasta katsoen ruudun takana on kaunis kesäsää.  Väreiltäänkin kesäinen. Yhä vallitsee heleä vihreys siellä, missä ei ole keltaisina hohtavia kullero-, eikä voikukkaniittyjä. Juhannuksen kotiseutukierroksella kuvasin kukkamaisemia paljon. 

Nyt minulla on sopivaa aikaa järjestellä kuvakansioitani.

Tänään voikukat ovat sulkeneet kukkansa ja pelto näyttäisi toisenlaiselta. Voin kuvitella myös, millaiselta pelto näyttää puhalluskukkien aikana.

Vanhaksi olen elänyt, ennen kuin opin puhaltamaan voikukasta kaikki hahtuvat kerralla lentoon. Se onnistuu, kun puhaltaa alhaalta päin. Kannattaa myös toivoa puhaltaessaan jotain, sillä siihen liittyy taikaa.

Sitä en osaa kertoa, onko kyseessä samanlainen taika, kuin päivänkakkaran terälehtiä nypittäessä.

Ikkunoista on pisarat kuivuneet. Harvakseltaan enää lätäkköönkään pisara tekee renkaitaan. Sade pitää taukoa jaksaakseen vielä iltapäivällä uuden rutistuksen. 

Lopuksi eiliseltä päivältä  porokuva. Kerralla monta poroa lounastamassa....

..mutta nämä tyypit lähtivät seikkailulle ja tällä kertaa on hallussa myös liikennesäännöt.

Yks hallayö

 

 "Yks hallayö voi viljat kaataa...." kirjoitti aikanaan Severi Nyman. 

Nyt ei halla viljaa katanut, mutta paikoin saattoi heikentää tulevaa marjasatoa. Ehkä herkimmät kukkaset ja peruna saivat kylmästä nokkiinsa, kun oli - 0.5 asteen halla usean tunnin ajan.

Me aavisteltiin kylmän yön tulo ja kiikutettiin kasveja suojaan. Ilmeiseti myös onnistuttiin. Eivät paleltuneet suon reunassa hillankukatkaan, mutta vaara ei ole vielä ohi. Ensi yöstä tulee myös kylmä.

Tänä aamuna klo 5.42 oli kesäpäivän seisaus ja tänään on vuoden pisin päivä. Täällä päivän alku näyttää ainakin aurinkoiselta.

Eilen kierrettiin Iso-Syötteen Huippupolku ja tutustuttiin polun varren ulkoilmataidenäyttelyyn, jossa oli kuuden taiteilijan maalauksia, valokuvia ja grafiikkaa. Teosten ohelle katseeni suuntasin myös jylhiin maisemiin. 

Kotimatkalla keräsin suuren sylillisen lupiineja. Siis juuri sitä tuhottavaa vieraslajiketta, josta kuitenkin pidän. Varsinkin nyt oli kivaa saada pihaan jotain kaunistusta, kun kesäkukat jurottavat kylmän kynsissä, eikä luonnonkukista muut, kuin kullero ehtineet täällä nuppujaan pidemmälle. 

Vain muutamia kilometrejä vaarojen kainalosta etäämmällä kukkivat voikukat keltaisina mattoina, kuin myös metsäkurjenpolvet, että puna-ailakit. Vähäkös kateellisena kuvasin niitä, mutta toisaalta tiedän, että kohta kukkii täälläkin.

Taide-elämyksestä kotiin tullessa oli vastassa " kotimies", joka odotteli palaajia keskellä pihatietä ja suvaitsi juuri ja juuri siirtyä auton edestä, mutta ei metsään, vaan patiolle! Siitä se asteli arvokkaasti  jäniksen syömien orvokkipatojen ja patiopöydän välitse grillikodan seinustalle makaamaan. 

Jossain välissä poro oli käynyt syömässä toisen hunajamarjapensaani latvuksesta kaikki lehdet!! Takkuturkki poro, mutta annas olla reilu kuuakusi eteenpäin, niin se on komistus mahtavinen sarvineen.

Piti laittaa suojaverkko, ettei toinenkin hunajamarjapensas katoaisi poron suuhun. Hallanarka se ei kait ole. Toki paras ollakin kestävä, kun en laita sille harsoa suojaksi.

Ihan pihalla, uutta sekä jämät

Hyvää huomenta! 

Heräsin sateen ropinaan ja heti kun sain unihiekat silmistäni, kipaisin portaalle.  Ah, minkä tuoksun sain nenääni. Se oli sekoitus uusien koivunlehtien ja kesän vihreää tuoksua.

Seisoin paljain varpain märällä portaalla. Astuin askeleen pari alemmaksi, Sitten olin oikeasti ihan pihalla. Seuraavaksi voisin harpata tarkastelemaan, missä vaiheessa mustikan kukinta on.

Ei ole vielä raakileita ja onneksi sateinen suht lämmin yö säästi ne toistaiseksi hallan tuhoilta.

 Jotain uutta on tekeillä jokea ylittävälle sillalle. On kehoitettu välttämään turhaa kulkua joen toiselle puolen, ettei siltatyö viivästyisi. Viikonloppuna korjaustyö oli jo niin pitkälle, että kävimme sitä katsomassa. Kaiteet puuttuivat vielä. 

Harpoin työkoneiden lomasta joen rantaan kuvaamaan rentukoita ja palatessani tajusin olevani valvontakamerassa. Ei ollut tukka hyvin, eikä roleksia ranteessa.

Näitä sadeaamuja ja tietysti myös -päiviä on ollut paljon. Se tarkoittaa samaa, kuin liikaa. Varsinaisesti ei minulle, mutta istuttamilleni kesäkukkasille. Jotta tuho olisi täydellinen, niin yhdessä orvokkipadassa on jäjellä enää kukattomat orvokkien  jämät.

Jänis, jota talvella ruokittiin, kävi napsimassa suihinsa yhden padan kaikki siniset orvokit. Viereisestä astiasta kelpasi vain muutama kukka. Olivat väärän värisiä jäniksen mielestä.

En luovuta, vaan hoidan huolella orvokin jämiä, jospa innostuisivat uuteen kukintaan.  Joku nuppu on jäljellä.

  

Tässä tuli sadepäivän bingorivi vasemmalta alas. Vastaukseni Repolaisen kesäkuun bingohaasteeseen ja kiitos haasteesta.

Repolaisen  kesäkuun bingo

Mitä suunnitelmia teillä on juhannuksen ajalle?

Minä olen ajatellut uida, retkeillä, kalastaa. Kaikki nuo mahtuvat samaan pakettiin, jos ei sada. Mutta jos sataa, niin sulkeudun pihanperälle asuntovaunuun kahvittelemaan raparperipiirakan ja jäätelön kanssa. Mukaan myös tietokone ja keskeneräinen neuletyö.  Seuraaakin saa tulla.

Epävakaasta säästä huolimatta toivotan leppoisan mukavaa juhannusta! 

Kesäkuuta puolikas jäljellä

Vielä on pihassakin puuhasteltavaa, mutta mieleni teki ongelle. Valinta oli tänään helppo. Siis kalalle, kun on lämmin päivä, sopivasti myös tuulinen, etteivät pienet vereimijät pysty häritsemään kohon tuijottamista.

Kesä on tullut, mutta sääsket (hyttyset) ovat vielä pois. Sen sijaan mäkärät tai mäkäräiset ovat hyvin edustettuina. Olen siinä mielessä onnekas, etten tarvitse mitään aineita niiltä suojautumiseen. Ne eivät ime minun vertani. Lähentelevät kyllä ja pyrkivät korviin, nenään ja suuhun, mutta en koe sitä kovin kiusallisena.

Kalaretkestä tuli lopulta luontoretki.

Menomatkalla metsäautotiellä mies jarrutteli ja pysähtyi. Ihmettelin mikä on ennen kuin huomasin kyykäärmeen olevan menossa tien yli. Sillä ei ollut kiire, se mateli verkkaan. Vasta käärmeen edettyä kuljettajan puolelta auton ohi, jatkettiin matkaa. Siihen käärme reagoi ja nosti päänsä pystyyn ja katosi vauhdikkaasti ojavesaikkoon.

Myöhemmin, kun kalaa ei innokkaasta onkimisesta huolimatta tullut, rupesin tutkimaan hillan kukkia. Kahdenlaisia löytyi, eli hilla on 2-kotinen. Emi- ja hedekukat eri yksilöissä.

 Suolla kukkii parhaillaan myös suokukka. Sen vaaleanpunaiset pienet kukat ovat pirteä väriläiskä sammaleessa. Paitsi, että suolla on kaunista, siellä on myös märkää ja upottavaa.  Tarpominen hengästyttää, vaikka kalasaalista tarvitsekaan kantaa.

Palatessa sattui lisää eläinkohtaamisia. 

En jätä kuvaamatta pieniä vasoja. Tänään näin luultavasti vain parin viikon ikäisen pikkuporon, joka kulki tiiviisti kylkimyyryä emonsa kanssa, kuin olisi ollut liimattu sen takkuiseen karvaan. Uteliaana vasa vilkuili isoäänistä maasturia, joka läheni hitaasti.

Vaikuttavimman esityksen kuitenkin loihti riekkoemo, joka näytteli taitavasti raajarikkoa. Kun lähestyimme ajoradalle kyyhöttävää lintua, se lähti vaivaloisesti liikkeelle. Pysähtyi kohta ja tullessamme lähemmäksi, laahusti taas vähän matkaa eteen päin. Eteni sen verran, mitä me matelemalla perässä.

Silmäilin penkkaa ja ojaa nähdäkseni riekon poikasia, sillä ihan varmasti emo järjesti näytöksen suojatakseen poikastensa pakenemisen. Pikku riekkoja en nähnyt ja emokin näytti olevan vallan voimissaan, kun pyrähti lopulta auton edestä lentoon.

 

Maisemiani halkovat kinttupolut ja sorapäällysteiset metsäautotiet. 

Kun katsoin autonpeilistä taakse, ei näkynyt hetkeen muuta kuin paksu pöly. Taivastelin mielessäni, hitsiläinen, että tulin jättäneeksi pyykin kuivumaan pihanarulle. Jäljestä päin voi vain harmitella ja pestä vaatteet uudelleen.

Tämä aika on myös kuvauksellisesti kiehtovaa. Luonnossa on vihreän valtakausi, jota monet luonnonkukat kaunistavat.

Tekemistä riittää, vaikka potutkin on saatu peltoon. Ei vain meinaa jäädä aikaa lukemiseen, eikä neuletöihin. Minulla on harmaan hailuotolaismallisen villapuseron tekeminenkin kesken, mutta onneksi talveen on aikaa, joten se valmistuu kyllä.

Meinas unohtua! Talviturkin heitin viikolla pois. Ehdin ennen juhannusta, kuitenkin itselleni tavanomaista myöhemmin.

Mukavaa juhannusviikoa!

Kesä hidastelee

Katselen portaalta koivujen hennon vihreitä kesäkolttuja.Tuntuu, kuin puut tietäisivät koreutensa itsekin keimaillessaan pihalätäkköön heijastuville kuvajaisilleen. Yösade on kasvattanut lätäköitä, mutta sateen jälkeen kohta kimaltaa.

Päivän ensimmäisellä pihakierroksella hipaisen ohimennen koivujen valkeaa kylkeä hyvilläni niiden kesäkoltuista.

Talvi vaihtui sittenkin kesäksi jahkailun jälkeen. Pitkään päivät jaksoivat ailahdella antaako periksi keväälle vai ei, mutta luovuttivat.

Nyt entinen kulahtanut maisema on kadonnut ja tilalle vaihtunut silmiä hivelevä varhaiskesä. Kiireellä mullasta puskenut ruoho on kauttaaltaan pihamaan ja niittyjen peittona. Uudistus venyneen valkoisen ajanjakson jälkeen tekee mielen hempeäksi.

Luonnossa on alkanut melkoinen kuhina. Tuomi kukkii paikoin, mutta Karsikonperällä vasta nupulla, kuten pihlajakin. Mustikka on aloittanut kukintansa, mutta soilla ei näy vielä mitään valkoista sitten keväthankien.

Joen uoma on täysi ja vähän ylikin, Rannat sekä matalat kohdat ovat keltaisenaan rentukoita.

 Kullerot ehtivvät koht´sillään kukkaan, reilusti ennen metsäkurjenpolvia. Puna-ailakit ja niittyleinikit sopivat samaan joukkoon mainiosti. 

Kaikki nuo ovat kauniita luonnonkukkia ja niistä poimin juhannuskukkani. Kuitenkin kullerot jätän niitylle. Niiden kukinto on lyhyt, oikeastaan jo jussina osin ohi.

Hassua, mutta kaipaan voikukkia. 

Kotitontilla ei kasva ainoatakaan, ei edes nokkosia. Jos olisi, niistä tekisin kesän ensimmäiset nokkosshipsit.

Puutarhalla käydessäni parkkipaikan reunamilla olivat leskenlehdet täydessä kukassa!  Vähänkös ovat myöhässä?

Jänis ja orava ovat ehtineet vaihtaa talviturkit kesäruskeisiin. 

Pienet oravan pojat ovat uskaltaneet jo tulla näytille riehumaan. Ne ovat pieniä huimapäitä, mutta vikkeliä. Jäniksen pikkuiset ovat arempia.

Koppelo piipahtaa yön hiljaisina hetkinä pihassa. Tepastelee arvokkaasti, kuin lady ikään ja pesii ilmeisesti lähellä.

Hirvi tuli uteliaana lähelle ajotietä. Avasin maastoauton ikkunan ja kuvasin sitä. Ei kiirehtinyt pois ja odotin, että uskaltaisi tulla vielä lähemmäksi. Koosta päätelleen hirvi oli edellisvuoden vasa, jotenkin orvon näköinen, kuin olisi eksyksissä.

Poroemot ovat tuoneet pikkuisiaan ihailtavaksi. Auto piti pysäyttää keskelle tietä, että pääsin paremmin kuvaamaan pellolla syömässä olevia poroja. Muutamalla emolla oli kaksoisvasat.

Kuvan emo oli mielestään väärällä puolen tietä ja lähti auton edestä toiselle puolen, mutta vasa jäi vastapuolen penkalle. Äkkiä emo käännähti ja päästi napakan komennon. Heti vasa loikkasi tielle ja kipitti emon kylkeen. Kommunikointi toimi hyvin, lapsi oli tottelevainen.

Haarapääskyspari on aiheuttanut huolta. 

Alkoivat rakentaa pesää autotallin (muovirakenteisen) takaseinärakenteiden päälle. Siinä se ei pysyisi! Kun tulee ensiimmäinen kova tuuli, vaijerin keinunta pudottaisi pesän.

Pääskyset tarkkailivat tallin toisessa päässä, kun suuri lintujen ystävä rakensi tuen pesätekeleen alapuolelle. Linnut kelpuuttivat aputason ja jatkoivat pesän rakentamista.

Minä olen nynny, kun en ole vieläkään heittänyt talviaturkkia pois.  Ei ole aivan lähellä uimapaikkaa, joten siinä kai osasyy saamattomuuteeni.

Viikon kauppareissulla katselin kaihoten hiekkarantaa ja pikku vaahtopäinä vellovaa vettä. Ajatuksissani jo pulahdin, mutta tosiasiassa maantien vieressä en alasti kehtaa. Pitänee odottaa auringon kuumentamaa rantahiekkaa ja lämmintä vettä. Tämä loivasti syvenevä ranta on mahtava biitsi. Täst`edes varaan uikkarin ja pyyhkeen aina autoon mukaan.

 

Täällä sataa. On satanut melkein aamusta asti ja minulla orvokoit odottavat istuttajaa, mutta enhän minä sateella viitsi. 

                                     Kesäisen leppoisaa helluntaita!