Kevätkirje KarsikonPerältä

Karsikonperän vappu on valkoinen. Lunta on maassa yhä paljon, paikoin jopa hiihtokelit. Toki latu osaa yllättääkin, kuten sain kokea pari päivää sitten lähtiessäni innolla sauvomaan. Laajat suot ovat jo vesillä ja yhtäkkiä suota ylittävä latu loppui ja edessä oli vesieste. Mieli teki kovasti suksia yli, mutta epäilin, miten mahtaisi käydä, sillä kapeimmaltakin kohtaa latua oli metrin verran poissa. Joko suksi katkeaisi tai kastuisin, pahimmassa tapauksessa molempia. Käännyin takaisin.

Kevät on tullut. Joki on sulattanut jääpeitteensä ja tammukkaojat ja-purot virtaavat täysinä. Pilkillä voisi käydä jäiden puolesta vielä hetekn, mutta pilkkivedet ovat matkojen päässä. Koillismaan toukokuu on puoli suksin, puoli jaloin, ei erämaahan muilla keinoin pääse. Vain isommat metsäautotiet ovat sulana. Ne, joita oli aurattu talven mittaan.

Porot ovat päässeet talvitarhauksesta luontoon. Päivä päivältä laajentuneista pälvikohdista löytyy ruokaa. Ehkä jo parin viikon kuluttua alkaa näkyä vasojakin. Silloin on enimmät lumet pois, ettei poroemo lumelle joudu synnyttämään.

Pihan ruokintapaikalle ovat ilmestyneet lukuisat peipot ja järripeipot tiaisten joukkoon. Riitaa näyttää tulevan syömisistä. Se on kyllä piisannut talven yli. Itse asiassa vielä näihin päiviin asti on pitänyt huolehtia, ettei lintulaudat ole tyhjillään. Parisen viikkoa sitten oli jopa lähdettävä sadan kilometrin päästä hakemaan auringonkukan siemeniä, kun lähempää ei saanut. Talvi on ollut pitkä ja kuusi 25 kilon säkkiä auringonkukan siemeniä on kulunut. Jaolla on ollut myös pihan 12 oravaa ja etenkin yksi velmu näyttää syövän ylenaikaa. Juuri se tuttu edellistalvelta, jonka ristin Ahtaajaksi. Muuten olen kyllä oravien nimissä seonnut, vain Ahtaajan tunnistaa, samoin Töpöhännän, joka tosin  lienee kadonnut, tai sen häntä kasvanut.
Kyyhkyspariskunta käy niin ikään usein ilta-aterialla muiden joukossa, samoin kaksi varista, mutta närhet ovat kutakuinkin kaikonneet.

Kevätriemua on teerillä ja metsoillakin. Teerien kukerrus on mukavaa kuunneltavaa, kun menossa ovat soidinmenot lähisuolla. Koppeloita olen saanut ihailla tienpenkoilla ja teillä, viimeksi eilen. Ovat niin näyttävän tyylikkäitä ja itsevarmoja astellessaan. Ei ihme, jos ukkometsot alkavat kilpasille sen suosiosta.

Posti on tuonut monenmoiset siemenkuvastot, mutta lehtiroskikseen ne minulta päätyvät. Järkytän itse itseänikin, kun en edes selaile niitä. Multasormiaikani on historiaa. Ei silti, ettenkö hetkittäin kevään kynnyksellä kaipaisi ns. entisiä aikoja kasvien ja kukkien parissa, mutta nyt on nyt. Ei ole kasvihuonetta, ei pellonnurkkaa, ei ikkunalautatilaa ja toisekseen, olen jo huomannut muutaman kevään ja kesän aikana, että parempi jättää kylvökset tekemättä ja ostaa sitten hiukka ennen juhannusta jokunen kukka amppeliin. Viime kesänä oli niin suuri pettymys, kun kelloköynnökseni paleltui pahoin kesäkuun puolivälissä. Elpyi, muttei ehtinyt avata elokuun lopulla, kuin muutaman kellonsa, kun paleltui uudelleen ja lopullisesti.
En silti aivan 100% sesti pysynyt irti siemenostoista. On jemmassa pussilliset ruusupavun siemeniä sekä lehtisalaatin ja tillin siemeniä. On pari isoa rautapataa, joihin tuumasin hankkia multaa ja tehdä "kasvimaan" Ei siis ihan, etteikö mitään.
Kiirettä en voi pitää patakylvöksilläkään, sillä piha näyttää vielä tämmöiseltä. Kuusessa on joulun jäljiltä kynttilätkin, sillä sähköjohto on lumen ja jään alla. Olisi turhaa repiä johtoa, menisi vain rikki ja melko huomaamattomina nuo kynttilät ovat.

Kun luin edellispostauksen kommentteja, ailahti sydänalasssa niin lämmin tunne. Minua oli kaivattu ja tuntui äärettömän mukavalta saada tietää se. Kiitos.
 Talveni on ollut niin monipuolisen huikean upea, ettei tietokone ole pystynyt kilpailemaan sen kanssa, joten valitsin. Toteutin mm. yhden pitempiaikaisen haaveeni käydä hiihtäen Inarista Pielpajärvellä, enkä pettynyt. Tunsin, että seisoessani Pielpajärven kirkon alttarin edessä löysin ja sain sen, mitä olin lähtenyt sieltä jäätävässä vastatuulessa hakemaankin.

Olin reissussa huhtikuun alkupäivinä ja yllätyin Inarin lumista. Monin paikoin joutui kantamaan suksia matkalla tuolle erämaakirkolle.
Hieman etelämpänä oli  toisenlaiset talvimaisemat.

Aivan noin talvi ei kotipihassa enää ole ja kotoa löytyy hentoa uutta vihreääkin, tosin pirtin pöydältä. Taitoin maljakkoon lepänoksan viisi päivää sitten ja eilen siihen puhkesi pikkulehdet. Mahtaako päteä sama, mitä koivun hiirenkorviin? Siis niin monen viikon päästä puhkeaa siihen koivuun hiirenkorvat, kuin monen päivän päästä sen maljakkoon laitettuun oksaan. Eli neljän viikon kuluttua jokivarren leppä olisi hiirenkorvilla. Aika näyttää.

Mukavaa Wapunpäivää. Sitä vielä liki puolet jäljellä.