Kohtaamisia

Auringon valo siivilöityy puiden lomasta järvipolulle. Aamu on tyven, kello kai liki seitsemän, kun kävelen reipasta vauhtia vielä reippaampien askelten perässä pysymättä tahdissa kuitenkaan.

Laulurastas lurittelee ihanasti sekin mielissään kauniista aamusta. Erotan myös peipon riemukkaan liverryksen. Odotin ja toivoin, että käkikin kukkuisi soolonsa muiden osaajien sekaan, mutta ei ole vielä ehtinyt tänne asti. 

Nautin soutamisesta. 

Minulla on peränpitäjä, joka ohjaa veneen pikkujärven vastarannalle katiskojen viereen. Tällä kertaa on kalaonnea. Parista katiskasta nousee lounastarpeet kahdelle päivälle. Oli hauki ja sopivasti ahvenia keittoa varten. 

Suurkiitos Ahti ahvenista, muistin sanoa soutaessani kotirantaan. Saalis perattiin heti, minä ahvenet ja mies fileoi hauen.

Kalanperkauksen aikaan alkoi sade, eikä vain ripotellut, vaan kasteli kalastajat.  Routa on sulanut ja sadevesi uppoaa saman tien maahan.

Sade ei haitannut päiväsuunnitelmia. 

Moni muukin oli rohjennut sateeseen. Rouva metso, tuttavallisesti koppelo oli metsäautotiellä nokkimassa hiekanmurusia. Lähestyimme sitä hitaasti, eikä sillä ollut kiire lehahtaa lentoon. Tuntui, ettei rouva millään olisi halunnut siirtyä märkään ojapensaikkoon. Ei kuitenkaan malttanut taapertaa  auton edessä, vaan nousi siivilleen.

Vähän aiemmin kaksi kurkea olivat tieojasta saalistamassa sammakoita. Auton ääni häiritsi ja linnut lensivät matalalentoa raskain siiveniskuin tiensuuntaisesti pitkän matkaa. Harmittelin, miksi kamerani oli taskussa. 

En harmitellut pitkään! 

Tuulilasin pyyhkijät sutivat nonstoppina lasia, siksi tihrustin vesipisaroiden sumentamasta auton sivuikkunasta, ettei enää jäisi mitään puoleltani huomaamatta. - Seis, seis! pyysin kuljettajaa. 

Hän peruuttaa ja voi ihme, mitä ojanpenkan toisella puolen onkaan! 

Pienen pieni poronvasa kömpimässä jaloilleen, jotka olivat niin hontelot, että pikkuinen huojui eestaas. Emo ei ohimenevästä autosta piitannut, mutta auton pakittaessa ja pysähtyessä, se havahtui.

Vasa oli varmasti vain tunnin, parin ikäinen. Kohta emonsa perään koikkelehtiessaan, se näytti olevan vain pari pitkiä jalkoja isosilmäisen pään jatkeena.

Emo katsoi viisaammaksi siirtyä metsään, kuin olla minun tuijotettavanani. Pikkuinen koetti pysytellä perässä, mutta töin tuskin se onnistui. Se horjahteli, kaatui. Kömpi pystyyn ja yritti loikata puolukan varpujen yli. Usean kerran se tupsahti päin emonsa kaviota ja taas nurin. Voimia kuluttavia nuo ensi askeleet. Tunsin suurta hellyyttä pikku poroa kohtaan.

Kuusten suojaan katosivat. Mielessäni toivoin molemmille hyvää elämää.

Voi sinua toukokuu!

 

Voi sinua toukokuu! 

Olet rätingeissäsi aivan sekaisin, sillä taivaalta suoltaa päivätolkulla räntää. Entisiäkään lumikinoksia et ole saanut pihalta sulamaan. Yhä kököttää talvella aurattujen ja katoilta pudotettujen lumikasojen jäämät. 

Rouva metso alias koppelo rämpii mielellään sohjolumessa, eikä nouse siivilleen. Tuntee kai olonsa turvalliseksi.

Kylmän yön jälkeen ei aamukaan hurraata ansaitse.  Ei tee mieli pinkaista heti ylösnoustua portaalle vastaanottamaan sitä, ei liioin huvita istua yläaskelmalle kuuntelemaan lintujen yhteismusisointia kahvin tippumista odotellessa. 

Lämmintä aamua ei tämä toukokuu ole tarjoillut, mutta tottahan niitäkin vielä tulee.

Järvelle johtava polku on kuurainen. Ihmekös, kun ilma huokuu kylmää. Kevyt toppis sekä työrukkaset ovat hyvinkin soutajalle tarpeen. 

Järvi on tyyni, mutta pilvisyys ennustaa sadetta ja usva tanssahtelee tuulenvireen tahdissa. Airojen kitinä hangaimia vasten särähtää korviin joka vedolla.  Kiusallinen riitasointu, jonka saan joskus loppumaan, kun kastelen airohankainten molemmat osapuolet. Aina en viitsi.

Kalaa ei ahti tänäkään aamuna suonut. Kovin heikoksi ovat saaliit jääneet koko viikolla. Verkoilla ehkä onnistaisi paremmin, mutta järvellä on paljon vesilintuja, jotka voivat tarkertua kohtalokkaasti verkkoon.

Muuttolinnut ovat käkeä lukuunottamatta kaikki palanneet.  Haarapääskyspari ilmestyi alkuviikosta ja voi niitä taitolentelynäytöksiä ja livertelyjä, kun saapuivat tutulle pihalleen.

Onneksi käki on älynnyt odottaa loppujen lumien sulamisia, ettei kuku hallaa hankeen, mikä tietäisi armottoman surkeaa kesää ja aikaisia hallaöitä.

 

Ei ole koivu rohjennut pullauttaa silmujaan hiirenkorville, mutta aavistuksen verran vihertävät jo. Maa huokuu kosteutta ja tuoksuu mullalle. Ihmeen kiihkeästi odotan vihertäviä ruohotuppaita. Aikaisia kukkijoita täällä ei ole, ei leskenlehtiä, voikukkia, kevätlinnunherneitä, lemmikkejä. Suo-orvokin uskon löytäväni ensimmäiseksi kevään kukkasekseni.

Poluille minun mieleni tekevi. 

Märkiä ja paikoin lumisiakin ne vielä ovat, mutta niin huokuttelevia.

Elättelen toivetta kulkea hieman pidemmästi Koiti-Jussin polkua, jos vain se erottuu edes vähän maastosta. Samoin haluttaisi jatkaa Antinkuusen ohittavaa polkua suutaan tai toiseen pidemmällä, kuin viime kesänä. Ehkä löytyy myös sopiva pätkä UKK-reitiltä, joka kiinnostaa. Paikoin reitti  on vähän kuljettu, mikä lisää vain vaikeusastetta ja kiinnostustani.

Kesän kukkahankinnat ovat jäissä. 

Liian usein hankkimani kukat ovat ehtineet paleltua tässä kevään korvilla. Nyt maltan. Toivottavasti en malta niin pitkään, että puutarhat sulkevat ovensa ja jään kokonaan ilman.

Pelkäsin vähän, että viime keväänä istuttamani hunamarjapensaat olisivat kuolleet, mutta alkuviikosta lumen sulettua niiden päältä, huomasin, että lehtisilmuja lykkäävät.

Nyt toivon, ettei tämä joka päiväinen tyyppi käy tekemässä pahojaan. Toistaiseksi käy kaivamassa vain akanakasaa ja löytää aina jotain suuhunsa. Takinvaihto valkoisesta kesämuotiin on vähän vielä kesken.

 

Ensi viikolla täälläkin on lehti puussa ja vihertävä maa ja minä suunnittelin heittää talviturkin pois.

Minkälaisia suunnitelmia teillä muilla on kesän alkuun?

Toukokuun bingorivi

 Repolainen reissaa ja räpeltää-haasteeseen kokosin yhden rivin.

Keskeltä suoraan alas - Aamu - kello - 20.00

Aamu

 Piti lähteä aikaisin kokemaan katiskat.  Torstaina 15.5 lähtivät jäät ja eilen katiskat olivat tyhjät, mutta tänä aamuna yhdessä oli iso hauki. 

Järven tiellä olivat yöpakkasen jälkeen lätäköt jäässä ja paikoin pieniä länttejä yhä lunta. Koivuissa suht pulleat silmut, mutta ei vielä vihreää näkyvissä.

Kirpakan kylmä tuuli, muuten aurinkoisen kaunis aamu.

 Kello

Lehmillä tai ainakin yhdellä lehmällä oli kaulassaan kello,  kun ne päästettiin keväällä laitumelle tai vapaana hakaan. Lapsena oli minun tehtäväni usein hakea lehmät sieltä iltalypsylle. Kun kellon kilkatuksen kuulin, tehtävä oli helppo.

Hevosen valjaisiinkin liitettiin kello. Aisan alle laitettiin aisakello tai kulkuset, että hevosen tulon kuuli. Selän puolelle setolkkaan  kiinnitettiin selkäkello. Minun saamassani setolkkakellossa on kaunis ääni.

Alimman pikkukuvan kopioin googlesta. Siinä näkyy selkeästi setolkkakellon paikka.

Lehmän kaulakellot ja hevosen valjaisiin liitettävät kellot ovat mennyä aikaa, historiaa.

20.00

Päivä on pitkä. Aurinko nousee  jo aamuyöstä kolmen aikoihin ja laskee illalla kello 23. Matalammalta paistava ilta-aurinko maalaa maisemaa pehmeämmällä siveltimellä. Tämän kuvan otin eilen illalla kello 20.00.

Hitaasti, mutta varmasti täällä sulavat lumet.

Kevätkirje KarsikonPerältä

Karsikonperän vappu on valkoinen. Lunta on maassa yhä paljon, paikoin jopa hiihtokelit. Toki latu osaa yllättääkin, kuten sain kokea pari päivää sitten lähtiessäni innolla sauvomaan. Laajat suot ovat jo vesillä ja yhtäkkiä suota ylittävä latu loppui ja edessä oli vesieste. Mieli teki kovasti suksia yli, mutta epäilin, miten mahtaisi käydä, sillä kapeimmaltakin kohtaa latua oli metrin verran poissa. Joko suksi katkeaisi tai kastuisin, pahimmassa tapauksessa molempia. Käännyin takaisin.

Kevät on tullut. Joki on sulattanut jääpeitteensä ja tammukkaojat ja-purot virtaavat täysinä. Pilkillä voisi käydä jäiden puolesta vielä hetekn, mutta pilkkivedet ovat matkojen päässä. Koillismaan toukokuu on puoli suksin, puoli jaloin, ei erämaahan muilla keinoin pääse. Vain isommat metsäautotiet ovat sulana. Ne, joita oli aurattu talven mittaan.

Porot ovat päässeet talvitarhauksesta luontoon. Päivä päivältä laajentuneista pälvikohdista löytyy ruokaa. Ehkä jo parin viikon kuluttua alkaa näkyä vasojakin. Silloin on enimmät lumet pois, ettei poroemo lumelle joudu synnyttämään.

Pihan ruokintapaikalle ovat ilmestyneet lukuisat peipot ja järripeipot tiaisten joukkoon. Riitaa näyttää tulevan syömisistä. Se on kyllä piisannut talven yli. Itse asiassa vielä näihin päiviin asti on pitänyt huolehtia, ettei lintulaudat ole tyhjillään. Parisen viikkoa sitten oli jopa lähdettävä sadan kilometrin päästä hakemaan auringonkukan siemeniä, kun lähempää ei saanut. Talvi on ollut pitkä ja kuusi 25 kilon säkkiä auringonkukan siemeniä on kulunut. Jaolla on ollut myös pihan 12 oravaa ja etenkin yksi velmu näyttää syövän ylenaikaa. Juuri se tuttu edellistalvelta, jonka ristin Ahtaajaksi. Muuten olen kyllä oravien nimissä seonnut, vain Ahtaajan tunnistaa, samoin Töpöhännän, joka tosin  lienee kadonnut, tai sen häntä kasvanut.
Kyyhkyspariskunta käy niin ikään usein ilta-aterialla muiden joukossa, samoin kaksi varista, mutta närhet ovat kutakuinkin kaikonneet.

Kevätriemua on teerillä ja metsoillakin. Teerien kukerrus on mukavaa kuunneltavaa, kun menossa ovat soidinmenot lähisuolla. Koppeloita olen saanut ihailla tienpenkoilla ja teillä, viimeksi eilen. Ovat niin näyttävän tyylikkäitä ja itsevarmoja astellessaan. Ei ihme, jos ukkometsot alkavat kilpasille sen suosiosta.

Posti on tuonut monenmoiset siemenkuvastot, mutta lehtiroskikseen ne minulta päätyvät. Järkytän itse itseänikin, kun en edes selaile niitä. Multasormiaikani on historiaa. Ei silti, ettenkö hetkittäin kevään kynnyksellä kaipaisi ns. entisiä aikoja kasvien ja kukkien parissa, mutta nyt on nyt. Ei ole kasvihuonetta, ei pellonnurkkaa, ei ikkunalautatilaa ja toisekseen, olen jo huomannut muutaman kevään ja kesän aikana, että parempi jättää kylvökset tekemättä ja ostaa sitten hiukka ennen juhannusta jokunen kukka amppeliin. Viime kesänä oli niin suuri pettymys, kun kelloköynnökseni paleltui pahoin kesäkuun puolivälissä. Elpyi, muttei ehtinyt avata elokuun lopulla, kuin muutaman kellonsa, kun paleltui uudelleen ja lopullisesti.
En silti aivan 100% sesti pysynyt irti siemenostoista. On jemmassa pussilliset ruusupavun siemeniä sekä lehtisalaatin ja tillin siemeniä. On pari isoa rautapataa, joihin tuumasin hankkia multaa ja tehdä "kasvimaan" Ei siis ihan, etteikö mitään.
Kiirettä en voi pitää patakylvöksilläkään, sillä piha näyttää vielä tämmöiseltä. Kuusessa on joulun jäljiltä kynttilätkin, sillä sähköjohto on lumen ja jään alla. Olisi turhaa repiä johtoa, menisi vain rikki ja melko huomaamattomina nuo kynttilät ovat.

Kun luin edellispostauksen kommentteja, ailahti sydänalasssa niin lämmin tunne. Minua oli kaivattu ja tuntui äärettömän mukavalta saada tietää se. Kiitos.
 Talveni on ollut niin monipuolisen huikean upea, ettei tietokone ole pystynyt kilpailemaan sen kanssa, joten valitsin. Toteutin mm. yhden pitempiaikaisen haaveeni käydä hiihtäen Inarista Pielpajärvellä, enkä pettynyt. Tunsin, että seisoessani Pielpajärven kirkon alttarin edessä löysin ja sain sen, mitä olin lähtenyt sieltä jäätävässä vastatuulessa hakemaankin.

Olin reissussa huhtikuun alkupäivinä ja yllätyin Inarin lumista. Monin paikoin joutui kantamaan suksia matkalla tuolle erämaakirkolle.
Hieman etelämpänä oli  toisenlaiset talvimaisemat.

Aivan noin talvi ei kotipihassa enää ole ja kotoa löytyy hentoa uutta vihreääkin, tosin pirtin pöydältä. Taitoin maljakkoon lepänoksan viisi päivää sitten ja eilen siihen puhkesi pikkulehdet. Mahtaako päteä sama, mitä koivun hiirenkorviin? Siis niin monen viikon päästä puhkeaa siihen koivuun hiirenkorvat, kuin monen päivän päästä sen maljakkoon laitettuun oksaan. Eli neljän viikon kuluttua jokivarren leppä olisi hiirenkorvilla. Aika näyttää.

Mukavaa Wapunpäivää. Sitä vielä liki puolet jäljellä.

Karsikonperältä ajankohtaista

Kepeä on jalan nousu arvon rouvilla, kun tepastelivat maantiellä aamusella. Kiirettä niillä ei ollut, kun auto läheni. Katsahtivat vain siihen tyyliin, ettei tarvitsisi millään muotoa häiritä.



Komeita lintuja nämä rouva metsot ja melko usein niitä on näkynyt. Sen sijaan olen nähnyt vain yhden ukkometson koko talven-kevään aikana. Urosteeriä näkyy enemmän. Molempien lajien soidinmenot ovat tältä keväältä jo lopuillaan tai peräti loppuneet. Ei ole kuulunut lähistöltä enää tuttua teerien aamuista pulputusta.

Teerinaaras on tyylikäs lady, jolla on erittäin hienostunut suojaväritys. Auton ikkunasta nähdessä sekoitan helposti koppelon ja naarasteerin, varsinkin jos en selvästi näe lintujen pyrstöjä, enkä kaulaväritystä.

Jänis alkaa vaihtaa väriä. Näköjään sen valkoisen talviturkin vaihtuminen kesäruskeaksi päätyy käpäliin ja korvanlehtiin, jotka viimeisenä saavat rusketuksen. Kuva ei ole hääppönen, ei vaan ollut aikaa parempaan, kun jänis loikkasi metsään sen siliän tien, ei oottanut, vaikka pyysin. Ensimmäinen kerta, kun näin jäniksen värityksen vaiheessa. Aina nuo pupujussit ovat olleet joko vitivalkoisia tai ruskeita.

Myös porot ovat ilmestyneet maisemaan. Vaatimet eivät ole vielä vasoneet, ainakin kävelevät niin pulleassa kunnossa. Ei kai vastasyntynyt vasakaan tarkenisi lumisessa maassa.

Eilen isoin ilon aihe oli, kun pitkästä aikaa näkyi aurinko Karsikonperällä. Tosin vain vajaan puoli päivää sitä iloa piisasi, mutta nekin tunnit tuli käytettyä ensimmäiseen kevätretkeen. Tuli varustauduttua  hyvin retkelle, ihan nokipannukahvittelemaan. Lumesta sai oikein makoisat kaffeet.

Retki oli oikeastaan katiskan kokemassa käyminen, mutta kaunis aamu houkutteli kulkemaan enemmän, pitkin lampareiden rantoja ja soita. Lunta on paikka paikoin metsässä ja öinen pakkanen piti suoalueet hyvin käveltävinä. Ojien ylityksessä sai venyä ja varoa, ettei olisi moskahtanut.

Lammet ovat rantoja myöten jäässä, juuri sen verran sulaa laskuojan suussa, että katiskan sai veteen, mutta tyhjänä sitä ei tarvinnut kokea. Ensimmäiset kutuahvenet kaikkiaan 41 kappaletta.
Vaikka kevät etenee hitain askelin, silti päivittäin ilmenee uutta. Muurahaiset ovat ruvenneet touhuamaan ja harmikseen saivat käpytikan sekoittamaan pesänsä. Kyllä melko moni muurahainen upposi tikan vatsaan kaiketi jälkiruuaksi pitkän talin nokkimisen jälkeen. Traakinen loppu auringon herättämille murkuille.

Jo edelliskirjeessä kirjoitin, että västäräkki oli tullut. Nyt se on saanut puolisonsakin tänne ja tepastelevat peräkanaa vajan katonharjaa mittaillen. Eilinen bongaus oli kirjosieppo, joka tutkaili pesäpönttöjä, vaan ei tainnut tehdä valintaa.
Viherrystä ei vielä näy, ei puissa, ei maassa. Ainokainen kevään kukkanen on toistaiseksi vanhojen peltojen ojanvarsipuskissa pajunkissat.