1.. Mistä
löydät parhaimmat aiheet kuviisi tai kertomuksiisi?
Minä ammennan aiheita kuviin ja kirjoitteluun luonnosta. Tykkypuita ja lumimaisemia en kyllästy kuvaamaan, en myöskään syksyn värikästä ruskaa, virtaavaa vettä, taivasta, niin tähtisenä, revontulisena, enkä myrskypilviä nostattavana. Monesti samat aiheet innostavat myös saamaan aikaan jotain tekstiä.
Minä ammennan aiheita kuviin ja kirjoitteluun luonnosta. Tykkypuita ja lumimaisemia en kyllästy kuvaamaan, en myöskään syksyn värikästä ruskaa, virtaavaa vettä, taivasta, niin tähtisenä, revontulisena, enkä myrskypilviä nostattavana. Monesti samat aiheet innostavat myös saamaan aikaan jotain tekstiä.
Retkillä on repun sivutaskussa
useimmiten myös kynä ja vihkonen. Pikkupokkari kulkee taskussa, sillä koskaan
ei tiedä, milloin sen unelmakuvan saa napattua tai milloin kynä alkaa sauhuta.
2. Mikä on
aikaisin muistikuvasi?
Lapsuuden muistikuvani ovat hataria. Niitä kyllä on, mutta muisti pettää, mikä olisi varhaisin. Minua hoitivat lapsena isän kasvatusvanhemmat. Vasta ollessani noin 9-vuotias muu perhe muutti samaan taloon Tädin ja minun kanssani. Eno oli silloin kuollut ( isän kasvatusvanhempia kutsuttiin meidän perheessäTädiksi ja Enoksi, joista Eno oli isän oikea eno. Alla olevassa kuvassa olen Tädin kainalossa.)
Lapsuuden muistikuvani ovat hataria. Niitä kyllä on, mutta muisti pettää, mikä olisi varhaisin. Minua hoitivat lapsena isän kasvatusvanhemmat. Vasta ollessani noin 9-vuotias muu perhe muutti samaan taloon Tädin ja minun kanssani. Eno oli silloin kuollut ( isän kasvatusvanhempia kutsuttiin meidän perheessäTädiksi ja Enoksi, joista Eno oli isän oikea eno. Alla olevassa kuvassa olen Tädin kainalossa.)
Petini oli Tädin selän takana sivusta levitettävässä sängyssä,
patjana olkipatja. Isossa tuvassa minua pelotti mennä yksin nukkumaan ja
mieleeni on jäänyt pelko sängyn alla asuvasta möröstä.
3. Minkä esineen olet omistanut kauimmin?
Ne on piikkarit. Ei mitkään korkkarit vaan juoksupiikkarit. Niiden tarina alkaa vuodesta -58 tai -59, jolloin innostuin pikajuoksusta. Kotipihaan oli mitattu 100 metrin matka, jossa kisattiin kesäisin. Ilmeisesti isä huomasi nopeat kinttuni ja alkoi kuljettaa minua polkupyörän tarakalla kirkonkylän urheilukentälle. Juoksuintoni kasvoi ja palkintolusikoita ropisi. Kunnan urheiluohjaaja huomioi saman, mitä isä. Sitten lähdettiin kunnan piikkiin taksikyydillä ostamaan minulle Heinolasta piikkareita. Yhä nuo piikkarit ovat tallella ja ikää niillä on yli 50 vuotta.
4. Mitä
kirjaa sinulle on lapsena luettu?
Ei minulle ole luettu koskaan kirjoja. Ei vanhemmillani ollut siihen aikaa, eikä kotona edes ollut lasten kirjoja, sanomalehti tuli taloon. Lukemisesta kiinnostuin vasta ensimmäisellä luokalla koulussa. En osannut lukea sinne mennessä. Jonkinlainen mielikuva on, että Täti yritti auttaa ekaluokkalaista läksyissä.
Ei minulle ole luettu koskaan kirjoja. Ei vanhemmillani ollut siihen aikaa, eikä kotona edes ollut lasten kirjoja, sanomalehti tuli taloon. Lukemisesta kiinnostuin vasta ensimmäisellä luokalla koulussa. En osannut lukea sinne mennessä. Jonkinlainen mielikuva on, että Täti yritti auttaa ekaluokkalaista läksyissä.
5. Oletko
kirjojen lukija?
Olen hyvin satunnainen lukija. Lukuintoni painottuu vahvasti syksyyn jatkuen joulun yli, mutta lopahtaa tavallisesti ”keväthangille” Tänä vuonna intoa piisasi vain joululahjakirjan lukuun asti. Vain muutamia kirjoja olen selaillut sen jälkeen. Aina on kuitenkin yöpöydällä luettavana jotain. Parhaillaan ja edelleen on antologia – Suuri siika.
Olen hyvin satunnainen lukija. Lukuintoni painottuu vahvasti syksyyn jatkuen joulun yli, mutta lopahtaa tavallisesti ”keväthangille” Tänä vuonna intoa piisasi vain joululahjakirjan lukuun asti. Vain muutamia kirjoja olen selaillut sen jälkeen. Aina on kuitenkin yöpöydällä luettavana jotain. Parhaillaan ja edelleen on antologia – Suuri siika.
6. Mistä
nykyaika kärsii?
Sanalla sanoen, ahneudesta. Verenpaineeni alkaa kohota, jos rupean analysoimaan asiaa enemmän. Tässä maassa on paljon pahoinvointia ja epäoikeudenmukaisuutta.
Sanalla sanoen, ahneudesta. Verenpaineeni alkaa kohota, jos rupean analysoimaan asiaa enemmän. Tässä maassa on paljon pahoinvointia ja epäoikeudenmukaisuutta.
7. Mitä
arvostat tänä päivänä?
Voisin jaaritella, mutta lyhyesti. Arvostan rauhallista ja tasapainoista arkea. Olen tyytyväinen omiin pieniin kuvioihini ja vapauteeni toteuttaa mieleenjuolahtumia.
Voisin jaaritella, mutta lyhyesti. Arvostan rauhallista ja tasapainoista arkea. Olen tyytyväinen omiin pieniin kuvioihini ja vapauteeni toteuttaa mieleenjuolahtumia.
8. Kenen
kanssa haluaisit viettää päivän?
Miehen kanssa. Tarkennan, oman mieheni kanssa. Hänen kanssaan olen viettänyt useammista päivistäni suurimman osan yli 42 vuoden aikana ja niinpä vieläkin.
Miehen kanssa. Tarkennan, oman mieheni kanssa. Hänen kanssaan olen viettänyt useammista päivistäni suurimman osan yli 42 vuoden aikana ja niinpä vieläkin.
9. Kenen kanssa
haluaisit viettää yön?
En halua vaihtaa yöksikään seuraa. Paitsi joskus saatan lähteä sängystä evakkoon, kun uneni loppuu kesken kaiken.
En halua vaihtaa yöksikään seuraa. Paitsi joskus saatan lähteä sängystä evakkoon, kun uneni loppuu kesken kaiken.
10. Tänään
sinua kohtaa onni! Mitä pukisit päällesi?
Tervetuloa vaan onni! Sopii tulla tänään tai milloin vaan.
Asu
riippuu ajankohdasta, mutta jos kohtaaminen tapahtuu päiväsaikaan, niin olen
pukeissa, jos yöllä, niin en ole pukeissa.
Kiva oli lukea hauskasti kerrottuja vastauksiasi.
VastaaPoistaNuo piikkarit ovat hyvin tutun näköiset...tuollaisilla on pingottu kilpaa hiilimurskalla useana vuotena, aikanaan :))
Tuota mallia olivat pikajuoksupiikkarit ennen aikaan. Hiilimurskalla ja tavallisella maantiellä minäkin aloittelin juoksu-uraani. Silloiset tulokseni ovat vieläkin entisen urheiluseurani tilaston kärjessä. Miksiköhän nuoret nykyään ei harrasta tuollaista, vai onko urheiluharrastus paisunut liian kireäpipoiseksi?
PoistaHyvin vastailit kysymyksiin. Ihana tuo kuva jossa olet pikku tyttösenä.
VastaaPoistaOlin niin Enon ja Tädin tyttö. Ei minua vanhempani olleet hylänneet, minulla oli vain heitä oikeastaan tuplaten, yhtä rakkaita kaikki.
PoistaIhanat piikkarit.
VastaaPoistaTaidankin napata tämän kyselyn mukaani, kiitos :)
Wonders pallon minulle heitti ja ilahduin todella, kun sinä nappaat nää kysymykset mietittäväksesi täältä.
PoistaAntoisaa pohdintaa.
Olipa mukavaa lukea konstailemattomat selkeät vastauksesi.
VastaaPoistaMoniin kohtin olisin vastannut samoin.
Elämä minun lapsuudessani oli niin konstailematonta ja vailla ylellisyyksiä.
PoistaEhkä olet suurin piirtein samaa ikäluokkaa kanssani.
Vastailit aivan kuin Liplatus yllä sanoo, konstailematta. Näitä vastauksia on todella mukavaa lukea.
VastaaPoistaVastailisin myös moniin kohtiin aivan samalla tavalla.Toki lapsuuden kertomus eroaa paljonkin. Vaan nuo arvot, ne on pitkälti samanlaiset. Ahneus ja itsekkyys nostaa minunkin verenpainettani, on kammottavaa. Pahoinvointia ja epäoikeudenmukaisuutta on liikaa. Arjen pikkuasiat ja luonto, ne riittää perheen lisäksi. Luulenpa, että se Onni jo asuu teillä, pienistä asioista se löytyy :-))
Niin se vain on, kun tavallinen arki tuntuu turvalliselta ja hyvältä, niin onnikin on, jos ei aina läsnä, niin likeellä kuitenkin.
PoistaVau, piikkarit, hurja laji tuo juokseminen, en ole koskaan juurikaan harrastanut sitä :D
VastaaPoistaRauhallinen ja taapainoinen arki, siinä se, jaan saman toiveen.
Voitko kuvitella, pikajuoksu ja pituushyppy olivat suoraisia intohimojani vuosikaudet, pojat eivät. Hurjimmissa haaveissani ylsin jopa ihan olympiatasolle!!! No, haaveista minulla ei ole koskaan ollut puutetta.
PoistaHyvä arki on ihan parasta.♥
Hienot piikkarit, tosiaan!
VastaaPoistaKysymys 11: Löysitkö niitä lehtikaalin siemeniä? Jos et, niin laita tietoa sähköpostiini. Voin lähettää sulle vähän eri lajien siemenöitä :)
Niin olivat. Hyvä, etten nukkunut ne jaloissani ensimmäisiä öitä ne saatuani. Muutamat kerran pituushypyssä olen vetänyt nilkkohin kunnon naarmutkin, sillä pituushyppyyn ne olivat väärät piikkarit, mutta eihän silloin ollut varaa saada kaksia.
PoistaVastaus kysymykseen 11 noista siemenistä on jo sinun blogissasi. Kiitos sinulle.
Kaikista ihanin oli loppu.Jos päivällä, niin puettu on ja yöllä ei ;-D Ei meillä nelkytluvun loppusella syntyneillä taida kovin suuria eroja olla. Mutta ei kai meistä ole sen huonompia ihmisiä tullut, kuin paremmissakaan oloissa kasvaneet ovat.
VastaaPoistaNo eipä taida olla ei. Olen huomannut, miten melkein samasta muotista ollaan, mitä tulee lapsuusvuosiin ja niiden muisteloihin.
PoistaKyllä me ollaan oma paikkamme hyvin löydetty ja täytetty ja nyt ihmetellään kovasti muuttunutta maailman menoa.
Luonto, arjen rauha, oma tuttu mies lähistöllä ja piikkarit! Onneahan se on, kuten totesin vaatteilla tai ilman.:):)
VastaaPoistaArki on parasta. Joskus kun on juhlan aika, niin se myös tuntuu juhlalta. Yhtä yhteen taitaa olla onni ja hyvän olon tunne.
PoistaJoskus kesällä vieläkin olen kokeillut piikkareita jalkaan. Juoksemista kaipaan, mutta ei siitä enää kunnon menoa tule.
No nyt ymmärrän mistä patikointikuntosi on peräisin! Ihanaa kun olet säilyttänyt piikkarisi, veljelläni taisi olla aikanaan suht samanlaiset. Ajatukseni yhtyivät monessa kohtaa ja 50-luvun lapsuuskin oli vielä aika samanlaista. Mukavasti haastelit! Minäkin poimin tämän haasteen, mutta en ole vielä(kään) saanut aikaiseksi..
VastaaPoistaEhkä arvauksessasi on sen verran perää, että kipinä liikuntaan on pysynyt. Sitä myötä kuntokin kutakuinkin kohdillaan. Olen huomannut myös, miten paljon meillä -50-luvulla lapsuuttamme viettäneillä on samanlaisia muistoja. Se oli pula-ajan jälkimaininkeja.
PoistaOdottelen sinun vastauksiasi.
Oli todella hyvät kysymykset ja hyvät vastaukset.Kiitos, mielenkiinnolla luin ne.♥
VastaaPoistaKaari on ollut kysymysten alullepanija. Kiitos hänelle tästä mielenkiintoa herättäneestä haasteesta. Hiukan annoin aivokopassani asian muhia, ennen kuin rupesin työstämään.
PoistaHienosti selviydyit haasteesta. Onni näyttää asuvan teillä :-)
VastaaPoistaParhaani yritin ja hyvähän se, jos sinä ja te muutkin olette tykänneet. Heh, kyllä meillä minun kanssani asuu hessu. Kaipa se mies onnistakin menee.
PoistaHyvät vastaukset. Tulit hieman tutummaksi.
VastaaPoistaHyvää viikonloppua, aimarii.
Täleen on mukavaa tutustua. Eikös? Nappaa sinäkin nämä haastekysymykset ja anna palaa.
PoistaKiitos samoin sinulle.
Ihanat kysymykset ja niiden vastaukset. Minäkin juoksin kilpaa, mutta en saanut piikkareita koskaan :( En tainnut olla kuitenkaan kyllin hyvä. Suksilla sitten parempi. :))
VastaaPoistaOllaanko kenties juostu samoissa kisoissa? Olin paljon osallistumassa Lahden piirin yleisurheilukilpailuihin. Oma seurani oli Hartolan Voima. Seuran pusero, jonka selässä luki HaVo, oli rakkain vaatteeni kouluaikoina. Tuskin pesuun raaskin sitä antaa.
PoistaHiihtokisoihin osallistuin vähemmän, minulla ei ollut tuolloin sellaista hiihtoon tarvittavaa kestävyyttä.
Jänskästi vastattu, näitä on aika kiva lukea ja tutustua samalla tarkemmin virtuaaliystävään kuten nyt Sinuun. Yhteistä meillä on se, että olemme kasvaneet kasvatusvanhempien hoivissa suuren osan lapsuutta. Ehkä se kuultaa jotenkin elämästä läpi. Tuo pieni tyttö tätin kanssa liikutti minua kovasti:) Olet ollut kova menijä, itse hölkkäsin ja hiihdin, mutta henki ei oikein kulkenut joten olin päkäpäästä aina ensimmäinen, olisipa silloin ollut dopingia eli Ventolinea niin olisin takuulla näyttänyt:)
VastaaPoistaOnko sinulla myös hyvät muistot ajasta, jolloin olit kasvatusvanhempien hoivissa? Minun muistoni ovat kauniit ja hyvät. Maailmani romahti koulusta tullessani, kun näin Enon kohtauksen saaneena isän hevoskyydissä lähdössä sairaalaan, jolle matkalle hän jäikin.
PoistaOlin todella melkoinen pinkoja aikoinani. Olin jopa kelpuutettu Vierumäelle valmennukseenkin. Ne olivat liian rankkoja viikonloppuja kouluaikaan minulle.
Iso harmi, että sinun liikuntaharrastustasi haittasi hengenahdistus, ettet päässyt kunnolla vahvuuksiasi näyttämään.
Lapsuusajan menetys oli kohdallasi varmasti hyvin järkyttävä. Niistä jäävät elinikäiset muistot ja pitkäaikaiset surut lapsen elämään. Unohtui muuten sanoa, että hieno halo tuossa kuvassa, ilmeisesti pieni pyry tiedossa:)
PoistaOmat muistoni ovat myöskin aika hyvät, mielestäni tulin jossain vaiheessa isän kanssa paremmin tolkkuun kuin äidin kanssa. Äiti kun ei oikein ymmärtänyt onnetonta hentomielisyyttäni esimerkiksi teurastustilanteissa (jonka isä taas ymmärsi hyvin) ja joskus hän haki turhaan syitä ja seurauksia esim. sairastumiselleni, jotka koin hyvin syyllistävänä. Mutta toisaalta äiti opetti minulle paljon elämästä ja kuolemasta hyvin paljon, sain käydä koskemassa kuolleen naapurin papan poskea ilman turhia pyhityksiä ja ihmetellä sitä, miten erilainen hän oli nyt kuin eläessään ja opin ettei se ollut pelottava asia. Siihen aikaan kotona kuoleminen oli muutenkin tavallista. Äiti otti otti minut myös mukaan kun lehmää käytettiin sulhasen luona, vaikka isä pistikin vähän hanttiin:)Taustalla oli aito halu kasvattaa tytöstä rottosa emäntä, joka ei turhia niiskuttanut, mutta ei minusta oikein semmosta tullut:(
Henkilaitaisuudesta huolimatta hiihtää lasusin, luistelin ja löin palloa siinä kuin muutkin, joten paljon en menettänyt, ainoastaan sen suoritustehon ja -tason, mikä joskus harmitti tupehtumisolon lisäksi.
Enon tyttö minä olin pienenä ja hänen kuolemansa oli vaikea paikka minulle. Sittemmin minusta tuli isän tyttö, osallistuin mieluummin hänen kanssaan maatalon töihin, kuin jäin äidin apulaiseksi siivoamaan ja keittämään/leipomaan. Kapinoin kyllä noita, kun veljieni ei tarvinnut tiskata, ei lakaista lattioita, ei silittää jne. Oli ns. naisten ja miesten työt ja minä kapinoin. Mutta se oli sitä aikaa, ei siitä traumoja jäänyt.
PoistaEi nuo vanhempien toiveet aina käy yksiin omien toiveiden ja halujen kanssa, mutta onpa tätä elämätä jo porskutettu. Ehkä sinulla on kuitenkin enemmän hyviä muistoja lapsuusajan liikunnasta, kun olet suksetkin hommannut ja hiihtoon palaa mieli.
Olipa mukava tutustua paremmin! Mukavasti kerrottu, monessa kohtaa olen samaa mieltä!
VastaaPoistaUrheilja olin minäkin lapsuudessani, noin hienoja piikkareita en tosin omistanut. Korkeushyppy, pituushyppy ja hiihto olivat vahvimpia lajeja. Silloin liikuttiin, tuntui että kaikki lapset jollain tavalla urheilivat. Urheilukenttiä oli joka kylällä.
Aikaa ennen television valta-asemaa ja tietsikoita sun plystationeita lapset leikkivät ja kilpailivat ulkona ja urheilukentillä paljon enemmän. Minun lapsuusaikanani oli erittäin toimivia urheiluseuroja, jotka kannustivat. Määrätyn tulostason saavutettuaan sai lahjamatkan joko Kalevankisoihin tai Ruotsi-Suomiotteluun, milloin ne olivat Helsingissä. Muistan useampana loppukesänä olleeni noilla reissuilla huutamassa suosikeilleni.
PoistaKorkeushyppyyn itselleni tuli rimakauhu.
Thank you for sharing more about yourself Aimarii! I love the "armpit" photo of you! heehee you are so sweet in this! And to have those spikes after all these years- a true testament to how much you loved what you did!! ")
VastaaPoistaAll of little girls are sweet, aren¨t they? It is very true that sprint was my loved hobby and I had a dream to run like Wilma Rudolph who was my idol. Do you know who was she?
PoistaYes I do know of Wilma Rudolph! What a great inspiration for an idol you had! ")
PoistaNäitä kysymyksiä olen lukenut useiltakin ja aina minua ilahduttaa vastaajien rehellisyys. Kukaan ei ole vastannut niin kuin odotetaan. Sinun lapsuuden tarinasi on erilainen.
VastaaPoistaEi tullut todellakaan mieleen keksiä satuja. Tuntuu ihan ookoolta kertoilla vähän jotain itsestään. Ole hyvä, nappaa sinä myös tähän haasteeseen kiinni.
PoistaHyvät vastaukset ja ihan kuva, tuo tädin kaikussa :)
VastaaPoistaTäti olikin niin turvallinen ja hyvä minulle. ♥ Hänen kainalossaan oli mieluisaa olla.
Poistaheräsipä minullekin mukavia muistoja lukiessani vastauksiasi aimarii. tuo kuva Tädistä ja Sinusta on otettu vanhempiemme ensimmäisestä omasta kodista, Kitulasta, mikä on ihan lähellä Tädin ja Enon taloa. on jotenkin ymmärrettävää et nukuit Tädin selän takana, käviväthän äiti ja isä tekemässä heidän talon työt siihen aikaan ja viel oli omakin karja hoidettavana kotona, puhumattakkaan siitä, et äidille saattoi tulla hälytyksiä poikimisessa avustamiseen kylän taloihin, hänhän oli siihen aikaan kylän ainut koulutuksen saanut karjakko. Vanhainkodin karjakkona hän toimi isämme tavattuaan heti sodan jälkeen, pitkän tien äitimme kulki Vaarankylästä itä-hämäläisen talon emännäksi. huomasitko muuten et rauniopuutarhassa on vieläkin äidin kalkitsemat seinät, en edelleenkään ole raaskinut niitä kalkita päälle! Olin muuten noista piikkareistasi aina vihreä kateudesta, itse en koskaan saanut omistaa sellaisia, tosin en ihan Sinun veroisesi juksuradalla ollutkaan.
VastaaPoistaNiinpä niin. Eno ja Täti ovat sinunkin Eno ja Täti, vaikket Enoa koskaan ehtinyt nähdäkään. Kuva on otettu isän rakentaman kodin seinustalla, kodin, joka oli minunkin kotini, mutten ole yhtään yötä siinä nukkunut. Yhtenä jouluyönä yritin, mutta keskellä yötä isä oli joutunut kiikuttamaan minut filtin mutkassa Tädin selän taakse!
PoistaSaattaapa muuten olla, että raunioputarhan seinät ovat viimeksi minun kalkitsemani! "Perin" sen homman äidiltä vuosiksi (keväisin se tehtiin) ennen opiskelemaan lähtöäni.
Totta kai olin piikareistani tarkka. Ei niihin saanut muut kajota. Sitä en koskaan ole ajatellut, että olisit ollut kade.
Näiden hienojen ja ajatuksia herättävien vastauksien myötä muistot tulvivat lapsuudesta mieleen,. Maalaislapsuutta vietin minäkin, sekä omassa kodissani, että isovanhempien luona Pohjanmaalla, Olkipatjakin on tuttu, aitoissa kesäisin nukuttiin vierekkäin äidin ja isän kanssa kahisevalla olkipatjalla pellavalakanoissa, joita muuten on joku vielä tallellakin..
VastaaPoistaUrheilu ei ollut minulle se juttu, vaikka paljon liikuttiinkin muutoin.
Hyvää viikonloppua ja naistenpäivää!
Aitta nukkumapaikkana on minullekin tuttu. Oikein odotti kesän alussa, että pääsee aittaan. Olkipatja ja pellavalakana tai poppana ei ole ollenkaan hassummat vuoteessa.
PoistaSelvä se, että omia muistoja tämän sorttiset haastevastaukset herättävät lukijoissa. Mieleen voi herätä paljon sellaistakin, mikä on jo luullut unohtuneen tyystin.
Ihanaista Naistenpäivää.
Hymyn sait huulilleni nasevilla ja hauskoilla vastauksillasi. Viisaitakin ovat ja ajattelemaan saavia.
VastaaPoistaTurhaan et kynää kanna mukanasi, siitä se lähtee, niin pienet kuin suuret ajatukset ja onneksi monet olet laittanut talteen.
Komeat piikkarit, hyvä että olet tallentanut. Niissä on monta muistoa.
Hyvää viikonloppua teille molemmille! (Meille tulee kohta 47 vuotta :-)
En todellakaan enää uskalla lähteä reissuun, ellei muistiinpanovälineitä ole matkassa. se on faktaa,jos niitä ei ole, niin jotain aivan huikeaa ajatuksenpoikasta muhii päässä ja sitten unohtuu ja sekös harmittaa.
PoistaJos piikkarini vain kertoa voisi! Niitä on hyväilty onnistumisten hetkillä ja kyllä niihin on kyyneleitäkin valutettu. Karvaimmat siloin, kun 4x100 metrin viestissä viimeinen vaihto meni rikki, kun pinkaisin ankkuriosuudelle liian nopeasti, enkä saanut otetta tarpeeksi ajoissa kapulasta.
Onnittelut kohta 47 vuodestanne ♥♥ ja hyvää Naistenpäivää.
Koskettava ja sympaattinen postaus:)
VastaaPoistaMinä kiitän ja toivotan hyvää Naistenpäivää.
PoistaWhat kind of nice words you wrote. I am touched by them. ♥
VastaaPoistaMahtavaa, että sinulla on nuo vanhat piikkarit edelleen tallella. Tosi tärkeä muisto.
VastaaPoistaKyllä piikkarit olivat silloin josksu hyvin tärkeät minulle ja monta reissua yhdessä tuli tehtyä.
PoistaKiva olikin lukea sun vastauksia, kivasti oli kerrottu.
VastaaPoistaJa piikkarisi ihan mahtavat!
Niillähän olisikin käyttöä nyt keväisillä liukkauksilla.
Meillä tulee 44v nyt maaliskuun 13pv.
Nykyään enää harvoin ollaan näin kauaa saman kanssa, se pitää jossain vaiheessa vaihtaa parempaan ja nuorempaan, mutta me saadaan olla onnellisia! En vaihtaisi!
Hyvää naistenpäivää sulle!
Ei ole jalkani kasvanut tuosta piikkarien osto ajasta. Taisin olla viidentoista huitteilla silloin. Monta vuotta juoksin tietysti ensin ilman piikkareita. Liukkaan kelin kengiksi niistä ei ole, heh, heh, olisikin hyvä, mutta toisaalta meillä ei juuri liukkaita ole ja piikkarit ovat niin jalan myötäiset, että ohut sukka vain mahtuu. Ei tarkenisi varpaat talvella.
PoistaOnnittelut teille ja hyvää Naistenpäivää.
Kivat vastaukset. Paljon kerroit uutta itsestäsi.
VastaaPoistaMukavaa naistenpäivää!
Tuli vähän valotettua, kun sain tuommoisen kivan haasteen.
PoistaKiitos samoin .
Mainioita vastauksia.
VastaaPoistaTaitaa olla niin, jotta sängynalus mörköjahtia on harrastettu kaikissa lapsiperheissä. ;o) aina en jaksanut jahdata pikkuvelin sängynalus väkeä niin laitoin taskulampun sängyn alle mörönpelottimeksi.
Hienot piikkarit.
Ihanaista Naisten päivää!
Mainio keksintö pistää taskulamppu sängyn alle mörköjä häätämään. Kyllä möröt ovat minua kiusanneet, joten kerronpa siitä sinulle runoiluni muodossa.
PoistaMinun mörköni asuu pimeässä
ja nukkuu sängyn alla.
Pimeän aikaan se kuljeskelee
komeroissa ja pihapoluilla.
Miten se rakastaakaan myrskyöitä
kolistellen ullakolla vieden uneni.
Varjoista se ottaa itselleen hahmon
ja ulisee kilpaa tuulen kanssa.
Mielikuvitukseni ruokkii sitä
ja pelkoni antaa sille voimaa.
Ei se kunnioita yksityisyyttäni,
työntyy seuraan lupaa kysymättä.
Ei mörön kanssa voi järkeillä.
Kuinkahan pitkälle olisit saavutuksissa päässytkään kunnon valmentajan kanssa. Onnea oikein kovasti palkinnoista. Luontokuviasi ja kertomuksiasi on todella ilo lukea.
VastaaPoistaKasvatusvanhemmuus on kovin tuttu meidän suvun monessa perheessä. Miehenikin pääsi lastenkodista kasvatuskotiin. Itsellä tietysti näitä adoptiolapsia : )
Sinulla oli onni pitää myös omat vanhemmat. Hyviä metsäretkiä!
Sanopas muuta. Minä valitsin opiskelun, kun en jaksanut viedä kahta asiaa kunnolla eteenpäin.
PoistaOlen minä omalla kohdallani monesti miettinyt, miten olin päätynyt vanhusten hoiviin, ehkäpä juuri ja vain siksi, että vanhemmillani oli kädet täynnä työtä ja minun syntymästäni reilun vuoden kuluttua syntyivät perheeseen kaksospojat. Vanhukset olivat isoksi avuksi.
Niin, sinä jos kuka tiedät näistä asioista.
Mukavaa Naistenpäivän iltaa sinulle.
Kiitos matkasta sinuun, herkin sormin näpyttelit :)
VastaaPoistaOle hyvä, tämmöisiä ajatuksia Kaarin kysymykset nostivat minussa esille.
PoistaKirjoitit niin kauniisti ja eloisasti, oli ilo lukea.
VastaaPoistaMinä puolestaan ilahdun kommentistasi.
PoistaOlipas kiva löytää tämä blogi! Tutustun aiempiin kirjoituksiisi ajan kanssa. Olen niin smaa mieltä tuosta ahneudesta, kohta 6.
VastaaPoistaNiin kiva, että löysit. Toivon, että löydät jatkossakin sellaista, mistä pidät.
PoistaIhana lukea näitä vastauksiasi, sain saman haasteen ja vastailen niihin kun ehdin...Oli kiva kun kävit kommentoimassa barrio-postaustani..
VastaaPoistaOlen lapsuudessani asunut "ihan korvessa" eikä se ollut lainkaan hullumpaa silloin -ehkä toisinaan mielelläni asuisin nykyäänkin. Eiköhän meissä kaikissa suomalaisissa asu jonkinasteinen metsänpeikko :)
Ehkäpä sielultamme ollaan hieman metsäläisiä. Kenties.
PoistaHeippa Aimarii!
VastaaPoistaOlipa mukava tutustua sinuun. Olemme monessa samanlaisia. Sivustavedettävässä olkipolsterin päällä nukkuneena sen tietää. Ihana kirjoitus!
Kun olet myös nukkunut olkipatjalle, niin muistat varmaan, miten hienon tuoksu uusista oljista lähti, kun polsteriin oli ne juuri vaihdettu. Meillä vaihdettiin loppukesällä ja jouluksi. Joksus keväälläkin, mikäli olkia oli.
PoistaIhana lukea tuolta vastauksistasi, että Wilma Rudolph oli idolisi. Meidän perheessä piikkarirahaa riitti vain esikoiselle. Meidän nuorempien vuoro ei tullut koskaan. Miksi muistan tuon Wilman niin hyvin? Olin kai kesän ruskettama ja kävin leikkauttamassa hiukseni lyhyiksi kouluntoon. Kesärenkinä ollut serkkupoika sanoi minun muistuttavan häntä. ;) Näin toisen muistoista nousee omat uudet. Olin tuon(kin) unohtanut.
VastaaPoistaNiinpä se on, muistoja meillä on. Osa niistä uinuu ja tarvitsee herättelyä.
PoistaMinulla oli Wilma Rudolphin kuvia koulukirjojen kansipapereissa ja omassa kilpailuista kertovassa vihkossani.
Kiitos kertomuksistasi, kirjoitit niin lämpimästi lapsuudestasi ja ymmärtäväisesti iän tuomalla viisaudella. Valokuva on hurmaava. Joskus on hyväkin ajatella menneitä vuosia ja nipoa niitä yhteen nykypäivän kanssa. Minä olin myös urheilijatyttö, olin Vierumäelläkin yleisurheiluleirillä, mutta oma glory-urheiluni oli pikaluistelu. Isä osti työkaverin pojan vanhat liitimet. Minulle ikiomat. Juuri jokin aika sitten vanha koulukaveri kertoi, kuinka hän oli ollut minulle niistä niin mustasukksinen. Vastauksistasi nousi rauhallinen onnellisuus läpi, kiitos Sinulle. Viimeinen lause oli sokerina pohjalla :)
VastaaPoistaTähän haasteeseen oli ilo vastata. Kiitos sinulle, että sain haasteen. Ajatella, että sinulla oli luistimet, joista koulukaverisi oli hieman kade. Minulla piikkarit, joita siskoni kertoi kadehtineensa, eikä minulla ei ollut aavistustakaan siitä.
PoistaTuo valokuva on niitä harvoja, jossa on Täti ja jossa minä olen pienenä.