Mustavalkoista pehmeyttä

Hämärtää, vaikka päivä on vasta puolessa.

On marraskuun toiseksi viimeinen päivä ja minä hiihdän hiljalleen kohti jokea. Maisema esittäyty mustavalkoisena. Rauhallisena. Hiljaisena. Kauniina.

Lumella näkyy monenlaisia jälkiä. 

Seuraan hetken jäniksen jättämiä, jotka saavat seurakseen ketun tassujen painallukset. Jänis edellä kettu perässään. Kovin pitkälle en ruvennut seuraamaan. Miten lienee tuossa kuviossa käynyt?

Poroja on ollut liikkeellä.
Paikoin poron kopara on kaivanut lunta ja löytänyt suuhunsa jotain. 

Myös hirvi on ollut matkalla jonnekin tai jostain pois. Näköjään välttänyt metsästäjien pyssyt.

 Nyt minä olen vuorostani suksilla jälkiä jättämässä.

Piskuinen Myllyoja on jäässä, mutta heikossa jäässä. 

Heiveröistä siltaa pitkin se on ylitettävä. Nakkaan sukset etukäteen toiselle puolen, kuten aina. Sitten juolahtaa mieleen. jos silta ei kestäisikään ja sukset on väärällä puolen?

Kyllä se kesti.

Joelta kuuluu kosken vaimea kohina.

Muutaman päivän yhtämittainen pakkasjakso ei sitä hyydytä, vaan on saanut sen kutomaan jääpitsiä pitkin vedenrajaa.

Suo on unitilassa.
Pysähdyn katselemaan ja kuuntelemaan.
Pehmeä utuinen harmaus on levinnyt kaiken yllä.  On hiiskumaton hiljaisuus. Yksikään lintu ei ole liikkeellä. Ei ripsahduksia, ei rapsahduksia. Tuulikin on muualla. Tuntuu, etten itsekään voi ruveta kääntämään suksiani ja rikkomaan hetken lumousta.

Mikä tunnelma.
Se tarjoaa kaikille aistille jotain.
Jokainen puu ja vaivaiskoivut ovat kauniisti koriteltuina. Valkoista harteillaan, eikä marraskuu näytä harmaana päivänäkään ankealta.

Tämmöinen pysähtynyt hetki on herkkua.
Hiljaisuus, kun ei kuule mitään muuta, vain oman hieman tihentyneen hengityksensä, on nautinto.
Ajatukset ovat kyllä vikkelästi liikkeellä. Ne rakentavat kaikesta näkemästään sanoja. Ravaavat suon laidalta toiselle. Väliin taivaalle. Taas alemmaksi metsän rajaan etsimään, eikö Kärryvaara tosiaankaan piirry taivaanrannalle.

Käännyn kotiin päin ja tiedän, että pimeä ehtii ennen minua. Ei se haittaa, sillä reitti on tuttu.

Marraskuu on selättynyt. Enää huominen  ja alkaa joulukuu.

Eilen tuli Lepikseltä Marraskuun selättäjä- plakaatti. Kiitos.

Kuvia kesästä

Sain ....Viiletellen-blogin Risalta mieluisan haasteen muistella kuuden kuvan verran kesää.
Sinällään helppoa, sillä kesä ja sen tapahtumat eivät ole kaukaista historiaa, mutta valita vain kuusi kuvaa. Siinä pähkinää.

Marraskuuta jäljellä enää viikko ja tämän marraskuun lopun selätyksen ( Lepis) aloitan kuvien selailulla. Mainiota puuhaa, kun ei huvita näillä keleillä ulkoilla.
Sukset nojailevat apeina terassin seinään. Ei vesi- eikä räntäkelit ole suksien kelejä.

Toukokuun loppupuolella istutin männyntaimia. Edellisen kerran olen ollut istuttamassa metsää lapsena. Tosin silloin kuusia ja kuokka systeemillä. Nyt modernimmin.

Voikukat kukkivat täällä täysillä vasta kesäkuun alussa. Minä iinnostuin tekemään voikukkahyytelöä. Kukkateriöiden kerääminen sujui helposti, kun pelto oli keltaisenaan. Terälehtien nyhtäminen teriöstä oli huomattavasti hitaanpaa. Viisi litraa viitsin niitä nyppiä ja valmista hyytelöä sain n.litran.

Alkukesän hienoimpia hetkiä on aina kohdata pikkuisia poron vasoja. Ne kulkevat kylkimyyryä emon kanssa ja nälkä saattaa yllättää jopa kesken maantien ylityksen. Tänä kesänä sain odottaa pitkään emojen tuovan pikkuisiaan näytille. Ennättivät kasvaa "isoiksi".

Pärjänjoella viiden kilometrin Rivertubing-seikkailu oli heinäkuun juttuja. Ehkä ensi kesänkin, kenties. Niin hulvattoman hauskaa se oli. Vielä tulee ne vatsanpohjan nipistelyt mieleen, mitä silloin märkäpukua pukiessa.
Matkan koskiosuuksilla kumituubi täyttyi vedellä ja melalla loiskutin sitä vähemmäksi .

Oli marjakesä ja minä innokas marjastaja. Tuli mustikkaa, hillaa, puolukkaa. Maistiaisia mesimarjoista ja lillukoista. Vadelmia en nähnytkään.

Hillastaminen on rankkaa puuhaa. Sen totesin hyllyviä rimpisoiden reunoja kulkiessa kohti marjaisampia paikkoja.

Tuntematon polku on haaste, josta tekee mieli ottaa selvää.

Ei viikkoa ilman retkeä, jos ei pidempää, niin lyhyempi. Kotoa pitäen kalalle tai marjaan tai vaan nuotiolle kahvittelemaan. Joskus myös pidemmälle, ihan päiviksi. Kesän viimeisin retki suuntautui Pielpajärven kirkolle. Tällä kertaa patikoiden. 

Joku tuossa pikkiriikkisessä kirkossa kiehtoo, kun kolmannen kerran sinne jo "eksyin".

Risalle kiitos haasteesta. Minä nakkaan haastepallon Cranelle, Simpukalle ja Mayolle. 

Ottakaapa koppi!

Rännät päästi valloillensa...

Aamutuuli ei ole pystynyt ajamaan yötaivaan harmautta, vaan tasainen pilvikerros jää pysyttelemään paikalleen vuorokaudet läpeensä. Edellisten viikkojen raikkaat auringonnousujen ja -laskujen värit sekä lumen häikäisevä kirkkaus ovat muistoja vain.

Kuukin on kadottanut koostaan pian neljänneksen. Tosin se ei ole edes näyttäytynyt sitten täyden naamansa.

Lie vanha totuus, marraskuun talvi ei kestä? Ei nytkään.
Sukset ehdin ottaa kesäteloilta. Testataamaankin niitä yhden hiihtolenkin verran.
Ei se ollut lainkaan hassumpaa ja luminen marraskuu olisi saanut jatkua, mutta mielenmasennukseen ei ole syytä.
Muistin toissa talven riimittelyni ja se tuntui jotenkin niin ajankohtaiselta.

Ilmatar, ilman neiti nuori

pilvet viskoi taivahalle,

ilmat harmaiksi väritti.

Auringon kiusalla sumensi.

Rännät päästi valloillensa,

loskalumet alas pudotti.

Säät kerralla pahoiksi taikoi.

Ihmisillä töitä teetti,

tiet ummeksi tuprutteli,

vähääkään välitti muista.

Loikoeli pilven päällä.

Rypi murheessa sydämen,

kun ei armasta hänellä.

Metsähommiin oli mieluisampaa kävellä narskulumi jalan alla. Eikä haitannut, vaikka lunta tupsahti niskaan puuta kaadettaessa ja pöllikuormaa kootessa. Pikku pakkasella työrukkasetkaan eivät kastuneet. Hyvä niin, tosin kylmyys tahtoi joskus sormia nipistellä.
Minun marraskuuni selätystä (How to survive November) on ollut  päivittäin muutama reipas työtunti metsässä ja urakan jälkeen saunan makoisat löylyt.

Toki talvi tästä kohta tokenee.
Ei ole kuulema kenekään muistissa, että Vaaramaiseman joulu olisi ollut musta.  Ei se sitä ole tänäkään vuonna.

Täydenkuun aikaa

Kohta kuu mollottaa täydellä naamallaan.
Mollottaa ja viekottelee minulta unet muutamaksi yöksi. Kai se tekee höpöksi muutenkin, kun ilta illan perään juoksuttaa kuvaamaan itseään.

Marraskuu on selättynyt pian puoliväliin ja millainen marraskuu. Minun mieleeni kyllä. Aurinkoa, pakkasta ja muutama sentti lunta. Kaikkialla maisemassa upea talvikuorrutus, jonka tosin ennustetaan sulavan tulevalla viikolla.
Niin tai näin.

Eilen illalla kuun kuvausreissulla näin suksen jäljet ja ne sytytti.

Sukset on otettu nyt esille ja aikomus lähteä hiihtämään, ellei pakkanen torpedoi intoa. 

Aamutaivas

Marraskuinen auringonnousu parhaimmillaan värien juhlaa.

Koillismaalla talventulo on ollut ja näyttää jatkuvankin lempeänä. Hiljalleen silloin tällöin on satanut pakkaslunta, ei vielä lumitöihin asti. Yöllä on pakkasta enemmän, päivällä hieman vähemmän. 

Marraskuun selätys on suorastaan nautinnollista, kuten tänäaamuna. 

Marraskuun selätystähän tämä. Idis Lepikseltä.

Malja marraskuulle

Malja marraskuulle?

Masennuksen marinat,

matalat mollisoinnut menkööt menojaan.

Muutetaan marraskuu miellyttäväksi.

Mennään metsään,

mahdollisesti mökkeilemään.

Matkataan mielimaisemaan

myötätuulessa,

myrskykin musisoi.

Mustanpuhuva marraskuun myytti

menettää mahtinsa.

Malja marraskuulle!

Menossa marraskuun selätys.. Lepikseltä aiheesta enemmän.