Kuura-aamuja

Vieläkään ei lunta, mutta kuurainen maailma näyttää kauniilta, ihan talvelta.
Pakkasasteet ja auringon ajottainen pilkahdus elävöittävät päivää, joka välillä auringon saatua harsot silmilleen vajoaa harmauteen.
Ei sekään ole hullumpaa syksyn väri-iloittelun jälkeen.

Jos harmaus katoaa, niin illalla saattaa olla taivaalla ja vedessä hyvin värikästä.

Paikallinen säätieteilijä ennustaa meille kovaa pakkastalvea. Ei niinkään pitkiä pakkaskausia vaan muutaman päivän jaksoissa kireää kylmyyttä. Lunta luvassa vain metrin verran.
Aika näyttää, miten ennustelujen käy.

Ennen kuin vedet ehtivät jäätyä, kerkesin "kiireiltäni" viimeisille syksyn retkille. Nuotiosavuja haistelemaan ja kalaonnea kokeilemaan. Kuuntelemaan hiljentynyttä luontoa, joka valmistautuu talven lepoon.

Kalaa ei tullut sintin sinttiä, mutta helposti lähes kokonainen päivä retkellä kului. Kuten siinä ohessa pannullinen kahvia nuotiomakkaroineen.
Ai että, ympärillä oleva maisema oli kaunis..

Metsätyöt jäävät pois syksyn ohjelmasta, jotenka on lisää aikaa tutustua omaan seutuun. Suunta joko tutuille poluille tai aivan uusille.
Päätös on joskus vaikea, niinpä alkuviikolla valitsin sekä ja että. Ensin nousu tuttuun Kärryvaaraan, sitten johonkin muualle.

Kärryvaara on takuuvarma valinta. Polku on paikoin arvailtavissa, eikä silloin ei passaa olla huolimaton. Eksyminen poron polulle voi tietää pitkää mutkaa. Ne polut tuppaavat johtamaan harhateille.

Ylhäällä eteen avautuva maisema on minun maisemani.
Niin minä ajattelen aina Kärrystä katsoessani kauas.  Alhaalla suon laidassa on minun kotini, jonka  ikkunasta aamulla sään seljettyä katselen Kärryvaaran huippua.

Usein istun työpöydän ääressä tuijotellen vaaran rinnettä mielessä, jospa löytäisin päivään mukavaa tekemistä tai mikä parasta, että pääkopassani syttyisi jotain ideaa kirjoittamisesta.

Päiväretki oli hyvä.
Syksy kuitenkin kiirehtee talveksi, joten jos meinaan vielä tuntemattomalle polulle, niin aikailematta matkaan.

Karttoja selatessa löytyy Syötteen Kansallispuiston alueelta itselleni tuntematon autiotupa. Nimeään myöten vieras, mutta Syötteen Luontokeskuksessa osataan opastaa.

 Liiverin autiotupa, pikkuinen ja viihtyisä.
Vanha niittysauna siirretty ja korjattu autiotuvaksi. Vanhimmissa hirsissä on monen sortin veistettyjä puumerkkejä, esim. vuosiluku roomalaisittain MDCCCIIC.
Tuvassa on kuivaa puuta kaminaan. Pian myös lämmintä ja kuksassa höyryävä kahvi. Pikkiriikkisestä ikkunasta kurkistaa sisään auringonsäde,

Poroja on liikkeellä. Jopa kaksi valkoista.

Olin aivan unohtanut kertoa, mitä kuuluu hiihtoladun vieressä olevalle kahdelle koivuvanhukselle.
Talvella kuvasin ne huhtikuun lopulla. Ne ovat mielestäni hellyyttävä pari.  Uskalsin silloin epäillä, etteivät näe enää uutta kesää. Kaatuvat ja lahoavat.
Eipäs vaan. Sinnillä  ovat yhä pystyssä.
Siinä meille esimerkkiä, periksi ei anneta.