Tuttu kait sanonta - sade tekee hyvää meijän perunalle ja naapurin kuiville heinille.
Ironista. Kuitenkin, mikä passaa yhdelle, saattaa olla iso harmi toiselle.
Minä kuvittelen itseni tuohon välimaastoon, ei ole perunaa kasvamassa, eikä heinäluokoa märäntymässä.
Siis sää, kun sää passaa minulle, paitsi ei helle. Se läkähdyttää meikäläisen nopeaan laiskamadoksi.
Itse asiassa kuuntelen mielelläni sateen ropinoita ja sallin itseni vaipua flowtilaan, antaa mielen lähteä hallitsemattomasti karkuteille. Jos ei ole tähdellisempää suunnitteilla, niin mielen retki on seikkailujen seikkailu.
Tällaisia retkipäiviä on viime aikoina ollut tiheään.
Eilen satoi, toissa päivänä satoi ja myös sitä edellisenä. Parhaillaankin tulee vettä taivaan täydeltä. On kuitenkin lämmintä.
Sade ropisee kiihtyvällä voimalla kattoon, valuu ikkunalasilla ja kerääntyy lätäköiksi pihassa.
Kirjoittamiseni katkeaa tuon tuostakin, kun kiirehdin ajatuksen siivellä käkkärämäntyjen lomitse suolla. Etsin sopivaa reittiä loikata vetisten ojien yli. Silmäilen, missä hohtaisi kypsyvää hillaa, Saappaan alla hölskyy. Joskus suo imaisee saapasjalan niin tiukkaan otteeseen, että sitä saa suorastaan nyhtää irti.
Harmailla pilvillä on kiire. Toivottavasti ne pystyvät kohta lakaisemaan auringon vapaaksi
Suolla tuoksuu hyvälle. En tunnista tuoksua, ehkä joku kukkaistuoksu. Joka kerta, kun sen saan nenääni, vedän henkeä syvään. Parfyymi-ihminen en ole lainkaan, mutta tämän suotuoksun haluaisin. Sen nimi voisi olla vaikkapa Aavistus,
Minä en halua eksyä suolle, en usko eksyvänikään, eikä mieleni joudu eksyksiin. Se palaa heti häiriötekijän ilmaannuttua todellisuuteen ja huomauttaa, ettei tekstiä taaskaan synny, haaveiluksi tuppaa menemään.
Turvallisia marjastuksia teille muillekin. Minulla on sadepäivän askareena vauvasukkien kutominen ja muutaman saunavastan teko, mikäli sateen alle pääsen koivunoksat hakemaan. Pari vastaa pakastin jo tiukasti elmukelmuun käärittynä. Ne ovat joulusaunomista varten!
