lauantai 3. lokakuuta 2020

Vanha puu



Tunnen haikeutta sydänalassani, lähes surua keskeltä pihaa kaadetun keloutumassa olevan puun takia. Piha näyttää silmissäni nyt autiolta.
Keskeytän syyslehtien haravoinnin ja istun portaalle katsomaan puun jättämää tyhjää paikkaa.  

Kuulema oikein hyvä, että pystyyn kuivanut mänty on vihdoin pois. Auto on näppärämpi kääntää, kun ei tarvitse varoa sitä ja talvisin tyhjä keskipiha helpottaa isosti lumen linkousta.
 
Minua surettaa silti, ettei puuta enää ole.  
Tulihan siitä kaksi siltakannaketta ojan yli. Vastedes ei jonkun tarvitse rämpiä moottorikelkalla ojan pohjaa myöten päästäkseen peltosaran puolelta toiselle.

Ehkä parempi näin, huokaan mielenosoituksellisen äänekkäästi. Ehkä tulevana talvena selviän tosiaan vähemmällä lumen kolaamisella, kun traktorilla linkoaminen käyttää laajemmalta.

Pitkään mänty sai olla väärässä paikassa, vaikka oli kaadettavaksi tuomittu jo varaston rakennusvaiheessa, kymmenen vuotta sitten. 

Minua on aina viehättänyt katsella sitä. Seurata sen rapistumistakin vuosien kuluessa. Olen tuntenut kait samaistumista siinä asiassa sen kanssa.  
Ensitapaamisen aikoina puu oli komea mänty. Tunnen olevani osasyyllinen sen hitaaseen kuolemaan, koskapa pihatöiden takia juuret joutuivat sorakerroksen alle ja kuihtuminen alkoi silloin. 
Nyt puu on nurin maassa, sahattuna pätkiin, oksien sekä kaarnan palaset sinkoutuneena kaatumisen rytäkässä pitkin pihaa.

Istun yhä vain lehtiharava poikittain polvien päällä, vaikka työ on pahasti kesken. Lopulta 
hymähdän hiljaisen hetken synnyttämille ajatuksilleni ja arkinen pihapuuha saa luvan jatkua. 



25 kommenttia:

  1. kelo on komea katsella. Olen tuossa lähimetsässä seurannut yhtä keloa jo vuoisa, Nyt viimeisessä myrskyssö menetti oksiaan ja kohta ei ole jäljellä kun kuiva tunko Näinkl
    ö siräitsekin kuivuu vähitellen poios. Se joskus tulee mieleen kun tuota keloa katselen.
    Oikein sopivaa lokakuuta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua kiinnostavat kelot kovasti, enkä millään olisi halunnut luopua tästäkään. Tosin kelopuita jää vielä pihan reunamille kaksi. Linnut niissä viihtyvät ja minun katseeni.
      Kiitos, kivaa syksyn etenemistä myös itsellesi.

      Poista
  2. Ymmärrän haikeutesi. Kelopuu on kaunis, mutta jos juuressa on lahoa niin vaarallinenhan se on. Poikani mökillä Sallassa oli kaunis kelottunut kuusi. Satuin olemaan paikalla kun se tuulella rojahti maahan. Onneksi ei tullut mökin päälle mutta läheltä piti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä meidän kelopuu oli jo läpeensä kuollut. Ehkä tosiaan jo seuraava myrsky olisi kaatanut sen.

      Poista
  3. Kyllä niihin kiintyy. Meilläkin on pihassa puita, ihan elossaolevia, jotka tekee pihan pieneksi, ja joiden kaatamista on kauan puhuttu. Mutta kun ei niitä toisaalta haluaisi kaataa, silmänilona ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan oman pihan pihan puut ovat kuin ystäviä. Silmänilonakin, kuten kirjoitat.

      Poista
  4. Silmä ja mieli kiintyy puihinkin, kaikella on kuitenkin aikansa. Tulipas kliseinen lause :) Toivottavasti kääntyy hyvän mielen haikeudeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Uskon, että melko kauan kaipaan tätä kaadettua puuta. Ehkä moni pihan lintusistakin ihmettelee sen puuttumista.
      Aikansa kutakin.

      Poista
  5. Ymmärrän hyvin tunteesi. Omakotitalossamme asuessamme jouduimme kaatamaan vanhan ison koivun, joka uhkasi kaatua talon päälle....olin tosi surullinen, vaikka ymmärsin kaadon tarpeellisuuden hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Faktaa on, ettei mikään elä ikuisesti. Tosin hyvin keloutunut puu voi elää huomattavasti ihmistä pidempään.
      Joskus paljon aikaa sitten murehdin lapsuuskodin pihapiiristä kaadettuja kahta ikipuuta, koivuvanhusta ja kuusta. Ne olivat iso uhka jo kaatuessaan rakennuksille. Pitkään niitä oli ikävä.

      Poista
  6. Ei ihme, että tunnet apeutta. Minä varmaan itkisin silmät päästäni, mikäli jokin minulle rakas puu kaadettaisiin.

    Mutta ehkä talvella apeus muuttuu muuksi, toivotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itkua taisin minäkin silmissäni hieroa karsiessani katkenneita oksia polttopuuksi.
      Pidän pihan puita ystävinä, samoin kuin halipuitani, joita minulla on talvihalipuu ja kesähalipuu. Myös tärkeissä maisemissa pari puukaverusta, joiden voitia seuraan ja kuvaankin tiheään.
      Toivon tuota minäkin, että varmaan vasta talvella huomaan tilanteen eri tavalla.

      Poista
  7. Kelomännyt ovat tosi upeita ja kauniita, mutta niin vain on, että jos on alunperin väärässä paikassa, niin eihän tilanteelle mitään voi. Meilläkin oli kallion päällä vanha mänty, mutta se pysyi pystyssä vain nojaamalla toiseen mäntyyn ja joskus tuuli olisi voinut kaataa sen jalkakäytävälle ja samalla jonkun viattoman päälle. Pakkohan se oli kaataa.
    Koetahan nyt toipua ja laita paikalle jäälyhty sitten talvella, sitäkin on kiva katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keloissa näkyy luonnon kauneus. Jos mahdollista, kelo saa pysyä paikoillaan, mtta nyt oli otettava järki käteen. Kuten teillä, pakon edessä joustettava.
      Kyllä tämä tästä, mutta puun paikka saa nyt pysytellä aivan vapaana. En usko, että minun annetaan mitään siihen laitella.

      Poista
  8. It can be sad with changes especially with a tree one has loved.They can speak you know,someone told me long ago.It is always nice to hug a tree So I understand your feelings But old times must capitulate to the new. The tree was old and sights now ,happy for its rest. The birds and insects find new places to sit and live. You will enjoy a new and easier everyday life .Good storie and picture.Specially enjoyed the fallen tree in the car window

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks. This story is true.This yard tree was loved by the pine cone, tits, squirrel and me.
      I think in winter the miss of the tree has already been forgotten and I like it when the snow work goes better.

      Poista
  9. Pitkälle puuystävyydelle on haikeaa sanoa hyvästit. Meidän lähellä on yksi komea kelopuu, oksien muodosta päättelen, että ei ole mänty. Pitäisi joskus pysäyttää auto ja ottaa kuva. Itse olen istuttanut vuosia sitten pari vaahteraa tontille ja ne ovat kasvaneet isoiksi jo. Arvaa tuleeko haravoitavaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kävi juuri näin. Puu on saanut olla paikallaan minun jääräpäisyyteni takia 17 vuotta. Vähintään joka talvi se on uhattu kaataa.
      Ota kuva omasta komeasta kelopuustasi. Minä arvelen ottaneei ehkäpä satoja kelojen kuvia, kuitenkin tämän puun kaatokuvaamisen jätin tietoisesti väliin.
      Kyllä minäkin tiedän vaahteranlehtien paljouden oikein hyvin. Ovat huonoa kompostoitavaakin. Joskus itse ajoin leikkurilla ne silpuksi.

      Poista
  10. Eikö ole jännää, miten puihin voi kiintyä. Lapsuuskotini pihasta kaadettiin iso koivu äidin kuoleman jälkeen. Koivu oli ollut talon edessä "aina" ja sen juurelle äiti huolella istutti orvokit. Koivu oli turvallisuusriski ja se kaadettiin viime hetkellä. Jos se olisi rysähtänyt talon päälle, olisi tullut pahaa jälkeä. Mutta silti maisema ja pihan olemus muuttui ratkaisevasti. Enpä ihmettele, että tunnet surua männyn takia. Vaatii aikaa, että silmä ja mieli tottuvat asiaan.
    Lempeää lokakuun viikkoa Sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään niin monenlaiseen voi kiintyä.
      Hieman samanlainen muisto minullakin on lapsuuskodin portinpielipuista. Kaatuessaan myrkyssä olivat voineet rutata vanhaa taloakin rumasti. Kaataa puut piti.
      Ihminen kuitenkin sopeutuu, eikä puista murehtiminen ole maailmaa järisyttävä asia.
      Kiitos samoin sinulle mainiota lokakuuta.

      Poista
  11. Minä myös olen joutunut luopumaan vanhoista pihakoivuista, n. 200-vuotiaista, kun ne näyttivät kaatumisen oireita, vaikka vielä vihersivät. Yksi ehti kaatuakin. Ihan kuin se olisi "valinnut" ainoan paikan, jossa ei tehnyt isoa vahinkoa. (Tai ehkä se valitsi tuulen, jolloin päätti antaa periksi.) Sitten piti kaataa aikanaan rakkaudella, mutta liian lähelle taloa, istutettu tammi. Joka kerta tuntui kuin olisi joutunut luopumaan perheenjäsenestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luopuminen jostain rakkaasta pihapuusta on meistä monelle tuttu ja kipeä asia. Mitenkä niistä voisi luopua, kun on vuosikaudet, ehkä kymmenet niitä tottunut katselemaan ja kenties ohimennen hipaisemaan ja halimaankin. Surua niiden kaato aiheuttaa. Silmä sairastaa pitkään niin sanotusti puun tyhjää paikkaa.

      Poista
  12. I wish all people could think this way. The text is really impressive especially in the first paragraph.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you.
      You mean the beginning promises more, what the rest can't answer?
      I read my text again, and I agree with you. Maybe, but at the time of writing I thought so.

      Poista
  13. Kyllä puihinkijn voi kiintyä, ne ovat rakkaita, kun ne ovat siinä lähellä sua kasvaneet, tiedän tunteen kyllä.
    Ne ovat eläviä ja joskus tuntuu, että puut kuuntelevat ja ovat läsnä.
    Olen itsekkin joutunut luopumaan rakkaista puista, mutta jos niitä on tontilla liikaa, ne on kaadettava.
    Nyt me muutetaan tästä rivarista toiseen rivariin, saapas nähdä, ehtiikö siellä rakkaita puita meille tulemaan. Ikävä tulee omppupuuta ja luumupuuta...

    VastaaPoista