Anni-Inkeri ottaa auton etupenkiltä tuhkauurnan syliinsä.
Hän kiertelee sen kanssa vanhan lapsuuskotinsa pihapiiriä ja
laittaa uurnan sisälle siirtyessään kamarin piirongin päälle.
Anni-Inkeri makaa valveilla katsellen uurnaa herkistyneenä.
Ajatukset rönsyilevät lapsuudesta tähän hetkeen, kunnes puolitorkuksissa
olevan naisen silmät rävähtävät selkoselälleen. Hän näkee hohtavasiipisen enkelin
leijailevan uurnan edessä, ikkunasta piirongin päälle lankeavalla kuunsillalla.
Vihdoin Anni-Inkeri älyää kuvata hitaasti loittonevaa enkeliä. Ottamansa kuvan hän lähettää sisaruksilleen hyvin epäuskottavan tapahtumaselostuksen kera.
♥
Krapu 12/23, sanat harha, hymiö, äly. Krapu on 100 sanan tarina, johon annetut kolme sanaa tulee sovittaa.
Lissää krapuilusta SusuPetalin blogissa.
Ilmeisesti enkeli näkyi kuvassa, jos muut siitä ilahtuivat.
VastaaPoistaEn oikein ole enkeli-ihmisiä, siis en usko niihin.
Harhanäyt ovat tuskin kovin harvinaisia. Herkimmät ihmiset voivat nähdä niitä, jos heidän maailmassaan on tapahtunut ikäviä tai pahoja asioita.
PoistaTässä Anni-Inkeri näki enkelin lohdukseen ja intosi siitä.
Lohduttavaa nähdä enkeli! Huomasin lattialla venytellessäni, miten hyvää jumppaa on siinäkin "enkelin" tekeminen, jumittuneet hartiat tykkää :)
VastaaPoistaTiukan paikan tullen enkelin apu kelpaisi hyvin, Jälkikäteen voisi vain ihmetellä, mikä kumma auttoi.
PoistaTein itse lumienkeleitä, mutta käsivarsiin se otti. Ei ole liikeradat kuin ennen.
Enkeleitä - onko heitä? Itse uskon, että heitä on, koska on niin outoja kokemuksia. Esim. olin jäämässä auton alle, joka ajoi tuhatta ja sataa väärää kaistaa ja siis väärään suuntaan ja äkkiä vain joku pysäytti minut jalkakäytävän reunalle...Yhtäkään ihmistä ei näkynyt missään. Onnellinen se, joka on saanut jopa nähdä sellaisen <3 Suloinen tarina!
VastaaPoistaKiitos henkilökohtaisesta kokemuksestasi! Olen taipuvainen myös uskomaan johonkin näkymättömään, joka auttaa joskus tilanteen niin vaatiessa. Hieman vastaavan tilanteen olen kokenut. Olin jokitörmällä onkimassa ja ottamassa askeleen tyhjään, mutta ehdin perääntyä, kun tunsin kosketuksen olkapäässäni. Olin paikalla kuitenkin yksin.
PoistaKaunis ja herkkä tarina.
VastaaPoistaKiitos.
PoistaTuohon kuunsiltaan suorastaan sukeltaa - enkelitarinan kera...
VastaaPoistaOlet taitava sanailija.... ja lumienkeleitä on ihana tehdä...
Kiitollinen olen myös, että elämässäni on monta enkeliä - ne kulkevat ihmishahmoisina kanssani tätä elon matkaa!! Enkeleitä eloosi!
Kuvan kuunsilta oli houkutteleva, mutta jäälle en rohjennut. En tiedä, olisiko siellä ollut enkeli pelastamaan jäistä.
PoistaKiitos, myös sinulle.
Tietoisuuden olemus ja aivotkin ovat vielä kovin vaillinaisesti tunnettuja. "Henkimaailma" jäänee kokemuksen ja uskon varaan, mutta sitenkin ne vaikuttavat ihmisten elämään. Vahingolliset huuhaajutut on syytä paljastaa, ovat aiheuttaneet niin paljon pahaa ihmisille. Anna-Inkerille toi lohtua ja hyvä niin!
VastaaPoistaVarmasti näistä asioista tarvitaan vielä paljon tutkimusta ja epäselvää sittenkin, selviääkö henkimaailman totuus.
PoistaHarhanäky ei ole tavaton. Itse olen kokenut kaksi kertaa sellaisen, enkä osaa järjellä selittää.
Enkeleihin en usko mutta intuitiohon kyllä.
VastaaPoistaToivottavasti Anni-Inkerin yö sujui lopulta rauhallisesti.
Anni-Inkeristä tuntui rauhottavalta katsoa liitelevää enkeliä, vaikka hän tiesi silmiensä valehtelevan.
PoistaEnkelit jakavat mielipiteitä vahvasti.
Kaunis lohdullinen tarina.
VastaaPoistaEnkelit,tai ajatus niistä,lohduttavat ihmisiä surun päivinä.
Kukin mieltäköön,jäsentäköön ja jopa nimetköön enkelit haluamallaan tavalla,tai ei.
Itselläni on kauniita kokemuksia jännistä tunteista,että joku on siinä lähellä.
Pari kertaa jopa kokenut saaneeni pyynnöstä merkin.
Niin paljon on asioita,energioita ja aaltotasoja,joista emme tiedä ainakaan vielä mitään.
Itse olen mieli avoinna,en sokeasti usko,mutten kielläkään.
Kiitos. Juuri BLOGitselle vastasin, että enkelit jakavat ihmisten mielipiteitä. Kuitenkin on paljon heitä, jotka ovat kokeneet ihmeavun hätänsä hetkellä. Ihminen vaikeassa tai pelottavassa tilanteessa väsyneenä ja ennen kaikkea apua toivovana, saattaa kokea harhanäkyjä.
PoistaReal o ilusión fue una experiencia que ayudó a Anni-Inkeri sentir mucha paz. El cerebro juega a vece con nosotros.
VastaaPoistaMe encanto la foto. Buen viernes.
Un abrazo.
Anni-Inkeri experimentó exactamente este tipo de situación.
PoistaNo hay miedo en absoluto, pero la paz de la mente.
Gracias por tus pensamientos.
Usein olen tuntenut, että joku ohjaa kulkuani ja järjestää asioitani.Ja niin suurta "uskoa" ei minulla ole, että tämä ihmeellinen maailma ja me siinä mukana olisi vaan jostakin kehittynyt ilman, ettei jokin meitä suurempi sitä olisi luonut.
VastaaPoistaAjattelehan, miten usein me lohdutamme itse itseämme tai läheistämme, että asioilla on tapana järjestyä. Kai siinä on mukana uskoa, että niin käy, joku auttaa.
PoistaMaailmassa on paljon asioita, joita silmä ei näe eikä korva kuule. Toiset meistä ovat herkempiä havaitsemaan kuin toiset. Ehkä tarinan päähenkilöllä oli juuri tämä herkkyys kaiken surunsa keskellä.
VastaaPoistaKiitos, juuri näin. Ja luulen, että tässä teknistyvässä maailmassa aistien herkkyys häviää vähitellen. Ei ole enää tarvetta aavistuksiin tai syrjäsilmällä näkemisiin, kuin ennen. Ns. kuudes aisti katoaa.
PoistaOlipa jotenkin koskettava tarina.
VastaaPoistaKyllä meitä enkelit ovat monta kertaa suojelleet. Jokaisella on varmaan oma enkeli vierellä, tai ainakin haluan niin uskoa.
Ei taitaisi enkelikuvio multa enää onnistua, jäisi kovin vaillinaiseksi.
Hyvää viionloppua sulle Aimarii.
Kiitos, muistan ja itse asiassa minulla onkin, sellainen enkelitaulu, jossa kaksi lasta ylittää rikkonaista siltaa ja enkelin suojaavat kädet ovat heidän turvanaan.
PoistaOletko kokeillut lumienkelin tekoa viime aikoina? Minä en enää tahdo päästä pehmoisesta hangesta ylös. Tarvitsisin enkelin vetoapua!
Missä on nessut...nyt tuli tarvetta...
VastaaPoistaOi, et vain huomannut! Nessuja oli pöydällä tuhkauurnan vieressä!
Poista