Tänään alkoi jouluni

Lämmin joulun läheisyyden tunne tulvahti tajuntaani hetkellä, kun kysyin pyörätuolissa nuokkuvalta vanhalta mieheltä, maistuisiko hänelle joulumakeinen?

Mies havahtuu. Nostaa hämmentyneenä katseensa minuun ja kädessäni olevaan makeisrasiaan. Samalla käsi jo hakeutuu ottamaan pehmeää makeista.

Kiertelen makeisten kanssa pöydästä toiseen. Pöytiä oli monta. Ikäkkäitä ihmisä paljon enemmän. Toki olen kysynyt hoitohenkilökunnalta, voinko antaa joulukarkkeja.

Mielihyvin tarjoan kaikille ja monesti avustan makeisen kaivamista käärepaperistaan, kun vanhan ja sairaan ihmisen sormet eivät tottele. Ei tarvinnut viedä kotiin karkkirasiaa, jolla ajateltiin ilahduttaa omaa palvelukodissa olevaa läheisetämme. Hänelle ei makea maistunut.

Vanhuksilla oli kerrottavaa. Eräs otti käteni käsiensä väliin ja pyysi kuuntelemaan hetken. Minulla oli aikaa.

Lähtemistä tehdessäni ja ulko-oven aukaisua odottaessani, käy mielessä, onko tämä laitos ehkä joku kerta minunkin "kotini". 

Toisenkin läheisemme toive tuli hoidettua. 

Hänen jääkaappinsa oli täynnä ruokaa, mutta tärkein oli unohtunut. Käydään ostamassa hänelle suolakalaa. Etukäteen oli vaikeaa tietää, mistä hän ilahtuisi. Ainakaan en olisi arvnnut suolakalaa paketoida! 

 Aamulla kaupunkimatkaa suunnitellessa ei ajatuksissa käyneet hautakynttilät eikä hautausmaa. Tulitikkujakaan ei ollut autossa, ei taskuissa. Jo kolmas käynti kaupassa.

Kotimatkalla käännytään kirkkotielle. 

Hautausmaan parkkipaikka on aurattu. Aidan päällys paksun valkoisen peiton alla.  Kunpa tässä kohtaa muistasi, mistä portista mennä sisälle hautausmaan puolelle, että osuisi pienemmällä hakemisella niille haudoille, joille sytyttää kynttilänsä? 

Vain pääkäytävät on aurattu. Lumi peittää osin hautakiven kirjoitukset ja hankaloittaa etsimistä, mutta lopulta meistä kumpikin löytää etsimänsä.

 Aamulla ajaessamme kaupunkiin päin. Keskellä ajokaistaa seisoo yllättäin yksinäinen valkoinen poro. Aina porot yllättävät, mutta hämärän ja valon rajamailla valkoinen poro on näky!  Hitaasti se vaivautuu siirtymään sen verran syrjään, ettei auto aivan hipaise karvaa.

Hengessäni ajattelen, että päivästä tulee hyvä. Valkoisen poron kohtaaminen on kuin onnen amuletti.

Eikä siinä kaikki!

Pienen mäen nyppylän kääntyessä alamäeksi kolme vitivalkoista riekkoa on syömässä kiviä. Jos kuljettaja ei olisi hidastanut ja väistänyt, olisi tullut kolme paistia. Vaan hän ei lintujen ystävänä sellaista tekisi, eikä nytkään.

Oli upeaa katsella, kun valkoiset linnut lehahtivat siivilleen. Ne lensivät auton valokiilassa tovin matkaa tien suunnassa, kuin kolme enkeliä siipien loistaessa.

 Mieleeni muistui saamani joulukortin teksti.

Enkelin lähetän luoksesi,

kun nukut, se valvoo vuoksesi.

Ei hyvää päivääni pilannut, vaikka yksi sangoistani oli pohja halki. Pakkasta oli paljon ja minä unohdin vesisangon liian pitkäksi aikaa jäätymään.

Neljä jäälyhtyä riittää tällä kertaa. Nyt en suunnittele mitään puolen hehtaarin valopuistoa.

Vähän on tässäkin enemmän.

Kaksi yötä jouluun ja tunnen, että minulla on jo joulu!

Viettäkää leppoisaa aikaa joulua odotellessa. 

 

Joulupukin poro

Kesällä porotarhalla oli käymässä ulkomaalaisryhmä, joka suuren eurooppalaisen marketin valtuuttamana halusi vuokrata komeimmat sarvet omaavan poron joulun ajaksi kauppaliikkeensä edustalle. Kirjoitettiin sopimus Petteriporosta. Eläinlääkäri teki porolle terveystarkastuksen ja antoi tarvittavat rokotukset.  Hankittiin passi ja eläinkuljetusluokan lentoliput.

Myöhäissyksyyn mennessä Petterin sarvet olivat kasvaneet roimasti. Ne olivat komeat ja koko poro oli hyvässä karvassa. Sitä koulutettiin yhä tehtäväänsä pukin lahjareen eteen. Petteri oli kiltti ja kesy poro, joka rakasti kanssakäymistä ihmisen kanssa, varsinkin lasten. Toljotti vain suurilla silmillään ripsiä räpyttämättä, kun joku lähestyi juttelemaan sille. 

 

Petteri ei oikeastaan ollut tyttöporo, vaikka sarvet  pysyivätkin päässä talven yli kevääseen.  Urosten sarvet putoavat rykimäajan jälkeen.  Petteri oli härkä, voisi kai sanoa muunsukupuolinen, ajoporo.

Poronsarvet ovat kysyttyä tavaraa. Turistipaikoissa jo pikku pala poronsarvea maksaa useamman euron ja kokonainen sarvi ja sarvet vielä rutkasti eneemmän. Hyvällä tuurilla joskus löytää maastosta ihan itse poronsarven tai paremmalla tuurilla sille myös parin.

Hullun rohkea tai ahne oli se, joka kävi nyhtämässä porotarhassa elävän poron päästä sarvet. Petterin sarville kävi näin. Yhtenä päivänä vain aamuruokinnan aikaan huomattiin, ettei Petterillä ollut sarvia ja pään karvat olivat veressä. Itse poro vaikutti kuitenkin hyvinvoivalta, mutta se oli nyt nulppo.

Haloo! Miten sarvettoman Petterin ura voisi edes alkaa ulkomailla Joulupukin kaverina? 

Asiasta tiedotettiin heti poron vuokranneelle marketille. Pettymys oli iso molemmin puolin. Tilanne jätettiin avoimeksi, mikäli tarhalta löytyisi sopiva sijainen, työpesti käsiteltäisiin pikaisesti uudelleen.

 Aikanaan Petterin koulutus oli helppo. On täysin eri asia, miten onnistuttaisiin jostakin vaatimesta koulia pikakurssituksella Joulupukille ajoporo. Ainakaan kauppakeskuksen jouluavajaisiin ei ennätettäisi, ehkä jouluaatoksi. 

Tiukasta valintakokeesta parhaiten selvisi nuori vaadin, Satuliina, jolla on tyttöpöroksi lisäplussana näyttävät sarvet. Yksi mutta kuitenkin oli. Satuliinalla on keväinen vasa, Rimpula, joka on kovasti emonsa perään. Ei sitä teuraaksi sentään laiteta, käyköön bisnesten miten tahansa.

Tilanne ratkeaa kun marketin johto tiedottaa. - Lähettäkää molemmat porot hoito-ohjeineen.

Niin tehtiin ja jäätiin sydämet syrjällään odottamaan, miten Satuliinan ja Rimpulan työrupeama onnistuu.

                                                                                 ***

                                                        Hyvät blogini lukijat! Toivotan Teille

   Joulurauhaa ja onnellista uutta vuotta 2024

Suonenveto

-Ai, miten rajusti kiristää pohkeesta! - Ähisen ja puristan kaksin käsin oikeaa pohjelihastani. Unet karisivat sen siliän tien, kun kramppasi.

 -Kunpa pystyisin irrottamaan toisen käden, niin tönäisisin vieressä nukkujaa. Puhisen tuskissani.

-Mies pitäisi saada hereille. Olisi mukavampaa kärsiä sivustakärsijän kanssa.

Huitaisen ojennetulla käsivarrella ja rystyset osuvat summamutikassa miehen nenään.

-Mitä nyt? vihainen ääni ärähtää. Mies pomppaa ylös ja napsauttaa valot. Pyyhkäisee nenäänsä ja kämmenselkä muuttuu punaiseksi.

Minulta ei myötätuntoa heru, vaikka suonenveto onkin helpottanut, niin pohje on yhä kipeä.

-Mitäs nukut selällään! Miten voisin pimeässä nähdä, mihin käteni osuu?

Mies kumartuu, moiskauttaa suukon ja sotkee minunkin naamani vereen.

-Tasapuolista!

 *****

Krapu 50/23, sanat, käsivarsi, nenä, pohje. Lisää krapuilusta SususPetalin blogissa.

Krapu lähtee nyt hyvin ansaitulle joululomalle,  Hänelle mainiota lomailua ja  isosti kiitoksia SusuPetalille ja Caralle kravun hoidosta". 

Hyvää pian alkavaa jouluviikkoa