Tyhjä näyttö pilkkaa julmasti, ainakin aikanaan itsetuntoani.
Tosin sykkeeni kohoaa yhä puhuttaessa menneestä nolosta suunnistuksesta.
Olin saanut viiden minuutin opastuksen GPS-paikantimen
käytöstä. kun me kaverukset lähdimme maastoon yönyliretkelle.
Kuningasajatus oli suunnistaa ensin laajan hakkuuaukion läpi
ja siitä korkean harjun solanpuoleista mutkittelevaa reunaa laavulle. Siksi
paikannin mukaan.
Napsautin laitteen toimimaan.
Se löysi kolme satelliittiä. Navikointi alkoi ja GPS:n karttasovelluksessa
näkyi merkki olinpaikastamme. Eipä muuta, kuin menoksi. mutta sitten alkoivat
ongelmat.
Kansallispuiston alueelle ehdittäessä maasto muuttui paikoin
hankalakulkuiseksi. Kierrettävää oli paljon
ja siinä se virhe tapahtui. Satelliittien yhteys gepsiin katkesi ja hukassa oltiin.
Taas tuli todettua - oikoreitti on pisin reitti.
♥
Krapu 44/24, vuorossa on annettu ensimmäinen lause eli kravun pitää alkaa lauseella Tyhjä näyttö pilkkaa julmasti. Lisää faktaa asiasta SusuPetalin blogissa.
Metsässä kulkiessa todellakin oikoreitti saattaa hämätä. Huomasin sen viime viikolla metsäpolulla, jouduin harhaan ja käveltävää tuli tuplasti. Ilman mitään gepsiä :)
VastaaPoistaSinulle tuli reipas kuntoilureitti. Hyvinhän se lopulta kävi, kun et ihan kokonaan eksynyt.
PoistaOikoreitit voivat todellakin olla pitkiä!!!
VastaaPoistaYleensä ne tuppaa olemaan ja poronpoluille eksyminen on se vihon viimeinen juttu.
PoistaOooh - näen niin itseni tarpomassa ja vielä raahaamassa fillariakin ajokelvottomassa, mutta muutoin niin upeassa maastossa. No, tuleepa treenattua ylävartolo käsineen ja ehtii ihailla enemmän ympäristöä - jälkikäteen sitä ajattelee näin, mutta h-hetkellä oma näyttökin varsin tyhjä ja tunteita tulvillaan. Krapusi kuvat kiehtoo - uskon/arvaan, että olet ottanut ne luontoretkilläsi!
VastaaPoistaEi suinkaan kannata suunnata fillarilla vuosikymmeniin koskemattomaan metsään. Kantamiseksi menisi. Vaan onhan täälläkin paljon pyöräilyreittejä. Minä vaan omin jaloin liikun, kävelysauvat mukana.
Poistakiitos. Kuvat ovat ottamiani näiltä reissuilta, nämäkin tältä syksyltä.
Oikoreitti voi tosiaan olla se pisin. Muistan yhden vaelluksen Saariselällä, kun päivämatkan piti olla reissun lyhin. Siitä tuli kuitenkin pisin, kun erehdyin ja lähdin huolettomasti seuraamaan väärää puroa. Pian olin niin ulalla, että oli pakko kivuta tunturin päälle, istua alas kartan kanssa ja pyöritellä sitä puolen tunnin ajan, ennen kuin ymmärsin, missä olin. Silloin ei vielä ollut gps-laitteita.
VastaaPoistaUsein tuppaa olemaan näin, varsinkin jos huoletonna tekee matkaa. Sullekin tuli ylimääräistä patikointia tunturin laelle, josta näit laajemmin aluetta ja totesit tilanteen. Itselleni käy edelleen silloin tällöin, että harhaudun polulta porojen polulle, jotka loppuvat yks ja kaks. Ne ovat vaan joskus paremmin tallattuja, kuin vanhat puissa merkkipilkoin opastetut polut.
PoistaPitäisi varmuuden vuoksi luottaa/varautua vanhoihin suunnistustaitoihin. Tekniikka on tekniikka ja se voi silloin tällöin pettää. Kuitenkin selviydyitte reissusta.
VastaaPoistaselvähän se on, että kartta ja kompassi retkillä mukana, mut kun ei viitsi ottaa sitä herkästi esille. Täällä vaaramaisemissa tiedän kyllä, ettei puhelimeen eikä gepsiin ole luottamista. On katvealueita.
PoistaEi tullut hätää, eikä paniikkia, mutta mutkaa matkaan toistakymmentä kilometriä.
Muistan "kohtalokkaan" oikotien aikojen takaa. Mieheni ja minä olimme pyörillä liikkeellä ja oikaisimme metsäalueen poikki. Jouduimme lentävien hyönteisten hyökkäysten kohteeksi ja seuraava kohde oli apteekki. Huh huh.
VastaaPoistaEhkä pyöräilitte lentomuurahaisten häämenoihin kuokkavieraiksi?? Ainakin lentomuurahaiskunurit ja kuningattarensa lentävät sakeana parvina häälennolla. Jäi muistoja ainakin siltä pyöretkeltä.
PoistaTuo olisi kyllä paha kokemus tälläiselle ei metsissä liikkuvalle. Olen vain hyvin tallattuja polkuja mennyt. vain ihan nämä kodin lähellä olevat marjamaat ovat tuutuja.
VastaaPoistaTurvallista on tutuissa paikoin liikkua. Minä arkailin tänne muuton alkuvuosina lähteä yksin kauemmaksi ja varmistelin esim. soilla liikkuessani, että löydän takaisin. Nyt minusta on tullut hiukan huolettomampi. Vaarat ovat hyviä tuntomerkkejä ja niitä on kolmella suunnalla ja yhdellä tulisi vastaan joki.
PoistaEksyttiin kerran metsään ja löydettiin aarre: suppilovahveroita! En ollut vasta kuin 25 vuotta niitä Oulusta etsinyt. Kannatti eksyä.
VastaaPoistaOlipa onnekas eksyminen, mutta oletko osannut eksyä suppilovahveropaikkaan uudelleen? Vasta viime kesänä minä löysin Koillismaalta suppiksia, sekä myös kanttarelleja
PoistaTuttuja ilmiöitä vuosien varrelta:
VastaaPoistaPuron seuraaminen on petollista: sivupuro voi näyttää seurattavalta purolta ja johtaa vähitellen ihan eri suuntaan. Poropolut toinen ongelma: näyttävät helpottavan kulkua kunnes päättyvät ykskaks vaivaiskoivuvarvikkoon. Ja gps-häirintä rajan tuntumassa on oma juttunsa. Riskien hallinta oikoessa on syytä tosiaan mietttiä :-).
Siltä vaikuttaa, että usempi meistä on jossain vaiheessa kulkenut harhaan. Joen vartta, sekä poronpolkua pitkäänkin lampsittuaan löytää takaisn, kun palaa takaisin siihen pisteeseen, josta harhautui. Tarkkana saa olla, ettei mene ohi. Riskien otoissa piilee vaara.
PoistaNäinhän se on; oikoreitti voi viedä ojasta allikkoon. En kyllä tiedä, mikä se allikko on. *Tiedätkö sinä?
VastaaPoistaJust näin, ojasta allikkoon. Tuttu sanonta. Minun mielestäni allikko on pienenlainen vetinen paikka. Jorpakko olisi samaa tarkoittava.
PoistaVuosia sitten olin mieheni kanssa metsäretkellä ja hyvänä suunnistajana hän suositteli oikopolkua, että päästään pikemmin perille, taisi olla jokin kiire, mukamas. Ajauduttiin ihan kamalaan pusikkoon, jota tuntui riittävän pitkään ja läpi tukeminen oli melkein mahdotonta. Sille oikopolulle on monesti jälkeenpäin naurettu.
VastaaPoistaAina nuo pieleen menneet jutut muistuvat mieleen, yleensä hauskoina, jos ei ole mitään kauheuksia sattunut.
PoistaMinullakin kokemus tiheikköön harhautumisesta, kuin myös löysin yllättäen itseni leveän ja syvän metsäojan penkalta, Taas tuli pitkä kiertotien, kun yli olisi vaan päässyt mutavellissä uimalla.
O ou miten kävi. Onneksi tykkäät samoilla metsissä, ei ehkä tuntunutkaan niin pahalta tuo lisämatka.
VastaaPoistaMinä olen(muistaakseni) yrittänyt oikoa reittejä vain sairaalan kovilla käytävillä tyyliin "jos oikaisen tuon käytävän kautta niin enkös silloin olekin oikeassa paikassa.."
Höpösti kävi, mutta rohkeasti lähdettiin laavulta seuraavana päivänä "oikoreittiä" takaisin päin, eikä katseltu gepsiä.
PoistaSairaaloissa on tosi ikävää, varsinkin kiireessä löytää oikeaa huonetta.
Me käytettiin oikoreittiä pohjoisessa ja sissus sentään millaiselle tielle jouduttiin Hetasta Sirkkaan ajaessa tiellä numero 956 (Nunnasentie) . Ikinä maailmassa ei olla senmiosta kamaluutta ennen nähty
VastaaPoistaOliko tieosuudella korjaustöitä, vai tie monttuinen? Ei pohjoisen reissuilla kannata valita oikotietä, mikäli on aikataulut, mutta silloin, kun ei ole ajasta kiinni syrjäiset tiet ovat mielenkiintoisempia. Muistan, että viimeksi tuolla alueella Könkään ja Tepaston seuduilla oli vielä hiekkatie.
PoistaIn certain places, GPS is not really helpful, instinct, a map and a compass are more useful. The important thing is to be able to reach the desired destination.
VastaaPoistaI would like to be able to walk through a forest and feel direct contact with nature, but I can only do that on vacation, as I live in the city.
Beautiful photos ❤️
Thank you for your courtesy. The pictures are from my previous trip.
PoistaI live in the country and it's easy to go on a forest trip whenever I want.
I have understood very well that when going into unknown terrain you must always have a map and a compass.
Ihanat kuvat ja mielenkiintoinen tarina. Täällä ovat metsäalueet niin pieniä, että ei voi eksyä. :)
VastaaPoistaKiitos. Näillä tämän seudun alueilla voi helposti eksyä. Alueet ovat laajoja.
Poista