-Mitä kuuluu? Havahdun, kun sanat työntyvät tietoisuuteeni. Mongerran
jotain kysyjälle, mutta hänen ilmeensä kertoo, ettei ymmärtänyt.
Ahdistun. Etsin katseellani apua, mutta saan vastaukseksi
vain rohkaisevan hymyn. Aavistan, mitä on tapahtunut, sillä kaikesta päätellen olen
sairaalassa.
Sanat eivät suostu muodostumaan uudellakaan yrityksellä. Kuitenkin ymmärrän puheen. Tunnustelen käsiä ja jalkojani. Ne liikkuvat ja tunnen
orastavaa kiitollisuutta. Olen kuitenkin elossa.
Seuraavat päivät ovat puheterapiaa, kävelyharjoituksia,
paljon unta. Jaksamista, uskomista, epätoivoa, kyyneleitä, kiukkua ja
kiitollisuutta.
Aikaa myöten löytyvät sanat, lusikka pysyy kädessä ja löytää
tiensä suuhun. Kuntoutus on ottanut ison harppauksen eteenpäin ja uskoni tervehtymiseen
voimistuu.
Olen onnekas ja kiitollinen uudesta mahdollisuudestani.
Krapu 48/25 - kirjoitetaan sata sanaa aiheesta Kiitollisuus. Lisää krapujen kirjoittamisesta SusuPetalin blogissa
Hienosti kuvasit rankan kuntoutusvaiheen ja sen oheen ja jälkeen löytyvän kiitollisuuden. Uuden mahdollisuuden. Tuossa tilanteessa kiitollisuus tulee suoraan sydämestä.
VastaaPoistaKiitos. Vaikeasta tlanteesta selviämisestä kiitollisuus on päällimmäisin tunne, joka valtaa mielen.
PoistaHieno kertomus, jolla oli onnellinen loppu. Voi vain kuvitella sitä ahdistusta, kun ymmärtää muiden puheen eikä itse saa muodostettua ymmärrettäviä sanoja.
VastaaPoistaKiitos. On mukavaa joskus kirjoittaa onnellisia loppuja vaikeista vaiheista selvittyä.
PoistaSisua, uskoa ja toivoa vaaditaan tuollaisessa kuntoutuksessa. Hyvin kuvattu tuo heräämisen ahdistus. Liikkuvat jäsenet ja sanojen ymmärtäminen tekevät todellakin kiitolliseksi.
VastaaPoistaHups! Luulin jo vastanneeni kommenttiisi. Mihin lie kadonnut? Joka tapauksessa kaikkea tuota tarvitsee kuntoutuja, joka joutuu opettelemaan yhtä sun toista uudelleen. Tuossa vaiheessa kuitenkin on kiitollisuus voimakas tunne, että on yleensä elossa.
PoistaWhat a beautiful post ! I am so greatful for that !
VastaaPoistaThank you.
PoistaOlisi paikallaan ajatella kiitollisuuden kohteet nyt, mieluummin kuin jälkikäteen.
VastaaPoistaFiksua varmaan juuri näin, mutt ahelposti unohtuu kiitollisuus silloin, kun elämä sujuu aina ilman vaikeuksia, sairauksia, pelkoja.
PoistaTuo tilanne pelottaa omalla kohdalla..
VastaaPoistaÄidin äiti kuoli 96 vuotiaana ja eli suht hyväkuntoisena, vain 2-3 viimeistä vuotta hän oli enemmän omassa maailmassaan. Mutta se kiitollisuus esim.hoitajia ja hoito paikkaa kohtaan oli jotain ihmeellistä. En nuullut koskaan että hän ois valittanut mistään...tosin ikävä kotiin oli kova.
Minuakin pelottaa. Kiitos muistelemisestasi. Nykyaikaan on varmasti iso asia saada hyvä perushoitopaikka, ken sitä tarvitsee. Isoäitisi kohdalla oli tilanne hyvä. Minua surettaa, kun monet monisairaat saavat kotiinsa vain hoitajan kerran, kahdesti tai kolmesti.päivässä. Olen eri mieltä siitä, että koti olisi aina ihmisen, joka ei itsenäisesti pärjää, paras paikka.
PoistaHieno kuvaus sairastumisesta tai onnettomuudesta ja kiitollisuudesta, kun kaikki alkaa taas sujua <3.
VastaaPoistaKoskettava kirjoitus ♥ Minulle tuli kyyneleet silmiin tätä lukiessa.
VastaaPoistaTakaumia oman isäni autokolarista vuosia sitten. Ja elävämmin
vielä kun toiselta kerralta kun hänen sydänaorttansa repesi ollesssamme
yhdessä hautausmaalla pyhänmiestenpäivänä. Jokaisesta päivästä
tulisi olla kiitollinen ♥