Jatkuva sade ja toimettomuus saivat aikaan tietoisuuden, että jotain muutaki pittää tehrä, ko ain valittaa.
Minä läksin Irnille kalaan.
Se oli pikainen päätös. Kalavehkeet, vaihtovaatteet ja hiukan evästä, muuta ei parin päivän retkelle tarvinnut pakata. Kelpuutin mieheni mukaan, kun tarvitsin autonkuljettajan, en kuitenkaan mankunut häntä soutajaksi, sillä hänen sisarensa oli lupautunut siihen.
Parituntinen ajomatka sujui ongelmitta. Perillä vaihdettiin kuulumiset kahvia ja mustikkapiirakkaa nauttien. Verkkojen laskuun en ängennyt mukaan, vaan jäin kuvaamaan rohkeita kuukkeleita, jotka olivat selvästi jo ymmärtäneet, että herkkuja on tulossa.
Me naiset lähdimme illalla kaksistaan ahvenia virvelöimään.
Mukana vavat, viehelaatikot ja haavi, josta kehtasin kuitenkin olla ääneen eri mieltä, ettei sitä tarvita.
Haavi otettiin kuitenkin mukaan, mutta minkäänlaista ankkuria sen sijaan ei.
Tuulen vire kuljetti paattia ja tämän tästä oltiin kaislikossa. Vuoroon soutaja tarttui airoihin, vuoroon minä meloin meidät vapaimmille vesille, vaikka en meloa kunnolla osaakaan.
Ensimmäisen tunnin aikana ei vilaustakaan kaloista, ikään kuin järvi olisi kalaton tai onget ottamattomia, vaikka miten tiheään tahtiin molemmat akat vaihtoivat vieheitä. Minä mepsejä lottoihin, soutaja jigiensä kokoja, että värejä. Alettiin puhella jo kotirantaan soutamisesta.
Vihdoin tärppäsi!
Sain veneeseen ison ahvenen. Tosin en ilman soutajan avustusta haavinsa kanssa. Kaikkiaan iltavirvelöinnillä tuli neljä kookasta ahventa, enkä muuten olisi saanut yhtäkään niistä veneeseen ilman haavia. Olin täysin hakoteillä olettamuksineni Murphyn sotkeutumisesta joka asiaan.
Niin tohkeissani kuitenkin olin, etten tajunnut kuvata kaloja, ennen kuin rivakka autonkuljettajani oli perannut ne fileiksi ja työnsi fileastian kouraani saatesanoilla - nämä jääkaappiin!
Rankkasateisen yön jälkeen koitti tyyni aamu, kun kalakaverini lähtivät verkoille.
Verkoista tuli kaksi kertaa niin paljon ahvenia, mitä virvelilläni. Nämä kalat päätyivät kotona savustuspönttöön.
Vajaan viikonlopun retki oli lyhykäisyydestään huolimatta hyvin antoisa.
Ahti antoi ahvenia runsain mitoin. On mahtavaa onnistua saamaan luomua ruokapöytään.
Sen verran istuttiin iltaa kotanuotiolla, että vaatteisiin tarttui vahva retkeilijän parfyymi. Harvinaista herkkua se on ollutkin tänä kesänä.
Mutta toisaalta - ei herkkua mahan täydeltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti