Joka päivällä
on oma
tarinansa.
Jokainen aamu
aukaisee uuden sivun,
ilta luo loppusanat.
Tulppaaneja kiitokseksi teille hyvät blogiystävät! Tänä aamuna -KuvaKirjeitä Karsikonperältä- kävi vilkaisemassa viidessadas tuhannes vierailija.
Helmikuun alun pari viikkoa ovat olleet aivan jotain muuta, kuin tammikuiset sunttasäät. Niin monesta aurinkoisesta pakkaspäivävästä on saatu nauttia Koillismaan kolkalla. Tosin ensi viikolle luvassa plusasteita.
Mutta viime päivinä taivas on ollut häikäisevän sininen. Puissa kauttaaltaan pörröinen huurre. Pikkuiset kuuset kimmeltäneet kuin joulukuusi. Lumen pinta säihkynyt auringon säteiden osuessa sopivasti lumikiteisiin. Muuten lumi lähes mannaryynimaisen röpelöistä.
Hyvä oli hiihtäjän hiihdellä.Pakkasta oli vain -11, mutta sormet kärsivät kylmästä. Tietäähän sen, kun kaivaa kameraa ja puhelinta taskusta kuvatakseen maisemaa, taakse jäänyttä latua, edessä olevaa ehjää lumenpintaa, kuusia ja käkkärämäntyjä, jotka ovat tällä kertaa paljon kauniimmat, kuin edellisellä kerralla. Ne tosiaan olivat niin juhla-asuisia, kuin olisivat juhliin menossa!