Uni johdatti minut
toiseen todellisuuteen.
Viskasi maailmaan,
missä kuivakukat kasvavat,
missä kalat lentävät,
eivätkä planeetat
ole omilla paikoillaan.
Mikään ei ole oikein,
mutta kaikki on hyvin.
Kirjoitin runon kolme vuotta sitten. Joskus se pulpahtaa mieleen, varsinkin kummallisten unien takia kehnosti nukutun yön jälkeen.
Taas kalat lensivät.
Lapin matkamuistomyymälöissä näkyy monenmoisia unisieppareita, myös muualla niitä on kaupan. Heti ensimmäisiä katsellessani mietin, josko teen itse itselleni semmoisen karkottamaan ei-toivotut unet.
Ajatus muhi. Muhi aivan unohtamiseen asti, kunnes innostuin.
Unisiepparini tykötarpeiksi valitsin mahdollisemman paljon sellaista, mitä ei sinällään ole kaupan hyllyllä.
Jokaiseen renkaaseen kudoin villalangalla verkon, mikä on hyvä este vangitsemaan ikäviä unia. Vain hyvät sujahtavat läpi takertumatta höyheniin ja langansäikeisiin. Painajaiset ja muuten kenkut unet putoavat aamuun mennessä lattialle unisiepparin takapuolelle ja katoavat.
Unesta tulee virkistävä ilman häiriötekijöitä. Pakko tähän on uskoa, sillä niin paljon näitä ajatuksia pohdin siepparin verkkoja kutoessani ja höyheniä valitessani.
Toivon, että minun unisiepparini pystyy muihinkin ihmesuorituksiin, kuten suodattamaan myös täydenkuun ikävän ilkkuvan naaman, joka tuppaa häriköimään uniani yhden tai kahden yön ajan, mikäli taivas on selkeä. Minua tosin pystyy auttamaan pilviverhokin, mutta ne selkeät täydenkuun yöt. Piinaa ne ovat.
Pakko silloin on luovuttaa ja hipsiä sängystä pois kutomaan sukkaa. Tai leipomaan. Joskus lähden ulos kuvaamaankin sitä mokomaa häiritsijää.
Pian se nähdään, mikä teho ikkunassa roikkuvalla unisiepparilla on suojaamaan yöuntani.
Saattaa kuukin hämmästyä nähdessään tämän kauniin untuvan ja sotkeutua samalla verkkoon, eikä ryhdy herättämään minua, joka nukun onnellisen virkistävää unta katsellen vain mukavia unia.
