maanantai 25. syyskuuta 2023

Rumpali poro

 

 Jyrkässä mutkassa keskellä ajoväylää seisoskelee muutaman poron muodostama lauma.

Se ilmestyi kuin tyhjästä auton eteen.

Kuljettaja vältti äkkijarrutuksella onnettomuuden, mutta porot jäivät toljottamaan autoa. Eivät säiky edes autosta kuuluvaa raivokasta koiran haukuntaa.

Auto tööttää, yrittää madella eteenpäin, mutta porot eivät siirry sivuun. Viimein uros kyllästyy pattitilanteeseen. Se painaa puhisten mahtavat sarvensa alas ja laukkaa kohti autoa, jota se pitää ilmeisesti kilpakosijanaan.

Uros rummuttaa sorkillaan ja sarvillaan autoa. Hyppää lopulta voittajaelkein konepellin päälle. Vaatimet ovat väistyneet metsään näytelmän edetessä, eivätkä näe uroonsa noloa putoamista kontilleen maahan.

Auto pakenee, kun  koiran haukkukaan ei kuulu, röhisevä uros kääntyy lähtemään laumaansa perään.

                              ---------------

Krapu 39/23, sanat muutama, äkkijarrutus, koira

Krapu on sadansanantarina otsikon kera.  Yllä annetut kolme vihjesanaa, jotka tulee sisältyä tarinaan.

Lisää krapuilustra SusuPetalin blogissa.

                 


 

keskiviikko 20. syyskuuta 2023

Yllättävä ruskaretki


 -Miten ossaakki olla nuin ittepäine? Huokaa mies, kun vaimo kinuaa lumisille tunturinrinteille.

-Ekkö kuullu, kun net jutteli, ettei saappaan vars riitä. Paikon polulle on tuiskunnu upottavat kinokset?

Outo tilanne syyskuussa. 

Vuorokauden läpeensä satanut ensilumi on saartanut ruskaretkeläiset tunturihotelliin. Sähköt ovat poikki. Tiet tukossa.

Nainen tuijottaa hetken ikkunaruudun valuvia luminoroja, vaikkei ulos paljoa näekään.

Pian hän rämpii miehensä jalanjäljissä lumista rinnettä ylöspäin. Räntäviima piiskaa kasvoja, eikä saappaanvarsi todellakaan riitä.

Lopulta tuuli yltyy pakottaen retkeilijät kääntymään. Tulojälkiä ei enää näy, mutta reittiviitat opastavat turvallisesti hotellille.

Sähkökatkos jatkuu edelleen. 

Aulassa palavat kynttilät ja takassa on tuli, joka lämmittää somasti loimuunsa istahtaneita retkeläisiä.

 ♥

Krapu 39/23 vihjeenä on allaoleva kuva. Krapuilusta lisää SusuPetalin blogissa.

                                                                                   ♥


 

maanantai 11. syyskuuta 2023

Itsetutkiskelua

 

Amaalia parantelee syysflunssaansa ystävältä saamallaan suklaalla.

Nainen viis veisaa korttiin kirjoitetusta hoito-ohjeesta – otetaan suklaata vain yksi pala kolmesti päivässä. Niiskuttelua on meneillään vasta toinen päivä, mutta suklaasta on huvennut puolet.

Amaalia hymähtää persoudelleen.

Hän ottaa muutamia tanssiaskeleita kuitatakseen tapahtuneen. Kuinka ollakaan, tanssi pysähtyy peilin eteen.

Jestas, mikä näky! Flunssaväsymys paistaa naamalta, vaikka osa kasvoista jääkin sieraimiin työnnettyjen paperinenäliinatuppojen taakse. 

Amaalia nykäisee tupot pois. Tuijottaa peilikuvaansa, toteaa sitten.

Ikä näkyy. Vuosien tuomat miljoona ryppyä kuvioittavat viehättävästi silmäkulmia ja poskia. Tukka tykkää hapsottaa, mutta silmissä tuikkii lempeä hyväksyntä.

Heh, heh, pala sinistä on taas paikallaan ja nainen pyörähtää valssiaskelin keittiön puolelle.

                                                                           ♥♥

Krapu 37/23 sanat: paistaa, tanssia, suklaa.

Krapu on sadansanan tarina, johon tulee sisältyä annetut kolme sanaa, joiden ei tarvitse olla perusmuodossaan. Lisää krapuilusta löytyy SusuPetalin blogista.

 

maanantai 4. syyskuuta 2023

Yllätys marjaretkellä


Syksyn tullen leviää kuulopuheita karhusta.

Ne eivät kuitenkaan vaikuta marjastussuunnitelmiani.

Pakkaan eväät reppuun, poimurin sankoon ja huikkaan heipat miehelle, joka muistaa varoittaa mielilauseellaan.

_-Älä eksy poronpoluille!

-En tietenkään. Enhän ennenkään. Vastaan huolettomasti.

 Keskityn poimimaan syksyn viimeisiä marjoja. Välillä suoristan selkääni ihaillakseni samalla metsän upeita syysvärejä.

Äkkiä haaveiluni keskeyttää ohiryntäävä porotokka. Pian niiden perästä alkaakin kuulua ryskettä ja ärinää. Puiden suojasta rynnii karhu.

Onneksi rantaniityn sauna on lähellä. Ehdin pinkaista sen suojiin, mutta marjasanko ja eväsreppu jäävät ulkopuolelle.

Karhu kiertää rakennusta, hajottaa muurahaispesän ja lounastaa evääni. Puhelimen akku loppuu heti keskusteluyhteyden auettua. Apu jäi saamatta, tunnit kuluvat.

Olen jumissa.

 

      

Krapu 36/23, sanat, kuulo, lause, keskustelu.

Krapu on 100 sanan tarina, johon tulee sisältyä ylläannetut 3 sanaa, joita saa/voi halutessaan taivutella.

Lisää krapuilusta Susupetalin blogissa.

                              ♥

Hei blogilaiset. Kesätaukoni venähti ja syksy on tullut. Mieli teki taas krapuilemaan.

maanantai 15. toukokuuta 2023

Hurmaava kesä


 

Siitä kesästä on kauan.

Kaikki tärkeä on säilynyt kirkkaana mielessäni ja kuvina muistojen albumissa. Kesä oli lämmin, täynnä iloa ja rakkautta. 

Olin hakenut lapsenlapsemme yöjunalla mummolaan.

Roolileikkien merirosvo Jack Sparrow leikki bootsini linttaan ja Luidentutkija värväsi minut assistentikseen pesemään löytämänsä jäniksenkallon, jota liotettiin ja keitettiin museointia varten.

Yhteisrynnäköllä valloitettiin lähiseudun vuori ja istuttiin väsyneinä suljetun kivikirkon portaalla syömässä tötteröt ja heinään pujotetut metsämansikat.

Hermostutti hirveästi, kun rakkauden kohdetta ajatellessa päivänkakkaran terälehtiä nyppiessä käteen jäi aina ei lakatta, vaikka toivoi, että olisi lakattanut.

Ärrä ja ässä olivat kateissa.

 Merirosvo veti herneet nenäänsä ja jupisi amorina.

-Aloita EI RAKASTA! Pöljä! 

 

♥

Krapu 19/23 vihjeenä krapuun allaoleva  kaunis kesäkuva. SusuPetal kertoo lisää krapukirjoittamisesta omassa blogissaan.




Vihjekuva on kaunista kesää. Sitä odotellessa menee täällä vielä tovi.

maanantai 1. toukokuuta 2023

Vappubileet


Tyttöjengi kokoontuu pitämään vappuhauskaa.

Lumikki, Ruusunen, Tuhkimo ja Punahilkka olivat hyvissä ajoin juhlapaikalla jonkun tammipuiston paviljongissa.  Vain Helinä-keiju puuttuu.

Tarjolla on simaa, sipsejä ja tippaleipiä, sekä Lumikin tuomia omenoita.

 Bileet ovat huippusalaiset.

Juhliin ei haluttu yhtään prinssiä. Punahilkan Susikin sai jäädä äitipuolen hoteisiin.

 Juuri ennen keskiyötä meno villiintyy.

Rokki ja hitaat vuorottelevat musiikkivalintoina ja noutopöydän tarjoilut maistuvat. Ahkerin tanssija on Tuhkimo lasisissa korkokengissään.  Myös Punahilkka innostuu pyörähtelemään, letit vain heiluvat.

Lumikki napostelee kuitenkin väsähtäneenä omenoita ja Ruusunen on jokseenkin nukahtamaisillaan.

 Sitten salamavalon välähdys yllättää juhlajengin. Papparazzit kameroineen olivat saanet vihin ja arvata saattaa Seiskan huomiset lööpit.

 Keskiyöllä lumous haihtuu. 

😏

Krapu 18/23, sanat, puisto, jengi, kamera. Lisää krapuilusta SusuPetalin blogissa.

♥

Mukavaa Wappupäivää.  Joko leskenlehdet ja freesiat kukkivat? Entä talven lumet?

Meillä vielä puolisen metriä lunta ja lisää tulee.  Hiihtokelit jatkuvat. Pikkulinnuilla on kovat ajat.


tiistai 18. huhtikuuta 2023

Keinuva lintupönttö

 

                                                                                                                                   kuva, jr

                                                                                                                                     "Koivun oksaan korkealle teki peippo pesän"

Kevät oli pitkällä.

Niin pitkällä, että kevätmuutolta vasta kotiutuneet peipposet olivat auttamattomasti myöhässä asuntomarkkinoiden suhteen. Joutuivat tyytymään itserakentamiinsa pesiin, kuten muinakin keväinä. Tiaiset olivat näet jo viikkoja tutkailleet ahkerasti pihan uusia sekä vanhoja pesäpönttöjä.

Omassa pihassani oli enää yksi pönttö asumaton. Se oli uutta mallia ja varsinainen design.

Rakennetaan linnuille- kirjakaan ei kerro tällaisen mittoja eikä rakennusohjeita, mutta kyllä pöntön teko onnistuu tee-se-itse-tyylilläkin. 

Toivottavasti ei ollut rakennusvirhe, kun edelliskesänä poikanen putosi pöntöstä. Luulen pikemminkin tämän babyn, peippovauvan luulleen itsestään liikoja. Kuvitteli olevansa teini-ikäinen lähdössä maailmalle.

 Pikkutirppa autettiin takaisin pönttöön emonsa aktiivisen säestyksen tuella.

                                                                                                                               kuva jr

 ♥

 Krapu 16/23, sanat; viikko, vauva, kirja

Lisää krapuilusta SusuPetalin blogissa.