ja valoa marraskuiseen iltaan. Monet ovat varmaan käyneet tänä ilta haudoilla ja kirkossa. Minäkin suunnittelin sinne menoa, mutta kun se ei ollut mahdollista, niin tyydyin muistelemaan ja polttamaan kynttilöitä.
Vuonna 2004 Pyhäinpäivän iltana istuin kirkossa, joka oli koristeltu hyvin kauniisti kynttilöin ja kukkasin. Oli vainajien muistojumalanpalvelus ja kirkko tupaten täynnä kansaa.
Urut soivat, kansa veisasi. Joku niiskutti, joku toinenkin toisaalla. Pappi lohdutti puheessaan vuoden aikana läheisensä ja rakkaansa hautaan saattaneita. Kuuntelin sitä ja tuijotin samalla alttarin lähelle tuotuja, vielä sytyttämättömiä kynttilöitä ja karhea tunne alkoi nousta kurkkuun. Yksi niistä kynttilöistä oli isälle.
Silmät kostuivat ja rupesi niiskuttamaan. Valtava ikävä yritti purkautua itkuna. Nieleskelin ja koetin keskittyä kirkkokuoron esitykseen ja urkumusiikkiin, josta pidän erittäin paljon. Hetken se onnistui, mutta pian kaivoin taas paperinenäliinaa.
Kohta olisi minun vuoroni sytyttää isän kynttilä ja viedä se toisten kynttilöiden joukkoon, sillä sen kunnian sain esikoisena. Kiitollisena otin silloin vastaan tuen, jota sain vieressä istuvalta siskoltani. Hän kuiskasi: ”Saatan sinua kynttilöiden luokse, mutta sytytä sinä ja vie se paikalleen.” Niin teimme. Isän esikoinen ja kuopus lähdimme käsi kädessä kirkon pitkää käytävää kulkemaan kynttilöiden luokse.
Urkumusiikki saatteli kaikkia muistokynttilän sytyttäjiä. Oli hartaan juhlavaa. Isän kuolemasta oli tuolloin vaajaa kolme kuukautta, eikä suru ollut vielä ehtinyt muuttua kaipaukseksi, joten kyyneleet virtasivat lopulta valtoimenaan.
Tänä iltana sytytin kolme kynttilää. Kolmelle minulle rakkaalle ihmiselle, joiden elämänliekki on sammunut. Sytytin ne ensimmäistä kertaa poikkeuksellisesti tänne kodin terassille, sillä matka kirkkomaalle on pitkä ja keli kovin kehno. Räntää satoi aamulla ja myöhemmin illalla on tullut melko paljon lunta. Tavallisesti minun Pyhäinpäivän muistokynttiläni ovat palaneet muualle haudattujen kynttilöiden joukossa. Vain kerran 23 vuoden aikana olen sytyttänyt kynttilät sille kirkkomaalle, missä vanhempani ovat haudattu. Kolmas kynttilä on veli Vilkastukselle, jonka viimeinen leposija on kaukana.
Tämä päivä on monelle raskas.
VastaaPoistaJa sulla se oli tuskaisen raskas v.2004.
Kynttilän sytytys kävi varmasti voimille ja kaikki muistot tulvivat mieleen.
Niin myös mulle oli vuosi 2004 raskas, sillä silloin kuoli äitini.Itku tuli kirkossa ihan väkisin, ei sitä voinut sisällään pitää...
Tänään sytytin äidille ja isälle kynttilän hautausmaalla ja muistot tulivat mieleeni, kuin siittä olisi vasta vähän aikaa...
Ikävä ei lähde koskaan pois, se muuttaa vain muotoaan.
Hyvää Pyhäinmiesten iltaa sulle.
Kiitos.
PoistaEn enää koe mitenkään raskaana Pyhäinpäivää. Tosin se kuljettaa ajatukset herkemmin muistoihin. Samaan päädyn, jos selaan vanhoja kuvia.
Hyvää pyhäinpäivää Sinullekin. Minäkin sytytin kynttilät pihalle poismenneiden muistoksi. Aina ei ole mahdollista mennä hautausmaalle ja nyt näen kynttilöiden liekit kokoajan...
VastaaPoistaMukava kynttilöitä oli minunkin katsella ja ilmankos rupesin muistelemaan.
PoistaHyvää pyhäinpää myös sinulle! Raikkaimpiaan ei unohda koskaan, muisto palaa sydämessä kynttilän liekin lailla!
VastaaPoistaNiinhän se on.
PoistaNyt minulla on lyhyt matka poisnukkuneiden haudoille. Tänään ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta mennä, huomiseksi on aikaa.
VastaaPoistaSain vieraita alkuillasta ja meneminen siirtyi.
Koskettavaa on aina kirkossa, oli sitten surua tai iloa. Itken jopa vihkimistilaisuuksissa. Se on sekä kaihoa, iloa että herkistymistä omien muistojen äärelle.
Harvoin käyn kirkossa, vaikka tavallaan tykkään istua siellä kuuntelemassa lähinnä juuri urkumusiikkia tai kirkkokonserttia.
PoistaHelposti sielä mieli herkistyy.
Ilot ja surut, niin kai se menee. Ne surut kun tahtoo olla niitä kovimpia paikkoja ja kestää kaikista pisimpään. Hyvää pyhäinpäivää myös sinulle vaikka vuorokausi on jo vaihtunut.
VastaaPoistaSurullakin on aikansa, se muuttuu ajan kanssa lähinnä kaipaukseksi tai ikäväksi.
PoistaMeillä luterilaisilla tämä muistokirkkopyhä on itkettävä ja kurja, mutta ehkä silti surua hoitava ja työstävä. En ehtinyt tänne laittaa illalla mitään, mutta laitan nyt yöllä.
VastaaPoistaLämmin ajatus Sinulle aimarii ja yhtä lailla voi tottakai tuikut ja kynttilät sytyttää muistoksi myös kotona. Kurja ettet päässyt kirkkoon, itse en nyt edes halunnut.
Muistot nousevat herkästi mieleen näinä kirkkopyhinä. En minä muuten tunne kokevani pyhäinpäivää mitenkään surujuhlapäivänä tai kurjanakaan, varsinkin, kun tykkään kaamoksesta, sen sinisistä hetkistä vasten toisiaan.
PoistaKiitos saamastani lämpimäst ajatuksesta luotasi.
Niin kauniit kynttilät, heijasteineen. Tunnelmaa.....
VastaaPoistaJuuri nuo kynttilät johdattelevat tunnelmaan..muistelemaan...
PoistaLots of love for this day. Unfortunately all my family and my husband one has been buried in the country ant I could not go and visit them during that day ; but I will do it next week.
VastaaPoistaAll my love
Annick
Minun isäni lähti vuotta myöhemmin kuin sinun. Samat tunteet on käyty läpi. Kynttilän veimme jo perjantaina, kun kävimme äitiäni auttamassa. Muille sytytin kynttilät myös tänne kotiin. Ajatuksin kuitenkin heidät tavoitan, olen sitten missä tahansa.
VastaaPoistaKauniisti ja liikuttavasti kerrot ♥
Se on totta. Ajatuksilla ei ole rajoja, ne löytävät tien, minne haluamme.
PoistaKiitos sinulle.
Haikeat muistot tapahtumista ja tunnelmista, joita ei haluaisi kokea enää milloinkaan, mutta joita ei myöskään halua koskaan täysin unohtaa.
VastaaPoistaKuoleminen on yhtä varmaa, kuin syntyminenkin, ei tiedä, ketä ja milloin suru kohtaa.
PoistaSurutyön läpikäyminen on tärkeää, sen olen saanut kokea.
Kaunis tapa.
VastaaPoistaNiin minunkin mielestäni.
PoistaKotona poltan kynttilät poisnukkuneiden muistoksi, siksi että siinä ne liekit ovat katsottavissani ja ne rakkaat aivankuin lähempänä. Enää en tunne tuskaa, mutta mukavia asioita yhteisistä ajoista on mukava muistella, siinä kynttilöiden palaessa ja pikkujuttuja askarrellessa.
VastaaPoistaJuurin noin minäkin ajattelen, etäisyys muuttaa surun muistelemiseksi.
PoistaKynttilöistä syntyy myös hengen lämpöä!
VastaaPoistaKiitos, sanotpa kauniisti.
PoistaMe olemme olemassa tässä maailmassa niin kauan, kuin yksikin meidät muistaa. Kynttilät luovat yhteyden. Isäni kuoli alkuvuodesta 2000. Voi sitä surun määrää! Toiset ottivat vastaan uutta vuosituhatta; minä oli isäni sairaalasängyn vierellä kuulemassa, että pahalaatuista aivokasvainta ei voida leikata.
VastaaPoistaOlemme osa sukupolvien ketjua. Viisi päivää sitten tuli kuluneeksi 150 vuotta ensi vuonna 92 vuotta täyttävän äitini mummon syntymästä. HisKi-tietokannasta löytyi tieto. On harmillista, kun vanhoista asioista ja henkilöistä ei ollut kiinnostunut silloin, kun elossa olisi ollut tiedonlähteitä. Nyt kun niistä itse olisi kiinnostunut, niin jäljellä olevat eivät muista.
Minulla sattui tänä vuonna syntymäpäivä juuri pyhäinpäivän päälle. Lapsena se ei ollut oikein mukavaa.
Kiitos koskettavasta kommentoinnistasi. Hieno ajatus, että olemme täällä, niin kauan, kuin yksikin meidät muistaa.
PoistaOlen myös harmitellut, etten ajoissa huomannut selvitellä edesmenneiltä asioita, joihin tunnen nyt mielenkiintoa. Äitisi on saavuttanut kunnioitettavan iän, ei ihme, jos muisti on heikennyt.
Sinulle lähetän myöhässä syntymäpäiväonnittelut.
Luin kirjoittamasi. Nieleskelin, sillä niin paljon tuttuja tuntoja ja kyyneleitä kohosi mieleen.
VastaaPoistaPyhäinpäivänä täällä oli kirkko täysi, jotenkin siellä kristallisoitui papin sanat murhellisille, jotka saavat lohdutuksen. Joskus sanat tulevat kohti, minulle kävi niin.
Niin se on, monet meidän ikäisitä ovat jo saattaneet haudan poveen omat vanhempansa. Tuolloin, mistä kerroin, sanat menivät paljolti tajuntani ohi, mutta myöhemmin on ollut helpompaa.
Poistamuistot tulevat mieleen ja tärkeät ihmiset. Siunausta Sinulle!
VastaaPoistaMuistot ovat tärkeitä, ilman niitä olisimme tavallaan onttoja.
PoistaKiitos, siunausta myös sinulle.
Tänäkin Pyhäinpäivän iltana kirkko oli lähes täysi, seitsemenkymmentä kynttilää oli odottamassa sytyttämistä, ulkona olimme sytyttäneet neljä yhdessä veljemme kanssa, hautausmaa oli yhtenä valomerenä, niin harras ja kaunis
VastaaPoistaNyt vuonna 2017 marraskuun 4 päivänä sytytin jälleen muistokynttilät omalle pihamaalle. Ajatukset olivat heissä kynttilöitä sytyttäessäni. Ovat myös usein tähtikirkkaina öinä etsiessäni heidän tähtiään taivaalta.
VastaaPoistaÄiti täyttäisi tänään 96 vuotta, jos olisi saanut elää. Isä pian saman verran ja Vilkastus saisi vasta 70 täyteen parin kuukauden kuluttua. Heidän päivänsä tulivat kuiten täyteen jo paljon aikaisemmin.