Jäljillä

Aamu on parasta. Aamukahvia juodessa on ulkona vielä pilkkosen pimeää. Hetken päästä alkaa näyttää, ettei kovin kirkasta päivää tule. Kärryn huippukin erottuu töin tuskin juuri ja juuri. Silti on mitä parhain hiihtelyilma.

Hanki on pehmeää ja sitä on paksulti, mutta kokeilen lähteä tutkimaan löytyisikö merkkejä eläinten liikkumisista lähiympäristössä. Riemukseni näen, että jänikset ovat löytäneet niille viedyt heinätupot. Niillä on ollut suorastaan pitopöytä. Jänöjussien jälkiä risteli suuntaan jos toiseenkin ja mikä hurjinta, kohta niiden vierelle ilmestyvät ketun jäljet. Ketulla ei ole ollut kiire, niin tasaisin kävelyaskelin se on kulkenut ja paikoin niin suoraan. Jäljet ovat kuin helminauha puhtaan valkoisella hangella. Arvata vaan sopii, ovatko kettu ja jänis kohdanneet.

 
Tämä kuvan jänis on edellistalven jänöjussi. Sillä oli tapana tulla heinäaterialle pihapiiriin. Miten lie, mahtaako olla säilyttänyt henkikultansa edelleen. Viholaisia sillä ainakin on riittävästi. Lukemani ja muistiin ottamani runo tuli jäniksen jälkiä seuratessa mieleen.

Karhu, susi, ilves, näätä,

koira, kissa – yhtä päätä

henkipahaa jäniksen         

uhkaa, samoin ihminen.

Kettu kera hillerin,

huuhkaja ja kotkakin,

pöllö myös ja varis vielä

väijyy jänöjussin tiellä.

Unohtaa ei sovi haukkaa -

kaikki kalvaa jänisraukka.

(-     Runo on  vanhassa Bromanin  kirjoittamassa metsästyskäsikirjassa josta AX. Fr.Londen v.1922 on ottanut sen kirjaansa "Eräretkiltä Pohjolassa")

Muutama poro on kulkenut niin ikään suolla. Ehkä juuri "minun poroni", siis se yksilö, joka pitkin syksyä on kulkenut vielä pihan poikki ja joulun tienoolla luulinkin, että se oli Petteri Punakuono ja otettu tienestiin, kun ei enää näkynyt. Hiihtäessäni nyt katselin, miten porot olivat kuopineet  paikka paikoin lumen alta syötävää. Ei pääse vapaana oleva poro helpolla. Ei ihme, että näyttävät kevään tullen luulta ja nahalta.

Olin edennyt suon yli tonko-ojalle. Se oli osin lumen alla, tosin vuolaammissa kohden jäistä ja lumesta vapaa. Elämää siellä on, sillä tammukat nukkuvat suojaisissa poukamissaan. Toisaalta taitavat olla nyt kuitenkin hätää kärsimässä, sillä ojaan on ilmestynyt saukko jäljistä päätellen. Sillä taitaa olla siellä herkkuateriat. 

 En minä kuvaan saukon jälkiä saanut, mutta tuohon kuvaan nähden kello yhden kohdalta se on käpytellyt ja ilmeisesti pudonnut ojaan, mutta noussut ja jatkanut matkaa pudoten tai sukeltaen uudelleen.

Minä en pudonnut, vaan jatkoin hiihtelyä vanhojen heinäsarkojen päähän. Halusin käydä katsomassa, miltä tupassarat talvella näyttävät. Hassuja pallukoita, eivät siis lehmän munia, vaan ryssänpäitä, kuten täällä päin tupassaraa kutsutaan. Miltä ne teidän mielestänne näyttävät?

Saattaapa joka palleron sisällä asustaa menninkäinen tai metsätonttu tai joku....yhtään niistä en rikkonut, kiersin joka ainoan.

Sitten oli leikin aika. Koetin saada itsestäni hiihtokuvaa, mutta se oli vaikeaa. En meinannut 10 sekunnissa ehtiä syvässä lumessa suksineni sen vertaa kameran etupuolelle, että olisin enää kääntynyt.