Tunturissa tuulee ja rusottaa

Sanonta tunturissa tuulee, piti tänään täysin paikkansa. Huh, huh, miten tuuli osasi ollakin raakaa. Eilen ehdin harmitella, ettei suksia tullut otettua matkaan, mutta en enää tänään. Pakkasasteet olivat kuitenkin siedettävät noin -10 ja -14 välillä. Siis paljon vähemmän, mitä kuuleman mukaan aamulla oli ollut kotona -31.

Ikkunanäkymä oli kirkas katulampun ansiosta. Lumikiteet säkenöivät valokiilassa. Kauempana hämärä peitti vielä tienoon. Se alkoi kuitenkin nopeasti aamu kymmenen jälkeen vaaleta, muuttuen sinisen kautta voimakkaaseen punerrukseen. Inarinjärven rannalta katsottuna taivas näytti olevan kuin tulessa. Se hehkui. Hankikin näytti jäällä punertuvan.

Matka jatkui Inariin ja siellä Siidaan. Kerran aiemminkin olen siellä käynyt, mutta se oli niin pikavisiitti, että kiinnosti tutustua lisää. Siida on saamelaismuseo, jossa on paljon erilaista saamelaisuuteen liittyvää nähtävää. Porotaloudesta, kädentaitoihin ja kirjallisuuteen. Oli puhetta myös kaamoksesta ja siitä, että parhaillaan aurinko jo viipyy horisontin yläpuolella hieman toista tuntia. Näkyykin, mikäli ei pilviverho sitä peitä. Nyt olisi paras paikka ihalla auringonnousua Kiilopäällä. Joten auton nokka etelään päin ja hyvin ennätetään Kiilopään huipulle ennen auringon kiipeämistä näkyviin.

 Päivä oli puolessa, hieman yli ja hieman pilvinen. Kuvaamisesta ei tullut mitään, sillä huipulla tuuli raaasti. Sormet kohmettuivat nopeaan ja minua harmitti, kun oli luovutettava.  Pettymystä oli parasta hoitaa syömisellä, joten jatkettiin matkaa majapaikkaan ja siellä Inarinjärven siikakeitolle. Hyvä ruoka, parempi mieli. Kuuma siikakeitto maistui herkulliselle.

Eipä kestänyt kovin kauan, kun maailma alkoi punertaa uudelleen. Aurinko suunnitteli mailleen menoa, johan se reippaan tunnin jaksoihin meitä ilahduttaa.

Istuin pimeässä huoneessa ja katselin ikkunasta ulos. Pidin näkemästäni, se oli vahvasti värillinen.