Terveisiä Karsikonperältä.
Kotsillään on marraskuu päihitetty. Hirmu vauhdilla se on myös ehtinyt viimeiseen päiväänsä ja ollut ilmeeltään mitä vaihtelevaisempi. Ensilumen satoi heti lokakuun puolivälin jälkeen ja se oli hilkulla sulaa pois. Vähiin menikin. En niinkään harmitellut vähälumisuutta, vaan liian varhaista kalavesien jäätymistä.
Tuli hyvä sauma innostua kirjoista ja lukemisesta. Viikottain piti ja (toki yhä) käydä lainaamassa kirjastosta puolenkymmentä kirjaa ja luettua ne myös. Samoin pitkään hautumassa ollut kirjoitusvimmani alkoi itää uudelleen, vaikkei se mitenkään blogistaniassa ole näkynyt. Kirjoitin esim. 18.10 olleen Satupäivän jatkosatuun minunlaiseni jatko-osan. Olin keväällä myös kirjoittanut SKS:n - Mitä söit tänään? . Lahjaksi tuli SKS:ltä upea ruokakirja, mistä olen iloinnut.
Lukeminen sai rinnalleen harmaimpien päivien aikana myös käsityöt. Kun luen, niin lukemani sulatteluvaiheessa otan neuletyöt käsille. On nautinto kilistellä puikkoja, antaa katseen välillä eksyä pöydällä palavaan kynttilään ja ruveta tunnelmoimaan. Niinkin saattaa käydä, että kirja on vieressä, kudin sylissä ja silmäni harhailevat siniseen hetkeen verhoutuneessa pihapiirissä, eikä ajatuksilla ole mitään rajaa.
Varsinaisesti täällä vasta marraskuun loppupuoli muutti maiseman talviseksi. Aiemmin harmaiden plusasteisten päivien ainuita väriplänttejä olivat maantien keltaiset ohituskieltoviivat ja oranssit aurauskepit. Oman lisänsä antoivat ja antavat myös teille kerääntyneet porot, jotka ihastelen. Ovat niin upeita vaaleassa talvikarvassaan. Ovat oikein jouluisia.
Tässä taannoin näki aika ajoin myös suuria teeriparvia tepastelemassa tiellä tai parveilemassa penkkakoivujen latvuksissa. Aivan kuin olisivat täysin tietoisia siitä, että metsälintujen metsästyskausi oli ohi.
Pihapiirin linnut kävivät hyvissä ajoin ennen lumien tuloa jo koputtelemssa ikkunoihin vaativaan sävyyn. Koetan houkutella kuukkeleitakin pihaan aterioimaan ripustamalla niille kuivaa leipää tarjolle.Tai mistä minä tiedän, kelpaako niille kuiva leipä. Sitä ainakin tarjoilen, kun kesällä ja miksei talvellakin retkeillessä ja eväät esille kaivaessa, jostain siunaantuu aina kuukkeli osingoille.
Siemeniä ja talia käyvät ahnaasti syömässä monet erisortin tiaiset, närhet, harakat ja puukiipijä, joskus varikset, sekä 10 oravaa! Olen niiden nimien kanssa aivan hukassa. Ainakin porukoissa on muutama tuttu viime talvelta, kuten Ahtaaja ja Pelokas. Töpöä ei ole näkynyt. Sen sijaan porukassa on Jemmaaja, joka hakee ruokaa ja kiikuttaa sen saman tien piiloon. On myös Rähisijä, joka hätistää kaikki muut samaan aikaan ruokailemaan osuneet pois. Lisäksi yksi oravista on erikoisen tummaturkkinen, yksi myös hyvin vaalea. Olen kuullut jo sata kertaa vähintään, että oravia on pihassa liikaa. Hirvittää jo niiden pörröhäntien puolesta, mitä tapahtuu, jos kerran niitä on liikaa??
Nyt on lunta paljon ja pakkasmittarin lukematkin eilen melko hyytäviä. Taivaalla hehkuvat useampana aamuna auringonousun pastellisävyt, iltapäivisin auringon mailleen painuessa samoin. Pakkasöinä tuikkivat tähdet, jotka lumoavat minut aina uudelleen ja uudelleen. Suksetkin olen ottanut esille ja hiihtänyt muutamia reissuja. Tosin ihan vain omia reittejä pitkin metsiä vaellellut mielipaikoilleni sukset jalassa.
Niin ikään olen avannut oman pilkkikauden. Minun talveni on siis hyvällä mallilla ja kokonaisuutena marraskuu on ollut mainio. Suorastaan rakastan, miten tämä seutu hiljenee ja peittyy valkoiseen lumivaippaansa. Minua ei haittaa edes lumityöt, sillä ihan oikeasti tykkään niistä. En ota sitä työnä, vaan pikemminkin kuntoiluna ja ulkoiluna.
Pihaan täytyi hakea uusi joulukuusi, kun entinen pudotti kesäkuun alussa neulasensa suurin piirtein kerralla ja kesärenki kaivoi sen ylös, karsi ja kuskasi polttopuupinoon. Se oli ihmekuusi, pystyi pitämään neulasensa vihreinä puolitoista vuotta ja sai kantaa kahtena jouluna kynttilät, vaikkei juuria ollutkaan. Uusi kuusi on taas oma yksilönsä, ei tiedä, miten se sopeutuu pihaan. Eilen pistin kuuseen kynttilät jo palamaan, huomenna on ensimmäinen adventti. Ihan sitä varten ja tietysti myös tuomaan valoa. Eikä jouluunkaan niin mahdottomasti enää aikaa ole.
Hyvää adventtia.
Kotsillään on marraskuu päihitetty. Hirmu vauhdilla se on myös ehtinyt viimeiseen päiväänsä ja ollut ilmeeltään mitä vaihtelevaisempi. Ensilumen satoi heti lokakuun puolivälin jälkeen ja se oli hilkulla sulaa pois. Vähiin menikin. En niinkään harmitellut vähälumisuutta, vaan liian varhaista kalavesien jäätymistä.
Tuli hyvä sauma innostua kirjoista ja lukemisesta. Viikottain piti ja (toki yhä) käydä lainaamassa kirjastosta puolenkymmentä kirjaa ja luettua ne myös. Samoin pitkään hautumassa ollut kirjoitusvimmani alkoi itää uudelleen, vaikkei se mitenkään blogistaniassa ole näkynyt. Kirjoitin esim. 18.10 olleen Satupäivän jatkosatuun minunlaiseni jatko-osan. Olin keväällä myös kirjoittanut SKS:n - Mitä söit tänään? . Lahjaksi tuli SKS:ltä upea ruokakirja, mistä olen iloinnut.
Lukeminen sai rinnalleen harmaimpien päivien aikana myös käsityöt. Kun luen, niin lukemani sulatteluvaiheessa otan neuletyöt käsille. On nautinto kilistellä puikkoja, antaa katseen välillä eksyä pöydällä palavaan kynttilään ja ruveta tunnelmoimaan. Niinkin saattaa käydä, että kirja on vieressä, kudin sylissä ja silmäni harhailevat siniseen hetkeen verhoutuneessa pihapiirissä, eikä ajatuksilla ole mitään rajaa.
Varsinaisesti täällä vasta marraskuun loppupuoli muutti maiseman talviseksi. Aiemmin harmaiden plusasteisten päivien ainuita väriplänttejä olivat maantien keltaiset ohituskieltoviivat ja oranssit aurauskepit. Oman lisänsä antoivat ja antavat myös teille kerääntyneet porot, jotka ihastelen. Ovat niin upeita vaaleassa talvikarvassaan. Ovat oikein jouluisia.
Tässä taannoin näki aika ajoin myös suuria teeriparvia tepastelemassa tiellä tai parveilemassa penkkakoivujen latvuksissa. Aivan kuin olisivat täysin tietoisia siitä, että metsälintujen metsästyskausi oli ohi.
Pihapiirin linnut kävivät hyvissä ajoin ennen lumien tuloa jo koputtelemssa ikkunoihin vaativaan sävyyn. Koetan houkutella kuukkeleitakin pihaan aterioimaan ripustamalla niille kuivaa leipää tarjolle.Tai mistä minä tiedän, kelpaako niille kuiva leipä. Sitä ainakin tarjoilen, kun kesällä ja miksei talvellakin retkeillessä ja eväät esille kaivaessa, jostain siunaantuu aina kuukkeli osingoille.
Siemeniä ja talia käyvät ahnaasti syömässä monet erisortin tiaiset, närhet, harakat ja puukiipijä, joskus varikset, sekä 10 oravaa! Olen niiden nimien kanssa aivan hukassa. Ainakin porukoissa on muutama tuttu viime talvelta, kuten Ahtaaja ja Pelokas. Töpöä ei ole näkynyt. Sen sijaan porukassa on Jemmaaja, joka hakee ruokaa ja kiikuttaa sen saman tien piiloon. On myös Rähisijä, joka hätistää kaikki muut samaan aikaan ruokailemaan osuneet pois. Lisäksi yksi oravista on erikoisen tummaturkkinen, yksi myös hyvin vaalea. Olen kuullut jo sata kertaa vähintään, että oravia on pihassa liikaa. Hirvittää jo niiden pörröhäntien puolesta, mitä tapahtuu, jos kerran niitä on liikaa??
Nyt on lunta paljon ja pakkasmittarin lukematkin eilen melko hyytäviä. Taivaalla hehkuvat useampana aamuna auringonousun pastellisävyt, iltapäivisin auringon mailleen painuessa samoin. Pakkasöinä tuikkivat tähdet, jotka lumoavat minut aina uudelleen ja uudelleen. Suksetkin olen ottanut esille ja hiihtänyt muutamia reissuja. Tosin ihan vain omia reittejä pitkin metsiä vaellellut mielipaikoilleni sukset jalassa.
Niin ikään olen avannut oman pilkkikauden. Minun talveni on siis hyvällä mallilla ja kokonaisuutena marraskuu on ollut mainio. Suorastaan rakastan, miten tämä seutu hiljenee ja peittyy valkoiseen lumivaippaansa. Minua ei haittaa edes lumityöt, sillä ihan oikeasti tykkään niistä. En ota sitä työnä, vaan pikemminkin kuntoiluna ja ulkoiluna.
Pihaan täytyi hakea uusi joulukuusi, kun entinen pudotti kesäkuun alussa neulasensa suurin piirtein kerralla ja kesärenki kaivoi sen ylös, karsi ja kuskasi polttopuupinoon. Se oli ihmekuusi, pystyi pitämään neulasensa vihreinä puolitoista vuotta ja sai kantaa kahtena jouluna kynttilät, vaikkei juuria ollutkaan. Uusi kuusi on taas oma yksilönsä, ei tiedä, miten se sopeutuu pihaan. Eilen pistin kuuseen kynttilät jo palamaan, huomenna on ensimmäinen adventti. Ihan sitä varten ja tietysti myös tuomaan valoa. Eikä jouluunkaan niin mahdottomasti enää aikaa ole.
Hyvää adventtia.
