Tervetullut kevätsade

Sataa ja se on kivaa.
Aina ei suinkaan tuhkan harmaa taivas ja vesisade ole tervetulleita, mutta tänään ovat ja minä tervehdin niitä ilolla.  Ei hohda hanki enää valkoisuuttaan. Sen pinta muuttuu päivä päivältä likaisemman ja roskaisemman näköisiksi. Talvi hönkii viimeisiään.

Sataa ropisemalla ja minä nautin. Pihassa on alkanut virrata pikku noroja, jotka kasvavat. Maa ei pysty vielä imaisemaan kaikkea, mitä taivaalta ryöpsähtää sulamisvesien lisäksi. Tuota pikaa syntyy jokaiseen roudan tekemään painumaan lätäkkö ja minä tykkään lätäköistä. Minulla on ehjät vihreät kumisaappaat.

Aurinko pilkistää ajoittain ikään kuin iskien silmää, kas tällä tavoin kevättä tehdään.
Ja aurinko paistaa ja vettä sataa ja minun vihreän kumisaappaani kärki vetää uraa lätäköstä toiseen. Lapio olisi parempi tarvekalu, mutta saappaan kärki passaa hyvin ja mieli suorastaan herkistyy lapsuusmuistoista. Silloin lotrasin pihan ja hiekkateiden lätäköissä, eikä aina ollut jaloissa ehjiä saappaita.

Kun oikein tuoksutan, niin todellakin luonto tuoksuu keväälle. Ainakin tuoksuu maalle ja märälle, mutta ihan selvästi ne ovat kevään tuoksuja.
Sateen tauottua linnut innostuvat konsertoimaan. Olen kaivannut kovasti mustarastaita ja juuri oikeana päivänä kaksi virtuoosia heläyttää laulunsa eri puolilta pihaa ja minä kuulen musisoinnin stereona.  Vaikuttava esitys. Räksä halusi oman soolonsa siihen väliin, vaikkei olisi väliksi ollutkaan.

Teeripoika tepasteli sivummalle minut havaitessaan. Kevään riehaannuttamana oli saanut reissullaan "lyyransa" hajalle. Saattaa olla jatkossa olematon mäihä rouvateerien silmissä, niin pahasti repsottivat pyrstösulat, mutta arvokkaasti tasteli männyn taakse katseeltani piiloon.

Paitsi että keväsade syö lumia, se haurastuttaa myös jäitä. Tutuille kalavesille ei ole asiaa, ei kuivin jaloin, ei vaikka olisi ehjät kumisaappaatkin. Rantaan pääsee vain suksella. No, mitäpä siellä tekisi, kuun jää ulottuu rantaviivaan asti. Kuovikin heleästi huuteli - ei saa mennä järven jäille.
 On komea lintu tuo kuovi, komea on nokkakin.

Kevät on todella täällä, lumen rippeistä viis.
Myös vanha palvelija, maastoauto on otettu talvikodistaan ulos. Hieman se "ulostulo" matkallaan ryypeentyi, mutta sadevesitynnyreihin on ropissut vettä, joten kasvojen pesu onnistuu.

Toivotan mainiota juhlapäivää kaikille äidelle.

♥

Marraskuun kirje

 Terveisiä Karsikonperältä.

Kotsillään on marraskuu päihitetty. Hirmu vauhdilla se on myös ehtinyt viimeiseen päiväänsä ja ollut ilmeeltään mitä vaihtelevaisempi. Ensilumen satoi heti lokakuun puolivälin jälkeen ja se oli hilkulla sulaa pois.  Vähiin menikin. En niinkään harmitellut vähälumisuutta, vaan liian varhaista kalavesien jäätymistä.

Tuli hyvä sauma innostua kirjoista ja lukemisesta. Viikottain piti ja (toki yhä) käydä lainaamassa kirjastosta puolenkymmentä kirjaa ja luettua ne myös. Samoin pitkään hautumassa ollut kirjoitusvimmani alkoi itää uudelleen, vaikkei se mitenkään blogistaniassa ole näkynyt. Kirjoitin esim. 18.10 olleen Satupäivän jatkosatuun minunlaiseni jatko-osan. Olin keväällä myös kirjoittanut SKS:n   - Mitä söit tänään? . Lahjaksi tuli SKS:ltä upea ruokakirja, mistä olen iloinnut.
Lukeminen sai rinnalleen harmaimpien päivien aikana myös käsityöt. Kun luen, niin lukemani sulatteluvaiheessa otan neuletyöt käsille. On nautinto kilistellä puikkoja, antaa katseen välillä eksyä pöydällä palavaan kynttilään ja ruveta tunnelmoimaan. Niinkin saattaa käydä, että kirja on vieressä, kudin sylissä ja silmäni harhailevat siniseen hetkeen verhoutuneessa pihapiirissä, eikä ajatuksilla ole mitään rajaa.

Varsinaisesti täällä vasta marraskuun loppupuoli muutti maiseman talviseksi. Aiemmin harmaiden plusasteisten päivien ainuita väriplänttejä olivat maantien keltaiset ohituskieltoviivat ja oranssit aurauskepit. Oman lisänsä antoivat ja antavat myös teille kerääntyneet porot, jotka ihastelen. Ovat niin upeita vaaleassa talvikarvassaan. Ovat oikein jouluisia.

Tässä taannoin näki aika ajoin myös suuria teeriparvia tepastelemassa tiellä tai parveilemassa penkkakoivujen latvuksissa. Aivan kuin olisivat täysin tietoisia siitä, että metsälintujen metsästyskausi oli ohi.
Pihapiirin linnut kävivät hyvissä ajoin ennen lumien tuloa jo koputtelemssa ikkunoihin vaativaan sävyyn. Koetan houkutella kuukkeleitakin pihaan aterioimaan ripustamalla niille kuivaa leipää tarjolle.Tai mistä minä tiedän, kelpaako niille kuiva leipä. Sitä ainakin tarjoilen, kun kesällä ja miksei talvellakin retkeillessä ja eväät esille kaivaessa, jostain siunaantuu aina kuukkeli osingoille.

Siemeniä ja talia käyvät ahnaasti syömässä monet erisortin tiaiset, närhet, harakat ja puukiipijä, joskus varikset, sekä 10 oravaa! Olen niiden nimien kanssa aivan hukassa. Ainakin porukoissa on muutama tuttu viime talvelta, kuten Ahtaaja ja Pelokas. Töpöä ei ole näkynyt. Sen sijaan porukassa on Jemmaaja, joka hakee ruokaa ja kiikuttaa sen saman tien piiloon. On myös Rähisijä, joka hätistää kaikki muut samaan aikaan ruokailemaan osuneet pois. Lisäksi yksi oravista on erikoisen tummaturkkinen, yksi myös hyvin vaalea. Olen kuullut jo sata kertaa vähintään, että oravia on pihassa liikaa. Hirvittää jo niiden pörröhäntien puolesta, mitä tapahtuu, jos kerran niitä on liikaa??

  Nyt on lunta paljon ja pakkasmittarin lukematkin eilen melko hyytäviä. Taivaalla hehkuvat useampana aamuna auringonousun pastellisävyt, iltapäivisin auringon mailleen painuessa samoin. Pakkasöinä tuikkivat tähdet, jotka lumoavat minut aina uudelleen ja uudelleen. Suksetkin olen ottanut esille ja hiihtänyt muutamia reissuja. Tosin ihan vain omia reittejä pitkin metsiä vaellellut mielipaikoilleni sukset jalassa.
Niin ikään olen avannut oman pilkkikauden. Minun talveni on siis hyvällä mallilla ja kokonaisuutena  marraskuu on ollut mainio. Suorastaan rakastan, miten tämä seutu hiljenee ja peittyy valkoiseen lumivaippaansa. Minua ei haittaa edes lumityöt, sillä ihan oikeasti tykkään niistä. En ota sitä työnä, vaan pikemminkin kuntoiluna ja ulkoiluna.

Pihaan täytyi hakea uusi joulukuusi, kun entinen pudotti kesäkuun alussa neulasensa suurin piirtein kerralla ja kesärenki kaivoi sen ylös, karsi ja kuskasi polttopuupinoon. Se oli ihmekuusi, pystyi pitämään neulasensa vihreinä puolitoista vuotta ja sai kantaa kahtena jouluna kynttilät, vaikkei juuria ollutkaan. Uusi kuusi on taas oma yksilönsä, ei tiedä, miten se sopeutuu pihaan. Eilen pistin kuuseen kynttilät jo palamaan, huomenna on ensimmäinen adventti. Ihan sitä varten ja tietysti myös tuomaan valoa. Eikä jouluunkaan niin mahdottomasti enää aikaa ole.
Hyvää adventtia.

Karsikonperältä ajankohtaista

Kepeä on jalan nousu arvon rouvilla, kun tepastelivat maantiellä aamusella. Kiirettä niillä ei ollut, kun auto läheni. Katsahtivat vain siihen tyyliin, ettei tarvitsisi millään muotoa häiritä.



Komeita lintuja nämä rouva metsot ja melko usein niitä on näkynyt. Sen sijaan olen nähnyt vain yhden ukkometson koko talven-kevään aikana. Urosteeriä näkyy enemmän. Molempien lajien soidinmenot ovat tältä keväältä jo lopuillaan tai peräti loppuneet. Ei ole kuulunut lähistöltä enää tuttua teerien aamuista pulputusta.

Teerinaaras on tyylikäs lady, jolla on erittäin hienostunut suojaväritys. Auton ikkunasta nähdessä sekoitan helposti koppelon ja naarasteerin, varsinkin jos en selvästi näe lintujen pyrstöjä, enkä kaulaväritystä.

Jänis alkaa vaihtaa väriä. Näköjään sen valkoisen talviturkin vaihtuminen kesäruskeaksi päätyy käpäliin ja korvanlehtiin, jotka viimeisenä saavat rusketuksen. Kuva ei ole hääppönen, ei vaan ollut aikaa parempaan, kun jänis loikkasi metsään sen siliän tien, ei oottanut, vaikka pyysin. Ensimmäinen kerta, kun näin jäniksen värityksen vaiheessa. Aina nuo pupujussit ovat olleet joko vitivalkoisia tai ruskeita.

Myös porot ovat ilmestyneet maisemaan. Vaatimet eivät ole vielä vasoneet, ainakin kävelevät niin pulleassa kunnossa. Ei kai vastasyntynyt vasakaan tarkenisi lumisessa maassa.

Eilen isoin ilon aihe oli, kun pitkästä aikaa näkyi aurinko Karsikonperällä. Tosin vain vajaan puoli päivää sitä iloa piisasi, mutta nekin tunnit tuli käytettyä ensimmäiseen kevätretkeen. Tuli varustauduttua  hyvin retkelle, ihan nokipannukahvittelemaan. Lumesta sai oikein makoisat kaffeet.

Retki oli oikeastaan katiskan kokemassa käyminen, mutta kaunis aamu houkutteli kulkemaan enemmän, pitkin lampareiden rantoja ja soita. Lunta on paikka paikoin metsässä ja öinen pakkanen piti suoalueet hyvin käveltävinä. Ojien ylityksessä sai venyä ja varoa, ettei olisi moskahtanut.

Lammet ovat rantoja myöten jäässä, juuri sen verran sulaa laskuojan suussa, että katiskan sai veteen, mutta tyhjänä sitä ei tarvinnut kokea. Ensimmäiset kutuahvenet kaikkiaan 41 kappaletta.
Vaikka kevät etenee hitain askelin, silti päivittäin ilmenee uutta. Muurahaiset ovat ruvenneet touhuamaan ja harmikseen saivat käpytikan sekoittamaan pesänsä. Kyllä melko moni muurahainen upposi tikan vatsaan kaiketi jälkiruuaksi pitkän talin nokkimisen jälkeen. Traakinen loppu auringon herättämille murkuille.

Jo edelliskirjeessä kirjoitin, että västäräkki oli tullut. Nyt se on saanut puolisonsakin tänne ja tepastelevat peräkanaa vajan katonharjaa mittaillen. Eilinen bongaus oli kirjosieppo, joka tutkaili pesäpönttöjä, vaan ei tainnut tehdä valintaa.
Viherrystä ei vielä näy, ei puissa, ei maassa. Ainokainen kevään kukkanen on toistaiseksi vanhojen peltojen ojanvarsipuskissa pajunkissat.

Teeret uhkarohkeina

Valokuva- ja Runotorstai 270 haaste on liukas

Lähden haasteeseen rimaa hipoen, mutta näin tällä kertaa. Päivällä ajomatkan aikana hopotin teeriä monta kertaa liukkaampaan liikkeeseen, kun niitä oli vähän väliä tuommoinen parvi tiellä lainkaan kiirehtimättä auton edestä pois. Vahinkojakin oli sattunut, sillä kolmesta teeristä oli tiellä vain märkä höyheninen veriläntti.

Kip, kipi, vauhtia nyt,

miks oot tielle kävellyt.

Liukkaasti pois lentoon liidä

ettei auto päälles kiidä.

Voi sua teeriparkaa,

jos et nopsaan nosta jalkaa,

olet pian veriläntti.

Kuka oli mäntti.