Pitkoksilla keltalehtiä

Aamuisin löytää portaalta paljon keltaisia koivunlehtiä.
Syksyn lähestyminen näkyy ja tuoksuu vahvasti. Siitä ovat useat pakkasyöt pitäneet huolen. Ne ovat olleet omiaan värittämään lehtipuita, myös kangasmaastoa ja soita, joilla alkaa olla kellanvihreitä sävyjä ja tummanpunaista mätästystä.
Varvikot hehkuvat, samoin puista alastomat, ankean näköiset hakkuuaukeat, joilla hirvensäärinurmi punastelee.
Minä olen ruvennut odottamaan syysruskaa. Pakkasin tarvittavat reppuun ja lähdin etsimään polun päätä.

Kesää ei auta haikailla. Ei siitä edes kovin paljon käteen jäänyt. Vain elokuun loppupuoli on koettanut paikata kesän tärveltynyttä mainetta, joten kuten siinä onnistuen.
Joka tapauksessa kesä alkaa olla historiaa.
Toki hillat ja mustikat sain poimittua. Torilta ostettua mansikoitakin, mutta vadelmien ja puolukoiden suhteen odotan ensi kesää. Ahti antoi sopivasti ahventa ja haukea kesän kalaretkillä. Onnistuin jopa saamaan Myllyojasta mato-ongella hyvän kokoisen harjuksen. Tonkoja on koko kesän ajalla onkeeni tarttunut vain yksi ainokainen.

Mustikat keräsin thaimaalaisten jäljiltä. Sillai kävi, kun rupesin odottelemaan mustikan kypsymistä. Vieraat tulivat ja nyhtivät marjat puolikypsinä.
Marjastaessa kuuntelin poronkellon kilkatusta. Porot tykkäsivät tulla ruokailemaan samoille rinteille, missä minä marjastin. Valkoinen poro näyttäytyi usein ja se rohkeni tulla melko lähelle marjastajaa. Sen sijaan vasojen kanssa liikkeellä olleet vaatimet olivat arempia.

Marjat on poimittu, kalat kalastettu, (tosin syyssiikoja pitää vielä yrittää), niin poluille on menevän mieli.
Ei aikaakaan, kun reppuselkäisen edestä lähtee kapea polku, jota moninaiset askeleet ovat upottaneet ja yhä upottavat aina vaan syvemmälle metsän "ihoon".
Polku on vanha. Paikoin sen kulusta vihjaa taivaltajalle entisaikaan kirveellä veistetty merkki puun kyljessä. Viilto, joka on arpeutunut syvälle ja kasvanut puun myötä. Nyt ovat rinnan nähtävissä uudet, erivärisin maaliläntein sipaistut merkit.
Porojen polut ovat luku sinänsä.
Niille ei maksa erehtyä. Jos niin käy, ennen pitkää saattaa löytää hukasta itsensä.

Polku on salaperäinen. Se lumoaa kulkijan mielen juuri tuolla salaperäisyydellään. Mielelläni valitsen sellaisen polun, jota ei ole sepelillä päällystetty. Se tuntuu jalan alla parhaalta. Se näyttää silmällekin kauniimmalta. Sen houkutus on vetovoimaisin.

Maisema vaihtuu. On soita, on vetisiä ojia. On rinnemaastoa alas ja ylös. On aarnimetsää, jossa on eri-ikäisiä puita, kaatuneita ja lahoamassa olevia myös.
Syvällä ikimetsässä valo käy vähäiseksi. Isojen puiden latvukset pimentävät tehokkaasti taivasta. Uljaat naavakuuset huokuvat rauhaa ja kiireettömyyttä ja juuri sitä minä polulla taivaltaessani imen itseeni. Tunnen, miten metsä on valtava energialähde mielelle.

Pitkospuut helpottavat matkantekoa. Upottavimmat pätkät saa astella lankkuja pitkin, silti ei huoletonna. Sateiden jälkeen pitkokset ovat liukkaat, joten äkkiäkös lankulta saattaisi lentää turvalleen.
Kulkija löytää vielä korpihillaa. Tuota herkkua pitää loikata polulta poimimaan ja hyvälle maistuu. Olisipa olleet nämäkin hillamaastot kotinurkkia lähempänä, vaan kun ei.

 Laavun ja/tai autiotuvan katon vilahtaminen puiden lomasta on odotettu yllätys. Ei retkeä ilman taukopaikalla tulistelua. Nuotiosavujen tuoksu puserossa on retkeilijän parfyymi.

Savu silmiin vieraan nuotiolla, vaan mitenkäs, kun se omallakin tahtoo saada silmät kirvelemään. Tuo vanha sanonta on tullut niin monesti todettua harhaopiksi. Kyllä tuulenhenki tuppaa nuotion löytämään ja kaveriksi änkeämään.

Edellisestä reppuretkestäni oli paljon aikaa. Se oli alkukesästä Kilpisjärven Saanalle. Siellä ylhäällä oli juhannuksen aikaan vielä pakkaslukemia, oli luntakin.
Kesä oli ja meni ilman retkeilyjä ja reissuilua, sillä nyt raotellaan jo syksyn ovea. Blogini on ollut hylyn hallussa kuukausitolkulla, mutta ruotuun tekee mieli palailla.

Edellisen postauksen kommentoijia haluan kiittää eritoten lämpimästi. Kaikki ne paranemistoivotukset ja toipumiskukat haleineen ilahduttivat todella. Kiitos siis kaikille yhdessä ja jokaiselle erikseen. Thank you Yannis and your family.