Kesäretki tuntureille

Minulla piisaa retkihaaveita ja -haasteita.
Tuskin niitä kaikkia pystyn toteuttamaan. Kuitenkin yksi pitkäaikaisemmista on nyt siirtynyt muisteluosastolle parin sadan kuvan kera.

Juhannus ja yöttömän yön taika Lapin tuntureilla olivat minulle houkutin. Ajoitus oli mitä parhain Saanalle kipuamiseen. Tällä retkellä en ollut yksin, vaan parhaan seuran kanssa. Meitä oli kaksi vanhaa ja yksi nuorukainen. Isovanhemmat ja lapsenlapsi.

Saanan tunnistaa heti, kun se ilmestyy näköpiiriin. Se on kuvista tuttu muodoltaan ja siitä voi oikeutetusti sanoa  "Kilpisjärven mahtava Saana, tunturi tuimien tuulien, yllä jylhän korkea taivas, jäämeren henki ja pakkanen".

 Todellakin kova tuuli ja muutama sadepisara koettivat saada meidän trioa toisiin ajatuksiin siinä onnistumatta. Matkalla tosin kaipasin käsineitä ja harmittelin, etten huomannut sujauttaa niitä matkaan. 

Sormia paleli. 

Ei ihme, sillä huipulla oli vain +1 aste. Maassa paikoin lunta ja tunturilampi jäässä. Aurinko yritti pysytellä suuremman osan retkeä näkyvillä ja selkeässä säässä maisemat avautuivat henkeä salpaavan upeina esittäytymään.

Ylös mennessä, juuri n. 750 portaan ensimmäisellä askemalla huimasi, mitä tuleman pitää. Kun alun 100 porrasta olivat takana päin, niin sykettä oli ruvettava tasaamaan..

Kilpisjärvellä ei ole kesä päässyt vauhtiin. Tunturikoivuissa paikoin vain pikkiriikkiset hiirenkorvat tai ei niitäkään. Tunturikurjen herne kukkii, samoin lapin orvokki ja etelämmässä tienpenkat ja niityt keltaisenaan kulleroita ja suot valkeanaan hillankukkia

Täällä kotona Koillismaallakin kullero ja metsökurjenpolvi kukkivat parhaillaan. Myös hilla.

Lapissa on talvi vielä niin lähellä. Jääsohjoa jäljellä Kilpisjärvessäkin. Myös perinteiset hiihtokisat kuuluvat käsivarren juhannuksen viettoon. Olisipa ollut hauskaa osallistua, mutta sen verran Saanan 8 km kypsytti, että unohdin hiihtämisen.

Matka Kilpisjärvelle ajeltiin Pallaksen kautta. Sen Vatikuru on mielenkiintoinen paikka. Kesäasussaan kuru on karu, mutta syksyllä maaruskan loistaessa varmasti hyvin kaunis. 

Puita ei näy. Ne ovat jääneet jo aikaa rinteiltä pois, ensin kuuset, sitten männyt. Tunturikoivut yrittävät sinnitellä vielä, mutta eivät nekään pysty kivirakassa kasvamaan.

Tunturipuro lirisee kuljettaen viimeisiä sulamisvesiä.

Kiiruna on yllättäen polulla. Sillä on vielä höyhenpuvussa paljon valkoista, kuitenkin erittäin hyvä suojaväri tämän hetkiseen maastoon nähden.

Pesä on lähellä, niin rohkeasti se pysyttelee askeleen, parin etäisyydellä meistä. Houkuttelee ohittamaan pesänsä. 

Suotta meitä pelkää. Ihailtiin sitä vain.

Valoisaa aikaa on vuorokaudessa 24 tuntia. Ei ihme, että myöhäissyksyllä aurinko väsähtää, eikä nouse lainkaan, kun nyt ei malta vaipua horisontin taakse, Olen tottunut jo öiden valoisuuteen, ei tarvitse vetää ikkunan eteen kaihtimia, eikä verhoja. 

Kotona oli mukavaa nähdä pikku poroja. Ovat kasvaneet kovin. 

Pihan lintupöntöt ovat tyhjentyneet, on niin hiljaista. Suolta sentään kuuluu tuulihaukan ääntely. Kesän alussa luulin, ettei se tulekaan asuinsijoilleen, vaan kuuluupa tulleen. Kaikki siis kohdallaan.