Retkiparfyymiä ja ahvensoppaa

 

Retkiparfyymiä ja ahvensoppaa

 Paras pilkkipäivä ikinä. Sen näki jo aamulla auringon tehdessä nousua.

Pilkit, kaira, kärpäsen toukat, eväsreppu, ynnä nokipannu ovat pian pulkassa. Aamukarhean hangen heikkous yllättää monesti ennen järvelle pääsyä.

 Huomaavainen mies kairaa ensimmäiset avannot. Ei kahden henkilön tiimissä ole pomoa, eikä alaista.  Se tekee, joka osaa ja jaksaa. Aika hyvin tekemiset loppupeleissä puoliintuvat.

 Valitsen luotto vertikaalipilkkini. Istun jakkaralle ja anna pilkin upota avantoon. Sopiva syvyys on noin vaaksan verran pohjasta ylöspäin. Ehkä ahvenparvi on siinä.

 Leppoisaa touhua, vaikka kalaa tuleekin harvakseltaan. Pilkkiretkinautintoja ovat nuotiomakkarat ja mustasta pannusta kuksallinen kahvia.

 Tuliaisena kotiin nuotiosavulla parfymoidut vaatteet ja ahvenet huomiseen kalakeittoon.

 ♥

Krapu 12, sanat: heikkous, pomo, vertikaalinen - ovat vihjesanat. Krapu on sadansanan tarina otsikko mukaalukien. Lisää krapuilusta löytyy SusuPetalin blogista.

 

Hurmaava huhtikuu

Maistelen otsikkoa hetken mielessäni.
Huhtikuuko hurmaava?
Ainakin täällä Koillismaalla ja minun mielestäni. Oikeastaan huhtikuu on suuri diiva. Alati mieltään muuttava, täysin arvaamaton.
Silti rakastettavan hurmaava.

Metsissä ei vielä näy pälven pälveä, eikä piha ole sulanut reiille.
Yöpakkasen jälkeen voi sukset jättää hangelle ja nauttia kävellen keväisen luonnon kimaltavasta kauneudesta.
Aurinko paistaa heleästi jo aamusta. Kohta sen lämmön voi tuntea kuumotuksena ahavoituneilla poskillaan.
Miksipä ettei, kun mittarissa komeilee plusasteita lähelle kymmenen. Päivällä räystäältä lorisevat kattolumet vetenä alas.

Suunnistan järvelle kairaamaan avantoja ja narraamaan pilkillä ahvenia. Sydänalassa hyrrää niin kevät, vaikka kaikkialla silmä näkee vain valkoista.

 Upean päivän iltana tekee mieli istuskella iltanuotiolla kuuntelemssa ja haistelemassa kevättä. Sen ääniä ja tuoksuja.
Teerit kukertavat ja parveilevat koivujen latvustoissa.
Peippo oli tullut ruokintapaikalle ja kolme joutsentakin lentämässä joelle päin.
Ilta hämärtyy ja nuotio kipunoi. Lumesta keitetty kahvi maistuu tulta tuijotellessa.

Harmittavasti taivas alkaa vetäytyä pilveen, eikä kuu pääse repaleisen pilviharson lomasta, kuin hetkittäin iskemään silmää.

Huhtikuu on huhtikuu,se ei tiedä antaako talvelle periksi  ja ottaa avosylin kevät vastaan.
Ties monenko kerran se taas muuttaa mieltään ja ropsauttaa meille reippaan lumipyryn.
Lunta tulee tuiskuttamalla tiet ja pihat umpeen, vaan ei ole kolia, eikä lapioita vielä pistetty kesäteloille.
Minun puhtini on hiipunut talven mittaan, enkä enää jaksa nipottaa viivasuorista lumivalleista. Hällä väliä, kunhan tulee lumityöt tehtyä. Minä katson niitä sormien lävitse ja runoilen.

Seison tyhjänä sanoista

tinan harmaassa maisemassa

ympärillä jumalaisen ylväät

tykkypuut,

jotka huokuvat uupumusta.

Metsä hengittää raskaasti

ja ohi lentävän linnun ääntely

häipyy kaukaisuuteen.

Olen juurtunut

tähän hiljaisuuteen.

Hyvää Pääsiäisen aikaa Teille, hyvät lukijani. Joko kananmunat on värjätty, mämmit paistettu? 

Nuotiolla

Kahvi on juuri kiehahtanut ja pannu nostettu keittiskepistä nuotion viereen. 

Porokahvi saa toeta hetken.

Nokipannussa keitetetyn kahvin ja nuotiosavun tuoksut leijailevat viipyillen ilmassa ja sekoittuvat nenään tullessaan yhteiseksi retkiaromiksi.

Ollaan hyvässä vaiheessa silloin, kun nuotiopuiden alta alkaa tupruta savua.

Kun hentoiset liekit voimistuvat ahmimaan kiehisiä, kun nokipannu on täynnä lunta ja roikkuu nuotion yläpuolella keittiskepissä. 

Nyt on mukavaa istahtaa pilkkijakkaralle ja ruveta nauttimaan aurinkoisesta päivästä.

Ennen jakkaralle istahtamista on hankeen lapioitu iso "potero", mihin toiselle laidalle sytytetty nuotio ja vastapäiselle puolelle tilaa istuskella ja tuijotella nuotiota.
Lunta on metri, ehkä paksummalti.
Nuotion pohjaksi lapioidaan lähes lumeton maa. Hikimärkää otsatukkaa työntäessäni pipon alle ajattelin, mitä hulluutta!! Eikö kotona ole saanut lapioida ja kolata lunta riittävästi, että on pitänyt lähteä sitä samaa tekemään retkelle? Rentoutumaan muka näin.
No, mutta, onhan se ihan eri juttu. Lumitöitä on ainakin kahta sorttia. Huvin vuoksi ja toisaalta hyödyn.

Jääpuikkoja roikkuu männyn kyljessä. Siinä on hiven Koillismaan kevättä.
Plusasteet ja auringon porotus ovat saanut käkkärämännyn kyljestä lumen sulamaan ja jäätymään takaisin jääpuikkoiksi.
Taivas ei sinisempi olla voi.
Mitkä värit hohtavatkaan silmien edessä niin puhtaina, sininen taivas ja valkoinen hanki.

Vuolen makkarakepin päätä teräväksi ja katselen taivasta. Huonosti siinä on käydä. Onneksi sentään ei.

Höyryävä kahvi maistuu. Retkillä aina mustana.
Hyvää on myös lähes mustaksi palanut makkara, josta nypin pahemmin palaneet kuoret nuotioon. En taaskaan malttanut odottaa kunnon hiillosta, jolloin makkara olisi paistunut hehkussa liiemmin nokeentumatta.
Retkiherkkua silti.

Pitkät tovit istutaan vaihtamatta yhtään ajatusta. Mies ja minä kuksat kourissa. Välillä hörpäten kahvia.
Luonto on ympärillä hiljaisuudessaan kaunis.
Ajoittain vain tuuli rohkenee huokaista, kun suuntaa muuttamalla tupsauttaa nuotiosavuja silmiin saaden ne vetistelemään. Saattaa silmänurkka kostua muutenkin, ihan vain omien ajatusten herkistämänä.

Puut  palavat loppuun.
Nuotio saa hiipua omia aikojaan.

Pitkoksilla keltalehtiä

Aamuisin löytää portaalta paljon keltaisia koivunlehtiä.
Syksyn lähestyminen näkyy ja tuoksuu vahvasti. Siitä ovat useat pakkasyöt pitäneet huolen. Ne ovat olleet omiaan värittämään lehtipuita, myös kangasmaastoa ja soita, joilla alkaa olla kellanvihreitä sävyjä ja tummanpunaista mätästystä.
Varvikot hehkuvat, samoin puista alastomat, ankean näköiset hakkuuaukeat, joilla hirvensäärinurmi punastelee.
Minä olen ruvennut odottamaan syysruskaa. Pakkasin tarvittavat reppuun ja lähdin etsimään polun päätä.

Kesää ei auta haikailla. Ei siitä edes kovin paljon käteen jäänyt. Vain elokuun loppupuoli on koettanut paikata kesän tärveltynyttä mainetta, joten kuten siinä onnistuen.
Joka tapauksessa kesä alkaa olla historiaa.
Toki hillat ja mustikat sain poimittua. Torilta ostettua mansikoitakin, mutta vadelmien ja puolukoiden suhteen odotan ensi kesää. Ahti antoi sopivasti ahventa ja haukea kesän kalaretkillä. Onnistuin jopa saamaan Myllyojasta mato-ongella hyvän kokoisen harjuksen. Tonkoja on koko kesän ajalla onkeeni tarttunut vain yksi ainokainen.

Mustikat keräsin thaimaalaisten jäljiltä. Sillai kävi, kun rupesin odottelemaan mustikan kypsymistä. Vieraat tulivat ja nyhtivät marjat puolikypsinä.
Marjastaessa kuuntelin poronkellon kilkatusta. Porot tykkäsivät tulla ruokailemaan samoille rinteille, missä minä marjastin. Valkoinen poro näyttäytyi usein ja se rohkeni tulla melko lähelle marjastajaa. Sen sijaan vasojen kanssa liikkeellä olleet vaatimet olivat arempia.

Marjat on poimittu, kalat kalastettu, (tosin syyssiikoja pitää vielä yrittää), niin poluille on menevän mieli.
Ei aikaakaan, kun reppuselkäisen edestä lähtee kapea polku, jota moninaiset askeleet ovat upottaneet ja yhä upottavat aina vaan syvemmälle metsän "ihoon".
Polku on vanha. Paikoin sen kulusta vihjaa taivaltajalle entisaikaan kirveellä veistetty merkki puun kyljessä. Viilto, joka on arpeutunut syvälle ja kasvanut puun myötä. Nyt ovat rinnan nähtävissä uudet, erivärisin maaliläntein sipaistut merkit.
Porojen polut ovat luku sinänsä.
Niille ei maksa erehtyä. Jos niin käy, ennen pitkää saattaa löytää hukasta itsensä.

Polku on salaperäinen. Se lumoaa kulkijan mielen juuri tuolla salaperäisyydellään. Mielelläni valitsen sellaisen polun, jota ei ole sepelillä päällystetty. Se tuntuu jalan alla parhaalta. Se näyttää silmällekin kauniimmalta. Sen houkutus on vetovoimaisin.

Maisema vaihtuu. On soita, on vetisiä ojia. On rinnemaastoa alas ja ylös. On aarnimetsää, jossa on eri-ikäisiä puita, kaatuneita ja lahoamassa olevia myös.
Syvällä ikimetsässä valo käy vähäiseksi. Isojen puiden latvukset pimentävät tehokkaasti taivasta. Uljaat naavakuuset huokuvat rauhaa ja kiireettömyyttä ja juuri sitä minä polulla taivaltaessani imen itseeni. Tunnen, miten metsä on valtava energialähde mielelle.

Pitkospuut helpottavat matkantekoa. Upottavimmat pätkät saa astella lankkuja pitkin, silti ei huoletonna. Sateiden jälkeen pitkokset ovat liukkaat, joten äkkiäkös lankulta saattaisi lentää turvalleen.
Kulkija löytää vielä korpihillaa. Tuota herkkua pitää loikata polulta poimimaan ja hyvälle maistuu. Olisipa olleet nämäkin hillamaastot kotinurkkia lähempänä, vaan kun ei.

 Laavun ja/tai autiotuvan katon vilahtaminen puiden lomasta on odotettu yllätys. Ei retkeä ilman taukopaikalla tulistelua. Nuotiosavujen tuoksu puserossa on retkeilijän parfyymi.

Savu silmiin vieraan nuotiolla, vaan mitenkäs, kun se omallakin tahtoo saada silmät kirvelemään. Tuo vanha sanonta on tullut niin monesti todettua harhaopiksi. Kyllä tuulenhenki tuppaa nuotion löytämään ja kaveriksi änkeämään.

Edellisestä reppuretkestäni oli paljon aikaa. Se oli alkukesästä Kilpisjärven Saanalle. Siellä ylhäällä oli juhannuksen aikaan vielä pakkaslukemia, oli luntakin.
Kesä oli ja meni ilman retkeilyjä ja reissuilua, sillä nyt raotellaan jo syksyn ovea. Blogini on ollut hylyn hallussa kuukausitolkulla, mutta ruotuun tekee mieli palailla.

Edellisen postauksen kommentoijia haluan kiittää eritoten lämpimästi. Kaikki ne paranemistoivotukset ja toipumiskukat haleineen ilahduttivat todella. Kiitos siis kaikille yhdessä ja jokaiselle erikseen. Thank you Yannis and your family.

Pilkillä

Maaliskuussa alkaa keväthankien aika. Hankia on, mutta auringonpaisteiset päivät ovat edelleen kadoksissa.  Hangissa on kantoa leveälle sukselle ja kelkalle, joten pilkkijäille pääsee.
Lumen alla jään päällä on sohjoa. Neljä kerrosta löytyi jäästä, ennen kuin sai kairattua pilkkireiän
Ahvenia ei liiemmin mormuskat kiinnostaneet, ei vaikka yritti houkutella madollakin. Sen verran kuitenkin nousi ylös, että paistinahvenilla pääsee herkutelemaan.

Tietysti nuotiotulilla nokipannusta kahvittelu kruunaa pilkkiretken.

Ei kiehu lumesta sulatettava kahvivesi aivan hetkessä. Ensin haettava rannalta sopiva pökkelöpuu, kaataa se, sahata ja halkoa. Sitten veistää kiehisiä ja sytyttää ne.
Kun nuotiossa on tuli, hyvä on etsiä keittispuu ja kourasta nokipannu lunta tupaten täyteen. Sitten jäädä istuskelemaan ja ihmettelemään tulilieskojen leikkiä.
Jossain vaiheessa kahvi valmistuu.
Nuotioon tujottelua voi jatkaa hörppien välillä kuksasta kahvia.

Karsikonperältä ajankohtaista

Kepeä on jalan nousu arvon rouvilla, kun tepastelivat maantiellä aamusella. Kiirettä niillä ei ollut, kun auto läheni. Katsahtivat vain siihen tyyliin, ettei tarvitsisi millään muotoa häiritä.



Komeita lintuja nämä rouva metsot ja melko usein niitä on näkynyt. Sen sijaan olen nähnyt vain yhden ukkometson koko talven-kevään aikana. Urosteeriä näkyy enemmän. Molempien lajien soidinmenot ovat tältä keväältä jo lopuillaan tai peräti loppuneet. Ei ole kuulunut lähistöltä enää tuttua teerien aamuista pulputusta.

Teerinaaras on tyylikäs lady, jolla on erittäin hienostunut suojaväritys. Auton ikkunasta nähdessä sekoitan helposti koppelon ja naarasteerin, varsinkin jos en selvästi näe lintujen pyrstöjä, enkä kaulaväritystä.

Jänis alkaa vaihtaa väriä. Näköjään sen valkoisen talviturkin vaihtuminen kesäruskeaksi päätyy käpäliin ja korvanlehtiin, jotka viimeisenä saavat rusketuksen. Kuva ei ole hääppönen, ei vaan ollut aikaa parempaan, kun jänis loikkasi metsään sen siliän tien, ei oottanut, vaikka pyysin. Ensimmäinen kerta, kun näin jäniksen värityksen vaiheessa. Aina nuo pupujussit ovat olleet joko vitivalkoisia tai ruskeita.

Myös porot ovat ilmestyneet maisemaan. Vaatimet eivät ole vielä vasoneet, ainakin kävelevät niin pulleassa kunnossa. Ei kai vastasyntynyt vasakaan tarkenisi lumisessa maassa.

Eilen isoin ilon aihe oli, kun pitkästä aikaa näkyi aurinko Karsikonperällä. Tosin vain vajaan puoli päivää sitä iloa piisasi, mutta nekin tunnit tuli käytettyä ensimmäiseen kevätretkeen. Tuli varustauduttua  hyvin retkelle, ihan nokipannukahvittelemaan. Lumesta sai oikein makoisat kaffeet.

Retki oli oikeastaan katiskan kokemassa käyminen, mutta kaunis aamu houkutteli kulkemaan enemmän, pitkin lampareiden rantoja ja soita. Lunta on paikka paikoin metsässä ja öinen pakkanen piti suoalueet hyvin käveltävinä. Ojien ylityksessä sai venyä ja varoa, ettei olisi moskahtanut.

Lammet ovat rantoja myöten jäässä, juuri sen verran sulaa laskuojan suussa, että katiskan sai veteen, mutta tyhjänä sitä ei tarvinnut kokea. Ensimmäiset kutuahvenet kaikkiaan 41 kappaletta.
Vaikka kevät etenee hitain askelin, silti päivittäin ilmenee uutta. Muurahaiset ovat ruvenneet touhuamaan ja harmikseen saivat käpytikan sekoittamaan pesänsä. Kyllä melko moni muurahainen upposi tikan vatsaan kaiketi jälkiruuaksi pitkän talin nokkimisen jälkeen. Traakinen loppu auringon herättämille murkuille.

Jo edelliskirjeessä kirjoitin, että västäräkki oli tullut. Nyt se on saanut puolisonsakin tänne ja tepastelevat peräkanaa vajan katonharjaa mittaillen. Eilinen bongaus oli kirjosieppo, joka tutkaili pesäpönttöjä, vaan ei tainnut tehdä valintaa.
Viherrystä ei vielä näy, ei puissa, ei maassa. Ainokainen kevään kukkanen on toistaiseksi vanhojen peltojen ojanvarsipuskissa pajunkissat.

Kuorin appelsiinin

Valokuva- ja Runotorstain haaste 272 on ORANSSI

Istuimme nuotiolla.

Vaiti,

vain katsellen

hehkuvia liekkejä.

Kuorin appelsiinin

ja viipaloin sen.

Annoin osan sinullekin.

Kätesi kosketus

tuntui hyvälle

ja minä tunsin

itseni onnelliseksi.