Syksy sykkii täysillä, niin tohinalla, että kohta saattaa maa muuttua valkoiseksi.
Aamut ovat kuuraisia, soiden sammalmättäät kohmeessa ja pihojen heinänkorret kuorrutetut huurteella. Yön miinusasteet jatkuvat pitkälle aamupäivään ja aamulenkillä kylmä viima pistää hytisemään. Pipot ja toppavaatteet ovat hyvinkin tarpeen.
Syksy sykähdyttää.
Se soittelee haikeaa melodiaa puiden latvustoissa ja kieputtelee keltaisia koivunlehtiä ympäriinsä. Kun sille päälle sattuu, niin ripauttaa syyssateen ja kohta perään aurinko loistaa koko naamallaan.
Kuulaiden syyspäivien aamun- ja illanrusotukset ovat huikeaa värihehkua. Varsinkin iltaisin auringon painuttua alas mieli rauhoittuu hämärän hyssyssä. Jos vain malttaa hetken olla napsauttamatta yhteenkään lamppuun valoa.
Värikäs luonto on hurmaava.
On glamouria kulkea syksyn punaisella matolla ja hengittää viileää ilmaa, joka tuoksuu kirpeältä, suolta, tuulelta ja ohessa myös lahoavilta sieniltä ja mullalta, ei niinkään kypsyvältä syysviljalta.
Omassa riistapellossakaan ei ehdi kypsyä muu, kuin korkeintaan ohra. Kaura vielä vihreää, rehukaali pientä, herne vasta kukassa ja paleltunutkin. Auringonkukan siemenet menivät sen siliän tien jo kylvötilanteessa keväällä sepelkyyhkyjen suihin, Eivät ehtivät edes mullan alle!
Porot käyvät pellossa päivänokosilla. Sitä ennen tarkastavat, olisiko pihassa vielä jokunen kehäkukan kukka naposteltavaa.
Ensimmäinen syysretkeni suuntautuu lähiseudun maastoon, erätuvalle, joka nykyisin on maksullinen ja numerokoodilla avattava.
Ikiaikaisella KoitiJussin polulla kävellessä tulee tunne, kuin itse Jussin henki olisi seurassa. Jussi on aikoinaan elänyt kauniissa maisemassa, jossa ei teitä ollut. Apostolinkyydillä, suksella, ehkä hevosellakin on pitänyt matkat taittaa.
Polut ja hänen muistonsa ovat säilyneet
Ovatpa jotkut hähneet itse Jussin hahmonkin liikuskelevan nimikkopolullaan. Tarinoita sata vuotta sitten eläneestä miehestä riittää.
Polku on yhä olemassa ja porot likimain ainoat polun tallaajat, mitä nyt satunnainen kulkija joskus eksyy sinne.
Syysilta muuttuu nopeaan koleaksi ja pimenee. Tulillakaan ei tarkene istua kovin pitkään. Sentään nuotiokahvit ja mustaksi palanut makkara lämmittää ja maistuu.
On täysikuu ja tähdet syttyvät.
On pakkasyö ja tuvan suloinen lämpö häviää sudenhetkeen mennessä. Pakko nousta sytyttämään kaminaan uutta valkeaa ja jatkaa uudelleen unta, sitä jossa kuljen KoitiJussin kankaalta kohti Jussin nimikko nivaa. Vieläköhän ahvenet ovat nälkäisiä?
