Talvipolku

Talvipolku houkuttaa siinä missä kesäiset polutkin.
Vaihtoehtona suksille tai lumikengille on välillä mukavaa lähteä lumiseen metsään vain kävelemään. Polut ovat hyvin tallautuneet. Eivät upota, mutta sivuun polulta ei voi poiketa.
Polku on urautunut liki puoli metriä syvälle, opastekyltit juuri ja juuri pilkottavat hangesta.Osaksi niitä on jopa kaivattu esille.
Kävelen metrisen tiiviiksi tamppautuneen lumen päällä.

Eteneminen on hidasta.
Ongelmia ei ole, en vain malta, luonto on kaunis.
En halua kiirehtiä, sillä tämä maailman puhdas valkoisuus häikäisee minut. Vaikka tykky puuttuu tai oikeastaan se on ehtinyt useaan kertaan pudota, ovat puut kuitenkin kauniisti lumipeitteiset.
Metsän täydellinen hiljaisuus hämmentää. Tuuli ymmärtää pysyttellä muualla, Aurinko lämmittää pilarikuusia, joista silloin tällöin putoaa lumihöytyä kimaltelemaan auringon säteiden osuessa niihin.

Minusta tuntuu, että talvi on täällä parhaimmillaan juuri tällä hetkellä. Aurinkopäiviä on ollut niukalti, siksi ne tullessaan tuntuvat juhlalta, eikä tätä juhlaa voi viettää neljän seinän sisällä.
 Minä teen matkaa laavulle, repussa kuumaa juotavaa.

Kovin on lumen suojaamana laavupahanen.  Vierailijoita on käynyt paljon, sillä tulistelupaikka on lapioitu esille.
Kaakaota hörppiessäni mietin, miten mahtavaa olisikaan viettää laavulla tähän aikaan kokonainen vuorokausi. Toivoisin siinä tapauksessa yöksi kirkkaan tähtitaivaan, ehkä ahneuksissani myös täysikuun, vaihtoehtona komeat revontulet. Aamulla olisin yhtä kokemusta rikkaampi tai mistä tietää vaikka useampaa kokemusta.
Joka tapauksessa tämän jätän mietintämyssyn alle.

Revontulimyrsky

Revontulimyrsky

Epämääräinen pakotus, jonkinlainen kihelmöinti kaihertelee sisuksia odottaessani revontulien syttymistä. Ravaan iltayön tunteina levottomana ulos ja sisälle.

Yrittänyttä ei laiteta. 

Lopultakin taivaanrannalle ilmestyy haparoivia ohuita valojuovia. Ne muuttuvat aaltoileviksi,  vihreiksi soihduiksi. Hetkeä myöhemmin tuijotan suoranaista  revontulimyrskyä.  Öisen taivaan tarjoama spektaakkeli on maagista katsottavaa  väreissään ja muodoissaan.

Huipentumaksi muodostuu pään yläpuolelle viuhkamaisesti elävä kuvio. Niska väsyy, silmät ahmivat näkemäänsä, enkä tajua pakkasen purevuutta. Sydämen nopeutunut syke  lämmittää.

Seison lähes suoraan koronan alla, joka laajenee miltei koko taivaan alueelle.  Leimuaa  hetken kiihkeästi, sitten rauhoittuu verkaan, ikääkuin  kirkkaat värit soutaisivat vihreältä pohjalta pakoon.

Paras taide-elämys aikoihin. 
Tulet sammuvat, jään hetkeksi seisomaan tähtien alle.

                                 *

Krapu 9, sanat; soutaa, myrsky, aalto.  Taivuttaa voi ja saa sanoja. Krapu =100 sanan tarina, otsikko mukaanlukien. Lisää kravuista ja kirjoittajien krapuja linkeistä SusuPetal ja Cara

Torstai on toivoa täynnä

Ei koskaan aamulla tiedä, mitä päivä  tuo tullessaan.

Harmittelen huolimattomuuttani, että lääkedosettini aamulaatikko ammotti tyhjänä!  Mitä nyt?

Lähin apteekki on Taivalkoskella, jonne matkaa 35 km. Ei paljon, mutta enemmän kuin vähän.
Yöllä on ollut pakkasta  -26.4, ettei tulipalokiireellä ole tarvis lähteä, mutta päivän aikana apteekissa on kuitenkin käytävä.

Päähänpistosta ehdotan miehelle, mentäisiinkö vaihteen vuoksi Ranualle?

Ehdotus menee läpi, siis Ranualle. Päivä on aurinkoinen ja kuinka ollakaan, aurinkolasit ovat kotona. Ei niitä ole koko talvena tarvittukaan.

Ranualla mies jättää minut apteekin eteen ja ajaa tankkaamaan.  Lähellä apteekin ovea on inva- auto, josta kömpii vanhahko herra havitellen avukseen rollaattoria. Vilkuilen häntä ja kysyn, haluaako hän apua. 
Ei halua, samalla minä  olen jo tempaamassa apteekin ovea auki. Ovi aukeaa ja syliini tupsahtaa  sisältä poistumisaikeissa oleva naisihminen. Ei ehdi kaatua, kun satuin olemaan sopivasti edessä.
Tilanteesta syntyy iloinen nauru.

Apteekissa ei ole jonoa, eikä jonotuslippusysteemiäkään. Siirryn tiskille ja kaivan kelakorttini farmaseutille.

-Voi sentään! Meillä ei ole sinun lääkettäsi, hän toteaa pahoillaan.

-Huomiseksi saadaan kyllä.

En lupaa tulla lääkettä hakemaan, sillä se olisi 150 km mutka.

Lähden apeilla mielin, kallella kypärin etsimään miestäni, joka ilmeisesti on ehtinyt tankilta ruokaostoksille. Mietin, miten asiani hänelle kerron. Harmittaa, miksi piti lähteä merta edemmäksi rohtoa hakemaan?

Kaupan aulassa on Specsaversin silmälasien pesuneiteitä kauppaava mies. Minulla ei ole aikaa hänelle, vaan jatkan suoraan ostoskärryihin porkkanoita valikoivan mieheni luo.

-Arvaa mitä? En saanut rohtoani, se oli niiltä loppu!

Mies tuumaa  vain yks kantaan, jotta jatketaan joko Kuusamoon tai Posiolle. Porkkanat pääsevät takaisin muiden porkkanoiden joukkoon ja ostoskärry kärryjen loosiin.

Siis Posiolle, jonne on 87 km. Aikaa on, sillä päivä ei edes puolessa.  Hieman jännittää, miten Posion apteekki on varustautunut.

Turha huoli. Isompi maalikylä, isompi apteekki luulisin.Tulen hyvillä mielin rohtokaupasta ulos.

Nyt voi tehdä ostokset tai ei! Ensin käydään Nesteen baarissa syömässä herkulliset letut kermavaahdon ja mansikkahillon kera.

Baari on viimeistä pöytää myöten täynnä miehiä.  Tai oikeastaan sen kaikki neljä pöytää ovat melkein täynnä, mutta yhteen sopii me kaksi, kunhan siirretään tuolit niin, että miehet pystyvät seuraamaan telkkarista hiihtokilpailuja.

Kauppastosten jälkeen suunnataan kotiin. 
Leppoisaa ajella läpi kauniiden talvimaisemien ja parasta - huomisaamuksi saan dosettini ajan tasalle. Väliäkös sen enää, että puuttuvan rohdon hakemiseen meni liki päivä ja matkamittariin kertyi kilometrejä  250!

Mies uhrautui, häneltä jäi näkemättä  hiihtokilpailut. Kiltisti tehty.

Turhia lupauksia

Turhia lupauksia

 -Hankala juttu  tämä on.  Näyttelysi ajankohta on todella unohtunut meiltä aikanaan kirjata varauslistalle. Valitettavasti tila on nyt varattu vuosiksi.

-Milloin olet mielestäsi ajan varannut?

Piinaava hetken hiljaisuus ja Annelea alkaa kylmätä. 

Hän oli teettänyt valokuvasuurennokset aikaa sitten.Tänään hänen oli määrä hakea ne  kehysliikkeestä pohjustettuina ja raameissa!  Hän kuvitteli olevansa ajoissa asialla, sillä näyttelyn avajaiset oli suunniteltu ensimmäinen maaliskuuta.

Annele tuntee  räjähtävänsä suuttumuksesta, sillä hänen  koko kroppansa alkaa täristä. Muuttuuko hän huonosti käyttäytyväksi akaksi?  Nippa nappa säilyttää malttinsa, sillä ei tämä maailman loppu ole, vaikkakin yhden unelman hautajaiset.

Joskus elämä on veteenpiirrettyjä lupauksia tai ainakin pari muuttujaa.

*

Krapu 8, avainsanat; muuttua, hankala, loppu. 

Ohjeita ja lisää krapulinkkejä löytyy klikkaamalla Susupetal ynnä Cara

Myllyojan talviuni

Siinä se on.
Myllyoja ja Myllyojan poukama uinumassa talviuntaan. Tällä kertaa ilman jääpeittoa.
Tonko viettää talvensa sulassa poukamassa. Elelee jossakin rantapenkan suojissa. Rantapenkan, jonka päällä komeilee liki metrinen lumikerros ja jonka törmällä minä kesäisin yritän narrata tuota  kaunista kalaa.
Useamman kerran tonko narraa minua ja saan tulla ojalta pois ilman saalista. Joskus räväkkä kala on kuitenkin varomaton ja joutuu pannulleni.

Nyt oja virtaa siis vapaana. Se virtaa syvällä, enkä ihan penkalle rohkene hiihtääkään. En välittäisi pulahtaa suksineni alas veteen.

Tänään maailma näyttää harmaalta. Näyttää kuin pilvet roikkuisivat erikoisen alhaalla, vaarojen huiput ja pisimmät puutkin ovat kuin pilvenpainamia.

Ojanpenkan vitivalkoisessa lumessa erottuvat talven lumisateiden kerrokset. Vaikka monessa välissä on tiivis lumi, silti hanki on tosi upottavaa. Ilman suksia tai lumikenkiä siinä pääsee eteenpäin korkeintaan konttaamalla ja sekin peräti työlästä.
Ei kannata kokeilla hyppyä suksen päältä hankeen!

Tykyt ovat ehtineet pudota puiden oksilta useampaan kertaan ja siitäkös puut tykkäävät. Monet kaariholvit ovat oienneet. Toki hennoimmat tervalepät ovat yhä nöyriksi painuneina. Eivät ole jaksaneet suoristaa varttaan.

Ojan ympäristön metsä on hiljainen. Minne lie linnutkin kadonneet? Vain riekon jälkiä näkyy monin paikoin, missä riekko on piipahtanut rantapusikon koivujen ja leppien silmuja syömässä.   Porot ovat siirtyneet ruokintatarhoihin, kun jälkiä ei näy, mutta sen sijaan jäniksen ja ketun reittejä risteilee siellä täällä.

Suurimmat jäljet teen minä itse suurine suksineni.
Ne kaksi vierekkäin kulkevaa ovat kuin isot haavat ehjällä pinnalla, jotka seuraava lumisade peittää. Vajaan kahden viikon takaista latuani ei näy enää lainkaan.

Päivän painuessa pielukselleen, tämän päiväisetkin jälkeni jäävät jonnekin kaukaisuuteen.  Ovat kohta eiliset.

Reipas Punahilkka

Punahilkka

Punahilkka koputtaa  mummon mökin ovelle  ja rymistelee saman tien huoneeseen. Heittää postit pöydälle ja rojauttaa itsensä pitkin pituuttaan sohvalle.

-Mummo, et usko, miten rankkaa kävellä tänne?  Melkein ei olis jaksanu. Tytön suu  käy lakkaamatta  ja  sormet näpyttelee älykännyä.

Mummo on hiljaa.  Viimein Punahilkka nousee katsomaan.

-Oot sä kipee? Vai kuollu? Tai jotai?

-Hitto, oot karseen näköne. Onks sut hakattu?  Raiskattu tai jotai?

Ei vastausta. 

Punahilkkaa ihmetyttää  mummon silmät, karvaiset korvat ja suunnaton suu.

-Hitsi kauheeta, sä ootki susi! Missä  mummo?

Punahilkka raivostuu, vetää suden korvistaan peiton alta. Paiskaa  nurkkaan ja viiltää leikkuuveitsellä mahan kokonaan halki.

Haavasta pulpahtaa mummo!

Krapu7, sanat: nurkka, sohva, huone. Annettuja sanoja saa taivuttaa. Krapu on sadansanan kirjoitus, otsikko mukaanlukien.

Krapuilijoiden linkit ja heidän krapunsa löytyvät klikkaamalla Susupetal ja Cara. 

Lumitöitä

Lumitöitä

Lumityöt ovat olleet minulle talven hyötyliikuntana eliittilaji.  Vaan kuka uskoo, että ne ovat suoranainen intohimoni? Heh, heh, ei kukaan! En usko itsekään. Ainakaan tämän talven jälkeen.

Silti talvi on minulle mieluinen, toki lumityöt vähennettynä kaksi kolmasosalla. Ei muuten, mutta kroppani tykkää jo huonoa  tiheistä  kolaussessioista.

Ehkä olisi luovuttava pihan kahdesta puusta, että suuri lumilinko mahtuisi linkoamaan enimmät lumet. Eri asia, raaskinko luopua. Varsinkaan naavaisesta kuusesta, johon liittyy muistoja.

Mitä turhia valitan?

Pukkasin juuri koko aamupäivän lunta. Työn valmistuttua minua ihastutti vitivalkoinen tiptop kolattu piha. 

Heittäydyin mielijohteesta selälleni paksun pehmoisen lumen syliin. Katselin harmaasävyistä taivasta ja tuuli pölläytti puuterit naamalleni.

*

Krapu 6, sanat; intohimo, syli, muisto.

Krapulijat ja krapuja löytyy klikkaamalla Susupetal ja Cara.