Erilainen kesä

Erilainen kesä

Alkoi kesä, jatkui korona, päivittyivät kesäsuunnitemat. Minunkin valokuvanäyttelyni avajaiskutsut lojuvat edelleen pöytälaatikossa.

Keskiviikkoaamujen Koronakesän seniorijumpasta muodostui tämän kesän tärkein viihdyttäjä. Vauhdikasta menoa Luppoveden rannalla, lisukkeena seurustelua ja ohjaajan keittämät nokipannukahvit. Tottakai kaikessa turvavälit…..

Vastoin ennakkouhoilujani tulin hankkineeksi juhannuskukkaset kahteen ruukkuun.  Rankat kesäsateet hukuttivat ne kuitenkin. Harmistuin ja ostin uudestaan kukkia, nämä upouudelle pihaterassille, mutta lyhyeksi jäi sekin ilo. Paleltuivat jo.

Sisäinen pakko on ajanut minut kesän aikana useimpia kertoja retkelle. Välillä tasaisille, kangasmaita halkoville poluille, joskus vaaranrinteille puuskuttamaan kaikki tympeys mielestään ulos.

Kesän rippeiksi osallistuin eilen kampanjaan– Nuku yö ulkona. Raikasta oli, vaikka ilmaan sekoittui tervaksen tuoksuista  nuotiosavua.

 

Krapu 36, sanat uudestaan, maa, viihdyttää. 

Krapu on otsikko mukaanlukien 100 sanan kirjoitus. Kirjoitusaikaa on viikko ja uudet sanat löytyvät sunnuntaisin Susupetalin blogista, jonne voit myös jättää kirjoittamassi kravun linkin. Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossa. 

kuvalisäys 31.08 

Otan oman hetkeni

 

Otan itsekkäästi oman hetken ja livahdan retriittiini. Omaan tuttuun maisemaan, vielä kesän lämmön hyväilemään, mutta aavistuksen jo syksyn sävyttämään.

Teen mielenmatkaa jonnekin. On sama, minne. Hurjaa joka tapauksessa tämä ajan kiihkeä vauhti, jota vastaan tuloksetta koetan pyristellä.  Vain kuukausi siitä, kun tähän, osin hajonneeseen ja lahoon hirsiseinään nojatessani ajatukset olivat taivaalla. Siellä, missä haarapääskyset sukkuloivat ja visertelivät. Silloin ajatukset olivat sinisessä vapaudessaan. Nyt sydänalaa kaihertaa ripaus haikeutta.

Nojaan pitkän tovin seinähirsiin. Silitän nöyhtääntyneen harmaan puun pintaa. Ihaillen nurkkasalvosten taidokkuutta ja olen herkällä kuulolla, josko hirret kertoisivat menneestä. Varmasti rakennuksella on kiinnostava historiansa. Minulta se kuitenkin pysyy salassa.  

Seuraan hetken keltaisen koivunlehden leijailemista maahan.  Matka syksyyn on aluillaan, vaikkei kesä olekaan mennyt pois. Illat ovat hämärtyneet,  suon tuoksu on muuttunut sitten hilla-ajan ja tuuli, vaikka hentokin vire on saanut  viileähkön vivahteen. Ei ole suvituuli enää, on kirpeämpi ja saa helposti hytisemään.

En jää sen kummemmin syksyajatusta märehtimään, minähän rakastan kaamosta! Istun mättäälle ja haron suuhuni varvikosta kypsiä mustikoita. Saan sormet ja suun äkkiä mustikkaisiksi.

Halla kävi muutamana yönä, mutta säästi mustikat. Ne vähät, joita sentään paikka paikoin hieman oli.

 

Retkilläni kaipaan poronkellon kilkatusta.  Siihen ääneen on mukava havahtua. Nyt ei kilkatusta kuulu, ei näy porojakaan. Vasta lähempänä kotia vastaan hölkyttelee valkoinen poro. Albino ei taida olla, sillä  selässä on hieman harmaita karvoja sekä musta kauneuspilkku kaulalla, eikä silmätkään punaiset.

Katsotaan silmästä silmään, toivotetaan toisillemme ja sinulle, hyvä lukija hyvää päivän jatkoa.

 

Helle hemmottelee laiskottelijaa

Siirrän puutarhatuolini varjoisampaan paikkaan pois suoranaisesta auringon heloituksesta. Nostan jalat toiselle tuolille ja nojaan selustaan. Pidän luppoa.Suljen nautinnollisesti silmät ja vedän hellehatun reunaa hieman alaspäin. Olotila lähentelee nirvanaa. Keskellä päivää koko luomakunta tuntuu torkkuvan, en yksin minä. Ei livertele yksikään lintu, tuulikin on hissukseen. Vain jokunen itikka rohkenee rikkoa idyllin tulemalla inisemään korvan juureen.  Läps ja henki pois!Pari viikkoa kestänyt hillaralli ohimenevällä tiellä on tauonnut. Naapurin kesäasukkaiden ruohonleikkuri on hiljennyt, mutta ruohon aromikas tuoksu tupsahtaa ajoittain nenääni. Taivaalla purjehtivat poutapilvet, eikä niilläkään kiire.

Aikoja sitten kesannoksi jääneen pellon kesäkuinen kullerokeltaisuus on vaihtunut rantatädykkeen sinisyydeksi. Ennen sitä pelto oli kurjenpolvien  ja niittyleinikin värittämä. Nyt paikoin rantatädykkeen kaverina kukkii maitohorsma.Raotan silmiäni ja jään seuraamaan kimalaisen lentelyä kukasta toiseen. Näköjään se valitsee mieluiten kultapiiskut eli värillä tuntuu olevan väliä.

Saan seuraa. Komeasarvinen poro tepsuttelee pihaan. Emme häritse toisiamme. Poro hamuaa pihan maitohorsmat, eikä edes vilkaise minuun.  Vielä pari viikkoa sitten porot olivat takkuisia, kun vanha karva lähti tukkoina.Herkkää vasan ruokahetkeä taisin häiritä kuvaamisen verran. Hyvin tarkkaan vaadin seurasi toimiani, mutta imetys ei keskeytynyt.

Marjastuksestakin pidän tänään vapaapäivää, enkä ihan helteellä suolle rohkenekaan.  Parasta huvia vetelehtimisen päälle on käydä uimassa ja siirtyä sitten vaikkapa Baden Badeniinsa lukemaan.   Itikkakesä tämä on ollut, mutta toistaiseksi en ole tarvinnut öljyjä, enkä muitakaan karkottimia mäkäräisten ja muiden inisijöiden suhteen. Kaipa olen jonkun sorttinen paksunahka!Hyvää kesää teille, sillä kesähän jatkuu, vaikka hieman haikeana katselin aamulla, miten pihakoivu alkaa kellastua latvuksistaan.