Reissunaiset
Kaksi väsynyttä retkeläistä istahtaa ahkioidensa päälle. Matkan on pysäyttänyt poroaita, jota ei karttaa tutkimalla ole.
Kompassisuunta on otettu väärin. Parempi kuitenkin syyttää
paperikartan kulunutta aukeamaa, kuin toinen toistaan.
Aidan alta kaivautuminen vie aikaa ja hämärä hiipii huomaamatta.
Onneksi pimeää helpottamaan on nousemassa kuu.
Aidan toiselta puolen löytyy heikko moottorikelkan jälki,
jota myöten reissulaiset lähtevät hiihtämään kelkan menosuuntaan uskoen selviytyvänsä
ihmisten ilmoille.
Tuntien kuluttua metsänrajasta erottuu rakennus. Naiset tunnistavat
paikan, jättävät oven auki mennessään sisään.
Kuu valaisee kirkon pimeää käytävää, myös alttaritaulun enkeliä,
joka levittää siipensä kuin suojellakseen käytävällä seisovia naisia.
Tunnelma pimeässä kirkossa on taianomainen. Lopulta tunneryöppy purkautuu kyyneliin.
Krapu 48, sanat: taianomainen, paperi, hiipiä.
Krapu on otsikko mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin SusuPetalin blogissa, jonne voit myös linkittää oman krapusi.
Taianomainen tuo ylin kuva!
VastaaPoistaEi ihme, että ponnistus päättyy kyyneliin, raskas taival takana ennen kuin tuttu rakennus on näköpiirissä.
Kiitos. Ymmärrettävästi tulee pelko puseroon, kun on erämaassa, eikä tiedä sijaintiaan. Ei tainnut olla älykännyaika, kartan ja kompassin avulla vain.
PoistaIso taakka katoaa, kun tajuaa olevansa taas kartalla.
Ylin kuva hieno, taianomainen ja teksti myös. Alemmassa kuvasssa sympaattisen näköinen rakennus, hieno kohde hiihtäjille. Eksyivät hienoon paikkaan.
VastaaPoistaKiitoksia.
PoistaTuo sympaattisen näköinen rakennus on kirkko ihan oikeasti. Tosiaan - hyvin oli eksytty.
Ylin kuva on minustakin taianomainen ja siitä huokuu talvi ja pakkanen. Tuossa tilanteessa varmasti pelottaa. Kerran Kolilla hiihtolomalla eksyttiin ja oltiin aivan pihalla. Pojat olivat pieniä eikä uskallettu paljastaa, että pihalla ollaan. Onneksi oli päivä eikä mieletön pakkanen. Sitkeästi hiihtämällä löydettiin sitten tuttu latu ja päästiin lämpimään. Mutta kyllä väsytti.
VastaaPoistaKiitos. Toki pelottaa, se on selviö.
PoistaTeillä onkin ollut hurja juttu, kun olitte lasten kanssa. Eksyminen ei ole koskaan leikin asia. Ei nykyäänkään, vaikka on kaikki paikantimet.
Samaistuin kerrontaasi. Tullut aikoinaan pimenevässä illassa Koillismaalla metsässä kierrettyä kehää. Metsä muuttuu tuntemattomaksi kun pimenee.
VastaaPoistaJäljet vasta sataneessa lumessa näytti että kehää kierretään.
Pelko tulee ja helpotuksen itku kun selviää ihmisten ilmoille.
Upeat mystisen tunnelman kuvat.
Se on totta, kun on joutunut harhaan, niin metsä kasvaa ja on pian aivan vieras.
PoistaSEn verran olen myös täällä talvella ollut hukassa hiihtoreissullani, että ehdin hakea jo kiivaasti omia jälkiäni. Mutta se tunne, kun viimein on onnellisesti selvillä vesillä, on äärimmäinen kiitollisuus.
Kiitos kuvakehuista.
Kuu ja sen valo on kyllä nappisuoritus kuvaajalta. Tarina herkistää aitoudellaan. Uskon, että meillä on aina vahti mukana kiperän paikan tullen :)
VastaaPoistaKiitos paljon.
PoistaNäin uskon myös, että monesti tilanteen jo muututtua kiperäksi, apu ilmestyy yllättäen.
Uuna sen sanoo. Hieno tarina kuvineen, kiitos!
VastaaPoistaKiitos. Tuossa ylempänä kerroin kommentissani Uunalle, please, vilkaisehan siitä.
PoistaHieno tunnelma kuun valossa ja onnellinen lopputulos - tunteikas ja väsyttävä olo varmasti lopussa.
VastaaPoistaKiitos. Mukavampi kirjoittaa onnellinen loppu. Siihen sai paremmin myös ujutettua yhden annetuista sanoisat, joka vähän tuottikin minulle tuskaa.
PoistaKiitos. En millään voinut jättää naisia yöksi erämaahan, vaikka ensin niin ajattelin. Kyllä he olisivat pärjänneet. Ahkioissa oli makuukset ja evästä.
VastaaPoistaOli kuitenkin mukavampi kirjoittaa heidät löytämään kirkko ja se tyhjän, pimeän kirkon ja sinne osumisen taianomaisuus.
Hieno tarina ja onnellistakin onnellisempi loppu.
VastaaPoistaKiitos paljon. Mukavampi kirjoittaa naiset suojaan, kuin jättää erämaahan.
PoistaHyvin uskottava tarina, ja rasituksen loppu oli onnellinen. Aivan koin itsekin naisten huojennuksen.
VastaaPoistaOlet lahjakas kirjoittaja.
Kiitos kehustasi.
PoistaOnnelliset loput sävyttävät vaalein värein rankkojakin tarinoita. Olen tavallisimmin onnellisten loppujen kirjoittaja. Tietenkin tositapahtumat tulee kirjoittaa niin kuin ne ovat tapahtuneet.
Hieno krapu ja upeat kuvat!
VastaaPoistaKiitos paljon.
PoistaOlipa jännittävä taipale, ja rauhoittava loppu sille:) Sinä voisit varmaankin kirjoitttaa vaikka romaaneja! Pimeässä tuli tänään taas minunkin linja-autolle menijöitä saateltua.
VastaaPoistaEnhän nyt sentään roomaania, mutta kiitos kehusta! Kirjoittamisesta kyllä tykkään ja erittäin näistä joka viikkoisista jutuista, joissa saa annetut kolme sanaa kuvittaa 97:llä sanalla.
PoistaKoulu- ja työpäiväläisillä on aamut ja illat jo pimeän aikaa. Tämä on tätä aikaa, muuttuakseen jo kohta joulun jälkeen.
Tämä tarinasi kuljetti minut takaisin kummitätini tuntoihin.Hän kertoi minulle tänä kesänä,kuinka olivat kerran vaelluskaverin kanssa eksyneet reitiltä Kilpisjärven maisemissa ja löytäneet määränpäähän vasta iltapimeällä.Itkuun purkautuivat heidänkin tunteensa.
VastaaPoistaJotenkin tuo kirkkoloppu oli kuin piste iin päälle hienoon krapuusi.
Maagisen kauniit kuvat.
Ja bannerikuvasi kauniin heinikon tupasvilloineen on syksy vienyt ja lumikin satanut korsille.
Usein juuri ahdistava ja pelottava tilanne päättyessään onnellisesti purkautuu kyyneliksi. Kiitos muistelustasi.
PoistaTässä tarinassani on osa ihan oimeasti tapahtunutta, osa fiktiota. Oikeasti naiset päätyvät retkellään kirkkoon, mutta ei vaan ollut yö, eikä aivan pimeä kirkko.
Bannerikuva teki mieli vaihtaa, edellinen oli vuodenaikaan nähden niin kesäinen.
Eivät kyllä ihmistenilmoille päässeet kelkanjälkeä. Muistelen, että tuolta on matkaa viitisen kilometriä lähimpään asutukseen.
VastaaPoistaKirkon tunnelma on kyllä taianomainen. Varsinkin, jos menee sisään ennenkuin avaa ikkunaluukut ulkopuolelta.
Naisten onnistuu kait poromiesten kelkanjälkeä päästä kirkon luo ja se jo luo turvantunnetta, että joku liikkuu niillä main. Aamun tullen löytyy latukin, jota myöten loppureissu päättyy onnellisesti.
PoistaUpea taianomainen kuva.
VastaaPoistaJännittävä kertomus.
Varmaan kyyneleet olivat helpotuksen kyyneleitä, kun päätyivät viimein tuttuun paikkaan.
Hyvää viikonloppua sinulle!
Kiitos. Loistavaa viikonloppua myös itselle.
PoistaIso helpotus todella, kun pitkä ja umpimähkäinen hiihtäminen johtaakin tutun paikan ohi. Helpotuksen kyyneleet, kun hätä on ohi.
Jännittävä tarina. Hyvä, että kirjoitit onnellisen lopun. Jotenkin mä aina ajattelen, että niin kaikki tarinat pitäisi loppua edes paperilla joko onnellisesti (kunhan ei naiivisti) tai ainakin avoimesti, jossa siis vielä näkyy toivon mahdollisuus. Tosielämä kun on ihan tarpeeksi rankkaa! Kaunis kuva luo toivon tunnelmaa jo itsessään.
VastaaPoistaKiitos. On mukavampi todellakin kirjoittaa onnellinen, siis hyvä loppu, kuin jotain traagista.
PoistaKuukuva on otettu aivan kodin läheltä. Kuvaan usein tuota keloa. Alempi on vanha erämaakirkko Pielpajärven rannalla, jossa olen käynyt usean kerran sekä talvella että kesällä.
Piti siis kirjoittaa, että kauniit kuvat! Myös kuva kuusta ja puusta on upea.
PoistaOijoi! Huomasin pidättäväni henkeä, kun aita tuli avstaan! Aivan upeeta, ettei syytöksen sanat alkaneet singahtelemaan naisten välillä, se osoittaa todellista ystävyyttä!
VastaaPoistaHullaannuin kuutamokuvasta, mutta varsinkin Pielpan kirkon kuvasta. N. 30 vuotta inarilaisena tutuksi tullut, aina käy lämmin läikähdys sydänalassa. Ettei naiset kuitenkaan kohdanneet paikan kummitusta
Yleensä tiukan paikan tullen yhteistyö tiivistyy tai sitten käy just päinvastoin. Tässä tapauksessa hyvä vaihtoehto puhaltaa yhteen hiileen.
PoistaKiitos, että tarina ja kuvat kiinnostivat sinua.
Pielpa on minulle myös melko tuttu paikka. Suuntaan kulkuni sinne aina, kun on mahdollista. Tuntuu juhlavalta hiljentyä pikku kirkon penkissä. Kummitus ei ole tervehtinyt minua mitenkään, tuskin reissunaisiakaan.