Joulu, joulu tullut on..

 ... juhla armahainen.

On aatonaatonaatto ja kaksi yötä jouluun, mutta meillä tänään kuin olisi jouluaatto, sillä vuosien mittaan joulun aloittaminen on aikaistettu ja oikea aatto on jo juhlaa.

Kuusi on pirtissä, kynttilöineen ja koristeltuna. Jouluvaloja ikkunoilla ja pihalla, sekä herkkua pöydässä. Mieli on levollinen ja kiireetön.

Pari lämmintä, plusasteista edellispäivää ja yötä ovat ohi ja parhaillaan pakkasta -20.1, vaikka sääennustus lupaa -5 päivälle ja yölle -18.  Hyvä näin. Onhan minulla kaksi sangollista vettä ulkona jäätymässä. 

Tänä iltana sinihopeinen hämärä laskeutuu

pihamaan ylle, tienoo on valkoinen.

Pihapenkki on lumen peittämä ja joulu esittää meille kutsun

-arkihuolesi heitä, maailma on kaunis

ja meillä on joulu.

Joulutarina, jonka tapajhtumat ovat vuoden 1996 jouluaatolta. Eka kerran julkaisin sen blogissani v.2020 joulukuussa. 

On jouluaatto.

Ensimmäistä joululomaansa pohjoisen hangilla viettävä seitsemänvuotias tyttö ei malttaisi odottaa iltaa, vaan lähtee hiihtämään.  Äiti on asiasta eri mieltä, mutta ehtii vain huutaa ovenraosta.

-Muista, pimeä tulee täällä pian. Älä hiihdä kauas.

Tyttö ei kuule äidin varoitteluja, mikä on tietysti karvahatun syytä. Tieten tahtoen hän ei ole tottelematon, ei varsinkaan jouluaattona, sillä aivan varmasti tahtoo nähdä joulupukin.

Hiihtäminen on hauskaa. Metsän hiljaisuus ja samalla sen salaperäisyys viekoittelevat hiihtäjää yhä ja yhä jatkamaan matkaa.

Ajantaju katoaa.

Hämärä syvenee ja ladun vierustan komeat tykkypuutkin kasvavat huomaamatta jättiläisiksi, melkein taivaaseen asti. Koko maailma on salaa verhoutunut hopeaviittaan. Myös tähdet ovat syttyneet.

Tyttö hätääntyy. Hän ei tiedä, pitäisikö jatkaa eteenpäin, vaiko kääntyä? Onko tämä ympyrälatu, jollaisia hän on tottunut kotona kiertämään, vai ei? Vieras latu on vieras latu.

Sormia ja varpaita paleltaa, mutta tyttö jatkaa eteenpäin. Ensimmäinen ja ainut hiihtäjä, jonka hän ladulla kohtaa, ohittaa ja pysäyttää hänet.

-Mihin noin pieni tyttö aikoo näin hämärässä ilman retkivarusteita? Ei kymmeneen kilometriin ole autiotupia, joten parasta sinun on kääntyä takaisin.

Mies ei ole pelottava. Hänellä on pakkasen huurruttama vitivalkoinen parta ja kulmakarvat, mahtava karvahattu ja karvarukkaset. Mies vetää tytön käsistä lapaset. Sulkee pienet kylmettyneet kädet omiin suuriin ja lämpimiin käsiinsä ja puhelee rauhoittavsti.

-Olet hiihtänyt kylältä pitkän matkan, käänny ihmeessä takaisin, että jaksat. Tuo kirkkain tähti valottaa matkaasi ja antaa merkkiä oikeasta suunnasta. Älä poikkea ladulta. Joulusaunaan ehdit ja myös joulupukin juttusille. Ei se vielä ole vieraillut, mutta vanhempasi ovat varmasti huolissaan.

 Hämmentynyt tyttö kääntää suksensa saatuaan lämmitetyt lapaset käsiinsä ja lähtee rivakasti sujuttelemaan.  Mies katsoo tovin hänen peräänsä ja katoaa mutkan taa.

Myöhemmin illalla tyttö kertoo joulupukille hiihtoretkestään. Katsoo pitkään ja hyvin tutkivasti pukkia ja viimein rohkenee kysymään.

-Olitko sinä, jonka näin ladulla vai oliko se suojelusenkeli?

Toivotan Teille hyvät lukijani ja blogivierailijani, Hyvää joulua!