Asiat ovat Karsikonperällä kohillaan.
Helmikuu lähenee loppuaan, enkä ole töpeksinyt isommasti. Toivottavasti en loppukuussakaan.
Pakkasöinä on ollut noin -28 astetta ja yö yöltä kirkastuva kuutamo. Parhaillaan kuu on puolivälissä kasvamistaan.
Revontuletkin useana yönä loimunneet. Ehkä mokasin siinä, etten viitsinyt tai muistanut yhtenäkään iltana laittaa kameraa valmiiksi jalustimeen. Kun heräsin puolen yön jälkeen ikkunan takana loistavaan vihreään, minulle tuli hoppu.
Kuvasin kännykällä ikkunan läpi. Ehdin sentään sammuttaa yövalon, mutta makuuhuoneen kattoon heijastava lämpömittari jäi kääntämättä syrjään. Heijastus näkyy kuvassa piharakennuksen seinään.
Tykkyjen kuvaaminen tältä talvelta oli hilkulla jäädä.
Olisi se harmittanut, mutta ehdin, sillä viime hetkillä hiihdin tykkymetsässä. Oli aivan mahtavaa kierrellä suksilla kansallispuiston vanhojen puiden metsässä. Seuraavan päivän tuisku pudotti ison osan talven 2026 tykyistä.
Eilen eivät asiat menneet niin, kuin olisivat voineet.
Oli huono juttu lähteä suksilla, sillä kylmä ilma kävi pahasti henkeen. Minun täytyi pitää usein paussia. Valitan lisää, ei ollut luistoakaan! Pakkasviti piti huolen, kuin olisin tuhkassa lykännyt suksiani.
Yhdeksän hyskyvaljakkoa paineli ohi, siis 54 koiraa. Yhtään haukkua ei kuulunut, ainoastaan joka reestä käden heilautus tervehdykseksi minulle. Hello! Hello!
En minä koirien baanalla ollut. Muutaman metrin sivussa katselin niiden vauhdikasta menoa. Sitten siirryin valjakkoreitille päästäkseni helpommalla.
Jotenkin sain koirien innosta energiaa itsellenikin.
Osallistun Kristiina K:n helmikuun haasteeseen näillä olemattomilla mokillani pahempien puuttuessa tällä kertaa.
Mukavaa helmikuun loppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti