Kohtaamisia

Auringon valo siivilöityy puiden lomasta järvipolulle. Aamu on tyven, kello kai liki seitsemän, kun kävelen reipasta vauhtia vielä reippaampien askelten perässä pysymättä tahdissa kuitenkaan.

Laulurastas lurittelee ihanasti sekin mielissään kauniista aamusta. Erotan myös peipon riemukkaan liverryksen. Odotin ja toivoin, että käkikin kukkuisi soolonsa muiden osaajien sekaan, mutta ei ole vielä ehtinyt tänne asti. 

Nautin soutamisesta. 

Minulla on peränpitäjä, joka ohjaa veneen pikkujärven vastarannalle katiskojen viereen. Tällä kertaa on kalaonnea. Parista katiskasta nousee lounastarpeet kahdelle päivälle. Oli hauki ja sopivasti ahvenia keittoa varten. 

Suurkiitos Ahti ahvenista, muistin sanoa soutaessani kotirantaan. Saalis perattiin heti, minä ahvenet ja mies fileoi hauen.

Kalanperkauksen aikaan alkoi sade, eikä vain ripotellut, vaan kasteli kalastajat.  Routa on sulanut ja sadevesi uppoaa saman tien maahan.

Sade ei haitannut päiväsuunnitelmia. 

Moni muukin oli rohjennut sateeseen. Rouva metso, tuttavallisesti koppelo oli metsäautotiellä nokkimassa hiekanmurusia. Lähestyimme sitä hitaasti, eikä sillä ollut kiire lehahtaa lentoon. Tuntui, ettei rouva millään olisi halunnut siirtyä märkään ojapensaikkoon. Ei kuitenkaan malttanut taapertaa  auton edessä, vaan nousi siivilleen.

Vähän aiemmin kaksi kurkea olivat tieojasta saalistamassa sammakoita. Auton ääni häiritsi ja linnut lensivät matalalentoa raskain siiveniskuin tiensuuntaisesti pitkän matkaa. Harmittelin, miksi kamerani oli taskussa. 

En harmitellut pitkään! 

Tuulilasin pyyhkijät sutivat nonstoppina lasia, siksi tihrustin vesipisaroiden sumentamasta auton sivuikkunasta, ettei enää jäisi mitään puoleltani huomaamatta. - Seis, seis! pyysin kuljettajaa. 

Hän peruuttaa ja voi ihme, mitä ojanpenkan toisella puolen onkaan! 

Pienen pieni poronvasa kömpimässä jaloilleen, jotka olivat niin hontelot, että pikkuinen huojui eestaas. Emo ei ohimenevästä autosta piitannut, mutta auton pakittaessa ja pysähtyessä, se havahtui.

Vasa oli varmasti vain tunnin, parin ikäinen. Kohta emonsa perään koikkelehtiessaan, se näytti olevan vain pari pitkiä jalkoja isosilmäisen pään jatkeena.

Emo katsoi viisaammaksi siirtyä metsään, kuin olla minun tuijotettavanani. Pikkuinen koetti pysytellä perässä, mutta töin tuskin se onnistui. Se horjahteli, kaatui. Kömpi pystyyn ja yritti loikata puolukan varpujen yli. Usean kerran se tupsahti päin emonsa kaviota ja taas nurin. Voimia kuluttavia nuo ensi askeleet. Tunsin suurta hellyyttä pikku poroa kohtaan.

Kuusten suojaan katosivat. Mielessäni toivoin molemmille hyvää elämää.