Mustikat ovat kypsyneet

Kävin tänään kolmannen kerran poimimassa mustikoita. Pari tuntia meni kuin siivillä ja kolmen litran vetoinen pikku sanko oli täynnä mustikkaa. Aina ensimmäiseksi marjaan mennessäni maistan, minkä makuisia kunkin alueen marjat ovat. Mustikoidenkin maku riippuu kasvupaikasta jonkun verran. Minulle maistuvat makeimmat marjat, olivatpa mitä laatua tahansa.

Kapusin rinnettä ylös maistellen siis välin muutaman marjan. Olin iloinen mahdollisuudesta vuosien jälkeen poimia mustikkani tutulta vaaran rinteeltä. Monta vuotta ulkomaalaiset marjanpoimijat ehtivät sinne ennen minua. Ensin yritin olla samoilla rinteillä heidän kanssaan, mutta väistin sitten. En sietänyt heidän meteliään paikassa, jossa minua aina oli puhutellut hiljaisuus. Korkeintaan kuulin yksin ollessani tuulen huminan ja kuivien oksien rapinan jaloistani.

Nautin marjastamisesta ja nimenomaan mustikoiden käsin poimimisesta. Puolukat poimin koneella. Koskaan en ota kiirettä, enkä tinkiä marjamäärästä mukaan. Viivyn niin kauan, kuin on mukava poimia. Kuvaan maisemat ja marjasaaliini, vitkalaukaisimella saa itsensäkin kuvaan. Tämän kuvan nappasi kuitenkin mieheni, joka oli myös poimimassa.

Tänään on ollut yksi niistä harvoista heinäkuun kauneimmista ja lämpimimmistä päivistä. Puseron sai jättää kotiin, mutta vesipulloa  ja lippistä ei passannut unohtaa. Auringon paiste ja leppoisa lounatuuli pitivät kaikki öttiäiset pelipaikalta jossain muualla.  Muurahaiset jaksaa helteellä, niillä on joka pesällä rakennuspuuhat kesken. Edellispäivän kohtaaminen kyykäärmeen kanssa piti minut tavanomaista tarkempana, mihin kättäni työnsin.

Ei käärme eilen kuitenkaan hillanpoimintaani onnistunut keskeyttämään. Käärme oli yhtä paljon säikähtänyt, mitä minäkin. Se luikerteli jaloistani vikkelään kanervikkoon.

Hilla-aika alkaa olla lopuillaan. Vanhaa hillaa on jo soilla paljon. Onneksi mustikat kestävät kypsinä paljon pitempään. Itse kerään ne mieluummin kauden alussa, jolloin marja kestää hyvin poiminnan, ei mene sormissani rikki.

Tämä pikku öttiäinen tuli marjasangon mukana kotiin. Huomasin vasta peratessani, kun oikeasti noin sentin pituinen tyyppi mittaili sangon reunan ympärysmittaa. Kun se sai kierroksen valmiiksi, hellyin ja otin sen sormieni väliin kiikuttaen pihametsikköön mustikan lehdelle.

Joku perhosen toukka kaveri kai on? Mittarimato ainakin.

Mustikka maistuu minulle parhaiten hieman lusikalla muusattuna ja nokare vaniljajäätelöä kyytipoikana.

Miten se teille maistuu? Entä poimitteko käsin vai koneella? Älkää kukaan marjastaessanne eksykö suolle tai metsään.