Ilahduin, kun näin toukokuun vierailullani siskoni kodin pihapuussa roikkumassa tutut tuikkupullot. Muistelin, miten vihreän ja sinisen lasin läpi hohtava valo loi tunnelmaa hämyisiin syysiltoihin.
Keväällä yksi veljistäni kuoli. Hautasimme hänet lapsuutemme kotiseurakunnan kirkkomaahan. Viikko lapsuusmaisemissa oli raskas, se nosti monet muistot mieleen, niin kipeät kuin ihanatkin.
Keltaisia kukkia riittää pitkin kesää. Ensin voikukat, sitten rentukat, kullerot, niittyleinikit. Vanhat pellot ja kosteikot näyttivät hurmaavilta.
Hevosmuurahaiset päättivät vallata talon. Pakko meidän oli nöyrtyä niiden edessä. Meni parisen viikkoa saada aikaan jättimuurahaisilta suostumus, että katosivat metsän puolelle.
Ei kanneta niille kaunaa, jos ei nekään meille.
Uimavedet eivät oikeastaan lämmenneet koko kesänä. Syvien lampien vesi pysyy helteelläkin kylmänä. Tänä kesänä en ole uinut montakaan kertaa, mutta tutustuin uuteen vesikasviin. Se on nuottaruoho ja sukua sinilobelialle. Nuottaruohoa ( Lobelia dortmanna ) kasvaa monin paikoin rantavesissä.
Keväällä hentomielisenä pelastin kaupasta alehintaan kuihtuneita pelakuita. Nimesin punaiset Pelle, Pietari, Pena, Pontus, Paavo ja myöhemmin saamani vaaleanpunaisen Pipsaksi. Tunnistan vain hänet ja muita puhuttelen ollakin p-alkuisella nimellä.
Kaikki Peet voivat huonosti jatkuvan sateen takia.
Soilla kulkeminen on tehnyt hyvää kuluneille jäsenilleni. Joustoa syntyy ja upotus niin syvä, että luulee olevansa juurtunut jaloistaan.
Suokasvit ovat kiinnostavia, varsinkin kihokit, joita yritin kuvata kukkavaiheessa, mutta epäonnistuin. Testasin sitten yhden kihokin ruokahalua tarjoamalla sille itseäni häiritsevän inisijän korvani juuresta. Kelpasi.
Ensi kerran hoksasin myös leväkön! Nyppäsin kasvin rahkasammaleesta ja litistin sormissani sen siemenkodat ja nenääni lemahti kloori. Uimahallia ei ole lähimainkaan.
On jo elokuu viimeistä kolmannesta vaille eletty ja viikossa luonto on saanut väriä. Pihlajanmarjat punaisia, koivunlehdet kellastumassa, suot hohtavat oranssia ja rapa roiskuu soratiellä entistä hurjemmin.
Maissini paleltui osittain jo kesän toisen hallayön aikana. Muutenkin jo jäivät kituliaiksi.
Minun kesäni on mahtunut monta kalaretkeä, mutta vain yksi ojalle ja sieltä sin pyydettyä ehkä elämäni komeimman tammukan.
Jätän kymmenestä kesäkuvan sarjasta porot pois, että saan esitellä tonkoni.
Millä mielellä alatte odotella syksyn tuloa?
Luonto on ollut vahvasti mukana kesässäsi. Monia unohtumattomia hetkiä sateessa ja auringossa.
VastaaPoistaHieman alakuloisella mielellä olen syksyn kynnyksellä. Ystävä on sairastunut vakavasti ja hänen tilanteensa on jatkuvasti mielessäni.
Ihania kesäkuvia! Voikukatkin siinä niin elävinä, että voisi poimia suoraan kuvasta käteensä. Uimavesikuva on silkkaa taidetta! Lähetä se johonkin kesäkuvakilpailuun. Samoin mustikkakuva.
VastaaPoista