Onnea on hyvä mielentila.
Sitä on elämän ilo, tyytyväisyys omaan olemiseen, kiitollisuus kaikesta hyvästä, jota elämä on antanut ja antaa.
Onnelliseen elämään
en tarvitse kuuta taivaalta, en liioin lottovoittoa. Onnentunteita saan pienistä
asioista. Kun arkea siivittää hyvä mieli, sitä on helppo elää, eivätkä
vastoinkäymisetkään tuolloin pääse vuorien korkuisiksi.
On iso onni vanhoilla ikävuosillakin liikkua omin neuvoin, muistaa
asioita, kuulla ja nähdä riittävän hyvin. Mitään itsestään selvyyksiä ne eivät suinkaan
kaikille ole.
Uskon, että onni vain tulee, jos on tullakseen, ei siten,
että kädet ristissä odottelisi.
Mikä parasta, eletyt onnen hetket pysyvät mielessä kauniina muistoina ja helpottavat elämän vaikeiden hetkien kohtaamista.
♥ ♥
Viikon 36/26 Krapu alkaa sanoilla - Onnea on….
Krapujen kirjoittamisesta lisää SusuPetalin blogissa.
Onni löytyy arjesta, sen olen tajunnut näin vanhemmiten.
VastaaPoistaHyvä mieli todellakin mahdollistaa onnentunteen.
Kiitos. Näin minäkin onnesta ajattelen.
PoistaOnneen ei todella tarvita lottovoittoja tai muuta raflaavaa. Näin kun ikää on tullut, osaa toivottavasti nauttia arkisista päivistä ja siitä, että kivut eivät ole kovin pahoja aina.
VastaaPoistaKiitos. Samanlaisia ajatuksia minullakin.
PoistaOnni - kuin taikina mikä kohoaa vuosien varrella jos sitä on käsitellyt taitaen...
VastaaPoistaKiitos, jännästi vertaat. Taikinan kohoamiseenkin voi tulla ongelmia, kuten ei onnikaan kolhuja liikaa kestä.
PoistaHienosti sanottu: "onnea on hyvä mielentila". Kos"ka sitähän se on, onnellisuus on mielentila. Se ei ole mikä tavara tai kokemus. Onnea ei ole "sitten kun... saan kesämökin/haluamani lomamatkan".
VastaaPoistaKiitos. Näin minä olen onnesta ajatellut. Hyvä mieli on paras päänalunen.
PoistaTommottos pilviä laskellessa.
VastaaPoistaKiitos. Juuri näin. Pilvien vaeltelu rentouttaa.
PoistaTätähän se kaikkea on, onni ja onnelisuus.
VastaaPoistaJep. Kiitps, juuri näin.
PoistaIhana kuva komppaa täysillä kehollistakin mielentilaa
VastaaPoista- olla onnellinen siinä mitä on, ei siinä mitä puuttuu!
Eletyt hetket muistojen helminauhana - ne koettelemuksetkin,
jotka jääneet taa (eli niistä on selvitty!)
auttavat tulevissa iloissa ja suruissa.
Kiitos. Tuntui niin hyvälle, että heittäysin kanervikkoon kesken kaiken katselemaan pilvien menoa. Oli hyvä olla.
PoistaEi varmaan kukaan selviä elämäänsä läpi ilman koettelemuksia, isompia tai pienempiä. Niistä on selvitty.
Ennen ensimmäistä minua kohdannutta suurta surua luulin, etten ikinä selviäisi sen taakan alta, mutta kun se tuli kodalle, sain jostain voimaa selvitä siitä kuitenkin.
Tu imagen es la felicidad y relajo amiga. Tampoco necesito mucho, las pequeñas cosas son un gran regalo que nos damos y nos hacen estar bien.
VastaaPoistaBuen septiembre para ti.
Un abrazo.
Dejaste un comentario precioso en mi publicación sobre la felicidad... muchas gracias.
PoistaTe deseo también un otoño maravilloso.
Kirjoitit kauniisti aimarii. Juuri niin. Arjen tasaisuus on onnea.
VastaaPoistaMonista asioista saan olla onnellinen ja kiitollinen - mutta kunpa muistaisin sen.
Kiitos. Totta, kun vain muistaisi , miten onnekas onkaan monessa mielessä.
PoistaJuuri niin. Onnea on tyytyväisyys ja levollinen olo.
VastaaPoistaKiitos, Näin on asia, mutta liian helposti unohtuu olla kaikesta kiitollinen.
PoistaKaunis ja viisas teksti ja sitä hyvin tukeva kuva!
VastaaPoistaKiitos paljon.
PoistaBeautiful picture of you and so nice words..I belive love stand out as the best thing in life..Before hope..truth and all those things..You seem to have it all..xxxxx
VastaaPoistaIt’s true—I lay back in the heather to watch the clouds, with my *kuksa* cup of coffee in hand.
PoistaThanks, I’m doing just fine.
Hyvin kirjoitettu onnesta!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaOnnea on hyvä mielentila.
VastaaPoistaViisaasti puhuttu 💚
Koko kirjoitus on hyvää asiaa täynnä.
Kiitos. Kun on hyvä mieli, kaikki sujuu paremmin.
PoistaTodellakin, onni ei tule odottamalla. Se on mielentila johon yhdistän kiitollisuuden. Onni on heittäytymistä hetkeen kuten sinä kanervikolle ❤️
VastaaPoistaKiitos. Joskus tekee mieli heittäytyä noin ja vain olla. Kun ei ole kipeä, eikä murhe paina, niin hyvältä maistuu elämä.
PoistaAivan, onnea on myös muistaa ja muistella menneitä onnen hetkiä.
VastaaPoistaKiitos. Ainakin silloin tekee hyvää muistaa, että toisinkin on joskus ollut, kun on oikein siipi maassa. Siitä saa uskoa huomiseen.
PoistaJuuri tämä on se, miksi vanhemmat ihmiset kestävät asioita. Nuori ei tiedä vielä, että toisinkin voisi olla ja tulee olemaan.
PoistaOn parasta olettaa ja luottaa siihen, että asiat aina jossain aikavälissä järjestyvät. Tähän oppiin minulta meni liian kauan. Nyt osaan nauttia hyvästä, enkä pelkää kohta etukäteen, jos kohta kolahtaa.
PoistaKirjoituksesi heijastaa parasta elämisen aikaa ja onnea. Näet vastaan tulevat asiat myönteisinä. Onni ei kulje ohitsesi.
VastaaPoistaKiitos. Voin sanoa kyllä olevani elämääni tyytyväinen ikuinen pessimisti.
PoistaKaunis ja koskettava kirjoitus onnesta ♥ Olen kanssasi niin samaa mieltä siitä, että onni ja onnellisuus koostuvat todella pienistä asioista sekä hetkistä.
VastaaPoista""Ei onni tule etsien, se saapuu eläen. Ei onni tule ulkoa, /se nousee rinnasta – Jos nousee; jos ei, niin herätä se sieltä..." J.H. Erkko - tämä on yksi minun lempirunojani.
Kiitos ja kiitos myös Erkon runosäkeistä. Uskon, että tyytyväinen mielen kanssa jaksaa elämän koulussa paremmin.
Poista