Yötaivas on selkeä ja Linnunrata hohtaa vaaleana juovana taivaankaaren yli. Tumman sininen taivas
ihastuttaa miljardein lampuin kauneudellaan.
Odotan tietysti näkeväni tähdenlennon. Useampiakin kenties. Kun sellainen silmieni edessä tapahtuu, menen melkein onnesta sekaisin, sillä ehdin huokaista toiveeni avaruuteen. Monesti tajuan tapahtuneen vasta jälkikäteen, kun tilanne on jo ohi.
Satelliitit varastavat liikaa huomiota. Ne liikkuvat tähtien joukossa äänettöminä valopisteinä. Kaikenlaista avaruusromuakin on tuhatmäärin kiertämässä maapalloa. Luulisi radoille tulevan pian tungosta.
Kunpa ihminen fiksuudessaan olisi älynnyt ohjelmoida toimimattoman romun avaruudesta turvallisesti pois. Ei, sillä tyhmyys jatkuu. Roskaamisvuorossa on avaruus, kun oma planeettamme uhkaa hukkua paskaan.