-Liian vanhaksi vartuin ennen
kuin vihdoin opin olemaan jouten, hymähtää Amaalia noustuaan
päivätorkuilta oikomaan jäykistyneitä jäseniään.
-Kuvittelinko olevani muka
korvaamaton? Hän naurahtaa itseironisesti ja toteaa, ettei päälaellakaan loista
uhrautumisesta huolimatta kirkkaampi kruunu!
Eläkkeelle jäätyään Amaalia ei osannut ottaa itselleen lisääntynyttä aikaa, vaan hakeutui pätkätöihin. Raha rauhoittaa, mutta onnea se ei takaa edes maailman onnellisemmassa maassa.
Amaalialla kesti oivaltaa, miten mahtavaa, kun voikin mielensä mukaan tehdä, mitä tykkää tai olla tekemättä yhtään mitään, tai innostua vaikkapa venyttelemään, kuten jänis lintujen ruokapaikalla.
Niin ihailtavaa Amaalian mielestä, että
hän itsekin innostui saman tien.
Ehkä onnellisuus on sittenkin mielentila.
Krapujen kirjoittamisesta lisää SusuPetalin blogissa