Näytetään tekstit, joissa on tunniste auringonlasku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste auringonlasku. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Onni yksillä, kesä kaikilla


Aamu on heräämässä.
Usva leijuu joen yllä,
kun ensimmäiset auringonsäteet
ajavat sitä takaa.
Kaste tuntuu viileältä
paljaissa varpaissa
ja kaihoisa kyyhkyn valitus
kantautuu kaukaa.
Ihana aamu.
Heräävä aamu.
Tuuli pyyhkii unihiekkaa silmistään
ja hipaisee mennessään tuulikannelta.
Helisevä soitto sekoittuu
valkoisten syreenien tuoksuun.



Totta tämä otsikon sanonta. Onni ei ole jokaisen hyppysissä, mutta kuinkas ollakaan, kesä on. Joku sanojamaakari kehtaa myös sanoa, että jokainen on oman onnensa seppä ja toisekseen - onnellisuus on suhteellinen käsite. Todella näin on, eikä kesä ikinä ole kaikkien makuun, mutta jokaisella se on!

Lapissa on parhaillaan hellekesä, liki samaa sorttia on Koillismaan kesä, eikä eteläinen osakaan maasta ole jäänyt tiiron osalle. Itselläni on täydellinen kesä, jos enempi vaatisin tai haluaisin, niin rumasti voisin itseäni  nimittää.



Olen siirtynyt parvekkeelle pihan trooppisista olosuhteista leppoisampaan lämpöön. Iltapäivän ajaksi muutan pihan varjon puolelle "lepolasseni" kanssa. Ei lämpö luita riko, mutta minun vanha kroppani viihtyy paremmin miedommassa.

Lempeä aamu, niin kuin moni jo ennen tätä.
Aurinko hehkuttaa puiden kylkiä. Tuuli melken nukkuu, vaivautuu vain aika ajoin havahtumaan heläyttämällä terassin kulman tuulikelloa.
Pihatien penkoilta niittämäni heinän tuoksu saa muistelemaan lapsuuskesien heinätöitä. Niittokoneen surinaa, haravakonen raksutusta ja nisukahvihetkiä heinäseipään varjossa.
Mukavaa, kun on mitä muistella.


Kesäkärpänen on ottanut asiakseen herätellä minua nirvanastani.
Että mokoma osaa ärsyttää. Pörisee ja kehtaa tulla ihan iholle! Itikoista ei ole ollut isompaa riesaa. Varmasti kuiva kesä nitisti niitä ennen aikojaan.
Kyllä alkukesä nitisti täällä muutakin. Ei tule marjaa, ei lähitienoolle mustikkaa, ei hillaa. Positiivisesti ajatellen selkäni säästyy. Mielenrauhan vuoksi paras uskotellakin tällä viisiin.


Halkopinossa pressun alla on linnunpesä.
Pesän tapahtumia on ollut ihastuttavaa seurata, mutta varoa häiriköimästä. Muutama päivä sitten näytti koti käyvän ahtaaksi, mutta järjestys on vissi. Toivotan pikkuisille kovasti onnea. Ruokaa löytävät kyllä, mutta vaaroja iso maailma tarjoaa myös..

Vaikka luulen kirjoittaessa olevani yksin, niin eipä vaan.
 Kohta kuuluu portaalta kopinaa. Avoimessa ovessa on onneksi ötökkäverho, muuten saisin ehkä sarvipäitä visiitille tuvan puolelle.
Kun huutelen, kuka siellä, niin samassa jo "pojat" pistelevät tietä pitkin naapuriin. Vain perävalot vilkkuvat.


                                                              aimariin kesäterkkuja


keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Tähtitaivas ja kuutamoyöt


Syksy on ollut kaunis.
Se on tarjoillut silmälle iloa niin maassa kuin taivaallakin. Täällä Koillismaalla ovat pihlajat ja haavat yhä ruskaväreissä heleimpinä. Paikoin koivukin, mutta eritoten varvikko hehkuu punaista ja purppuraa.


Revontulet ovat loimottaneet useana yönä.
Mustaan yöhön ne ovat välkkyneet monisävyin ja milloin himmeneet, niin tähtitaivas on syttynyt tilalle.
Tähtien tuijottelu herättää mietteitä. Tykkään etsiä taivaalta "lempitähteni" ja jäädä vaihtamaan ajatuksia sen kanssa joskus pitkäksikin aikaa. Harmittaa, jos kesken kaiken väliimme työntyy joku pilven retale, eikä mene puhaltamalla pois.

Otavan himmein tähti "huolettaa". Olen mielessäni ristinyt sen Simeoniksi syystä, että se on jotenkin niin reppana. Toivottavasti sen voimavarat ei ole hiipumassa?


Vasta oli viikon vaihteessa oli Suomen Ladun tempaus- Nuku yö ulkona.
Helposti monen moiseen innostuneena tartuin tähänkin ja varustauduin innolla yöhön. Löytyi paikka järven rannalla, niemen kärjestä, josta oli loistavat näkymät niin lännen kuin idänkin puolelle. Miltei vain täyskäännöksen tekemällä saattoi kuvata auringonlaskua ja kuun nousua. Ani varhain aamulla tilanne oli päinvastainen. Kuu loisti silloin korkealla siellä, missä illalla laski aurinko.

Yö kului laavulla tulistellessa ja valvoessa.
Kylmä ei tullut, vaikka pakkanen hiippaili lähelle. Aamulla vesilätäköt olivat jäässä ja suo saanut kauniin kuurapeitteen. Kotona mittariin jääneet lukemat -5.8.





Miten voi olla syksy-yö niin hiljainen?
Tuulikin levolla, ei suhisemassa puiden latvuksissa, ei lähettämässä laineita rantahiekkaan. Keskiyöllä kuului ainoastaan kerran pari joutsenen huhuilu. Liekö kutsunut puolisoaan? Ainakin niitä oli kaksi uiskentelemassa valoisan aikana järven vastarannalla.

Aurinko painui piiloon noin klo 19 maissa ja kuu kiipeämään rivakkaa tahtia korkeammalle tehden siltaa tyyneen veteen. Yöllä kuu sai suojakseen ohuen pilviverhon, jonka onnistui kuitenkin piilottaa tähdet.

Kylmä yö nosti lähellä auringonnousua sankkaa usvaa, jonka läpi suodattui vain hiukan aamupunerrusta.
Parasta pakata kamat ja lähteä kotiin.
Kun ei näkynyt aurinkoa, niin kuu sai osakseen pääroolin.