Kaksi harakkaa ovat ollet läpi talven vakiovieraat lintujen ruokintapaikalla. Sieltä löytävät pikkulintujen ja oravien pudottamia siemeniä, sekä talikakun murusia.
Onneksi niitä on vain kaksi, vaikka rohmuja nekin, mutta mes ei toistaiseksi ole suivaantunut niihin. Ei uhkaillut pyssyllään.
En erota kumpi harakoista on rouva, kumpi herra. Lintukirja kertoo kuitenkin, että uroksella on pidemmät pyrstösulat. Kuitenkaan en näe pariskuntaa viereikkäin pyrstöt samaan suuntaan, että erottaisin kumpi on kumpi. Toisaalta ihan sama, pariuskollinen kaksikko ovat, kuten muutkin varislinnut.
Muuan päivä tarkkailin tämän lintupariskunnan touhuja tarkemmin ja havaitsin niiden rakentavan pesää. Parisuhde on siis vakaalla pohjalla, mutta onnen huumassa pesäpuun valinta hieman oudoksuttaa. Rakentavat nääs liiterin nurkalla kasvavaan mäntyyn. Miten yleensä niin varovaiset linnut eivät ottaneet huomioon, että minulla on suora näköala ikkunastani niiden tulevaan pesään
Parin päivän rakentamisen jälkeen puussa on jo paljon risuja ristiin rastiin. Ei tietenkään pidä arvostella keskeneräistä työtä ja vastedes pidättäydynkin vain seuraamaan tilannetta. Mieskin on hyväksynyt harakat pihamännyn asukeiksi. Hän on sitä mieltä, ettei pesivää lintua häiritä.
Tunnustan päivittäin tirkisteleväni rakennustatyömaata kiikarin ja kameran kanssa. Hävettää, sillä kehtaan jopa nauraa, kun harakka yrittää kuljettaa nokassaan liian isoa risua ja tuuli tempoo sitä niin, että linnun on tehtävä välilasku ennen raksalle pääsyä.
