Näytetään tekstit, joissa on tunniste hirvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hirvi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. kesäkuuta 2025

Kesä hidastelee



Katselen portaalta koivujen hennon vihreitä kesäkolttuja.Tuntuu, kuin puut tietäisivät koreutensa itsekin keimaillessaan pihalätäkköön heijastuville kuvajaisilleen. Yösade on kasvattanut lätäköitä, mutta sateen jälkeen kohta kimaltaa.

Päivän ensimmäisellä pihakierroksella hipaisen ohimennen koivujen valkeaa kylkeä hyvilläni niiden kesäkoltuista.

Talvi vaihtui sittenkin kesäksi jahkailun jälkeen. Pitkään päivät jaksoivat ailahdella antaako periksi keväälle vai ei, mutta luovuttivat.

Nyt entinen kulahtanut maisema on kadonnut ja tilalle vaihtunut silmiä hivelevä varhaiskesä. Kiireellä mullasta puskenut ruoho on kauttaaltaan pihamaan ja niittyjen peittona. Uudistus venyneen valkoisen ajanjakson jälkeen tekee mielen hempeäksi.

Luonnossa on alkanut melkoinen kuhina. Tuomi kukkii paikoin, mutta Karsikonperällä vasta nupulla, kuten pihlajakin. Mustikka on aloittanut kukintansa, mutta soilla ei näy vielä mitään valkoista sitten keväthankien.




Joen uoma on täysi ja vähän ylikin, Rannat sekä matalat kohdat ovat keltaisenaan rentukoita.

 Kullerot ehtivvät koht´sillään kukkaan, reilusti ennen metsäkurjenpolvia. Puna-ailakit ja niittyleinikit sopivat samaan joukkoon mainiosti. 
Kaikki nuo ovat kauniita luonnonkukkia ja niistä poimin juhannuskukkani. Kuitenkin kullerot jätän niitylle. Niiden kukinto on lyhyt, oikeastaan jo jussina osin ohi.

Hassua, mutta kaipaan voikukkia. 
Kotitontilla ei kasva ainoatakaan, ei edes nokkosia. Jos olisi, niistä tekisin kesän ensimmäiset nokkosshipsit.
Puutarhalla käydessäni parkkipaikan reunamilla olivat leskenlehdet täydessä kukassa!  Vähänkös ovat myöhässä?


Jänis ja orava ovat ehtineet vaihtaa talviturkit kesäruskeisiin. 
Pienet oravan pojat ovat uskaltaneet jo tulla näytille riehumaan. Ne ovat pieniä huimapäitä, mutta vikkeliä. Jäniksen pikkuiset ovat arempia.
Koppelo piipahtaa yön hiljaisina hetkinä pihassa. Tepastelee arvokkaasti, kuin lady ikään ja pesii ilmeisesti lähellä.


Hirvi tuli uteliaana lähelle ajotietä. Avasin maastoauton ikkunan ja kuvasin sitä. Ei kiirehtinyt pois ja odotin, että uskaltaisi tulla vielä lähemmäksi. Koosta päätelleen hirvi oli edellisvuoden vasa, jotenkin orvon näköinen, kuin olisi eksyksissä.

Poroemot ovat tuoneet pikkuisiaan ihailtavaksi. Auto piti pysäyttää keskelle tietä, että pääsin paremmin kuvaamaan pellolla syömässä olevia poroja. Muutamalla emolla oli kaksoisvasat.
Kuvan emo oli mielestään väärällä puolen tietä ja lähti auton edestä toiselle puolen, mutta vasa jäi vastapuolen penkalle. Äkkiä emo käännähti ja päästi napakan komennon. Heti vasa loikkasi tielle ja kipitti emon kylkeen. Kommunikointi toimi hyvin, lapsi oli tottelevainen.


Haarapääskyspari on aiheuttanut huolta. 
Alkoivat rakentaa pesää autotallin (muovirakenteisen) takaseinärakenteiden päälle. Siinä se ei pysyisi! Kun tulee ensiimmäinen kova tuuli, vaijerin keinunta pudottaisi pesän.

Pääskyset tarkkailivat tallin toisessa päässä, kun suuri lintujen ystävä rakensi tuen pesätekeleen alapuolelle. Linnut kelpuuttivat aputason ja jatkoivat pesän rakentamista.


Minä olen nynny, kun en ole vieläkään heittänyt talviaturkkia pois.  Ei ole aivan lähellä uimapaikkaa, joten siinä kai osasyy saamattomuuteeni.
Viikon kauppareissulla katselin kaihoten hiekkarantaa ja pikku vaahtopäinä vellovaa vettä. Ajatuksissani jo pulahdin, mutta tosiasiassa maantien vieressä en alasti kehtaa. Pitänee odottaa auringon kuumentamaa rantahiekkaa ja lämmintä vettä. Tämä loivasti syvenevä ranta on mahtava biitsi. Täst`edes varaan uikkarin ja pyyhkeen aina autoon mukaan.
 

Täällä sataa. On satanut melkein aamusta asti ja minulla orvokoit odottavat istuttajaa, mutta enhän minä sateella viitsi. 
                                     Kesäisen leppoisaa helluntaita!