Lyyti oli jäänyt yksin.
Lapset olivat kaikonneet maailmalle ja mies kuollut useita vuosikymmeniä sitten.
Ei Lyyti potenut yksinäisyyttä, vaikka olikin yksin. Hänellä oli seuranaan kaksi puuta, jotka mies oli ensitöikseen istuttanut hankkimalleen paikalle portinpielikuusiksi.
Kuuset ovat Lyytille seuraa. Vaiteliaita tosin. Huokailevat korkeintaan, mutta loistavia kuuntelijoita, joiden oksia Lyyti sipaisee hyväillen aina ohi mennessään.
Lyytikin on jo poissa.
Satakunta vuotta sitten rakennettu pihapiiri on peruskiviään
myöten poissa. Mikään ei kerro paikan olleen asuttu, paitsi kuuset.
Nyt paikan halkoo koneella ajettu latu.
Puuskuttavat hiihtäjät kiirehtivät rinnettä ylös, kohta alas. Se, joka malttaisi hidastaa, aistisi ehkä paikan lumon. Kuulisi kuusten kuiskeenkin.
Krapu 12/24, vihjeenä ylläoleva kuva, josta kirjoittaa sadansanan tarina. Lisää krapukirjoittamisesta SusuPetalin blogissa.
