Hyvää pääsiäistä!
Eilen oli kevään lämpimin päivä +15, aurinkoinen, tyyni ilma.
Patio on yhä lumivallien ympäröimä, vaikka laudat sinänsä jo kuivat ja lumettomat. Viimeiset jäät lakaisin varsiluudalla eilen. Sitten hain porontaljan keinupenkille ja istuin kuuntelemaan kevättä.
Ympäristön huokaileva metsä oli tuudittaa minut kevyeen uneen.
Suljin silmäni ja kuin tuutulauluksi keskellä aamupäivää minulle esitettiin monen sirkuttajan yhteiskonsertti.
Yhteismusisoinnista en eroittanut laulajia, mutta puhelimen Lintujen kevätmuutto-seranta ilmoitti, myöhemmin, että solisteina olivat ainakin talitiainen, hippiäinen, vihervarpunen, urpiainen, punakylkirastas ja punatulkku.
Mustarastas loisti poissaolollaan tai oli parhaillaan aamuaterialla sepelkyyhkysparin kanssa, joilla tuntui olleen kovasti keskinäistä kuhertelua.
Ehkä suunnittelivat, miten talon isännän kylvettyä papuskaherneet napsitaan ne saman tien parempiin suihin.
Iltapäivä jatkui lämpimänä, mutta lunta on muuallakin, kuin vain pation ympärillä. Pihatie on kuitenkin sulanut ja maantie kuralla. Isot autot saavat äkkiä soratien reiät kasvamaan montuiksi.
Jokainen pihan mänty ja koivu on saanut tyvensä ympärille kevätkauluksen, joka tursuaa mustikan- ja puolukanvarpuja, paikoin suopursun varsia.
Päivä päivältä pälvet laajenevat ja viimein, kun valkoinen niiden välistä loppuu, on kevät tai jopa kevätkesä. Koillismaalla kevät saattaa hujahtaa niin nopeaan, ettei ehdi kunnolla havaita, kun puussa on täysi lehti ja maa vihreä, sekä ahvenen ja hauen kutu kertakaikkisen ohi.
Tänään, pitkäperjantaina sää on toisenlainen. Voisin sanoa, että tyyppillinen pitkäperjantain sää. Harmaa ja alakuloisen oloinen. Tuuli heilauttaa porraspielen tuulikelloon silloin tällöin elämää ja ohi lentävien joutsenten tervehdystoitotus tuntuu mieluisalta vaihtelulta.
Kevät etenee, vaikka ottaakin pari askelta eteen päin ja yhden taas takaisin, kuin pysyäkseen tahdissa Semmoinen kuuluu kevään vakiokuvioihin.