Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään. Tuttu juttu varmasti kaikille, muttei se paikkaansa pidä ollenkaan. Ei ainakaan enää.
Kiuruja en ole nähnyt. Peipposia sen sijaan paljon. Piipahtavat suurina parvina ruokintapaikalle ja aterioinnin jälkeen pesulle tai toisin päin. Hyvin ahkerasti kuitenkin räpistelevät pihan lätäköissä.
Viime vuorokauden aikana lumisade maalaili maiseman täysin valkoiseksi. Hetken peipot ihmettelivät, kun pesupaikat olivat lumen alla. Nyt pääsevat uudelleen uimasille.
Tämä toukokuinen sunnuntai ei ole keväinen. Ei sitten lainkaan. En saanut itseäni edes ulos. Jumiuduin ikkunasta seuraamaan peippoja ja oravia. Muistui mieleen muutaman kevään takainen k-runo, joka syntyi ihastuttavan kevään inspiroimana. Nyt on niin toisenlainen kevät. Epäilyttää, onko tämä kevättä lainkaan ja p-runokin on sen mukainen.
Pilvinen pyhäpäivä
peipot pulikoimassa
pihalätäkössä.
Paahtoleivät
pöydällä,
padassa
paksuksi
paakkuuntunut
puuro.
Päivä puolillaan,
Pian pitäisi
pukeutua.
Pirttiin
puita,
pölyjä pois
pyyhkimään,
pyykkejä
pesemään.
Pakkoko pyhänä?
Paljot
puuhat
pistää
pyörryttämään.
Parasta
painua
pehkuihin.
Periaatteessa
päiväkahvi
pystysi
poppakonstehin.
Peippojen
pyrähdettyä,
punatulkut pysähtyvät
pöyhistelemään.
Puuro padassa,
paahtoleipiä pöydällä,
päiväkahvit porisemassa.
